Wellness

Sydämen syvin toive

lokakuu 4, 2018

Olen alkanut pohtia tavoitteiden asettelua vähän eri perspektiivistä ja syvemmin Heartful yoga teacher -opintojeni myötä. Halusin nyt YRITTÄÄ jakaa ajatuksiani teidän kanssa… pahoitteluni, jos kuulostaa vielä sekavalta ja jäsentymättömältä.

Tarkastelen tekemisiäni usein kysymällä mielessäni, miksi teen jotain. Jos esimerkiksi ajattelen ”tavoitteeni on menestyä uralla”, niin kysyn itseltäni, miksi haluan sitä? Tai jos esimerkiksi sinun tavoite on saada onnellinen parisuhde, kehottaisin miettimään, onko jotain minkä toteutuessa tämäkin toteutuisi? Olen iloinen, että opin jo nuorena ajattelemaan tavoitteita elämässäni ja asettamaan niitä luontevasti lupausten sijaan. Lupaukset ovat mielestäni kyseenalaisia, koska niihin liittyy liian paljon negatiivista kieltämistä, joko-tai -ajattelua sekä epäonnistumisen mahdollisuutta. Arvojen kanssa linjassa oleva tavoite on ollut mielestäni hyvä tapa pyrkiä kohti haluamaani. Olen silti pohtinut, että onko tavoitteissa ristiriitaa sen kanssa, että voisimme kokea olevamme jo riittävän hyviä ja elämämme olevan tällaisenaan täysin tyydyttävää. Miten koskaan voi olla täydellisesti läsnä ja tyytyväinen, jos havittelee jatkuvasti enemmän? Nyt olen löytänyt ehkä pohdinnalle jonkilaisen itseäni tyydyttävän vatsauksen joogapolulta.

Olen tajunnut, että isompi elämäni tarkoitus ”olla onnellinen” on ohjannut tavoitteitani tähän asti. Niin ura-, koulutus-, kuin ihmissuhdevalinnatkin olen tehnyt niin, että pohjimmiltani olen aika aktiivisestikin miettinyt, tukeeko tämä onnellisuuttani. Moni todeksi laitettu toive terveellisistä elämäntavoista matkustamiseen on pohjautunut niin ikään tuohon onnellisuuden tavoitteluun. Jos näitä asioita ei kuitenkaan koskaan mieti tai tutkiskele itsessään, saattaa huomaamattaan omia tavoitteita ohjata muiden odotukset tai yleiset käyttäytymismallit. Tai vain hetkelliset aistinautinnot syvemmän merkityksen sijaan.

Nyt joogaopettajakoulutuksen alkumetreillä olen alkanut miettimään, että ehkä ainut ristiriita tavoittelun ja tyytyväisyyden kesken on siinä, jos näkee toivomansa asiat itsestään ulkopuolisena. Jos tavoitteleekin sitä, joka syvimmiltään jo on, niin eihän siinä voi olla samanlaista ristiriitaa?

”Olla onnellinen” on ollut suunnannäyttäjä aikaisempien tavoitteideni ja periaatteideni yläpuolella – siis sydämeni kirkas toive kymmenen vuotta. Se on tainnut olla tietämättäni eräänlainen Sankalpani – siksi tätä sydämen toivetta kutsutaan joogien keskuudessa. Sankalpa on elämän syvin tavoite, sääntö tai vala, joka on tehty ns. korkeinta totuutta kohtaan. Se on positiivinen ja ytimekäs lause, joka kumpuaa syvältä sisimmästä ja toimii elämän johtolankana. Olen itse tutustunut tähän termiin kunnolla vasta vajaa pari kuukautta sitten ja nyt minulla on uusi Sankalpa. Uusi Sankalpani on jotain, mikä herättää nykyään minussa lämpöä ja hyvää oloa enemmän kuin ”olen onnellinen”. Sankalpaa ei etsitä vaan se löydetään, mutta sen toteutumiseen voi mennä paljon aikaa.

Se, että Sankalpa on meissä jokaisessa jo siemenenä, kiehtoo minua. Olen asettanut ennen tavoitteet futuuriin, mutta Sankalpan aikamuoto on preesens. Esimerkiksi, jos tavoitteeni on elää positiivisena, terveenä ja onnellisena – määrittelisin Sankalpan: olen positiivinen, terve ja onnellinen. Tai jos haluaisin kehittää kärsivällisyyttäni, Sankalpani olisi: kärsivällisyys on todellinen luontoni tai olen itse kärsivällisyys. Mitä voimalauseita! Joogassa opetetaan, että todellinen itsemme on eheä ja kokonainen. Sankalpa vahvistaa suhdettamme juuri tähän, siihen keitä todella olemme. Meidän ei tarvitse tavoitella jotain ulkopuolista ja kaukaista, kaikki löytyy jo itsestämme. Minusta ajatus on ihana. Kun ajattelen, että minussa on aina jo olemassa sisälläni ilo, positiivisuus, hyvinvointi ja valoa ympärilleen säteilevä energia – alan tuntea, kuinka oikeasti olenkin jo hyvä. Haluan vain pyrkiä pitämään itseni tasapainossa, jotta voin olla oma itseni.

Tavoitteet toteutuvat helpommin, kun ne ovat määritelty tarkasti. Samoin, jos oma Sankalpa on mielessä kirkkaasti, on vaikea olla kulkematta sitä kohti. Tällä polulla muutosta tavoitellaan rakkaudesta, tyytyväisyydestä ja rauhasta käsin. Esimerkiksi minulle meditaatio tuntuu yhtäkkiä houkuttelevammalta kuin koskaan. Pystyn siinä hetkessä rauhoittaa mieleni ja olla jo lähempänä todellista itseäni.

Oletteko te koskaan miettineet, mikä on teidän syvin toive, joka ohjaa kaikkia muita periaatteitanne? Mikä se voisi olla tämän loppuvuoden? :)

4 Comments

Viisi rakkauden kieltä

syyskuu 21, 2018

Parisuhteeseen liittyviä postauksia toivotaan säännöllisesti. Ihmissuhteet ovat tosi lähellä sydäntäni ja kiinnostuksenkohteitani – ne vain tuntuvat blogiin usein liian yksityisiltä asioilta. Mutta olen jo pitkään ajatellut, että haluaisin uusintapostata vuonna 2012 kirjoittamani postauksen Rakkauden kielistä. Parin ensimmäisen vuoden postaukseni eivät blogissa enää ole näkyvillä, joten tämä postaus muun muassa näkyy vain itselleni. Rakkauden kieli -kirja on ollut itselleni hyvin merkittävä ja tätä kirjaa olen eniten lainannut ystävilleni. Tuntuu, että tämä tulee usein myös keskusteluissa esille – viimeksi sunnuntaina brunssilla Monan ja Sofian kanssa. En ole saanut mistään kirjavinkistä takaisin näin paljoa palautetta kuin tästä – kirja on kuulemma mullistanut monen ajattelua ja parisuhdetta. Joten kiitos vain äitilleni, joka melkein kymmenen vuotta sitten antoi meille kaikille viidelle lapselle tämän luettavaksi. :)

Kirjan periaate on yksinkertainen, mutta jos viidestä rakkauden kielestä ei koskaan ole kuullut voi olla, ettei näitä asioita koskaan ajattele. Ihmettelee vain, miksi oma kumppani (tai vaikka vanhempi, lapsi tai ystävä), ei osoita rakkautta. Voi turhaan tuntea epävarmuutta välittämisestä. Ja jos kokee, että toinen ei välitä ollenkaan, alkaa itsekin käyttäytyä helposti samalla tavalla takaisin. Mutta kyse on siitä, että osoitamme rakkautta eri tavoilla, eri kielillä.

Tähän alkuun esimerkki meidän parisuhteesta. Me olemme poikaystäväni kanssa täysin vastakohtia. Meillä on samat arvot, samantyylinen tausta ja paljon samoja kiinnostuksenkohteita, harrastuksia sekä unelmia. Mutta luonteeltamme ja persoonallisuustyypiltämme olemme kuin yö ja päivä. Koen, että olemmekin maailman paras tiimi ja täydennämme toisiamme, mutta varsinkin alkuun erilaiset rakkauden kielet tuottivat haasteita. Jos en olisi lukenut kirjaa etukäteen, olisimme ehkä olleet jopa pulassa.

Minun ensisijainen rakkaudenkieleni ovat myönteiset sanat. (Ehkä siksi suhteemme sai niin vahvan alun. Olin umpirakastunut ennen kuin edes näimme. Asuimme eri maissa ja suhteemme alkoi kirjoittamisella… siis useita viikkoja pelkkiä sanoja ja keskustelua.<3) Ilmaisen itseäni verbaalisesti, mutta poikaystävälleni kehut ja rakastan sinua tunnustukset eivät ole ollenkaan oleellisia. Hänen ensisijainen rakkauden kielensä ovat teot eli lempeät palvelukset. Hänelle ”teot puhuvat enemmän kuin sanat” on täysin itsestään selvää. Tajusin itseasiassa tämän täysin kunnolla vasta tänään, kun puhuimme asiasta pitkästä aikaa. Poikaystäväni sanoi, että sehän on ihan ilmiselvää, että teot ovat hänen rakkauden kielensä. Olin tulkinnut, että ehkä kahdenkeskinen yhteinen aika, mutta nyt kun mietin, niin teothan se ykkönen on!

Ehkä rakkauden kielistä lempeitä palveluksia on vaikeampi huomata kuin vaikka kosketusta. Tai ehkä vain minun on ollut vaikea tulkita tätä, koska juuri lempeät palvelukset eivät ole oma ensijiainen tapani osoittaa välittämistä. Nyt kun asiaa mietin, niin poikaystäväni auttaa lähimmäisiään ihan aina ja pyyteetömästi. Esimerkiksi ajaa joka kerta kolme tuntia hakemaan minut lentokentältä, kuten toissa päivänä. Eikä hän koskaan 4,5 vuoden aikana ole valittanut tai osoittanut mieltään mistään asiasta, mitä hän tekee vuokseni – päinvastoin. Hän on valokuvannut 90% blogini kuvista, joissa näyn, tarkistanut kaikki englannin kirjoitukseni, auttanut kaikissa tietotekniikkaan liittyvissä jutuissa (hän osaa esim. salasanani paremmin kuin minä) jne… Lisäksi luotan häneen täydellisesti ja kyllähän luottamuksen rakentumiseen vaikuttavat enemmän teot kuin sanat. Teoissa puhuu myös tekemättä jättämisen asiat. Ja minä kun ajattelin joskus, että poikaystävälläni ei ole rakkauden kieltä ollenkaan, kun odotin kukkalähetyksiä, julkisia hellyyden osoituksia tai joka päivästä rakastan sinua -mantraa. ;)

Minä taas ostelen lahjoja, järjestän romanttisia yllätyksiä ja sanon rakkauden tunnustuksia, mutta arjessa olen itsekkäämpi kuin hän. Sen olen kyllä vuosien mittaan oppinut, että kumppanilleni lahjat ovat rakkauden kielistä vähäpätöisin (ja silti ostelen niitä :D). Hän ottaa sata kertaa mielummin arkiset pienet palvelukset, kuin suurieleiset tunnustukset, mutta jotenkin huomaamattani puhun omaa kieltäni. Minun on ollut siis vaikea ymmärtää, miksi hänelle merkkaa niin paljon aina, kun teen ruokaa. Olen ajatellut sen johtuvan vain italialaisesta kulttuurista, jossa nainen kantaa päävastuun ruuanlaitosta. Mutta apua – kysehän on enemmän hänen rakkauden kielestään ja siitä, että pienet palvelukset minulta osoittavat hänelle, että rakastan. Ruuanlaitto on hänelle tällainen palvelus, jota en mitenkään kehuttavan usein tee, koska minulle tämä on aika vähäpätöinen asia.

Hienoa rakkauden kielissä on kuitenkin se, että suhteen myötä voi oppia myös puhumaan toisen rakkauden kieltä… Kun tiedostaa, että toiselle on tärkeää ja ihanaa pitää kädestä kaupungilla, voi oppia joustamaan ja tulemaan vastaan, vaikka tämä tapa on vastoin omaa luontoa. Tätä kirjoittaessa tuli taas vahva muistutus, että pyrin vastedes kiinnittämään huomioita enemmän lempeisiin palveluksiin sen lisäksi, että hoen joka päivä, kuinka tärkeä ja rakas toinen minulle on.

Mistä sinä saat eniten mielihyvää ja tunnet olosi rakastetuksi:

1. Myönteisistä sanoista

2. Kahdenkeskisestä ajasta

3. Rakkauden lahjoista

4. Lempeistä palveluksista

5. Fyysisestä kosketuksesta

”Jos haluaa osoittaa rakkautta niin, että puoliso ymmärtää sen merkityksen, on oltava valmis oppimaan hänen ensisijainen rakkauskielensä.”

Gary Chapmanin teos the 5 love languages (suomennettu teos siis Rakkauden kieli), voi ensisilmäyksellä kuulostaa turhalta ”huuhaa” luettavalta. Kirjan pointti on kuitenkin mielestäni tosi hyvä: Usein osoitamme läheisillemme välittämistämme niillä keinoin, jotka ovat itsellemme tärkeitä. Oli kyse lapsista, vanhemmista, ystävistä tai ennen kaikkea puolisoista, suhteelle voisi tehdä hyvää, jos tietäisi mistä toisen ”rakkauden tankki” täyttyy. Se harvoin on sama kuin meillä itsellämme.

Esimerkiksi jos puhuminen, kiitoksen ja tunnustuksen saaminen sanoin, on tärkeämpää kuin vaikka käytännön teot (lumenluonti, imurointi jne.), voi ensisijainen rakkauden kieli olla myönteiset sanat. Silloin tarvitsee kehuja ja rohkaisuja enemmän kuin ehkä puoliso ja juuri silloin sanat pystyvät myös loukkaamaan syvimmin. Ongelma vain on, että jos puolison ensisijainen rakkauden kieli on vaikka fyysinen kosketus, osoittaa hän usein rakkauttaan esimerkiksi halauksin. Ja näin toinen ei ehkä ymmärrä, että fyysinen kosketus on hänelle yhtä kuin rakkaus.

Jokainen meistä varmasti haluaisi pitkän parisuhteen ja onnellisen puolison… Jos ei muuten ymmärrä, miksi ne romanttiset kahdenkeskiset illat ovat toiselle elintärkeitä tai ei muista, että pieni pyyteetön vaivannäkö toisen puolesta voi olla tyytyväisen ja iloisen partnerin salaisuus, kannattaa lukea Chapmanin kirja. Sen jälkeen osaamme puhua toistemme kieliä emmekä vain omaamme. Ainakin pikkuhiljaa. :)

”…kun saa tunnustusta, on paljon motivoituneempi osoittamaan vastarakkautta.”

Photos/ Janita Autio  ja Daniel Taipale (edited by me)

3 Comments