Travels

Terveiset Italiasta

kesäkuu 4, 2014

Tämän postauksen kuvat ovat aikaisemmilta Italian reissuiltani, nyt en ole vielä juurikaan kuvannut, saati siirtänyt kuvia koneelle. Tällä hetkellä nautin vain elämästä, elän hetkessä ja aistin kaikilla aisteilla. Olen läsnä tässä ja nyt, tekemättä mitään sen erityisempää -ja voin kertoa, että tätä tunnetta olen kaivannut. Jo vuorokaudessa stressi on lähtenyt ja paineet tipotiessään. Luulen, että italialainen rytmi tekisi kaikille hyvää. Onnellisia päiviä sinnekin!

xVilma

4 Comments

OFF

kesäkuu 2, 2014

Tämä postaus on ajastettu. Minä matkaan innoissani jo jossain pilvien yläpuolella kohti

l o m a a.

Mukanani muutama uusi juttu…

1. Pancolin kirjasarjan viimeinen kirja, joka jatkaa kahta ensimmäistä osaa. Näiden kerrontaan koukuttuu, miljööt aistii ja henkilöhahmot ovat kuin ystäviä, tuttuja ja perheenjäseniä. Arjessa en ehdi lukea kuin silloin tällöin, joten odotan aikaa, että voin upota vähintään 50:neen sivuun kerralla.

2. Yves Rocherin silkinpehmeä puuteri. Laitoin Suviannilla eilen taas reissuripset. Loma on myös sitä, että riittää kun meikkipussissa on peitepuikko, puuteri ja huulirasva.

3. Teepusseja, koska en pidä mustasta teestä ja kuljetan aina laukussa kaikkea kummallista. Tämä luomutee on niin hyvää, että on korvannut kahvinhimoani. Lomalla minun ei tarvitse juoda kahvia väsymykseen vaan nautin puhtaista ja raikkaista mauista. Tämä itselleni uusi teemaku pitää sisällään kaikkia suosikkimausteitani: kanelia, inkivääriä, lakritsanjuurta, vihreää teetä, tähtianista, kardemummaa.

4. Sain vihdoin omat käyntikortit (jee) ja mukana tuli myös kätevä Lumi Accessoriesin korttikotelo. Reissussa ei tarvi kuin muutamaa korttia, joten mieltäni tyydytti, kun sain ison ja sekaisen lompakon sijaan pakata matkaan vain jotain näin yksinkertaista.

5. Ilman muistikirjaa en lähde minnekään. Nyt en aio kuitenkaan kirjoittaa to do-listoja, vaan kaikkea ihanaa.

Seuraavan postauksen kirjoitan sitten maasta, jossa aion viettää kolme viikkoa. Maasta, jossa olen viettänyt Suomen jälkeen eniten aikaa. Maasta, jonka kieltä, ruokaa ja rakennuksia rakastan. Maasta, jonka lämpötilaa odotan ja jonka maisemia aion valokuvata loputtomiin. A domani! ;)

xVilma

7 Comments