My Thoughts

VANHASTA LUOPUMINEN ON UUDEN ALKU

huhtikuu 22, 2018

*kaupallisessa yhteistyössä Samsung

Olen koko elämäni ollut vähän koukussa uusiin alkuihin. Olen rakastanut tyhjiä vihkoja, tammikuun ensimmäistä päivää, uuden opiskelupaikan aloittamista. Uusi alku on mahdollisuuksia täynnä. Voi aloittaa ilman vanhaa painolastia, voi aloittaa erilaisena ihmisenä. Olen aloittanut kolme korkeakoulua, olen muuttanut monesti, olen hankkinut uusia työprojekteja ja ammatteja. Minulle uusi alku tarkoittaa uusia kokemuksia, ihmisiä ja itseensä tutustumista – tunnetta, että elää täysillä. Uusi alku on kuitenkin aluksi luopumista…

Jotta jotain uutta voi tulla, täytyy tehdä tilaa ja luopua vanhasta. Tämä vanha viisaus on niin totta. Me emme voi lisätä tuntien määrää vuorokaudessa tai kasvattaa päivien lukumäärää vuodessa. Ainut keino antaa itselle mahdollisuus johonkin ihan uuteen, on siis raivata tilaa olemassa olevasta järjestyksestä. Mutta ihmiset usein pelkäävät muutosta. Vanha tuntuu turvalliselta ja tutulta, hallittavalta. Lykkäämme päätöstä, koska uusi on epävarmaa ja vaivalloista. Mutta mitä pidempään lykkäämme ensimmäistä askelta, sitä suuremmaksi paine kasvaa. Maailma muuttuu jatkuvasti, nykypäivänä yhä nopeammin. Mielestäni muutos on hyväksyttävä ja hypättävä siihen mukaan.

Minä haluan mennä elämässäni eteenpäin jatkuvasti. Haluan nähdä, oppia, kasvaa ihmisenä. Haluan mennä eteenpäin vaikeista kokemuksista, tukahduttavista ihmisistä ja negatiivisista ajatuksista. Se ei ole helppoa. Vanhasta luopuminen ei yleensä ole alkuunkaan helppoa. Jokainen eron tai muun ison muutoksen läpikäynyt tietää, miten vaikea on päästää irti. Se on kuitenkin ainut keino mennä elämässä eteenpäin, löytää tilalle jotain parempaa. Mielestäni ajatus siitä, että meidän pitäisi olla läpi elämän samoissa työpaikoissa, ystävyyssuhteissa, asuinpaikoissa – on aika tukahduttava. Ollakseen vapaa, on uskallettava jättää asioita taakse.

Luopuminen ei ole mielestäni luovuttamista. Se on usein enemmänkin rohkeutta. Mielestäni asioista luopuminen nähdään turhan usein synkkänä. Ajatellaan, että on jotenkin hienoa nostalgisoida perinteitä, pysyä vanhoissa rutiineissa, säilöä materiaa, olla tyytyväinen siihen, mitä on. Mutta, kun jos ei ole tyytyväinen?! Jos haluaisi elämältä, ihmissuhteilta, vapaa-ajalta, työltä ja itseltä jotain muuta? Jos asiat voisi mennäkin paremmin? Mielestäni monesti ne voivat. Luopuminen on paras keino puhdistaa mieltä, kotia, elimistöä, sillä siivous antaa energiaa. Kun on poistettu stressitekijöitä tai elämää hidastavia asioita, yhtäkkiä se olennainen pompahtaa esiin. Tuntuu kirkkaammalta, luovalta ja järjestelmällisemmältä. Tuntuu jännittävämmältä. Meidän pitäisi olla tarkempia siitä, mitä sallimme elämään. Muuten hukumme informaatiotulvaan, kalenteripäivityksiin, viesteihin, sopimuksiin ja velvollisuudentuntoihin.

Mielestäni onkin hyvä kyseenalaistaa, pysyykö vanhassa vain, koska on laiska? Mukavuudenhaluinen? Liian kiltti? Pelokas? Saamaton? Jos näin on, niin haluan rohkaista päätöksen tekoon. Päätöksestä seuraa lumipalloefekti, joka alkaa toteuttaa itseään yksi asia kerrallaan. Kaikki järjestyy. Kaiken tarvittavan oppii. Kaikesta selviää. Kaikki voi hetken olla vierasta ja turhauttavaa. Mutta lopulta itseään kiittää, että teki sen. Ainakin antaa mahdollisuuden elämälle yllättää. Itse mietin, että voin kyllä palata vanhaan sitten, jos siltä tuntuu… Mutta eihän sitä koskaan tunnu.

Nyt näin kevät on uudelleen syntymisen aikaa – hyvää aika vähentää, poistaa, siivota ja vaihtaa. Elektroniikka on yksi sellainen, minkä vaihtamista helposti lykkää ja lykkää. Puhelimesta luopuminen tuntuu esimerkiksi haastavalta, koska vanhat muistot jäävät puhelimeen. Harva meistä kuitenkaan kiintyy laitteeseen, mutta puhelimen sieluun (sen sisältöön), kyllä. Itse en ole ollenkaan taitava tekniikan kanssa. Olinkin yllättynyt, miten helppoa on vaihtaa Samsungiin. Minulla on nyt käytössä uusin malli Samsung Galaxy S9 ja sain tänne hetkessä kaikki omat kuvat, videot, muistiot, yhteystiedot, musiikit, kalenterit yms. vanhasta puhelimestani. Myös kaikki ostamani/lataamani sovellukset siirtyivät valmiiksi, eikä niitä tarvinnut uudestaan hakea puhelimeen.

Samusungin Smart Switch sovellus, jonka avulla siirto tapahtuu, on todella helppokäyttöinen ja nopea. Smart Switch löytyy valmiina kaikkien Samsungin puhelimien sisältä. Ei ole väliä mikä puhelinmalli on kyseessä – omat tiedostot voi siirtää kaikista puhelimista Samsungiin. Halutessaan myös asetukset, taustakuvaa myöten siirtyvät. Pakkauksesta löytyy johto ja adapteri, joilla siirron saa suoritettua ja puhelimet yhdistettyä. Yhdistämisen jälkeen seurasin vain Smart Swicthin antamia ohjeita ja valitsin, mitä haluan siirtää.

Olen ollut supertyytyväinen S9-puhelimeen. Erityisesti kamera, joka on minulle tärkein ominaisuus, on ollut huikea. Tässä postauksessa osa kuvista on tällä puhelimella otettu. Alla näette kuvaparin, josta itsellä meni hetki miettiä, että kumpi näistä nyt olikaan otettu ammattilaiskamerakalustolla ja kumpi Samsung Galaxy S9 -puhelimellani. Myös poikaystäväni haluaa koko ajan lainata uutta puhelintani… Enkä ihmettele, sillä on tämä paras puhelin, mitä olen koskaan käyttänyt.

Uuteen puhelimeen vaihtamisen hankalin osuus oli siis päätös. Loppu olikin naurettavan yksinkertaista, ja nyt mietin, miksi en aikaisemmin vaihtanut Samsungin puhelimeen.  Monesti muutokseen heittäytyminen vaatii luottamusta – luottamusta, että asiat sujuvat. Kiitos Samsungille siitä, että Smart Switch todella piti lupauksensa.

Yhtenä vuonna olen kevätsiivonnut kropan detoxilla, toisena järjestellyt kaikki kodin kaapit…. Tänä vuonna puhelimen. Tärkein työvälineeni ja eniten käyttämäni esine/laite on nyt valmis kesään ja sen muistoille! :)

12 Comments

Lisää luovuutta…?!

huhtikuu 1, 2018

Toivottavasti teillä on ollut tähän asti rentouttava pääsiäinen! ♥ Itselläni on ollut, mistä olen kiitollinen. Istun nyt kahvilassa, jonne tulin yksin brunssille… Jäin pääsiäiseksi itsekseni Helsinkiin, vaikka mukavia menoja olisi ollut ohjelmassa. Jäin, koska tarvitsin (ja tarvitsen) aikaa luovuudelle, ideoille ja ajatuksille. Myös täällä Helsingissä olisi paljon ystäviä, mutta jos jotain olen nyt tarvinnut, niin omaa aikaa.

Kysyin poikaystävältäni, olenko itsekäs, kun haluan olla hetken vain yksin, mutta hän oli ihan samaa mieltä. Kai hän huomasi, että pääni räjähtää, jos en ehdi olla vain ajatusteni kanssa. :D Koen, että tärkein pääomani työssä on luovuus. Tarvitsen bloggaajana luovuutta, mutta ennen kaikkea luovuus on pointti toisissa projekteissani, jotka eivät blogissani näy. Työtehtäväni kokonaisuudessaan ovat siis päivästä toiseen tuottaa, ideoida ja keksiä uutta. Tehdä jotain erilaista, visuaalista, ajatuksia herättävää, omaperäistä… Pysähtyminen ja taantuminen näkyy heti tuloksissa. Kukaan ei kekseliäisyyttä minulta tieteenkään ole suoranaisesti vaatimassa. Mutta se on edellytys yritystoimilleni, kutsumus ja tehtävieni luonne. Juuri luova työ on unelmani, enkä haluisi tehdä mitään muuta. Jos saisin valita, voisin keskittyä vain ja ainoastaan luoviin osioihin, mutta yrittäjyys on tietenkin muutakin.

Haluankin tänään kirjoittaa luovuudesta ja siitä, mikä mielestäni on luovuuden edellytys. Mitä tarvitaan luovaan ajatteluun?

Haluan kuitenkin pohjustaa tätä teemaa nyt henkilökohtaisen kautta… Olen miettinyt, miksi kulunut kuukausi tuntui niin rankalta, ahdistavalta, kiireiseltä ja stressaavalta, vaikka samaan aikaan kuukausi oli ihan paras ja siihen mahtui kaikkea superkivaa. Oli Thaimaan työreissu, siskoni polttariviikonloppu Tallinnassa, työjuttuja, ystäviä, muutto, poikaystävän tulo Helsinkiin jne… Mutta tuo kuormittavuuden tunne tuli varmasti juuri siitä, että ei ollut kuukauden aikana montaakaan hetkeä (en muista oikeastaan yhtään), kun olisin voinut vain olla tekemättä tai ajattelematta mitään. Toisin sanoen ajatella vapaasti, antaa ajatusten juosta. Sen sijaan juoksin pitkälti kellon kanssa koko kuukauden. Tämä jaksamisen teema on näkynyt myös blogissani. Hyvinvointiasioissa ei mielessäni ole ollut niinkään treenit ja ravinto, vaan uni, jaksaminen, armollisuus ja energia.

Siksi raivasin perjantain ja lauantain tyhjäksi, enkä tehnyt juurikaan edes töitä. Kaikki elämäni käännekohdat ja valinnat (hyvät sellaiset) olen tehnyt silloin, kun minulla on ollut aikaa. Kiireessä ajatteleminen, varsinkaan uusien ideoiden kypsyttely, ei ole helppoa. On niin paljon kaikkea, ettei halua enää mitään uutta, turvatonta, hankalaa. Siksi puhun aina irtiottojen puolesta. Jos ei pysty ottamaan kovastakaan yrityksestä huolimatta taukoa rutiineista (esim. välivuotta, opiskelijavaihtoa, pidempää reppureissausta, vuorotteluvapaata, virkavapaata tai työpaikan vaihdon välistä lomaa) voi vain vapaata viikonloppuakin pitää irtiottona, jolloin ottaa aikaa tavallista enemmän ajattelulle. Minulle on elintärkeää ottaa tilaa hengähdystauoille luovuuden takia, mutta nykyään se on hankalaa, kun töitä on niin paljon. Nyt tuntui, että oli pakko…

Olen erittäin onnellinen kaikesta elämässäni, mutta jos jotain olen vuosien varrella oppinut, niin sen, että kivatkin asiat voivat väsyttää. Enkä puhu nyt perusväsymisestä vaan ihan siitä, että sängystä ei meinaa päästä ylös ja että on liian poikki nauttimaan suunnilleen mistään. Oli erittäin hyvä päätös pitää pari päivää vapaata melkein kaikesta, sillä nyt olo on taas energisempi ja ajatukset kirkkaat. Mietin kuitenkin tänään, kun kuuntelin Jani Toivosen Kirja Tytölleni -äänikirjaa, että kostautuukohan joskus tämä vuosien lomattomuus. Se, että pidän vuodessa täysin vapaapäiviä yhden käden sormilla lasketun määrän. Että onko se perimmäinen syy siihen, että välillä tuntuu, että stressinhallinta on mahdotonta. Annanko itselleni aikaa palautua oikeasti? Riittääkö silloin tällöin yksi ilta tai kaksi päivää peräkkäin puolessa vuodessa töiden miettimisestä taukoa. Riittäkö se syvään palautumiseen?

Moni voi ihmetellä, miksi kerron näistä uupumuksen tunteista, ja miksi valitan kiirettä: miten voin tuntea unelmatyöni liian raskaaksi säännöllisin väliajoin viimeisen kahden vuoden aikana?! Miten, kun saanhan valita itse työaikani ja projektini? Sitä välillä itsekin mietin. Ja sitä, kehtaanko kirjoittaa aiheesta. Vaikuttaako se johonkin, annanko huonon kuvan? Uskon, että moni intohimoinen yrittäjä tietää silti, mistä puhun… kyse on eniten siitä, että työt ovat aina mielessä. Hyvinvointibloggaajana koen, että on tärkeää puhua avoimesti täällä myös tunteista ja mielen hyvinvoinnista. Yrittäjällä on omat paineet luoda koko ajan priimaa ja kehittyä joka osa-alueella, tuuli voi kääntyä koska vain. Lisäksi jokaisella meillä on oma raja, oma henkilökohtainen kokemus.

Jos tarkemmin mietin, en itseasiassa tunne itse työtä niin uuvuttavaksi, koska aina kun pääsen tietokoneelle ja tiedän, että minulla on pari tuntia rauhassa aikaa vain keskittyä yhteen asiaan, kirjoittamiseen tai kuvankäsittelyyn, olen helpottunut. Kiireen ja stressin tuntu tulee usein siitä, jos muuta elämää on niin paljon, että en löydä aikaa miettiä ja olla yksin ajatusteni kanssa. Rakastan ihmisiä ja sosiaalisia tilanteita, minulla on paljon ystäviä ja ulkomailla asuttujen vuosien jälkeen on ihanaa olla lähellä kaikkea. Ihmiset ovat tärkeintä elämässäni. Mutta ärsyketulvan keskellä tarvitsen yllättävän paljon omaa aikaa tuottaakseni ja keksiäkseni uutta – ollakseni luova. Monella on varmasti nykypäivänä näitä samoja tuntemuksia. Samaan aikaan kun kirjoitan tätä, tunnen kuitenkin huonommuutta, etten jatkuvasti puhku ideoita, innostusta ja jaksamista kaikesta. Että pää on yksi harmaa massa, mistä on vaikea irrottaa ja erotella mitään.

Mutta tällainen häpeän ajattelumaailma ruokkii juuri sitä, että on pakko jaksaa, vaikka ei jaksaisi. Että ihminen ei uskalla kysyä apua, delekoida, sanoa ei, olla vähemmän tunnollinen, pyytää aikaa ideoinnille. Nyt kun olen miettinyt tässä lähipäivinä taas luovuutta, tuntuu, että on hyvä muistuttaa, että sille olisi hyvä jättää ihan omaa tilaa. Itse kukin: työnantajat, työntekijät, yrittäjät. Tehokkuus on nykyään niin arvostettua ja asiat tapahtuvat niin sykkeellä, että se syö väkisinkin tilaa uuden ajattelulta. Luovuus vaatii aikaa, jopa tylsistymistä. Pitää olla aikaa miettiä, miten asiat voisi tehdä paremmin, miten voisi kehittyä, mikä on turhaa, missä haluaa olla viiden vuoden päästä. Mitä maailma tarvitsee, mitä itse voin antaa, mikä on viestini, mikä on keinoni ilmaista se. Millaista brändiä haluan edustaa, millainen henkilöbrändi haluan itse olla. Miten asiat saa tehtyä kustannustehokkaammin, entä ympäristöystävällisemmin. Miten voisin hyödyntää kaikkea osaamistani…

On monia kysymyksiä, joihin on tasaisin väliajoin hyvä miettiä vastauksi. Toki toinen vaihtoehto on vain pakertaa totutulla mallilla, kyseenalaistamatta ja kehittämättä pitkänäköisesti toimintaa. Itse en kuitenkaan kannata tätä. Jos työnkuva on pääosin tuottamista, ideoimista, suunnittelua, taiteellista tekemistä tai muuta extraluovaa ajattelua vaativaa… on tietenkin varattava vielä enemmän aikaa ajattelulle. Uuden ideointi on usein sitä, että keksii kymmenen ideaa, josta yksi voi olla käyttökelpoinen tai kehitettävissä siinä hetkessä. Siksi ulkopuoliset näkevät ehkä asiat helpompina ja yksinkertaisempina kuin taustalla olevat ajatukset ovat olleet.

Olen itse hidas. Olen hidas laittautuja, hidas kuvankäsittelijä, hidas siivooja, hidas monessa. Mutta se varmasti johtuu siitä, että päässäni pyörii liikaa keloja – jatkuvasti. Esimerkiksi meditoidessa ja joogatessa pyrin pysäyttämään liian pohdintani. Mutta olin sitten suihkussa, meikkaamassa, kahvikupin äärellä tai kävelemässä ratikasta toiseen, mietin postausaiheita, kuvatekstejä, kuvauslokaatioita, tulevaisuuden suuntaa… Ajatustyö ei näy ulospäin. Välillä kun kalenteri on niin täynnä kaikkea konkreettista, iskee paniikki: missä vaiheessa, ehdin miettiä kaikki sisällöt, ideoida uudet tulokulmat. Missä vaiheessa ehdin ajatella, onko kaikella järki, ja mikä kaiken seuraus on.

Minua on viime kuukausina kysytty puhujaksi tai luennoijaksi useampiin tilaisuuksiin. Olen aina ajatellut, että haluaisin tehdä tällaisiakin työkeikkoja, mutta nyt olen kieltäytynyt kohteliaasti näistä järjestäen. Olen tullut tulokseen, että vaikka puhe tai luento kestäisi 10-55 minuuttia, ja ei itsessään veisi minulta aikaa, vaatisi se ajatustyö minulta paljon. Olen liian tunnontarkka ehkä, mutta luennoiminen ja puheiden pitäminen on minulle vierasta. Toki olen tehnyt opettajansijaisuuksia, valmentanut ja sen sellaista elämässäni, mutta minulla ei ole rutiinia tällaiseen ja on aina eri asia puhua lapsille kuin aikuisille. Haluaisin käyttää vuoroni hiomiseen paljon aikaa ja nyt sitä ole. Nämä haasteet olen siis sysännyt tuonnemmaksi juuri nyt. Pieni hetki voi vaatia ison taustatyön.

Tämän poukkoilevan postauksen pointti, mitä haluan sanoa: luovuus vaatii aikaa ja tilaa ajatella vapaasti. Nykymaailmassa harvoin näitä on itsestään selvästi. Luovuus on tärkeä voimavara melkein työssä kuin työssä, joten mielestäni olisi hyvä ottaa työkalenteriin jokaiseen viikkoon vapaa ajattelutunti tai päivään ajatteluvartti. Itse suosin ajattelupäiviä, mielestäni niistä on eniten iloa.

Entä miten luovuutta voi lisätä, sitten kun on aikaa tai energiaa tähän? Olen kirjoittanut tästä vuonna 2013 postauksen, joka on omalla kohdallani varsin relevantti edelleen, vaikka huomaan, että tuolloin erin aika erilaista elämää. Kopion sen tähän, vaikka megapitkä postaus tästä tuleekin:

Oli aika, kun tunsin huonoa omaatuntoa ravintokirjojen lukemisesta ja photoshopin opettelemisesta. Tunsin huonoa omaatuntoa, koska olisi pitänyt lukea koulukirjoja. Helsingin Sanomien lukeminen, treeni-ideoiden etsiminen netistä ja pinterestistä kuvien katsominen on huvia, vapaa-aikaa. Ja ensin työt sitten huvit, vai mitä.

Tiedän, että monet jättävät esimerkiksi aikakausilehdet lukematta, koska ne eivät palvele juuri sitä päämäärää, mihin silläkin hetkellä pyritään: tentin läpipääsyä, koulusta valmistumista, työtehtävien onnistumista…

Jos olisin kuitenkin aina tehnyt niin kuin olisi ollut ammattiin valmistumisen kannalta järkevintä, en olisi tässä. Elättämässä itseäni unelmieni tavalla Saan tehdä työkseni sitä, mikä oli minulle ennen huvia. Sitä, mikä aiheutti huonoa omaatuntoa, jos käytin siihen liikaa aikaa. Siksi haluaisin kannustaa teitä muuhunkin kuin koulukirjojen pariin.

Joskus joku kysyykin, miten keksin postausaiheen keskimäärin yli kerran päivässä ja sitten vielä aukeaman verran joka kuukausi omalle palstalleni lehteen. Sanon aina, ettei ideointi ole koskaan mikään ongelma, vaan ajanpuute toteuttaa kaikki päähän tulleet ajatukset. Minulla on muistivihossa aina parikymmentä postausideaa kerralla valmiina. Koko bloggaushistorian aikana minulla ei ole kertaakaan käynyt tilannetta, etten tietäisi mistä tekisin postauksen. Yksi syy tähän on varmasti se ”työ”, mitä en pidä työnä. Se mistä tunnen huonoa omaatuntoa, joka on viihdettä, joka on se työ, jonka tulosta on vaikea nähdä.

Luen paljon. En enää niinkään paljoa kokonaisia kirjoja, mutta paljon kirjoja selaillen ja harppoen. Olen aina lukenut paljon lehtiä. Ennen olin todellinen aikakauslehtien suurkuluttaja, mutta nykyään luen blogeja sen verran paljon, että lehtiin jää aikaa vähemmän. Silti selaan niitä todella paljon ja luen otsikoita sekä eniten kiinnostavia juttuja. Luen laidasta laitaan. Luen yliopiston kursseille filosofiaa ja valtiotieteitä, niitäkin vähemmän tällä hetkellä, mutta viikoittain kylläkin. Luen blogia, netistä kaiken maailman artikkeleita, jopa mainoksia, tiedotteita ja tuoteselosteita. Käytän lukemiseen aika paljon aikaa päivässä. Lisäksi selaan paljon istagrammia ja pinterestiä. Näennäisesti ajanhukalta vaikuttavia juttuja, mutta mielestäni äärimmäisen inspiroivia, yleissivistäviä ja ajatuksia herättäviä.

Luovuus on sitä, että osaa yhdistellä asioita uudella tavalla ja tuottaa. Harva sitä tyhjästä keksii täysin uutta ideaa. Siksi mielestäni itsensä altistaminen mahdollisimman monipuoliselle informaatiolle on suotavaa. Joskus kuulee sanottavan, että parempi kuin ei liikaa katso muiden tekeleitä, niin pystyy tehdä jotain omaa. Olen itsekin miettinyt joskus tähän suuntaan, mutta olen nykyään eri mieltä. Luovuus ei synny kopioimalla ja kyllä se on tulosta oman polun kulkemisesta, mutta jotta osaa poiketa onnistuneesti polulle on ehkä tiedettävä, missä valtatie menee.

Mielestäni luovuus on hyödyksi kaikille. Se on rohkeaa ajattelua ja ennakkoluulottomuutta – ei taiteellisuutta.  Luin joskus, että luova ajattelu on seurausta luovuutta ruokkivasta elämäntavasta. Ja siihen näkemyksenikin perustan. Luovuus on paljon abstraktimpi taito kuin pianon soitto, talon rakennus tai matemaattisten laskujen laskeminen. Silti sitä voidaan harjoittaa ja siinä kehittyminen voidaan ottaa päämääräksi.

Mielestäni on hyvä vaalia intohimoaan ja antaa itselleen luvan perehtyä siihen niin paljon kuin haluaa. Mutta mielestäni silmiä ei kannata sulkea muulta. Kannattaa olla tietoisesti utelias monipuolisesti. Älä ajattele: ”ei minun tarvitse kuunnella tuota esitelmää, koska ei siinä minulle mitään ole.”  Joskus ehkä kiität, että kuuntelit. Et ehkä hyödy kaikesta siitä tiedosta nyt, etkä tiedä koska, mutta joskus voi tulla hetki, kun tarvitset sitä asiaa, ajatusta tai ideaa, minkä olet aikaisemmin lukenut. 

Kaiken tämän alustuksen pointti on: lue, näe, kuule.  Suhtaudu ympäristöösi kiinnostuneen positiivisesti, niin se varmasti kantaa eteenpäin. Tähän minä ainakin haluan uskoa ja pyrkiä.

  1. Sen takia, että se lisää luovuutta. Sen takia, että sinulla on enemmän materiaalia, tietoa ja informaatiota, josta voit ammentaa tilaisuuden tullen jotain uutta, tai tuoda sen uuteen kontekstiin.
  2. Sen takia, että joskus voit hyötyä siitä huomattavasti, vaikka se nyt tuntuu hömpältä. Ihminen usein takertuu aisteillansa niihin asioihin, jotka kiinnostavat. Anna itsellesi luvan tutkia niitä asioita niin paljon kuin haluat. Joku päivä tästä intohimostasi tulee ehkä ammattisi. Koulukirjat eivät ole ainoa tie työelämään -mutta suhtaudu silti koulukirjoihinkin uteliaasti. Ajattele kasvattavasi yleissivistystä ja sitä tietopankkia, mistä joskus voit hyötyä jotain, vaikka nyt jotkut asiat voivat tuntua itsellesi kaukaa haetuilta.  Lisäksi opit metodeita.

Käsikirjoittaja Wilson Mizner on sanonut: Jos varastat yhdeltä, se on plagioimista. Jos varastat useammalta, kyse on tutkimuksesta. 

Olisi ihana kuulla teidän ajatuksia aiheesta! :)

9 Comments