My Thoughts

Sitkeys palkitaan

huhtikuu 20, 2014

En pidä siitä, että joudun vaivaamaan muita. Olen lykännyt treenipostausten tekoa, koska ajattelin joutuvani kysyä jonkun ulkopuolisen kuvaamaan treeniliikkeeni. Ajattelin, etten onnistuisi kuvaamaan tarpeeksi laadukkaita kuvia kamerani itselaukaisijalla (joka ei ole ihan parhaasta päästä). Tänään kuitenkin päätin tarttua härkää sarvista ja menin kuntosalille kamera mukanani. Ajattelin, että mitä sitten, jos joku näkee hölmön puuhailuni. Halusin tehdä työni, vaikka sitten vähän epäjärkevällä tavalla. Halusin yrittää kuvata treeniliikkeet itse.

Ja voi vitsit mikä fiilis tuli, kun kolmessa tunnissa sain kuvattua toivomanne pakaratreenin, venyttelypostauksen, käsitreenin ja paljon muuta. Oikein innostuin.. Lopuksi ajattelin vielä, että okei koitetaan nyt sitten kuvata itselaukaisijalla sitä kaikkein haastavintakin: hyppimistä. Tarkennukset, ajoitus, rajaus… Kaikki menivät tietysti monessa otossa täysin pieleen. Tällaisissa asioissa en osaa kuitenkaan luovuttaa vaan päätin, että kuvaan niin kauan kun saan kameralle edes yhden vähän järkevän kuvan. Opin lopulta ennakoimaan ajoituksen ja vaikka kuva ei ole skarppi, olen tyytyväinen ensimmäisen päivän oppituntiini ajastimen käytöstä. Minulla ei siis ole varsinaista irrallista itselaukaisijaa vaan ajastin niin, että kamera kuvaa 10 sekunnin päästä napin painamisesta.

Tämä pieni esimerkki toi mieleeni elämän isommat onnistumiset.

Lykkäsin nyt yrittämistä, koska ajattelin, ettei se onnistu. Kun sitten aloin kuvaamaan, meinasin jo monta kertaa lopettaa kuvaamisen kesken ja luovuttaa jonkun tietyn liikkeen suhteen. Mutta vaihdoinkin toimintatapoja. Muutin taustaa, kuvaustelinettä, kuvakulmaa.. kunnes pääsin lähemmäs haluamaani lopputulosta. Kuvasin keskimäärin kolme kuvaa per liike. Välillä sain liikkeen ikuistettua kerralla, välillä kymmenennellä. Kuitenkin yleensä, mitä useamman kuvan otin, sen parempi kuvasta tuli. Harjoitus teki ”mestarin” ja hiominen takasi onnistumisen. Lopussa olin hyvin tyytyväinen, etten luovuttanut esimerkiksi hyppykuvan suhteen. Lopputulos on kaikkea muuta kuin täydellinen, mutta olen iloinen, että sain ajoituksen pelaamaan. Juuri ennen kuin onnistuin, meinasin jo jättää edellisen kuvan viimeiseksi, koska ajattelin: turhan vaikeaa.


Mitä jos elämässä liian usein päätän etukäteen, ettei joku asia onnistu. Pitäisikö minun muuttaa toimintatapoja ja kuvakulmaa muidenkin asioiden suhteen saavuttaakseni haluamani? Pitäisikö yrittää vielä yhden kerran? Ja senkin jälkeen vielä yhden? Ihmiset monesti luovuttavat juuri, ennen kuin olisivat saavuttaneet tavoitteensa. Lopputulos kyllä palkitsee, mutta ensin pitää yrittää, sitten löytää tapa ja ehkä koittaa vielä eri tyylillä. Lopuksi tarvitaan paljon sinnikkyyttä, koska epäonnistumiset, karikot ja hankaluudet karsivat jyvät akanoista. Kaikki eivät voi onnistua, mutta ne onnistuvat jotka eivät koskaan luovuta.




xVilma

 

18 Comments

Ajatuksia terveellisistä elämäntavoista

huhtikuu 18, 2014

 

Kirjoitin edellisessä postauksessa, että en edes yritä vähentää kahvinjuontiani. Välillä haluan elää kuten terveysgurut, vihreää teetä ja lääkinnällisiä sieniä juoden. Niistäkin pidän, mutta nyt on tehnyt mieli kahvia. Se johtuu muun muassa univelasta. Olen tällä hetkellä hyvinvointibloggaaja, jolla on univelkaa ja joka juo siihen kahvia. Kahvia esimerkiksi soijamaidolla, vaikka en soijatuotteita voikaan suositella.

Blogini on kategorisoitunut valokuvausblogista hyvinvointiblogiksi koko ajan enemmän ja enemmän. Kokonaisvaltainen hyvinvointi on intohimoni ja tähän kokonaisvaltaisuuteen kuuluu aika paljon kaikkea muutakin kuin ravinto ja liikunta. Edellä mainitut kaksi asiaa ovat kuitenkin itselleni se konkreettinen pilari, jonka varaan rakennan esimerkiksi henkistä hyvinvointia, itsevarmuutta, positiivisuutta ja energisyyttä, joten pitkästä aikaa ajattelin kirjoittaa vähän fiiliksiäni näistä kahdesta aiheesta.

 

Palaan siihen soijacappucinoon ja ravintoon. Tiedättekö, en nyt oikein välitä, onko jokin terveellistä vai ei. Jos asiat pysyvät kohtuudessa ja niistä saa nautintoa, ei ole tärkeää mennä pidemmälle. Voitte olla varmoja, että jossain vaiheessa blogiini tulee taas äärimmäisiä terveysfiilistelyjä, koska olen vähän sellainen. Välillä haluan projekteja, hifistelyä, haasteita ja testailuja.
Mutta mikä tämän hetken tilanteeni on? En edes yritä syödä tällä hetkellä niin terveellisesti ja optimoida kaikkia ruokavalintojani.  Välillä maailmaani mahtuu ajanjaksoja, kun syö kolmena peräkkäisenä päivänä kunnon kakkupalan ja sitten taas ajanjaksoja, kun elää viikon kuin oppikirjasta.  Ja sitten loput on sellaista tasapainoista terveellistä elelyä.

Nyt on se ajanjakso kun aamupalat jää väliin, ateriavälit venyy, lounaaksi syödään kolme omenaa, päivälliseksi kakkua ja kahvia ja illalla mennään nälkäisenä nukkumaan. Ja silti, jos joku kysyisi syönkö terveellisesti, voisin vastata että todellakin. Kyse on isoista linjoista, ei yksittäisistä päivistä vuodessa. Haluan vain tuoda blogissanikin esille, että henkisesti on terveellistä välillä antaa olla ja olla miettimättä ruokaa. Saati sitten olla stressaamasta tai tuntevansa huonoa omaatuntoa. Älä silti käytä tätä tekosyynä huonoille elämäntavoille. Pitää olla rehellinen itselleen.

 

No mitä sitten tulee tämän hetken urheiluuni. Se on ollut huonommalla tolalla kuin aikoihin matkalaukkuelämäni takia. Olen punnerrellut ja kyykkäillyt missä milloinkin, mutta lähinnä olen hyötyliikkunut. Puolimaraton treenailuni ovat olleet tauolla ja kuntosalikorttikin pölyttynyt ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni. Tanssitunneista tai treenikokeiluista nyt puhumattakaan. Olosuhteet urheiluun ovat olleet kaikkea muuta kuin hyvät ja päivistä tunnit ovat oikeasti loppuneet. Silti pyrin liikkumaan koko ajan jotenkin. En tässä hetkessä kehittyäkseni tai kuluttaakseni vaan siksi, että pienikin kropan aktiivisuus parantaa oloa ja ennen kaikkea siksi, että kun tilanne helpottaa, ei treenaamiseen ole kynnystä.

Tavat muuttuvat niin helposti tottumuksiksi. Siksi lomilla ja reissuillakin usein urheilen. Minulla ei oikeastaan koskaan ole motivaatio-ongelmia liikkumisen suhteen ja uskon sen johtuvan tästä tosiasiasta:
On todennäköisempää, että saat toiminnallasi aikaan tunteen itsessäsi kuin että saisit tunteen avulla aikaan toimintaa itsessäsi. –Jerome Bruner

Tämä Harvardissa psykologiaa opettavan Brunerin ajatusta voi soveltaa motivaation tunteeseen. Se tuo esille, että usein toimintamme lisää motivaatiota, eikä toisin päin.  Jos odotat motivaatiota liikkumiseen, saat odottaa ehkä pitkään. Mene vain ja tee. Motivaatio seuraa perässä.

John C. Maxwell on sanonut, että: ”Motivaatio on kuin rakkaus ja ilo. Se on sivutuote. Jos olet aktiivisesti paneutunut tekemään jotakin, se saa sinut täysin odottamatta valtaansa ja vie mennessään. ”

Monet varmasti jakavat ajatuksen, että aloittaminen on vaikeaa tauon jälkeen. Siksi elämäntilanteissa kuin urheilu jää, on mielestäni hyvä edes pitää jotenkin rutiinia yllä. Kotijumpata muutamia minuutteja tai käydä kävelyllä. En halua puhua yhdenkään dieetin, väkisin urheilemisen tai minkään sellaisen puolesta. Haluan inspiroida aktiiviseen, energiseen, hyvän olon sävyttämään elämäntapaan. Elämäntapaan, jossa itsestään huolehtiminen liikkumalla ja ravitsevalla ravinnolla on kuin hampaiden pesu tai sukkien vaihto.

 

Tämä postaus oli lähinnä siksi, että jos jollain on elämäntapamuutos suunnitteilla, se kannattaa. Kannattaa muuttaa elämäntapoja, pikkuhiljaa, maltillisesti, ei liian ankarasti. Yksi asia kerrallaan. Muistan kun kirjoitin joskus vuonna 2007 ylös unelmakirjaani, että haluaisin omaksua terveelliset elämäntavat. Silloin aina sain ihme parin viikon puuskia elää terveellisesti ja sitten elin pitkään ihan miten sattuu. Olen vain todella iloinen nyt siitä, että hyvät elämäntavat ovat juurtuneet selkäpiihini itsestään selviksi tavoiksi, rutiineiksi ja valinnoiksi, joita en oikeastaan edes huomaa tai ajattele. Tällaisenakin hetkenä tiedän 100% varmasti, ettei homma karkaa käsistä ja että voin lepsuilla ja silti sanoa omaavani terveelliset elämäntavat.

 

Tallenna

20 Comments