Epätäydellisyydestä

26.09.2013 /

Minun on nyt pakko tarttua aiheeseen, joka on häirinnyt minua blogin pitämisessä jo jonkun aikaa. Olen saanut kommentteja, olen lukenut keskustelupalstoilta, minulle on sanottu päin naamaa ja olen kuullut välillisesti, että vaikutan liian täydelliseltä ja osa on ihmetellyt, miten ehdin tehdä kaikkea. Olen kuullut jo aika usealta, että blogiani ei voi lukea, koska tulee kateelliseksi tai ärsyyntyneeksi. Tämä on vain marginaalinen ryhmä, enkä ole aikaisemmin asiaan tarttunut, koska on tuntunut itsekkäältä edes kirjoittaa asiasta. Minulle on ollut täysin yllätys, että jotkut edes ajattelevat niin.

En ole osannut olla tästä edes imarreltu. Jos nämä ihmiset tuntisivat minut (tai edes tapaisivat kasvotusten), he eivät enää sanoisi minun tai elämäni vaikuttavan täydelliseltä. Sitä paitsi olen ehdottomasti sitä mieltä, että täydellisyys on tylsää, joten en edes haluaisi muiden näkevän itseäni niin.Onneksi ovat nekin lukijat, jotka jaksavat muistuttaa kirjoitusvirheistäni ja muista mokistani -ymmärrän, että osaa epätäydellisyytenikin ärsyttää (anteeksi saivarteluni).

On klisee, ettei kukaan ole täydellinen, mutta miksi sitten toiset ajattelevat toisen olevan enemmän täydellinen kuin itse on? Syyllistyn tähän itsekin.

Toivoisin kaikkien tajuavan, että blogini takana on muutakin.

Ei minulla ole tarvetta yrittää näyttää mahdollisimman täydelliseltä teidän lukijoiden silmissä. Olen selvästi keskimääräistä ikäistäni huonompi englannin kielessä. Olen huono autokuski, en osaa laulaa, en osaa kertoa hauskoja vitsejä, kynteni lohkeilevat, hartiani ovat leveät, ihohuokoseni ovat suuret, suurentelen asioita, sotken liikaa, turhaudun helposti, dramatisoin turhaan, en vastaa aina viesteihin, en jaksa juhlia aamuun asti, en viihdy kauaa isossa porukassa, murehdin raha-asioita kohtuuttomasti ja minun on vaikea sietää sitä, etten voi miellyttää kaikkia. (Auts, tämä vähän kirpaisi ”paljastaa” nämä kaikki.)

Kun kumartaa toiseen suuntaan, pyllistää toiseen. Se että opiskelen yliopistossa, bloggaan, kirjoitan lehteen, valokuvaan, teen mallintöitä, urheilen lähes päivittäin pitää minut niin kiireisenä, että välillä kotona on kaaos. En ole täydellinen tyttöystävä joka silittää miehen kauluspaidat ja odottaa essu päällä miestä kotiin herkullisen ruuan kanssa.

Toisaalta olen taas ehtinyt päästä kolmeen kouluun sisään, sillä aikaa kun osa ystävistäni on ollut vaihto-oppilaana tai kiertämässä Aasiaa. Minä ihailen heitä ja toivoisin itsekin, että minua kiinnostaisi tosissani sellainen, mutta en ehkä ole niin seikkailijatyyppiä. Nämä asiat ovat yleensä myös valintakysymyksiä ja kuka määrittää sen mikä on täydellinen tapa elää?

Eräs minut hyvin tunteva sanoi, että eipä olisi uskonut vielä viisi vuotta sitten, että minä olen Cosmopolitanin bloggaaja. Jotkut ovat kommentoineet, että on ärsyttävää että olen kaunis, syön terveellisesti, urheilen, hymyilen, olen itsevarma ja energinen.. Täytyy sanoa, että blogi kaunistelee. Mutta, en ole ollut lähellekään  näitä kaikkia aikaisemmin. Itse en näe näitä korrelaationa, yhden ihmisen erilaisina olemassa olevina ominaisuuksina.

Näen nämä kausaliteettina, yksi asia on johtanut toiseen. Terveelliset elämäntavat tuovat itsevarmuutta ja energiaa, ne yhdistettynä sporttiseen olemukseen voivat näyttäytyä kauneutena. Blogiin myös valikoin kuvat itse. Ja lähimmäiseni tietävät, että en pidä itseäni yhtään sen kauniimpana, kuin sinä pidät itseäsi joka luet tätä.

En halua puhua blogissani negatiivisista asioista –tämä on hyvän mielen blogi. Olen siinä mielessä ehkä jonkun mielestä hölmö, mutta uskon ihmisen vetävän asenteellaan asioita puoleensa. Valittaminen ja huonoihin asioihin keskittyminen tekee niistä isompia asioita. On kuitenkin asioita, mitä lukija ei voi tietää. Älkää siis olettako vain tämän näkyvän olevan elämääni.

Tämä on nyt aika poikkeava teksti blogissani, ja suuntaan tämän lähinnä niille (toivottavasti harvoille), jotka ovat kommentoineet minun olevan liian täydellisen oloinen. (Paitsi osa on sanonut, etteivät voi lukea blogiani sen takia, etten tiedä tavoittaako tämä heitä.)

No siinä mielessä olen iloinen näistä kommenteista, että se ehkä tarkoittaa, että teen oikeaa asiaa. Täällä yhdistyvät ne puoleni, joita haluan toteuttaa.  Jos minut laitettaisiin toiseen kontekstiin, en enää näyttäytyisikään kenellekään täydellisenä. Olen kirjoittanut täällä tempperamenteista. Olen itse melankolikko, jossa on myös sangviinikkoa. Minuun kolahti aikoinaan melankolikkoa kuvaava sanonta: Epätavallisen suurta lahjakkuutta varjostavat poikkeuksellisen suuret puutteet.

Ja en minä ole niin itsevarma, saati täydellinen kone. Kyllä minä otan kommentteja itseeni ja olen herkkä muiden mielipiteille. Negatiivisista kommenteista tulee paha mieli ja välillä ne saavat kyseenalaistamaan koko bloggaamiseni.

En ymmärrä, miksi aina pitää arvostella. Eikö se ole niin, että teet itsestäsi sellaisen kuin arvostelet muiden olevan? Kun kehut jotain upeaksi ja ihanaksi ihmiseksi, näyttäydyt muiden silmissä itsekin sellaisena ihmisenä. Jos taas keksit muista vain vikoja, et ole itsekään varmaan kovin viehättävä persoona. Mutta koska en ole täydellinen, syyllistyn tähän kyllä puolivahingossa itsekin joskus, vaikka yritän oikeasti olla puhumatta pahaa muista ja olla arvostelemasta, niitä joita en tunne. Siitä tulee itselle ja kaikkille vain paha mieli.

Yksi kommenttityyppi minua ihmetyttää myös:  ne jotka kuvittelevat, että blogia pidetään vain esitelläkseen itseään. Näin minulle ei onneksi olla sanottu, mutta tiedän, että näin ajattelevia on. Itse uskon, että monelle se on pakollinen paha. Minä luen blogeja inspiroituakseni (en tirkistelläkseni). Samasta syystä pidän omaani, tavoitteena inspiroida. Välillä kerron elämästäni, en siksi että siihen voisi samaistua tai siksi, että se olisi jotenkin kiinnostavaa, vaan siksi, että itse inspiroidun paremmin henkilöistä kuin anonyymin sanoista.

Tässä on myös se syy, miksi en jaa täällä niitä kertoja kun syön sohvalla koura kaupalla mariannekarkkeja stressiini tai kun kaikki v*tuttaa. Kuten olen ennenkin sanonut, ei sellaiseen tarvi kannustusta. Se on inhimillistä ja sitä kuitenkin tapahtuu. Postaan terveellisiä reseptejä ja urheilujuttuja, koska paitsi että rakastan niitä ja se on elämäntapani, myös siksi että toivon motivoivani jotain muuta. Ja tiedän, että olen muutamien kohdalla onnistunut ja se riittää. Se riittää minulle syyksi bloggaamiseen. Loput on teistä lukijoista kiinni. Blogiani ei kannatta lukea, jos se saa aikaan huonoa mieltä -se on päinvastoin tarkoitukseni kanssa.

Se tästä aiheesta, mutta jos ette ymmärrä, niin kaikella rakkaudella, aloittakaa itse bloggaamaan.

xVilma

50 comments

Raakaruokaa

25.09.2013 /

Aamupalaksi keitettyä kaurapuuroa, lounaaksi höyryävän kuumaa keittoa, välipalaksi prosessoituja maitotuotteita ja illalliseksi pannulla wokattua lihaa ja kasviksia. Kuulostaa aika terveelliseltä.

Mutta miltä kuulostaisi vaihtoehtoisesti vihersmoothie aamiaiseksi, runsas salaatti lounaaksi, manteleita sekä pala raakasuklaata välipalaksi ja raakalasagnea kesäkurpitsasta illalliseksi. Jälkimmäinen kuvaa raakaruokaa. Mielestäni se kuulostaa elinvoimaiselta ja raikkaalta.

Nykypäivänä ei ole oikein voinut välttyä kuulemasta raakaravinnosta (raw foodista). Monet eivät silti ehkä tiedä mitä se tarkoittaa, tai se mielletään hankalaksi hifistelyksi. Niille, joille termi on epäselvä, kerrottakoon raakaravinnon tarkoittavan mahdollisimman prosessoimatonta ruokaa, jota ei lämmitetä yli 45 asteen. Kuumentaminen tuhoaa tärkeitä entsyymejä, vitamiineja ja hivenaineita, joten raakaruuassa kaikki ravintoaineet ovat tallella. Siksi sillä uskotaan olevan paljon hyviä terveysvaikutuksia.

Ruoka valmistetaan usein raastamalla, kuivaamalla, monitoimikoneella tai tehosekoittimella ja ruokavalioon kuuluvat esimerkiksi marjat, hedelmät, vihannekset, juurekset, palkokasvit, merilevät, siemenet, pähkinät ja kylmäpuristetut öljyt. Raakaruoka onkin puhdasta ja aitoa ruokaa parhaimmillaan.

 

Innostuin itse raakaruuasta vuosia sitten, joskus vuosina 2009-2010. Silloin aloin tehdä smoothieita joka välissä ja korvata fazerit raakasuklaalla. Sittemmin kauppojen valikoima raakaruuan huomioiden on onneksi laajentunut valtavasti. Kerran minulla ei muuton/rempan takia ollut kotona hellaa, mikroa tai uunia käytettävissäni, joten ajattelin haastaa itseni ja olin viikon täysin raakaravinnolla. Se oli avartava (ja keventävä) kokemus.

Smoothiet ja raakasuklaa tulivat jäädäkseen, mutta muuten en raakaravintoa ole pahemmin miettinyt. Toki syön edelleen paljon salaatteja, mutta yhtä paljon myös kuumennettua, paistettua ja haudutettua ruokaa. Nyt tekee mieli taas kiinnittää asiaan vähän huomiota ja miettiä voisiko päiviin lisätä enemmän raakaruokaa.

Olenkin viimeaikoina innostunut raakakeittiön tavasta korvata herkkuja. Raakareseptikirjoista löytyy valtavasti erilaisia terveellisiä, luovia ja oikeasti herkullisia ideoita siitä, miten voisi hemmotella itseään paitsi maulla, myös ravintoaineilla.

Tänään ilmestyi lokakuun Cosmopolitan-lehti. Tällä kertaa palstaltani löytyy muun muassa ohje helppoon raakapiirakkaan (tämän postauksen kuvat kuvasin sitä varten).

Vaikka raakaruokailijaksi ei rupeaisikkaan, tekee jokaiselle varmasti hyvää oottaa siitä vaikutteita omaan arkeensa. Aloittaa vaikka vain lisäämällä porkkana päivään. ;)

Raakaravinnon äidiksi kutsuttu Ann Wigmore on sanonut ”Ruumis parantaa itse itseään mistä tahansa sairaudesta, kunhan se saa elävää, runsaasti entsyymejä sisältävää ja helposti sulavaa ravintoa.”

xVilma

Ps. Blogiini aikaisemmin postaamani raakakakku ohjeineen löytyy täältä ja raakasuklaajuttua täältä.

20 comments