Wellness

Joogapäiväkirja/ Matkustuspäivä & öljyt

heinäkuu 5, 2019

Eilen lentomme oli 1,5h myöhässä, joten olimme vasta iltamyöhään perillä Italiassa. Suihkun jälkeen hieroin jaloille (etenkin jalkapohjiin) Vata-öljyä. Öljyn pääraaka-aine on lämmittävä seesamiöljy ja kylmistä jaloista kärsivänä rakastan tätä iltarutiinia. Samalla venyttelin vähän sängyssä – selän kiertoja, takareiden ja pakaroiden venytyksiä, sekä happy baby pose-asanaa. Näitä liikkeitä on helppo tehdä iltaisin selinmakuulla sängyssä. Itsehieronta ja lyhytkin venyttely teki hyvää ja maadoitti sopivasti matkustuspäivän jälkeen.

Pari vuotta sitten kirjoitin näin ja allekirjoitan täysin edelleen:

Päivittäinen kehon öljyhieronta auttaa mielestäni suhtautumaan omaan kehoon lempeämmin ja rakastavammin – mikä on erittäin tervetullutta tässä nyky-yhteiskunnassa. Öljyn levitys on kuin lämmin halaus, joka helpottaa stressiä, tuo hyvää oloa ja vapauttaa. Ayurvedasta lukiessani opin, että doshalleni Vatalle öljyt ovat erityisen tärkeitä ja siltä se tuntuukin, kun öljyhierronnasta on tullut lempirutiinini. Ayurvedan mukaan hieronta on yksi terveyden tukipilareista.

Aiheesta lisää löytyy vanhasta postauksestani: Ayurveda, seesamiöljy & itsehieronta

ps. Kiitos kaikille edelliseen postaukseen kommentoinelle ja viestejä lähettäneille. <3 Tämä aihe selvästi koskee meitä monia!

Comment!

Joogapäiväkirja / Vuosi uupumumisesta & ferritiinitasot

heinäkuu 3, 2019

Yleensä aina edeltävät päivät ennen pidempiä reissuja ovat vähän kaaottisia. En juuri koskaan ehdi joogata tai urheilla, koska jätän niin monta asiaa viime tippaan – niin eilenkin. Hyvin siis alkoi tämä joogapäiväkirjan pito, kun heti toisena päivänä jooga ei näkynyt päivässäni mitenkään. ;) Paitsi siinä, että pohdin, otanko uutta joogamattoa mukaan (en) ja mitä joogakirjoja pakkaisin kolmeksi viikoksi Italiaan (anatomiaa ja ayurvedaa).

Koska eilen ei tullut joogattua tai opiskeltua (suunnitelmista huolimatta), ajattelin kirjoittaa siitä, millaisen matkan olen vuoden aikana käynyt. Tavallaan tuokin, että pystyn pudottamaan päivistä asioita pois, liittyy armollisuuteen ja hidastamiseen. Näitä olen vuoden aikana paljon oppinut, mutta kovin helppoa se ei ole ollut. Kirjoitin suunnilleen tasan vuosi sitten uupumuksestani. Kerron siinä, kuinka pitkään jatkuneet väsymyksen ja stressin oireet kärjistyivät jonkin sortin romahdukseen, kun en vain enää jaksanut ja pystynyt… Jos et ole lukenut postausta, suosittelen lukemaan, ennen kuin siirryt eteenpäin. :)

Viime vuoden loppukin meni jotenkin kierroksilla ja tuntui, etten kuitenkaan osannut kunnolla rentoutua ja ottaa vapaata. Hyvä päätös oli, että päätin aloittaa haaveilemani joogaopettajan opinnot. Se tuntui ja tuntuu tärkeältä. Joku päivä uskon, että tulen vielä jakamaan oppimaani ja tietotaitoani eteenpäin opettamalla. Tässä hetkessä tein koulutuksen pääosin itseäni varten. Haluisin käyttää aikaa minua kiinnostaviin asioihin.


Loppujen lopuksi olen hyvin pohdiskeleva ja itsenäinen ihminen, jolle tuottaa välillä hankaluuksia ammattini, jossa pitää antaa paljon itsestään, olla esillä ja olla sosiaalisesti aktiivinen jatkuvasti. Sosiaalisen median muututtua, tämä puoli on vasta tullut esille, etten jaa arkeani mitenkään kovin luontevasti. En yksinkertaisesti näe syytä tai tunne sitä mielekkääksi. Vaikka arvostan kaikkia seuraajiani paljon ja olen iloinen vuorovaikutuksesta teidän kanssa, niin minulle oma tila on myös ihan äärimmäisen tärkeää. Vuoden aikana olen ymmärtänyt olevani introvertti ja erityisherkkä. Joogaopekoulutus tuo vastapainoa somelle ja puhelimelle.

Kuitenkin vieläkin mietin, olenko täysin toipunut uupumisesta… Tuntuu, että olen oppinut rajani, mutta etten ole saanut takaisin sitä energisyyttä, ahkeruutta, tunnollisuutta ja tuotteliaisuutta, mikä on aina ollut osa itseäni ja arkeani. Minulla on ollut monta rautaa tulessa ja paljon tavoitteita, niin kauan kuin muistan. Yleensä olen suoriutunut määrästä hyvin. En koskaan uskonut, että voisin totaalisesti väsyä. Siksi varmaan jaksoin aina suorittaa töitä ja opiskelua, pääsykokeita ja kilpaurheilua, muita harrastuksia ja jatkuvaa matkalaukkuelämää vuosikaudet. Luin usein kokeisiin, vaikka viiteen yöllä, kunhan oli tunne, että osasin kaiken. Nyt en uskaltaisi.

Nykyään olen varovainen. Huomaan, että pelkään stressiä ja väsymystä eri lailla kuin ennen. Sitä on ollut vaikea hyväksyä, että tarvitsen oikeasti lepoa enemmän kuin joskus. Menin jopa sairaalan labraan viime viikolla tekemään verikokeet ja mittaamaan ferritiiniarvot, d-vitamiinitasot sekä kilpirauhasen toiminnan yms… Kaikki arvoni olivat hyvät. Lääkäri kuitenkin suositteli yhtä rautakuuria, koska ferritiinitasoni oli 30, kun yli 50 olisi suositeltavaa. Kokeilen, jos auttaisi.

Mutta ehkä tosiaan en ole ihan oma itseni vielä… 25.6 julkaistussa Helsingin Sanomien nettiartikkelissa puhutaan kuinka ”Pahasta työuupumuksesta toipuminen voi viedä vuosia”. Oikeastaan hassua on se, että nyt jälkikäteen vasta tajuan, kuinka loppu olin.

Tällä hetkellä suunta on selkeästi oikea ja koen voivani pääosin taas varsin hyvin. Ainakin elämässäni on paljon iloa ja onnea. Tällaisia ajatuksia tänään. Onko siellä muita jonkinlaisen uupumuksen kokeneita ja samoja fiiliksiä jakaneita? :)

LISÄÄ AIHEESTA:
Uupumisesta & levosta
Sittenkin enemmän introvetti – 10 syytä miksi
Erityisherkkä vai herkkä?

7 Comments