My Thoughts

Reilu kuukausi Pohjois-Karjalassa (karanteenikuulumisia)

huhtikuu 22, 2020

Aika on mennyt nopeasti ja on vaikea uskoa, että olemme asuneet Laurin vanhempien luona jo 5 viikkoa. Poikkeusoloista huolimatta olen viihtynyt ja kaikki on mennyt yllättävän hyvin! Tiesin, että tulemme hyvin juttuun ja täältä löytyy omaa tilaakin, mutta pelkäsin, etten pystyisi olemaan muiden nurkissa kovin pitkään.

En halunnut olla vaivaksi muille, mutta toisaalta ajattelin myös, että oman kodin kaipuu olisi niin suurta, että tämä on vain hetken ratkaisu. Että kävisimme täällä, sitten Seinäjoella omien vanhempieni luona. Ja sitten Italiaan. Mutta eihän tämä ihan niin mennyt. Toisaalta ei tämä ole ollut ahdistavaa ollenkaan. Päinvastoin.

Niille, jotka eivät tiedä, tulimme tänne siis muutettuamme Helsingissä tavarani varastoon. Tulimme odottelemaan, että pääsisimme Italiaan. Ennakoimme tilannetta ja lähdimme ennen Uudenmaan sulkemista ja ennen muita Suomen rajoituksia. Tämän takia en osannut ajatella, että olisimme täällä pitkään. Tarkemmin sanottuna, en halunnut ajatella. Pakkasin yhden matkalaukullisen mukaan talvi- ja kotivaatteita… Mutta sen jälkeen, kun olimme jo täällä, alkoi koronakeskustelu näkyä Suomessa ihan eri tavalla.

Olen yrittänyt elää päivä kerrallaan, en miettiä tulevaisuutta. Uutisia luin alkuun koko ajan, nyt suorastaan välttelen ja luotan kuulevani tärkeimmän.

Kaipaan kyllä Italiaan… Odotan kovasti, että pääsemme taas aloittamaan arkemme siellä! En kestä ajatusta, jos se ei tapahdu vielä edes kesällä (siksi en sitä tämän enempää ajattele). Kauneimman kevään ajan me Italiassa jo menetimme ja toivon todella, että saamme nauttia kesästä Italian kodissamme! Tämä on toki naurettavan pieni murhe sen rinnalla, mitä haasteita aika tuo monille, ja siksi mietin, kehtaanko edes kirjoittaa. Mutta haluan nyt jakaa rehellisesti kuulumisia ja fiiliksiä.

Toisaalta sitten kun päästään taas omaan kotiin ja Italiaan, tiedän, että osaan arvostaa sitä paljon enemmän. Ja täällä (sekä Seinäjoella) varmasti voimme olla niin pitkään, kun haluamme… Ratkaisu on ollut kaikille osapuolille mieluinen tähän asti ainakin. Onhan se kiva, että ei ihan kahdestaan tarvitse olla viikko tolkulla, nyt kun sosiaalisia kontakteja pitää välttää.

Mutta toivon koko maailman puolesta täydestä sydämestä, että kesällä tilanne olisi jo täysin eri.

Hyvää tässä kaikessa on ollut se, että elämäni on rauhoittunut. Olemme jo vuosia matkustaneet (ja tehneet töitä) niin paljon, että elämästä on puuttunut rutiinit ja vain oleminen. Aina on ollut jo seuraava reissu lähiviikkoina tai päivinä edessä. Joten kun matkalaukut on purettu, on väliaika ollut aikamoista suorittamista… Että saa kaiken valmiiksi, ennen seuraavaa lähtöä ja laukkujen pakkaamista. Nyt voin kerrankin oikeasti elää hetkessä, miettimättä koko ajan eteenpäin.

Kuukauden aikana olen esimerkiksi nukkunut hyvin. En ole niin välittänyt herätyskellosta, vaan nukkunut niin, että ei ole univelkaa tai edes väsymystä!

Saamattomuutta kyllä. Aluksi olin tarmokas, tai sellainen normaali minä. Oli vielä deadlineja ja muita töitä enemmän… Nyt välillä Netflix on vienyt voiton ja Rahapajaa sekä The Crownia on tullut katsottua liiaksikin. Tai lähinnä ensin mainittua. The Crownia katsomme täällä kaikki yhdessä ja siinä pysyy maltti – yksi jakso iltaisin, jos sitäkään. Se on ollut kiva tapa. Mutta jos yksin katson koukuttavaa sarjaa, saattaa aamu venyä puoleen päivään, jos ei ole pakollisia tehtäviä.

Olen myös lukenut kirjaa ja kuunnellut äänikirjoja. Nämä ovat tuoneet iloa päiviin, samoin kuin urheilu, jooga ja ulkoilu. Lisäksi aloitin pääsiäisenä maalauksen! Tämä on ehkä parasta karanteenissa, että sain vihdoin hankittua akryylivärit ja aloitettua yhden haaveeni toteuttamisen. Täällä olemme lammen rannalla ja rannassa on ulkosaunan ohessa mökki, jossa olen maalaillut. Nuo maalaushetket yksin tulen muistamaan tästä ajasta.

Yksi hyvä asia on ollut myös ruuanlaitto. Hoidamme Laurin kanssa joka toinen päivä ruuan ja emme ole koskaan kokanneet näin paljoa yhdessä. Olen opetellut paljon uusia reseptejä sienirisotosta, appelsiinipiirakkaan ja uunifetaparsasta kananmunakastikkeeseen yms… Jos emme olisi täällä, olisi karanteeniruokailut varmasti huonommalla tolalla, nyt tulee syötyä terveellinen ja monipuolinen lämmin ateria joka päivä kello kuuden maissa.

Tavallaan meidän elämä ei kuitenkaan niin paljoa ole muuttunut. Muutenkin työskennellään Laurin kanssa yhdessä ja ollaan totuttu viettämään yhdessä 24/7. Tavallisestikin voimme työskennellä kotoa tai mistäpäin maailmaa vain. Tähän asti tämä on vastannut vähän sitä, kun olimme kuukaudet yhdessä New Yorkissa, Losissa, Meksikossa ja Balilla. Arkea me sielläkin elimme kuvauksineen ja kaiken netin välityksellä tehtävien töiden parissa. :)

Oman perheeni kanssa olemme pitäneet 10-12 hengen videopuheluita zoomissa. Tätä voisi muutenkin joskus tehdä, kun kaikki asuu eri paikkakunnilla! Aluksi soittelin ystävieni kanssa enemmän, mutta se on ehkä nyt palautunut normaalitasolle. Olen aika hyvä erakoitumaan ja melko introverttina sosiaalisen elämän vähyys on itselleni ihan ok. Vaikka olisihan se superihana nähdä ystäviä ja perhettäni! Ja jos jotain muuta kaipaan, niin ehkä kahviloita tai työhuonetta, jonka pidin Helsingissä. Uskon, että olisin tehokkaampi työasioissa. Mitä te kaipaatte? Vai kaipaatteko mitään? :)

Vaikka kirjoitankin, että lähipäivinä olen ollut saamaton, toisaalta olen aika armollinen itselleni nykyään ja olen sallinut itseni ottaa myös rennommin. Kun kerrankin voi, miksei sitä hyödyntäisi?! Yritän sanoa itselleni, ettei tällaisena aikana pidä pystyä ihmesuorituksiin, riittää kun selviää päivistä. Tyytyväinen olen, kun sain tehtyä esimerkiksi uuden mediakortin ja mediakitin. Ja ensimmäisen IG liven. Sekä aloitettua vihdoin kuvaamaan IG TV:seen joogaohjausvideoita! Ne ovat saaneet tosi kivan vastaanoton ja olen iloinen, että uskalsin! Nyt harkitsen, että tekisin niille myös youtube-kanavan.

Tällaisista minionnistumisista ja pienistä tehtävistä tulee hyvä fiilis. Ei aina tarvitse vaatia itseltään maksimaalista suorituskykyä tms., vaan ihan pienistäkin askelista voi antaa itselleen tunnustusta. Että sai soitettua jonkun tietyn puhelun, siivottua, hoidettua kirjanpidon, tehtyä nettisivuille muutoksia. Jos ennen päivän to do -listani oli aina niin pitkä, että stressasi heti herättyä, niin nyt mentaliteetti on enemmän se, että kunhan saan päivässä edessä yhden asian (kuten tämä blogipostauksen) tehtyä ja kaikki muu on ekstraa.

Itse en tällä hetkellä stressaa juuri mistään. Mikä on ihanaa vaihtelua, koska olen vähän murehtijaluonne. Välillä pohdituttaa se, että loppuvuoden sovitut työt peruuntuivat ja aloitetut projektit siirtyivät hamaan tulevaisuuteen. Asuintilanne. Ja se, että vein helmikuussa kevät- ja kesävaatteeni Italiaan odottamaan, eikä minulla ole täällä kohta mukana juuri mitään sopivaa päälle puettavaa, kun säät lämpenevät. Totta kai myös kannan huolta Suomessa tukalassa tilanteessa olevien ihmisten ja Italiassa asuvien Laurin sukulaisten tilanteesta. Mutta omalla kohdallani kaikki täällä hyvin, ja osaan olla siitä nyt kiitollinen. Toki huonoja päiviä mahtuu mukaan, mutta niin sitä normioloissakin olisi.

Mitä teille kuuluu? :) <3

2 Comments

Kun ohjaaminen jännittää… 20 vinkkiä ja ajatusta

helmikuu 10, 2020

Kirjoitin joku aika sitten instagrammiin postauksen kynnyksestä, mikä minulla on ohjata joogaa… Olen kieltäytynyt monesta tilaisuudesta pitää joogatunti tapahtumassa tai studiolla, koska en ole uskaltanut. Saatan olla ujo vieraiden joukossa ja pelkään ääneni värisevän. Analysoin ja mietin ihan liikaa. Myös vastuu painaa, tiedänkö sittenkään tarpeeksi anatomiasta, rajoittavista tekijöistä jne… Tämä postaus herätti hirveästi hyvää keskustelua ja olen tosi kiitollinen kaikista ihanista kokemuksista ja vinkeistä, joita ihmiset jättivät kommentteihin sekä viestikenttään!

Huomasin, että vaikka itse puhuin joogan ohjaamisesta, oli tähän aiheeseen samaistunut myös muiden alan edustajia… liikunnan ohjaajista opettajiin ja mindfulness-ohjaajasta eräoppaaseen yms.. Sitä jotenkin kuvittelee, että ohjaamista/opettamista työkseen tekevät ovat syntyneet siihen valmiina, eivätkä jännitä sitä. Mutta todella moni – varmasti suurin osa – jännittää. Ainakin aluksi.

Halusinkin koota tähän yhteen teidän viesteistä poimitut vinkit ja pari omaani muistilistaksi, jonka voi lukea silloin, kun kaipaisi rohkaisua omalle tekemiselle. Sain itse näistä niin paljon potkua, että pidin heti tunnin Laurille ja uudelle ystävälleni, jonka olin tavannut tässä vaiheessa vain kahdesti. Se meni niin hyvin, että innostuin ja tuntuu, että tästä on hyvä jatkaa pikkuhiljaa! :)

Jännityksestä välittyy, että asia on tärkeä.
”Samaistuttavin ohjaaja on musta sellainen, joka näyttää oman inhimillisyytensä – vaikka se tarkoittaisi, että ääni vähän värisee tai välillä sekoaa sanoissa.”

Muista, että kukaan opettaja ei ikinä ole täydellinen.
”Kokeneinkaan opettaja ei tiedä vastauksia kaikkeen tai osaa vastata välttämättä niin, että se puhuttelisi kaikkia.”

”Hyväksy itse, että sinulla ei ole kaikkia työkaluja, jotka toimisivat kaikille. Kerro se oppilaillesi muistuttamalla, että jokainen voi kuunnella omaa kehoa, eikä kaikkea ole pakko tuoda omaan harjoitukseen.”

Aloita pientyhmästä
”Oon ite kokenut äärettömän palkitsevaksi ja opettavaksi just pienryhmien ohjaamisen, sillä kaikki nuo ajatukset (tiedänkö tarpeeksi anatomiasta, sopiiko ohjaamani kaikille yms.) tulee testattua ja yhdessä voi oppilaiden kanssa tutkia ja ihmetellä eri variaatioita ja mahdollisuuksia.”

Jaa lahjaasi ja hyvää tekevää sisältöä eteenpäin
Ajattele, että meillä jokaisella on taitoja, joita olemme kerryttäneet elämämme aikana. Meidän tehtävä on jakaa niitä eteenpäin myös muille.

”Oma opettajani antoi hyvän vinkin: kuvittele laittavasi opettajan hattu päähän, kun menet ohjaamaan. Sillä tavalla saat etäisyyttä: minä en ole tässä pääasia, vaan tämä hyvää tekevä sisältö mitä tarjoan.”

Opettaja oppii myös oppilailta
”Kannustava oppimisen ilmapiiri on tärkein, jossa jokainen voi oppia toinen toisiltaan.”

Harva harmistuu opettajan virheistä
”Oppilaat eivät odota opettajan olevan yli-ihminen. Harvoin kukaan harmistuu, jos opettaja tekee ”virheen” tai sekoile sanoissa.”

Valitse aluksi paikka, jossa on matala kynnys opettaa.
”Mä aloitin ohjaamaan aluksi urheiluhalleilla, se oli helppoa ja vähemmän jännittävää, koska siellä ei yleensä opeta koulutetut joogaopet.”

Opeta, mikä on itsellesi tuttua
Kerro, miten itse koet liikkeen, mikä sinua on auttanut. Opeta vain sellaisia asioita, jotka ovat osa omaa harjoitustasi.

Pyydä tuttuja kasvoja mukaan

Harjoittele ääneen. Piirrä tunnin sarjat tikku-ukkoina paperille.
”Jaoin tunnin aina 15 minuutin riveiksi, jolloin oikea kohta löytyi paperista nopeasti.”

Löydä oma kohderyhmä
”Suosittelen aloittamaan opettamaan sellaisille joilla ei ole yhtään kokemusta, niin voit keskittyä helppoihin ja yksinkertaisiin asioihin, eikä tunneilla voi olla liikaa asiaa.”

Fake it till you make it

Mukavuusalue kasvaa milli milliltä
”Kerran kun uskallat, niin huomaat, että sun comfort zone kasvaa millin, ja tokalla jo enemmän ja kolmannella lisää…”

Sinulla on aina ”valta” ohjata tuntia siten, mikä tuntuu sinusta hyvältä.
”Voit aina pyytää oppilaita sulkemaan silmät ja keskittyä hengittykseen, jos oppilaiden edessä oleminen ahdistaa. Huoneessa voi olla myös hyvin tunnelmallista ja hämärää.  Musiikki luo myös tunnelmaa.”

Kaikki ovat olleet aloittelijoita joskus
Sain lähes sata viestiä aiheeseen liittyen, moni samastui. Muista siis, että suurin osa jännittää. Jokainen ohjaajasi on joskus ollut siinä tilanteessa, kuin sinä nyt olet.

Älä vertaile tai pyri luomaan jotain, mitä on jo olemassa
”Samanlainen ei koskaan tule olemaan ja voisin ajatella, että jos keskittyy muiden ihailemisen ja seuraamisen sijaan itseensä ja omanlaiseksi kasvamiseen, niin omalla potentiaalilla ja omalla persoonalla tehden, voi olla jotain paljon parempaa kuin yrittämällä jotain kohti, mitä on jo olemassa.”

Herkkyys on vahvuus
”Täytyy sanoa, että itse arastelen ohjaajia. Olen silti lähivuosina löytänyt itselle sopivan ohjaajan, hänellä on semmoinen lämmin ja hyväksyvä tunnelma tunneillaan, että en jännitä niin kovasti itseäni. Mä jotenkin luulen, että herttaisella olemuksella on just sama vahvuus persoonana. Jos pitäisit sun herkkyyttäsi omana supervoimanasi.”

Anna itsellesi tunnustusta
”Joskus on ihan hyvä huomata, että aika paljon mä jo tiedän ja olen oppinut.”

Ohjaaminen antaa ja palkitsee
”Kun sain onnistumaan on ohjaus ollut maailman parasta ja antavinta ”työtä” mitä olen itse tehnyt.”

”Me ollaan kaikki täällä maailmassa vain harjoittelemassa.”

Kiitos OHMYGOODNESS studiolainasta.

Comment!