Kahden minuutin palkinto

21.10.2013 /

Kuten eilen kerroin, lunastin tänään #iamprogress -kilpailun palkinnon, jonka suureksi yllätyksekseni voitin. Tiedostan hyvin, että on aika poikkeuksellisen onnekasta päästä kauppaan ”shoppailemaan” kahdeksi minuutiksi ja kantaa mukanaan ilmaiseksi kaiken, mitä jaksaa käsissään kantaa.

Haluan siis korostaa, että tälläinen luksus ei ole arkeani. Enkä myöskään halua viestittää tällä, että jee katsokaa, mun joka maanantaiaamu on näin hauska.. Ei todellakaan. :) Mutta tällä tarinalla on kliseinen opetus: Ei voi saada mitään, jos ei yritä mitään. Tiesin nimittäin, että instagrammissa on meneillään Stadiumin #iamprogress -kilpailu, mutta koko kuukauteen en tagannyt kisaan yhtään kuvaani, vaikka aktiivinen instagrammin käyttäjä olenkin. Ajattelin, etten kuitenkaan voita. Viimeisellä viikolla kuitenkin laitoin treenikuvani kisaan mukaan.

Ennen tätä vuotta, en ole koskaan voittanut mitään yhdessäkään arvonnassa tai kilpailussa. (Ai niin, paitsi kerran teininä voitin jossain Trendi-lehden kilpailussa hajuveden. Siihen aikaan klikkailin aina netissä lehtien sivuilla kaikkiin mahdollisiin kilpailuihin ja arvontoihin mukaan). :D  Mutta tällaiseen pätee myös, kerta se on ensimmäinenkin.

Laitan nyt siis saaliini tänne, koska osa kiitosta kuuluu teille. Tiedän, että moni teistä lukijoistanikin oli tykännyt tuosta voittokuvasta ja tykkäysten määrä oli yksi arviointikriteeri.

No teitä ehkä kiinnostaa, miten aamu meni. Voin kertoa, ettei ehkä koskaan kaksi minuuttia ei ole tuntunut niin lyhyeltä ajalta!! Mietin kuntosalilla tekemääni hoover-pitoa (lankkua) ja ajattelin, että kyllähän kaksi minuuttia on pitkä aika. No ei se ollut. Luulin, että juoksuvaatteetkin olisivat kuuluneet mukaan, mutta treenivaatteet olivat aika rajatut. Tavallaan se oli ihan hyvä, niin ei mennyt osastolta toiselle siirtymiseen aikaa. Joka tapauksessa sain enemmän kuin tarpeeksi niin miesten kuin naisten treenivaatteita. Eniten aikaa meni tietty oikeiden kokojen etsimiseen, mutta lopuksi nappasin vielä käteni täyteen ja kyllähän niitä vääriä kokojakin mukaan mahtui. Olen saaliiseeni todella tyytyväinen, koska näillä saan lahjottua myös läheiseni!
Netissä luki arvioiduksi palkinnon arvoksi 1500e ja voin paljastaa, että se ylittyi selvästi. Niin, aika hurjaa.

Forumissa sijaitsevan Stadiumin vieressä on Sis.&Deli, joka on yksi keskustan lempikahviloistani. Jatkoin sinne pitämään ”toimistopäivää” ja nauttimaan arkiaamiaista. Yleensä teen mielummin aamiaiset itse, mutta nyt en ehtinyt. Ajattelin että 10,50 euroa on varsin hyvä hinta laadukkaista raaka-aineista ja siitä, että saa juoda kahvia ja teetä rajattomasti (sitä kun tulee usein juotua useampikin kuppi pitkään työskennellessä). Suosittelen joskus siirtämään sunnuntaibrunssin maanantain aamupalaan. Puolet edullisempaa monessa paikassa ja näin viikko saa kivan startin.

Minulta ollaan pyydetty kommenteissa, että kirjoittaisin aina vaatteideni ostopaikat postaukseen, vaikkei kyseessä varsinaisesti mikään asupostaus olisikaan. Voin ottaa tämän tavaksi.

Katsotaan pukeudunko tästälähin vain treenivaatteisiin ja huppareihin.. ;) En olisi koskaan uskonut, mutta nyt urheiluvaatepuoli on huomattavasti paremmassa iskussa kuin tavalliset vaatteeni.

Koska tämä nyt on vähän tälläinen liirumlaarum postaus, jaan teille vielä äskeisen tapahtuman: pudotin iPhoneni hissikuiluun. Kun siihen soitti, näki että puhelin pysyi ehjänä, mikä on aika ihme, koska olin toisessa kerroksessa. Hissin huoltoyhtiöstä sanottiin, että sen saaminen takaisin olisi kustantanut työajalla vähintään 120 euroa. Ehdin jo kirota itseni, mutta neuvokas mieheni sai viriteltyä puhelimen ylös kepin ja kaksipuolisen teipin avulla. Vain irronneet takakuoret jäivät sinne. Huh. ;)

farkut Maison Scotch / paita Zara / kengät Seppälä / takki Maison Scotch / kaulahuivi COS

xVilma

12 comments