Vaihtamalla paranee

03.10.2013 /

Bataatti on loistava perunan korvaaja (olen kirjoittanut siitä täällä), mutta se taipuu muuksikin, esimerkiksi hampurilaiseen leivän korvikkeeksi. Näyttää uskottavalta, vai mitä?!  Paistoin vain bataattilohkot uunissa oliiviöljyn ja suolan kera. Inspiraation tähän terveellisempään hamppariin sain Torkkuja ja Nokkosia -blogista. Tämä voitti kyllä esikuvansa paitsi ulkonäössä ja ravintoaineissa, niin myös maussa.

Tosin aina korvausleikin pointti ei ole verrata edeltäjäänsä. On järkevämpää nähdä se uutena ruokalajina. Pinaatista tehtyä pitsapohjaa ei mielestäni ole tosissaan järkevä verratta perinteiseen, jos ei ota huomioon kaikkia aspekteja. Jos miettii vain makua, pitäytyy ehkä vanhassa, vaikka toinenkin on hyvää. Korvaavuusleikissä (anteeksi, kutsun tätä nyt leikiksi, koska mielestäni on hauskaa keksiä vaihtoehtoja), on se idea, että sitä kautta tutut raaka-aineet saavat uuden olomuodon. Luovaa, jännittävää ja mukavaa vaihtelua.

Tässä kolme helppoa suosikkiani, joissa korvaaminen on myös terveellisempää. Voit tehdä samat pastakastikkeet ja risotot näillä kasvislisukkeilla.

1. Korvaa valkoinen riisi raastetulla kukkakaalella. Keitä halutessasi pari minuuttia ja siivilöi. Näyttää ihan samalta kuin riisi.

2. Höylää juustohöylällä kesäkurpitsaa nauhapastaksi. Voit paistaa suikaleita hetken tai marinoida raakana.

3. Vaihda vehnätortilla tai rieskarulla norileväarkkiin (tässä kyllä täytettä joutuu myös vähän muokata, mutta ei paljoa).

 

Minä nautin tällä hetkellä Berliinin mainiosta ruokatarjonnasta. En malta odottaa, että pääsen jakamaan teille kuvia tältä reissulta. :)

Mutta sitä ennen olisi hauska kuulla, onko teillä joku oma suosikkijuttu, miten korvaatte perinteisen klassikoruuan/raaka-aineen?

xVilma

7 comments

Kiire, minne?

02.10.2013 /

Kuulen usein sanottavan, että minulla on aina kiire (tai siis kun sanon ”kiirettä pitää”, se ei tule kenellekkään yllätyksenä). Kiireeni on vakio, koska teen itseni sellaiseksi, kiireiseksi. Olen miettinyt usein, miksi sanon että minulla on kiire, koska saan itseni tuntemaan myös tavallista enemmän niin. Toki, kyllä minulla on päivittäin aika tarpeettoman pitkä to do -lista, mutta se on omaa vikaani. Ja se hengästyttää.

 

Luulen, että kiireen hokeminen mielessä on selvitymiskeino. Paine, joka puskee. Mutta se puskee myös suorittamaan. Jokainen tietää tentin, kokeen tai deadlinen merkityksen. Asiat tulee tehtyä, kun siihen liittyy positiivista stressiä. Olen aina ollut hyvä tekemään juttuja itsenäisesti (paitsi voimisteluaikoina luistin usein kotijumppatreeneistä, soriii). Syy oma-aloitteisuuteen ja tehokkuuteen on kuitenkin todennäköisesti pienessä itse tehdyssä paineessa.

 

On helpompi olla koko päivän toimelias, kuin kesken velttoilun olla hetkittäin tehokas. Kai tämän voisi laskea yhden sortin fysiikan laiksi, liikeen jatkuvuuden tai hallinnan laiksi. Ehkä suhtautumistani voi verrata vaikka pyörällä ajoon: mitä kovempaa ajaa, sitä helpommin pysyy pystyssä.

 

 

Viime aikoina systeemini on kuitenkin pettänyt. Tuntuu, että olen töissä ja koulussa 24/7. Koska teen mielekkäitä asioita ja vapaaehtoisesti, olen ajatellut, ettei se haittaa.. Mutta, kun suurin osa koulun kursseistani on tiedekuntatenteissä tentittäviä kirjoja ja kun työni on itsenäistä kuvaamista&kirjoittamista, ei ole pahemmin työ- tai kouluaikoja. Elämäni on hyvin epäsäännölistä. Siis unelmani: ei paikkaan tai aikaan sidottua työtä.

 

Unelmaani edelleen, mutta en ole varma onko tämä henkisesti tai edes fyysisesti niin hyvä juttu, jos en opi rytmittämään elämääni paremmin. Kärsin viikonloppuisinkin huonoa omaatuntoa, jos en tee jotain ”järkevää”. Näen kyllä paljon ystäviänikin, mutta sekin kuuluu sarjassamme siihen, ettei kalenterissani ole tilaa ei-millekään (sitä paitsi sovin usein treffit lenkkipolulle, jotta saisin liikuntaa istumisen vastapainoksi). Yöpöydällä on lähemmäs kymmenen tentittävää kirjaa, vaikka tuntuu, ettei muutenkaan vuorokaudessa riitä tunnit. Nämä asiat kertovat siitä, että on ehkä pakko opetella sanomaan ei ja ehkä pakko opetella olemaan itseään kohtaan vielä armollisempi. Tehdä vähemmän ja tehdä ei-niin-tärkeän huonommin.

 

Kirjoitan ajatuksiani tästä, koska uskon, että meitä monia vaivaa sama ongelma. Toisaalta, olen onnellisimmillani kun ympärilläni on paljon hälinää ja tapahtumaa. Minulla on aina ollut taipumus haalia itselleni paljon tekemistä. Mutta jos kiire on jatkuvaa, ei jaksottaista, ei sitä kestä kukaan. (Ja minulla ei ole edes lapsia!!!). Suurin ongelmani on kuitenkin se, että aivot raksuttavat koko ajan, vaikka fyysisesti onkin leppoisempia päiviä.

 

Ihminen on aina niin kiireellinen, kuin tuntee olevansa. Työt eivät tekemällä lopu. Siksi, päätin ottaa pienen aikalisän. Ottaa ajatuksistani loman. Olen ottanut sen kunnolla viimeksi viime vuoden helmikuussa Thaimaassa. Olen joko-tai -tyypiä, joten helpoiten se onnistuu vaihtamalla maisemaa. On tekopyhää blogata hyvinvoinnista, jos ei muista myös lepoa. Stressi on kaiken pahan alku ja juuri. Siinä ei paljon punajuuret auta, jos koko ajan käy kierroksilla. :)

 

 

Olen valmistellut postaukset valmiiksi ja otan toki läppärin mukaan, joten blogissa sinänsä ei tapahdu mitään muutosta. Kamerasta minun ei tarvi lomailla, koska loma on minulle yhtä kuin aikaa valokuvata ja valokuvaus on yhtä kuin loma. ;) Joten ensi viikkolla saatte sitten reissujuttuja. Tänään lähden siis Berliiniin, jippii!!

 

Toivottavasti tämä on viimeinen kiireeni tällä viikolla. Nyt on nimittäin kiiruhdettava kuntosalin kautta parturiin ja sieltä pakkamaan ja lentokentälle.

Ihanaa loppuviikkoa myös teille! :)

xVilma

ps. Kuvat kuvasin pari viikkoa sitten Katajanokan rannassa. Sattumalta satuin kameran kanssa paikalle mitä kauneimpaan auringonlaskuun.

14 comments