Syksyn yksityiskohdat

29.09.2013 /

Minun piti postata tänään jotain ihan muuta, mutta teknisistä syistä se jää nyt tuonnemaksi ja jaan teille jotain leppoisia sunnuntaipäivän ajatuksiani. Istun kahvila Köketissä Tuomiokirkon kupeessa. Paikka on idyllinen ja kotoisa, tosin vähän liian täysi omaan makuuni (kuten myös vatsani juuri syödyn brunssin jälkeen). Kouluhommat vieressä odottavat, mutta koska bloggaaminen on niin hyvä syy siirtää urakkaa tuonnemmaksi, kerron teille tässä tämän hetken pienistä lempijutuistani.

Syksyn lempivärini on luumu ja oli muuten viime vuonnakin (ainakin tämän postauksen perusteella, jonka tein päivää vaille tasan vuosi sitten). Luumun sävyjä lisään ripauksittain pukeutumiseeni, mutta erityisesti se vain miellyttää silmääni. Myös värien merkitykset, vaikutukset ja mielikuvat ovat kiehtoneet minua aina. Violetin sävyt viestivät mm. herkkyyttä, luovuutta, mystiikkaa, uudelleen syntymistä, viileyttä, eristäytymistä.. Asioita, jotka liittyvät usein tähän vuoden aikaan.

Minä olen harvoin nainen joka fiilistelee kenkiä, mutta nyt teen poikkeuksen. Nämä Mai Piu Senzan nilkkurit ovat täydelliset. Yleensä, jos lähden ulos iltaa viettämään, otan aina vaihtokengät narikkaan. Tanssimisen ja usean tunnin seisoskelun jälkeen korkkarit tekevät kipeää. Näiden kanssa ei ole ollut mitään ongelmaa -päinvastoin.

Sain myöhäiseksi synttärilahjaksi Marimekon Oiva-teepannun, joka ilostuttaa minua suunnattomasti näin viileinä syyspäivinä. Kahvinjuontini on lisääntynyt todella paljon viimeisen parin kuukauden aikana. Haluaisin kuitenkin korvata useammin (oikeasti haluaisin korvata kokonaan) kahvin terveellisemmällä ja maukkaammalla laadukkaalla teellä. Tämä kaunis pannu auttaa varmasti asiaa.. :)

Kirjoitin joskus sivumennen, että minulla on e-pillereiden lopettamisen jälkeen muuttunut iho todella paljon. Muutos on tapahtunut tietysti huonoon suuntaan. Koska tiedän omaavani useita kohtalotovereita, voin suositella suolasaippuaa taistellussa näppyjä vastaan. Tai ihan vain taistelussa syksyn tuomaa ihon harmautta vastaan. Sain aluksi vinkin Saara Sarvakselta ja hänen blogistaan voi lukea tuotteesta lisää. Ostin tuotteen noin kuukausi sitten Ruohonjuuresta ja hintaa taisi olla alle 5e. Aina kun olen pessyt kasvoni suolasaippualla, tuntuu iho seuraavana päivänä terveemmältä.

Minäkin sain siskoltani tänä syksynä oman KeepCupini. Take away -kahvi kulkee näin ympäristöystävällisemmin mukana ja mielestäni kuppi on kätevyytensä lisäksi tyylikäs. KeepCup:it ovat lisäksi BPA vapaita ja myrkyttömiä. Lisäplussaa siitä, että kupit säilyttävät juoman kuumana 20-30 minuuttia pidenpään kun perinteinen pahvimuki ja kupit voi pestä pesukoneessa. Aina kun haluan kahvini kookosöljyllä (tai kookosvedellä), kulkee se kätevästi kotoa luennolle mukana. Toistaiseksi kun vielä mikään kahvila ei tarjoa näitä vaihtoehtoja ”kahvimaidoksi”. ;)

Syksy on hyvää aikaa viettää aikaa kotona. Siisti koti on tietysti aina viihtyisämpi. En ole kuitenkaan luonnostani kovin siisti ihminen (lue kaukana siitä), mutta kukat ja kynttilät motivoivat kummasti pitämään järjestystä pystyssä, jotta ne tulevat esille. Näin myös lempikukkani orkidea, joka on niitä elämäni pieniä suuria iloja. Jos voit tehdä jonkun asian minuutissa, tee se heti. Hyvä sääntö. Kodin siistinä pitämiseen tällä on valtava merkitys. Tänä syksynä yritän oppia sulkemaan kaapinovet ja käärimään vaatteet kaappiin heti.

Ihanaa syksyistä sunnuntaita! Nautitaan yksityiskohdista! :)

xVilma

11 comments

Epätäydellisyydestä

26.09.2013 /

Minun on nyt pakko tarttua aiheeseen, joka on häirinnyt minua blogin pitämisessä jo jonkun aikaa. Olen saanut kommentteja, olen lukenut keskustelupalstoilta, minulle on sanottu päin naamaa ja olen kuullut välillisesti, että vaikutan liian täydelliseltä ja osa on ihmetellyt, miten ehdin tehdä kaikkea. Olen kuullut jo aika usealta, että blogiani ei voi lukea, koska tulee kateelliseksi tai ärsyyntyneeksi. Tämä on vain marginaalinen ryhmä, enkä ole aikaisemmin asiaan tarttunut, koska on tuntunut itsekkäältä edes kirjoittaa asiasta. Minulle on ollut täysin yllätys, että jotkut edes ajattelevat niin.

En ole osannut olla tästä edes imarreltu. Jos nämä ihmiset tuntisivat minut (tai edes tapaisivat kasvotusten), he eivät enää sanoisi minun tai elämäni vaikuttavan täydelliseltä. Sitä paitsi olen ehdottomasti sitä mieltä, että täydellisyys on tylsää, joten en edes haluaisi muiden näkevän itseäni niin.Onneksi ovat nekin lukijat, jotka jaksavat muistuttaa kirjoitusvirheistäni ja muista mokistani -ymmärrän, että osaa epätäydellisyytenikin ärsyttää (anteeksi saivarteluni).

On klisee, ettei kukaan ole täydellinen, mutta miksi sitten toiset ajattelevat toisen olevan enemmän täydellinen kuin itse on? Syyllistyn tähän itsekin.

Toivoisin kaikkien tajuavan, että blogini takana on muutakin.

Ei minulla ole tarvetta yrittää näyttää mahdollisimman täydelliseltä teidän lukijoiden silmissä. Olen selvästi keskimääräistä ikäistäni huonompi englannin kielessä. Olen huono autokuski, en osaa laulaa, en osaa kertoa hauskoja vitsejä, kynteni lohkeilevat, hartiani ovat leveät, ihohuokoseni ovat suuret, suurentelen asioita, sotken liikaa, turhaudun helposti, dramatisoin turhaan, en vastaa aina viesteihin, en jaksa juhlia aamuun asti, en viihdy kauaa isossa porukassa, murehdin raha-asioita kohtuuttomasti ja minun on vaikea sietää sitä, etten voi miellyttää kaikkia. (Auts, tämä vähän kirpaisi ”paljastaa” nämä kaikki.)

Kun kumartaa toiseen suuntaan, pyllistää toiseen. Se että opiskelen yliopistossa, bloggaan, kirjoitan lehteen, valokuvaan, teen mallintöitä, urheilen lähes päivittäin pitää minut niin kiireisenä, että välillä kotona on kaaos. En ole täydellinen tyttöystävä joka silittää miehen kauluspaidat ja odottaa essu päällä miestä kotiin herkullisen ruuan kanssa.

Toisaalta olen taas ehtinyt päästä kolmeen kouluun sisään, sillä aikaa kun osa ystävistäni on ollut vaihto-oppilaana tai kiertämässä Aasiaa. Minä ihailen heitä ja toivoisin itsekin, että minua kiinnostaisi tosissani sellainen, mutta en ehkä ole niin seikkailijatyyppiä. Nämä asiat ovat yleensä myös valintakysymyksiä ja kuka määrittää sen mikä on täydellinen tapa elää?

Eräs minut hyvin tunteva sanoi, että eipä olisi uskonut vielä viisi vuotta sitten, että minä olen Cosmopolitanin bloggaaja. Jotkut ovat kommentoineet, että on ärsyttävää että olen kaunis, syön terveellisesti, urheilen, hymyilen, olen itsevarma ja energinen.. Täytyy sanoa, että blogi kaunistelee. Mutta, en ole ollut lähellekään  näitä kaikkia aikaisemmin. Itse en näe näitä korrelaationa, yhden ihmisen erilaisina olemassa olevina ominaisuuksina.

Näen nämä kausaliteettina, yksi asia on johtanut toiseen. Terveelliset elämäntavat tuovat itsevarmuutta ja energiaa, ne yhdistettynä sporttiseen olemukseen voivat näyttäytyä kauneutena. Blogiin myös valikoin kuvat itse. Ja lähimmäiseni tietävät, että en pidä itseäni yhtään sen kauniimpana, kuin sinä pidät itseäsi joka luet tätä.

En halua puhua blogissani negatiivisista asioista –tämä on hyvän mielen blogi. Olen siinä mielessä ehkä jonkun mielestä hölmö, mutta uskon ihmisen vetävän asenteellaan asioita puoleensa. Valittaminen ja huonoihin asioihin keskittyminen tekee niistä isompia asioita. On kuitenkin asioita, mitä lukija ei voi tietää. Älkää siis olettako vain tämän näkyvän olevan elämääni.

Tämä on nyt aika poikkeava teksti blogissani, ja suuntaan tämän lähinnä niille (toivottavasti harvoille), jotka ovat kommentoineet minun olevan liian täydellisen oloinen. (Paitsi osa on sanonut, etteivät voi lukea blogiani sen takia, etten tiedä tavoittaako tämä heitä.)

No siinä mielessä olen iloinen näistä kommenteista, että se ehkä tarkoittaa, että teen oikeaa asiaa. Täällä yhdistyvät ne puoleni, joita haluan toteuttaa.  Jos minut laitettaisiin toiseen kontekstiin, en enää näyttäytyisikään kenellekään täydellisenä. Olen kirjoittanut täällä tempperamenteista. Olen itse melankolikko, jossa on myös sangviinikkoa. Minuun kolahti aikoinaan melankolikkoa kuvaava sanonta: Epätavallisen suurta lahjakkuutta varjostavat poikkeuksellisen suuret puutteet.

Ja en minä ole niin itsevarma, saati täydellinen kone. Kyllä minä otan kommentteja itseeni ja olen herkkä muiden mielipiteille. Negatiivisista kommenteista tulee paha mieli ja välillä ne saavat kyseenalaistamaan koko bloggaamiseni.

En ymmärrä, miksi aina pitää arvostella. Eikö se ole niin, että teet itsestäsi sellaisen kuin arvostelet muiden olevan? Kun kehut jotain upeaksi ja ihanaksi ihmiseksi, näyttäydyt muiden silmissä itsekin sellaisena ihmisenä. Jos taas keksit muista vain vikoja, et ole itsekään varmaan kovin viehättävä persoona. Mutta koska en ole täydellinen, syyllistyn tähän kyllä puolivahingossa itsekin joskus, vaikka yritän oikeasti olla puhumatta pahaa muista ja olla arvostelemasta, niitä joita en tunne. Siitä tulee itselle ja kaikkille vain paha mieli.

Yksi kommenttityyppi minua ihmetyttää myös:  ne jotka kuvittelevat, että blogia pidetään vain esitelläkseen itseään. Näin minulle ei onneksi olla sanottu, mutta tiedän, että näin ajattelevia on. Itse uskon, että monelle se on pakollinen paha. Minä luen blogeja inspiroituakseni (en tirkistelläkseni). Samasta syystä pidän omaani, tavoitteena inspiroida. Välillä kerron elämästäni, en siksi että siihen voisi samaistua tai siksi, että se olisi jotenkin kiinnostavaa, vaan siksi, että itse inspiroidun paremmin henkilöistä kuin anonyymin sanoista.

Tässä on myös se syy, miksi en jaa täällä niitä kertoja kun syön sohvalla koura kaupalla mariannekarkkeja stressiini tai kun kaikki v*tuttaa. Kuten olen ennenkin sanonut, ei sellaiseen tarvi kannustusta. Se on inhimillistä ja sitä kuitenkin tapahtuu. Postaan terveellisiä reseptejä ja urheilujuttuja, koska paitsi että rakastan niitä ja se on elämäntapani, myös siksi että toivon motivoivani jotain muuta. Ja tiedän, että olen muutamien kohdalla onnistunut ja se riittää. Se riittää minulle syyksi bloggaamiseen. Loput on teistä lukijoista kiinni. Blogiani ei kannatta lukea, jos se saa aikaan huonoa mieltä -se on päinvastoin tarkoitukseni kanssa.

Se tästä aiheesta, mutta jos ette ymmärrä, niin kaikella rakkaudella, aloittakaa itse bloggaamaan.

xVilma

50 comments