10+3 tuotteen matkameikkipussini

38

Beauty

19.03.2017

Kirjoittelin tässä postauksessa kauneudenhoidostani reissussa ja nyt olisi luvassa lupaamani toinen osa aiheesta. Mitä meikkituotteita siis suosin helteessä, kun rajaukset valuvat kirveltämään silmiä ja ihoa ei halua tukkia?! Meikkipussini sisältö on täällä puolet normaalia kevyempi ja suosin kuumalla ilmalla tavallista enemmän luonnonkosmetiikkaa ihollani. Monena päivänä en ole meikannut ollenkaan, mutta näillä alla listaamillani lempituotteilla olen saanut siistittyä ja kaunistettua halutessani ilmeen – ilman, että olo olisi tuntunut liian meikatulta.

10 MEIKKIÄ JA 3 MEIKKIVÄLINETTÄ, joiden lisäksi et tarvitse muuta reissuun:

1. Tata Harperin voidemainen poskipuna/huulipuna, valovoide ja varjostusvoide ovat ihan lemppareitani. Riittoisia, hoitavia, hyviä pigmentiltään, luonnonmukaisia ja monikäyttöisiä. Kuumassa ilmastossa ei tee mieli levittää iholle mitään puuterimaista, siksi nämä ovat ehdottomasti kesälemppareitani. Valoa lisään poskipäille, nenän varteen, kulmaluulle. Varjoa nenän pieliin, ja joskus käytän tätä ruskeaa luomivärinäkin. Ja punaista poskiin sekä huulille. (Lisää näistä postauksessa täällä.)

2. Iholle en päivisin laita mitään meikkiä, sillä 30 asteen helle saa minut huuhtelemaan kasvot useasti päivän mittaan. Korkeintaan peitän tummat silmänaluset Narsin peitevoiteella, joka on viime kesästä asti ollut oma suosikkipeitevoiteeni. Iltaisin/kuvauksissa käytössäni on täällä kevyet, mutta ihon sävyä tasoittavat Madaran sävyttävä päivävoide ja Lumenen sävyseerumi. Meikit levitän mieluiten beauty blenderillä.

3. Anastasia Beverly Hillsin kulmakynä, Lumenen kulmageeli ja Tweetzermanin pinsetit ovat mielestäni parhaat kulmatuotteet. Jos jotain meikkaan, niin aina siistin harottavat kulmani.

4. Luonnonmukainen Estelle&Thildin huulirasva/kiilto on ensimmäisessä kohdassa mainitsemani poskipuna/huulipuna yhdistelmän lisäksi ainut huulimeikki, mitä reissussa olen käyttänyt.

5. Ripsien taivuttajat ja ripsari (en käytä vedenkestävää, mutta se olisi ehkä kätevämpi) muuttavat ilmeen nopeasti. Muuta silmämeikkiä ei mielestäni tarvitse pakata mukaan tropiikkiin. Otin turhaan rajauskynät ja luomiväripaletin mukaan.

Jo tällaiset asiat kuten meikkaamattomuus (sekä pyykkien vieminen pesulaan, ravintoloissa syöminen ja muiden kotitöiden puuttuminen) ovat olleet silkkaa luksusta. Ehkä nämä ovat ne tekijät, miksi tämä on tuntunut kuukauden lomareissulta, vaikka joka päivä töitä olenkin tehnyt ja harva se aamu herätyskello on ollut kuudelta soimassa yhteen projektiin kuvaamista varten. Kohta on aika palata takaisin Italiaan, mutta en tiedä koska oloni olisi ollut näin hyvä ja levännyt… Ihokin voi tosi hyvin. Tietysti ihon kuntoa edesauttavat lisääntynyt d-vitamiinin saanti ja stressitason aleneminen sekä siitä johtuva parempi hormonitasapaino, mutta uskon myös, että meikkaamattomuudella on tekemistä asian kanssa. Iho on  kerrankin saanut olla pidempään rauhassa ilman meikkiä ja rajua ihon putsaamista.

Mitkä ovat teidän top reissumeikit?! 🙂


 I prefer natural cosmetics and I bring with me as few products as possible in my makeup bag to warm destinations. All that I need in the photos. ♥

Tallenna

Tallenna

Tallenna