Training

Fiilikset juuri nyt

helmikuu 17, 2018

”Eikö ole aivan fantastista? Olen aivan hulluna tähän!”

Yllä oleva lainaus on yksi otsikko kirjassa Idiootit Ympärilläni – Kuinka ymmärtää muita ja itseään. Otsikko on kappaleessa, jossa kuvataan keltaista tyyppiä. Tulen (mitä todennäköisemmin) kirjoittamaan vielä oman postauksen tästä Thomas Eriksonin loistavasta kirjasta. Olen saanut siitä monta oivallusta. Muun muassa sen, että minussa on eniten tai ainakin hyvin paljon keltaista tyyppiä. Tyyppiä, jota kuvataan innostuneeksi, spontaaniksi, optimistiseksi ja ulospäin suuntautuvaksi. Henkilöksi, joka puhuu helposti liikaa, ja jolta pääsee eniten sammakoita suusta verrattuna muihin persoonallisuustyyppeihin. (Siksi kirjoittaminen sopii minulle paremmin ;)). 

”Koko keltaisen tyypin olemus on keskittynyt yhteen ja samaan asiaan – hän haluaa löytää mahdollisuuksia ja nähdä ratkaisuja.”

Tässä yllä olevassa pätkässä varmaan pohjimmainen syy muutaman päivän postaustauolle. En ole pystynyt keskittymään postauksen tekemiseen. Olen ollut liian innoissani. Olen halunnut järjestää muita asioita valmiiksi. Eilinen oli päivä, kun kirjaimellisesti liikuin hyppelehtien, leijuin ilmassa. (Keltaisia kuvataan myös ihmisiksi, joilla eivät ole jalat ihan maassa… hmm…) No joka tapauksessa, eilen tunsin sellaista rajatonta iloa ja onnellisuutta, tunnetta, että mikään ei voisi olla paremmin, tunnetta, että tulevaisuus näyttää yksinomaan innostavalta ja kutkuttavalta. Mietin, että olen ehkä viimeksi tuntenut samoin vastarakastuneena ensimmäisen vuoden ajan tavattuani poikaystäväni.

Olen hyvin tunneihminen. Ja no, minua on kuvattu myös kuin avoimeksi kirjaksi. Tunteita, on vaikea olla näyttämättä. Nyt postausjonossa olisi vaikka mitä, mutta innostaa ihan muut aiheet. Viime päiviin on mahtunut niin paljon hyviä juttuja, uutisia ja mahdollisuuksia, että mietin vähän väliä, miten tässä näin kävi. Miten aina asiat tapahtuvat rykäyksittäin?! Monta pientä hyvää asiaa ja yksi iso asia ja olen aivan fiiliksissä tulevasta keväästä ja kesästä.

Tässä on vain sellainen kela, että eihän minulle henkilökohtaisesti jännittävät asiat (varsinkaan, jos niitä ei edes tule blogissa kaikkia jakamaan), ole blogin lukijoille isoja juttuja. Olemattoman hehkuttamisen sijaan, tuntuu, että pitäisi pysyä ammattimaisesti asiassa. Että silloin kun on tuskaa sydänjuuria myöten, tai kun surettaa, vaikkei edes tiedä miksi – sen ei saisi vaikuttaa sisältöön. Tai kun pakahtuu onnesta, ja elämä tuntuu yhdeltä auringonpaisteelta, ei senkään ”saisi” muuttaa mietittyä suunnitelmaa.

Hmm. Viime viikolle kirjoitin yhden höpöttelypostauksen arkisista asioista ja te toivoitte niitä lisää. Tämä olkoon siis tämän viikon höpöttelypostaus. Kerron mahdollisimman pian teille tämän yhden ison syyn tai ”uutisen” siihen, miksi tekee mieli tanssia ja miksi olen intoa ja inspiraatiota täynnä. Koska mikään ei kuitenkaan ole vielä ihan kiveen hakattua, olisi parempi pitää matalaa profiilia.

”Tuskin kukaan on tehnyt yhtä monta hullua suunnitelmaa ja tähdännyt niin sekopäisiin tavoitteisiin kuin keltainen tyyppi. Keltaiset ajattelevat ääneen, joten ympäristö kuvittelee, että jokin suunnitelmista myös toteutuu. Vau, kuulostaapa mahtavalta!”

Apua, niinpä. :D

Ps. Kiitos kaikille, jotka osallistuitte Puhuenglantia.fi:n kanssa järjestämääni arvontaan. Oli ihana lukea teidän kommentteja! ♥ Voittaja on nyt arvottu ja arpaonni suosi tällä kertaa nimimerkkiä Pepe.

5 Comments

Joogaa & vegaaniruokaa – Roots Helsinki

helmikuu 13, 2018
    

Tänään halusin vinkata teille yhdestä Helsingin lempipaikastani, Roots Helsingistä. Kuten monet teistä tietävät, rakastan kahviloita ja usein työskentelen mieluiten kahviloissa. Rakastan myös hyvää vegaaniruokaa, jossa raaka-aineet ovat laadukkaita, tuoreita ja terveellisiä. Ja rakastan joogaa. Tässä paikassa yhdistyvät nämä kaikki kolme, voiko olla parempaa?!

Rootsista tuli uusi ”olohuoneeni” tammikuussa ja uskon, että moni teistä fiilistelee samoja juttuja kuin minä: kotoista tunnelmaa, joogaa, raakakakkuja ja sydämellisiä ihmisiä. Maanläheisessä, mutta trendikkäässä kahvilaympäristössä viihtyy vähän liiankin hyvin… Kannattaa kokeilla lounasta tai aamupalaa sekä Greenstreetin raakakakkuja ainakin, mikäli täällä vierailette! Tutustuin myös omistaja Johannes Laineeseen sekä joogapuolen perustajaan Emiliaan. Niin mukavia kumpikin, että tuntuu kuin olisin saanut uusia ystäviä heistä. Arvostan Johannesta ja Emiliaa myös yrittäjinä paljon, sillä Roots Helsingissä on arvot kohdillaan. Maanantaiaamun Julian pitämä Vinyasa Flow -tunti oli myös suosittelemisen arvoinen! ♥ Vaasankatu 14, ma-pe 8-21, la-su 10-18.

Olisi muuten kiva kuulla, jos teillä on joku lempparijoogastudio Helsingissä? Haluan testata mahdollisimman monia ja olen tulossa pian taas Helsinkiin. :)

8 Comments