Tavoitteita ja vastauksia tulevaisuudesta

04.01.2014 /

Monet bloggaajat ovat kirjoittaneet vuoden tavoitteita ylös ja ajattelin itsekin kirjoittaa tänne muutaman. Olen aina kova asettamaan tavoitteita ja päämääriä, koska se on mielestäni varmin tapa edetä elämässä haluamaansa suuntaan ja saada asioita tapahtumaan. Tässä postauksessa jatkan myös kysy mitä vain -postauksen kysymyksiin vastaamista. Tällä kertaa aiheena tulevaa koskevat kysymykset. Toivon että tämä inspiroi teitäkin kirjoittamaan ylös omia päämääriänne… :)

Tavoitteita vuodelle 2014

Liikunta
-Kesällä puolimaratonin juokseminen

Ravinto
-Säännöllisyyttä ja suunnitelmallisuutta

Henkinen hyvinvointi
-Viesteihin ja sähköposteihin nopeammin vastaaminen
-Nukkumaan aikaisemmin
-Päivän järkevämpi aikatauluttaminen ja postaustahdin pitäminen yhdessä postauksessa per päivä (kaksi on minulle liikaa)
-Kodin pitäminen siistinä

Työ & opiskelu
-Blogin kehittyminen ja kasvaminen (tarkemmat määritykset pidän omana tietonani ;))
-Opiskelujen eteneminen, mutta niin etten haali itselleni liikaa kaikkea
-Pari uutta hyvää mallikeikkaa/asiakasta

Matkustelu
-Kuukausi Cape Townissa
-Kaupunkiloma

Lisäksi kuvaan liittyen voisin mainita enemmän vihreää teetä ja vähemmän kahvia. :D Kuvissa näkyy muuten uusi kalenterini, jonka ostin Kiasmasta. Yleensä olen suosinut mustavalkoista ja graafista mallia, mutta olen jo nyt iloinen, että valitsin tällä kertaa pirteämmän kalenterin (aivan kun se saisi energisemmäksi). Käyttättekö te muut nykyään jo sähköisiä kalentereita?!

Tässä sitten vastauksia kysymyksiinne..

Mitä haluaisit tehdä tulevaisuudessa, jos jossain vaiheessa lopetat blogin kirjoittelun ja mallityöt?

-Näen itseni ehkä jonkin sortin sekatyöläisenä, joka tekee freelancerina erilaisia projekteja luovalla alalla. Olisi mielenkiintoista koittaa työskennellä myös jossain yrityksessä. Haluan ehdottomasti itse pystyä vaikuttamaan työhöni liittyviin asioihini sekä olla ideoimassa ja organisoimassa, joten ellen toimi itsenäisenä yrittäjänä haluaisin pyrkiä esimies- tai johtoasemaan. Toki ei sinne suoraan hypätä! ;) Jos blogi loppuisi, keksisin myös varmasti keinon miten voisin liittää valokuvausta uuteen työhöni.
 

Opiskelit muistaakseni teoreettista filosofiaa – millaisia töitä esim. sillä saralla haluaisit tehdä?

-Opiskelin kaksi vuotta teoreettista filosofiaa, mutta vaihdoin pääaineeni sosiologiaan. Pääaineen vaihdon suurin syy oli juuri se, että tuntui, ettei teoreettinen filosofia valmenna minua sellaiseen työelämään, mitä haluan tehdä. Valtiotieteet ja varsinkin sosiologia ovat niin monipuolisia, että siitä on helpompi työllistyä työtehtäviin, jotka minua kiinnostavat.
Teen tällä hetkellä unelmatyötäni ja minun on vaikea kuvitella juuri nyt, mitä muuta haluaisin. Mutta ailahtelevan ja helposti kyllästyvän luonteeni takia, sekin päivä varmasti tulee!

Opiskeletko tällä hetkellä edelleen valtsikassa ja aiotko valmistua sieltä?

– Opiskelen, mutta syksyllä tein vain muutamia kursseja ja alkukevätkin tulee tehtyä hitaalla tahdilla. Työt vievät nyt niin paljon aikaa, enkä halua ylikuormittaa itseäni koko ajan. Lisäksi itseni tuntien todellinen opiskelumotivaatio kyllä tulee vielä, mutta ehkä se vaatii sen, että annan aikani hetkeksi kaikelle muulle uudelle ja kiinnostavalle. Aion kyllä vielä valmistua –ennemmin tai myöhemmin. ;)




Oletko vielä harkinnut vakavasti jotain muitakin opintoja, vai koetko olevasi oikealla alalla?

-Tähän vastasinkin jo edellisessä kysymyksessä osittain, mutta koen olevani oikealla alalla. Myös tietty itsesuojeluvaisto sanoo, että kolmen eri koulun (+muutamien avoimen yliopistonkurssien) aloittaminen saa riittää. Olisi hienoa saada ainakin ensin yksi korkeakoulu loppuun! ;)
Minussa on varmasti vähän ikuista opiskelijaa, olen kiinnostunut monesta asiasta sekä hurahdan ja innostun helposti, joten ei sitä kuitenkaan koskaan tiedä. Olen todella pitkään miettinyt takaraivossa jotain hyvinvointiin liittyyvää koulutusta, joten ehkä joskus käyn itseni takia jonkun ravintoon tai urheiluun liittyvän koulutuksen työn ohessa.. Tai valokuvaukseen liittyvän. Mutta todennäköistä on, että tyydyn vain itsenäiseen opiskeluun. :)

Onko blogin pitäminen ja Cosmoon kirjoittaminen tällä hetkellä päätyösi?

– Ne sekä mallinhommat yhdessä.

Mikä on haaveammattisi tulevaisuudessa tai mitä tulevaisuuden suunnitelmia sinulla on ylipäätään uran ja opiskelujen suhteen?

-Tähän kysymykseen vastasinkin jo, mutta haaveeni on valmistua, tehdä työtä joka on ainakin osittain intohimoni ja juuri tällä hetkellä kehittää ja kasvattaa blogiani! :)

 

Kivaa viikonloppua!!
xVilma

 

2 comments

Eilinen treeni, video ja vastauksia

03.01.2014 / ,

No niin nyt on tämäkin vuosi saatu kunnolla käyntiin! Ajattelin aloittaa Kysy mitä vain -postauksen läpikäymisen urheiluaiheella, koska eilinen treenini vastaa osittain kysymyksiin. :)

Kävin siis eilen Elixiassa treenaamassa ja ajattelin näin jälkikäteen, että voisin kirjoittaa treenini tänne:

  • 1000m soutulaitteella lämmittelyksi

4 kierrosta seuraavia liikkeitä (sori painojen ja toistojen vaihtuminen tekee tästä vähän epäselvän, mutta en ajatellut kirjoittavani treeniä tänne):

  • maastaveto
    10 toistoa/30kg
    10 toistoa/40kg
    7 toistoa/50kg
    5 toistoa/60kg
  • leuanveto ohuella kuminauhalla (vastaote)
    5 toistoa/kierros
  • tuplahyppyjä hyppynarulla (double unders)
    20 kpl/kierros
  • kahvakuulalla heilautus
    15 toistoa 12kg kuulalla/kierros
  • lankkupito levypainon kanssa (paino ristiselän päällä)
    10kg/30 sek
    15kg/30 sek
    15kg/30 sek
    20kg/30 sek

Tänään oli tällainen sopivan tehokas vuoden ensimmäinen treeni. Lisäksi koitin ensimmäistä kertaa maastavedon maksimia. Pääsin 80 kilogrammaan, jolla tein pari toistoa, mutta en ymmärrä näistä oikein mitään. Ehkä laitan vuoden tavoitteeksi 100kg?

Tässä linkit videoihini maastavedosta ja leuanvedosta kuminauhalla.
Kokosin tähän myös muutamia hyviä liikkeitä, joista kaksi oli tämänkin päivän treenissä:

Ja sitten niihin varsinaisiin kysymyksiin..
1. Voimistelitko Seinäjoella? Kauanko voimistelit ja miksi lopetit? Harrastitko rytmistä vai joukkuevoimistelua?

Voimistelin Seinäjoen voimistelijoissa 5-vuotiaasta 15- tai 16-vuotiaaksi. Lopettaminen ei ollut helppo päätös, koska voimistelu oli ollut niin valtavan iso ja tärkeä osa elämääni. Voimisteluharrastus ei kuitenkaan sopinut mallintöihin, koska treeneistä ei olisi voinut olla pois ja siihen aikaan aloin kulkea Helsingissä paljon.. lisäksi lihakset olivat liian suuret (tein enemmän muotikuvauksia). Meidän joukkueesta lopetti silloin muitakin, siirryin lukioon ja jotenkin vain tuntui, että halusin tehdä muutakin kuin voimistella. Harrastin siis joukkuevoimistelua.:) Olen silti maailman tyytyväisin, että harrastin kyseistä lajia ja näin jälkikäteenkin siitä on ollut hyötyä, koska olen saanut monet kuvaukset ja mallintyöt notkeuteni ansioista.

2. Mitä tanssilajeja tanssit?

– Nyt olen treenannut lähes pari vuotta kerran viikossa showtanssia. Olen myös käynyt vähän nuorempana modernissa tanssissa ja voimisteluaikoinani kerran viikossa balettitunnilla. Lähes kaikkea on tullut kuitenkin koitettua enemmän tai vähemmän ja suosikkejani ovat edellä mainittujen lisäksi voguing ja jazz.
3. Mitä vinkkejä voisit antaa esim. salille, että saisi kunnolla puserrettua itsestään kaiken irti?

– Treenaa kaverin kanssa joka treenaa tosissaan (toimii jos olet yhtään kilpailuhenkinen) tai hommaa personal trainer. Myös etukäteen toistojen määrän päättäminen tarpeeksi haastaviksi ja selkeä tavoite auttavat. Lisäksi oikeanlainen musiikki ja hyvä tankkaus ennen treeniä sekä veden juonti voivat auttaa. ;)

4. Mitkä asiat motivoi sua? Saatko jostain esim. lauseista kannustetta omaan elämään ja treeniin?

– Eniten mua motivoi mun mieli. Tuntuu, että mieleni pysyy vain silloin kasassa, ajatus selkeänä ja olo positiivisena, kun treenaan tarpeeksi usein. Se on mun ehdottomasti suurin motivoija. Joskus motivoi se, että haluan näyttää kuvauksissa tai juhlissa timmiltä, joskus taas se että pääsen hetkeksi nollaamaan kaiken muun ja esim. kuuntelemaan vain musiikkia lenkille ja haukkaamaan raitista ilmaa. Joskus mua motivoi yksinkertaisesti itsensä ylittäminen. Oon kunnianhimoinen ja kilpailuhenkinen ja urheilu on yksi osa-alue tyydyttää näitä asioita, vaikkakin usein treenaan vaan rentoutuakseni. Yksinkertaisesti pidän, ellen jopa rakasta urheilua, joten en niin hirveästi kärsi motivaation puutteesta. Toki jos treenaisin enemmän tarvisin ehkä lisämotivointia.

Oon aina tykännyt lukea aforismeja, sitaatteja ja mottoja..Voisin tehdä omista lempimotoista oman postauksensa!:)

5. Millä painoilla ja sarjoilla teit tota maastavetoa? :) Onko muita tehokkaita superliikkeitä joita pitäisi salilla ehdottomasti tehdä?

– Oikeastaan tähän kysymykseen vastasin jo tuossa tämän päivän treenissä/videoissa. :) Muihin hyviin teholiikkeisiin, joita teen yleensä, lisäisin kyykyt ja punnerrukset.

 

Hyviä treenejä! :)

xVilma

 

 

16 comments