My Thoughts

Miten pitäisi elää?

lokakuu 11, 2013

Eiliseen kahvilapostaukseenikin liittyen olen pohtinut taas sitä, miten helposti elää niin, että päätökset toistavat itseään. Berliinissä (kuten reissussa yleensäkin), mietin myös, millaista olisi asua kyseisessä paikassa. Voisin ihan yhtä hyvin muuttaa ja aloittaa elämäni ihan toisenlaisena.


Rutiinit ovat välttämättömiä arjessa selviytymiseen -jokainen tietää päättämisen vaikeuden. Meillä tuhlaantuisi valtavasti aikaa ja energiaa, jos joka päivä joutuisimme ajattelemaan asiat uudestaan. Aina aamusta lähtien siitä, millä menen töihin, mitä reittiä? Luonko aamiaisekseni jonkun uuden reseptin, tervehdinkö työkaveriani jotenkin yllättävästi ja menenkö lounastauolla sittenkin jumppaan? Onneksi kaikkea hampaiden harjauksesta sukkien pukemiseen, ei tarvitse miettiä.


Sitä ehkä liiankin helposti kuitenkin tottuu tekemisiinsä. Tulee ihmiseksi, joka ei pysähdy kyseenalaistamaan. Mahdollisesti tyytyy. Ja kyllä hampaiden harjaustakin on hyvä miettiä joskus: kannattaisikohan vaihtaa sähköhammasharjaan ja käyttää oikeasti sitä kaapissa olevaa hammaslankaa? Oli osa-alue elämässä mikä tahansa, ihminen toimii usein itsensä varjona ruokakaupassa, vaatekaapillaan, parisuhteessa, arjessa, työssään..  


On raskasta uudistua. On pelottavaa poiketa. Mutta jostain on luovuttava saadakseen parempaa. Ei voi kuvitella astuvansa samaan aikaan kaikista ovista ulos ja pysyä silti samassa tilassa. Jokainen Harry Potteria lukenut tietää, kuinka ilmiintymisessä käy, jos ei keskity tarpeeksi tulevaan määränpäähänsä. Halkeentuu, koska ei voi olla kahdessa paikassa samaan aikaan ilman seurauksia.  


Mutta ihminen on sellainen, että se kaipaa niin turvaa kuin vapautta. On haaste saada nämä tasapainoon.
 

Mietin vain, että milloin on oikea hetki. Silloin, kun alkaa miettimään asioita?! Pitääkö suin päin sännätä? Vai pitääkö valmistautua, odottaa, varmistua.  
 
Tee toisin kuin valtavirta, niin menestyt on hyvä ohje, ehkä. Tosin myös herätää kyseenalaistusta: varasta, koska valtavirta ei varasta? Tietysti tällä tarkoitetaan muuta, mutta silti. Mielestäni hyvä ohje olisi myös tee toisin kuin valtavirta sinussa sanoo. Tee toisin, kuin olet tottunut. Koska väillä tunteet, pelot, järki, muiden mielipiteet, kiire.. saa tekemään asioita toisin kuin intuitio ja alitajunta sanoisi. Syvällä sisimmässään ehkä kaipaa muuta, mutta se tukahdutetaan.  


Iso kysymys on, kumpi on oikein. Osata lupua ja tehdä vaikeita päätöksiä sen toivossa, että saisi parempaa? Vai lopettaa haikailemasta jotain, mitä ei ole?  


Katkeroituuko jälkimmäisestä? Kärsiikö kuitenkin ensimmäisestä enemmän? Tämä on mieleni dilemma, jolle haluaisin vastauksen. Välillä sanon itselleni aina elämänohjettani numero 1: Ihminen katuu enemmän tekemättä jättämiään asioita kuin tehtyjä. Tämä siis puoltaa ensimmäistä ”muutos” vaihtoehtoa. Mutta elämänohjeeni numero 2 kuuluu: Nauti siitä mitä sinulla on, älä aina kaipaa jotain mitä sinulla ei ole.  

 

Haluaisin kuulla liudan mummoja ja paappoja ja kysyä heiltä, elämän viisastuttamilta ihmisiltä, miten elää?? Mikä on oikea vastaus? 
Mitä mieltä te olette? 

Itse tuntuu tällä hetkellä, että asiat on hyvä tiedostaa, pohtia ja kyseenalaistaa – ja sitten antaa olla. Antaa mennä omalla painollaan.


Pohdin tällaisia asioita usein, vaikka tämä ei nyt juuri sinänsä liity tällä hetkellä sen enempää eläämäni. Tai mielestäni tämä liittyy kaikkien elämään koko ajan, mutta tarkoitan, ettei mihinkään yksittäiseen asiaan elämässäni. Tämän päivän valinnat ovat huomisen tulevaisuus. :)

xVilma

28 Comments

Epätäydellisyydestä

syyskuu 26, 2013

Minun on nyt pakko tarttua aiheeseen, joka on häirinnyt minua blogin pitämisessä jo jonkun aikaa. Olen saanut kommentteja, olen lukenut keskustelupalstoilta, minulle on sanottu päin naamaa ja olen kuullut välillisesti, että vaikutan liian täydelliseltä ja osa on ihmetellyt, miten ehdin tehdä kaikkea. Olen kuullut jo aika usealta, että blogiani ei voi lukea, koska tulee kateelliseksi tai ärsyyntyneeksi. Tämä on vain marginaalinen ryhmä, enkä ole aikaisemmin asiaan tarttunut, koska on tuntunut itsekkäältä edes kirjoittaa asiasta. Minulle on ollut täysin yllätys, että jotkut edes ajattelevat niin.

En ole osannut olla tästä edes imarreltu. Jos nämä ihmiset tuntisivat minut (tai edes tapaisivat kasvotusten), he eivät enää sanoisi minun tai elämäni vaikuttavan täydelliseltä. Sitä paitsi olen ehdottomasti sitä mieltä, että täydellisyys on tylsää, joten en edes haluaisi muiden näkevän itseäni niin.Onneksi ovat nekin lukijat, jotka jaksavat muistuttaa kirjoitusvirheistäni ja muista mokistani -ymmärrän, että osaa epätäydellisyytenikin ärsyttää (anteeksi saivarteluni).

On klisee, ettei kukaan ole täydellinen, mutta miksi sitten toiset ajattelevat toisen olevan enemmän täydellinen kuin itse on? Syyllistyn tähän itsekin.

Toivoisin kaikkien tajuavan, että blogini takana on muutakin.

Ei minulla ole tarvetta yrittää näyttää mahdollisimman täydelliseltä teidän lukijoiden silmissä. Olen selvästi keskimääräistä ikäistäni huonompi englannin kielessä. Olen huono autokuski, en osaa laulaa, en osaa kertoa hauskoja vitsejä, kynteni lohkeilevat, hartiani ovat leveät, ihohuokoseni ovat suuret, suurentelen asioita, sotken liikaa, turhaudun helposti, dramatisoin turhaan, en vastaa aina viesteihin, en jaksa juhlia aamuun asti, en viihdy kauaa isossa porukassa, murehdin raha-asioita kohtuuttomasti ja minun on vaikea sietää sitä, etten voi miellyttää kaikkia. (Auts, tämä vähän kirpaisi ”paljastaa” nämä kaikki.)

Kun kumartaa toiseen suuntaan, pyllistää toiseen. Se että opiskelen yliopistossa, bloggaan, kirjoitan lehteen, valokuvaan, teen mallintöitä, urheilen lähes päivittäin pitää minut niin kiireisenä, että välillä kotona on kaaos. En ole täydellinen tyttöystävä joka silittää miehen kauluspaidat ja odottaa essu päällä miestä kotiin herkullisen ruuan kanssa.

Toisaalta olen taas ehtinyt päästä kolmeen kouluun sisään, sillä aikaa kun osa ystävistäni on ollut vaihto-oppilaana tai kiertämässä Aasiaa. Minä ihailen heitä ja toivoisin itsekin, että minua kiinnostaisi tosissani sellainen, mutta en ehkä ole niin seikkailijatyyppiä. Nämä asiat ovat yleensä myös valintakysymyksiä ja kuka määrittää sen mikä on täydellinen tapa elää?

Eräs minut hyvin tunteva sanoi, että eipä olisi uskonut vielä viisi vuotta sitten, että minä olen Cosmopolitanin bloggaaja. Jotkut ovat kommentoineet, että on ärsyttävää että olen kaunis, syön terveellisesti, urheilen, hymyilen, olen itsevarma ja energinen.. Täytyy sanoa, että blogi kaunistelee. Mutta, en ole ollut lähellekään  näitä kaikkia aikaisemmin. Itse en näe näitä korrelaationa, yhden ihmisen erilaisina olemassa olevina ominaisuuksina.

Näen nämä kausaliteettina, yksi asia on johtanut toiseen. Terveelliset elämäntavat tuovat itsevarmuutta ja energiaa, ne yhdistettynä sporttiseen olemukseen voivat näyttäytyä kauneutena. Blogiin myös valikoin kuvat itse. Ja lähimmäiseni tietävät, että en pidä itseäni yhtään sen kauniimpana, kuin sinä pidät itseäsi joka luet tätä.

En halua puhua blogissani negatiivisista asioista –tämä on hyvän mielen blogi. Olen siinä mielessä ehkä jonkun mielestä hölmö, mutta uskon ihmisen vetävän asenteellaan asioita puoleensa. Valittaminen ja huonoihin asioihin keskittyminen tekee niistä isompia asioita. On kuitenkin asioita, mitä lukija ei voi tietää. Älkää siis olettako vain tämän näkyvän olevan elämääni.

Tämä on nyt aika poikkeava teksti blogissani, ja suuntaan tämän lähinnä niille (toivottavasti harvoille), jotka ovat kommentoineet minun olevan liian täydellisen oloinen. (Paitsi osa on sanonut, etteivät voi lukea blogiani sen takia, etten tiedä tavoittaako tämä heitä.)

No siinä mielessä olen iloinen näistä kommenteista, että se ehkä tarkoittaa, että teen oikeaa asiaa. Täällä yhdistyvät ne puoleni, joita haluan toteuttaa.  Jos minut laitettaisiin toiseen kontekstiin, en enää näyttäytyisikään kenellekään täydellisenä. Olen kirjoittanut täällä tempperamenteista. Olen itse melankolikko, jossa on myös sangviinikkoa. Minuun kolahti aikoinaan melankolikkoa kuvaava sanonta: Epätavallisen suurta lahjakkuutta varjostavat poikkeuksellisen suuret puutteet.

Ja en minä ole niin itsevarma, saati täydellinen kone. Kyllä minä otan kommentteja itseeni ja olen herkkä muiden mielipiteille. Negatiivisista kommenteista tulee paha mieli ja välillä ne saavat kyseenalaistamaan koko bloggaamiseni.

En ymmärrä, miksi aina pitää arvostella. Eikö se ole niin, että teet itsestäsi sellaisen kuin arvostelet muiden olevan? Kun kehut jotain upeaksi ja ihanaksi ihmiseksi, näyttäydyt muiden silmissä itsekin sellaisena ihmisenä. Jos taas keksit muista vain vikoja, et ole itsekään varmaan kovin viehättävä persoona. Mutta koska en ole täydellinen, syyllistyn tähän kyllä puolivahingossa itsekin joskus, vaikka yritän oikeasti olla puhumatta pahaa muista ja olla arvostelemasta, niitä joita en tunne. Siitä tulee itselle ja kaikkille vain paha mieli.

Yksi kommenttityyppi minua ihmetyttää myös:  ne jotka kuvittelevat, että blogia pidetään vain esitelläkseen itseään. Näin minulle ei onneksi olla sanottu, mutta tiedän, että näin ajattelevia on. Itse uskon, että monelle se on pakollinen paha. Minä luen blogeja inspiroituakseni (en tirkistelläkseni). Samasta syystä pidän omaani, tavoitteena inspiroida. Välillä kerron elämästäni, en siksi että siihen voisi samaistua tai siksi, että se olisi jotenkin kiinnostavaa, vaan siksi, että itse inspiroidun paremmin henkilöistä kuin anonyymin sanoista.

Tässä on myös se syy, miksi en jaa täällä niitä kertoja kun syön sohvalla koura kaupalla mariannekarkkeja stressiini tai kun kaikki v*tuttaa. Kuten olen ennenkin sanonut, ei sellaiseen tarvi kannustusta. Se on inhimillistä ja sitä kuitenkin tapahtuu. Postaan terveellisiä reseptejä ja urheilujuttuja, koska paitsi että rakastan niitä ja se on elämäntapani, myös siksi että toivon motivoivani jotain muuta. Ja tiedän, että olen muutamien kohdalla onnistunut ja se riittää. Se riittää minulle syyksi bloggaamiseen. Loput on teistä lukijoista kiinni. Blogiani ei kannatta lukea, jos se saa aikaan huonoa mieltä -se on päinvastoin tarkoitukseni kanssa.

Se tästä aiheesta, mutta jos ette ymmärrä, niin kaikella rakkaudella, aloittakaa itse bloggaamaan.

xVilma

50 Comments