My Thoughts

Riittämättömyyden tunteesta, epäonnistumisen pelosta, häpeästä ja huolista

syyskuu 16, 2017

Tänään haluan kirjoittaa aiheista, jotka on pyörinyt mielessäni taas viime aikoina tavallista enemmän… Lempeydestä ja armollisuudesta itseä kohtaan. Epäonnistumisesta, virheistä, häpeästä. Siitä, miksi vaadimme itseltämme niin paljon ja miksi, meidän on vaikea vapauttaa mieli vaatimuksista, joita itse itsellemme asetamme. Miksi on vain niin vaikea päästää irti ja olla.

Näin henkilökohtaisista asioita on mielestäni aina haastava kirjoittaa, mutta kaikkien hyvinvointivinkkien sekaan tuntuu, etten voi sivuuttaa sitä, mikä lopulta on tärkeämpää kuin yksikään ravintolisä, aamurutiini tai treeni… Jos stressaa siitä, miten pitäisi elää, syödä ja nukkua ei teoista ole juurikaan hyötyä. Itse stressaan eniten töihin liittyvistä asioista ja tästä tavasta eroon pääseminen olisi varmasti minulle yhtä terveellistä, kuin kaikki muut hyvinvointitekoni yhteensä. Stressi ja murehtiminen ovat usein hyvinvointimme päävihollisia. Itse etsin hiusten runsaaseen lähtöön syytä vitamiinien puutteesta, vaikka kyse taitaa (Ayurveda konsultaationkin perusteella) olla stressistä, jota elimistöni on kokenut. (Ihan siitäkin syistä, että olen muuttanut maata ja ympäristöä monesti vuoden aikana.) Mielemme ja sen rentous ovat siis mielestäni tärkeimpiä terveyteemme ja hyvinvointiimme vaikuttavia asioita,  mutta niitä on minusta kaikkein vaikein hallita ja siksi, niistä ehkä vähiten kirjoitan.

Tosi karkeasti voisin jakaa ihmiset kolmeen ryhmään, miten asian mielessäni näen.

On olemassa ihmisiä, jotka ehkä tekevät paljon vähemmän kuin pystyisivät, ottavat rennosti, valitsevat helpomman ja mukavamman ratkaisun sekä tyytyvät vähään. Eivät liiemmin stressaa tulevasta, eikä siitä onnistuvatko he päämäärissään. Oikeastaan niitä haastavia tavoitteita ei sen kummemmin ole, eikä siinä ole mitään väärää. Koska itseltä ei juurikaan vaadi mitään, ei myöskään pety.

Sitten on niitä, jotka ovat tehokkaita, ahkeria, tunnollisia ja päämäärätietoisia, mutta osaavat ottaa asiat tarpeeksi kevyesti, osaavat olla stressaamatta pikkuasioista ja osaavat päästää hyvin kontrollista irti vapaalla. Kaiken (minkään) ei tarvitse olla täydellistä, kaikessa (missään) ei ole oltava paras, eikä kaikessa tarvitse onnistua. Elämä ei ole niin vakavaa ja itselle on helppo nauraa.

Ja sitten on ne (tai me), jotka stressaavat helposti, tuntee riittämättömyyden tunnetta, joiden on vaikea rentoutua, koska elämään on tullut haalittua välillä enemmän asioita kuin kapasiteetti riittäisi. On tullut haalittua, koska ei osaa sanoa ei, tai haluaa auttaa niin kovasti muita tai ajattelee, että jaksaa kyllä vaikkei sitten lopulta jaksaisikkaan jne… Eikä edes se määrä vaan laatu, jota itseltä vaatii. Vain paras kelpaa omalla kohdalla ja tavoitteet ovat niin korkealla, että saavuttaminen on lähes mahdotonta. Sitten se epäonnistuminen aiheuttaa häpeää ja mahdollinen virheiden tekeminen tuntuu maailman lopulta. Vaikka muiden mittapuulla olisikin tehnyt hyvin, ei itselle pysty antamaan kiitosta. Elämä tuntuu ajoittain pelottavalta, tuntuu että voi pilata kaiken -ja siksi sen vietäväksi ei ehkä uskalla antautua.

Uskon, että eri aikoina eri tilanteet tietysti vaihtelevat, niin ainakin minulla. Mutta joku taipumus itselläni on palata jälkimmäiseen käytökseen. Mikään ei onneksi ole kiveen hakattua ja aina voi muuttua. Mutta jos viimeisin kuvaus tuntuu tutulta, halusin kirjoittaa tämän postauksen sinulle. :)

Viimeisen vuoden aikana tuttavapiirissäni on ollut enemmän (työ)uupumusta kuin koskaan aiemmin. Myös viime kevään lopulla olin itse jaksamiseni rajoilla, ja jouduin pudottaa blogin ulkopuolisia työjuttuja rajulla kädellä pois ja muuttaa muutenkin tapaani tehdä asioita. Mielestäni suomalainen kulttuuri kasvattaa eniten jälkimmäisiä persoonia. Siinä on paljon hyvää, mutta varsinkin tietotekniikan aikana, kun fyysisesti on mahdollista olla ”aina saatavilla”, on vaikea päästää irti. Tuntuu velvollisuudelta vastata maileihin ja viesteihin heti. Tuntuu, että kaikki pitää tehdä heti tai menettää tilaisuuden. Nyt ja nopeasti. Verrattuna vaikka italialaiseen mentaliteettiin (tai jopa serbialaiseen) ero on silmin nähden havaittavissa. Italiassa ei ole niin justiinsa, aina on aikaa jutustelulle ja elämästä nauttimiselle. Asiat tapahtuvat hitaammin, mikä tarkoittaa, ettei asiat ehkä mene eteenpäin samalla vauhdilla, mutta ihmiset eivät ainakaan ole niin kireitä. Aikataulut ja deadlinet eivät määritä koko elämää.

Tehokkuuden lisäksi, suomalainen kulttuuri kannustaa mielestäni vähän täydellisyyden tavoitteluun. Epäonnistumista ei osata arvostaa osana menestysmatkaa, osana elämää, vaan päinvastoin: sitä ei hyväksytä. Virheistä rangaistaan ja toiset ihmiset leimaavat pienestäkin virheestä suunnilleen loppu elämäksi. Negatiivisissa asioissa tykätään velloa. Ihmekään, että epäonnistumista alkaa pelätä ja turhaa riskien ottoa vältellään – mietitään, mitä muut ajattelevat. Entä, jos minut(kin) tuomitaan? Suomalaiset ovat niin hyveellisiä, siveellisiä, rehellisiä, fiksuja ja osaavia. Suomalaisten mielestä ei kannata käyttää englantia, jos ei puhu sitä kuin natiivit, suomalaisten mielestä ei kannattaisi esiintyä videolla, jos ei osaa olla heti luonteva. Suomalaisten mielestä ei kannattaisi julkaista bikinikuvia, jos ei ole huippukunnossa. Ainakin, jos keskustelupalstoja on uskominen. Älkää käsittäkö väärin, itse rakastan Suomea ja suomalaisia, mutta joskus voitaisiin olla vähemmän ankaria, vai mitä?!

Ja kun asiat eivät mene, kuten on suunniteltu, häpeän tunne voi olla valtava. Emme osaa aina antaa armoa muille, emme todellakaan.  Mutta huolestuttavaa on se, että usein vielä vähemmän itsellemme. Sillä olisi merkitystä paljon enemmän.

Faktahan on, että olemme itse itsemme suurimpia kriitikoita. Jos mokaat jotenkin esimerkiksi esityksessä, pelissä, puheessa tai vaikka ihmissuhteessa… todennäköisesti sitä ei kukaan ulkopuolinen ajattele jälkikäteen. Mutta itsehän saatamme ajatella sitä vuosikaudet! Tai jos yrittäjänä jätän postaamatta jonain päivänä, kun olin suunnitellut, ette te sitä todennäköisesti huomaa. Itse saatan potea asiasta kuitenkin riittämättömyyttä niin paljon, että sillä energialla ja ajalla olisin tehnyt postauksen. Hetkellä kun sättii tai moittii toista, ei ehkä ajattele, että se toinen tekee sitä kymmen kertaisesti para-aikaa itselleen. Kukaan ei ole täydellinen ja silti se on välillä niin vaikea sisäistää: Meidän ei tarvitse edes yrittää olla.

Olen blogissani puhunut paljon tavoitteista ja asioiden ylös kirjaamisesta, to do –listoista. Mutta koska olen tullut siihen tulokseen, että ainakin omassa lähipiirissäni on paljon enemmän ylisuorittajia kuin alisuorittajia ja paljon enemmän niitä, joille soisi lisää rentoutta ei selkärankaa, niin haluan jakaa parhaan oman käytännönvinkkini riittämättömyyden tunteeseen.

To do –listat ja tavoitteiden kirjaus ovat hyviä ja hyödyllisiä keinoja ehdottomasti. Teen niitä itse edelleen. Mutta erittäin tärkeää on pitää ne maltillisina.  Jos asetat sen verran kovat tavoitteet, että ne on lähes mahdotonta saavuttaa, kärsit kerta toisensa jälkeen epäonnistumisen tunteesta, kun et onnistunutkaan niin kuin olit tavoiteesi määritellyt. Unelmoi suuria, mutta aseta pieniä tavoitteita kerrallaan. Sellaisia, että ne ovat täysin realistista toteuttaa. Esimerkiksi yksi iso syy, miksi moni ei onnistu elämäntapamuutoksessa on lähtöasenne: alitajunnassa on ajatus siitä, että tuskin onnistun, olenhan aina epäonnistunut tähänkin asti. Jos tällainen ajatus on takaravoissa, ei varmasti onnistu. Ja se epäonnistumisen kehä lähtee usein siitä, että yritetään muuttaa kaiken kerralla radikaalisesti. Asetetaan liian mahdoton tavoite.

Sama esim. jos urheilija tai joku muu, jonka tulosta voidaan mitata suoraan numeroin, asettaa itselleen ankaran kirjaimellisen tavoitteen ja asettaa sen niin, että todennäköisyys onnistumiseen on hyvin pieni. Vaikka suoritus olisi hyvä, mutta jos se ei riitä asetettuihin tavoitteisiin, tuntuu olo ikävältä. Se saa näkemään ihan hyvän suorituksen huonona. Negatiivinen lisää negatiivisuutta. Tällainen suoritusten näkeminen vajaina, ei juurikaan nosta itsetuntoa, mitä vaadittaisiin hyvään suoritukseen.

Itselleni on ollut tärkeintä lyhentää to do -listaa. Asetan päiville helposti ihan liikaa tehtäviä asioita ja sitten ennen olin joka ilta pettynyt itseeni jollain tasolla, kun en saanut kaikkea tehtyä. Minun on ollut tärkeää hyväksyä ja erottaa aika ja kapasiteetti. Vaikka aikaa olisikin, ei minulla ole kapasiteettia kaikkeen. On ollut myös tärkeää tajuta, että kivatkin asiat voivat uuvuttaa: oma unelmatyö voi väsyttää. On ihan VÄLTTÄMÄTÖNTÄ varata aikaa myös ei millekään, tuntematta siitä huonoa omaatuntoa. En ymmärrä, miksi tämä on minulle niin vaikeaa.

Nyt olen ihan raa’ alla kädellä siirtänyt asioita tuonnemmaksi. Niin, että kaikkea mielessä olevaa ei tarvitse yrittää hoitaa heti tänään tai huomenna, vaan merkkaan ne kalenteriin tietyille päiville. Näin päivittäinen to do –lista on inhimillisempi, jolloin ensinnäkin siihen tarttuminen ei ole niin ahdistavaa – kynnys on pienempi, kun lista lyheneekin silmien alla. Lisäksi illalla huomaan, että hei olen tehnyt kaikki asiat, mitä tänään ajattelinkin: nyt voin tehdä, mitä ikinä mieleen tulee. Ja tämä on ollut itselleni ahaa-elämys, että tällaista se vapaa-aika pitäisi olla. Vapaata kirjaimellisesti mielelle. Ei vapaata siksi, että tekeminen olisi loppunut – vaan siksi, että siltä päivältä tehtävä on tehty. Yhden päivän tai edes viikon tai kuukauden aikana kaikkea ei voi saada valmiiksi. Tällainen asetelman muutos saa myös asenteen vaihtumaan ”pitäisi tehdä” asetelmasta, ”teen, haluan tehdä tai saan tehdä” – muotoon, millä on iso merkitys.

Nämä konkreettiset tehtävät ovat olleet helppo toteuttaa ja jonkinlainen muutos on tullut heti. Mutta mieli ei koskaan ole yksinkertainen ja yksi syy, miksi yritän pitää meditaation ja joogan edes pienenä osana jokaista päivää on se, että ne ovat välineitä, joiden avulla minun on helpompi kääntää negatiiviset ajatukset positiiviseksi. Harrastan samalla nimittäin itsepuhelua…

Sanon itselleni, että kaikkea ei tarvitse kontrolloida, asiat menevät omalla painollaan. Sanon, että teen ihan tarpeeksi, ei minun tarvitse jaksaa ja pystyä kaikkeen. Sanon, että virheet ja epäonnistuminen ovat hyviä asioita, joita ei pidä pelätä. Sanon, että kaikki on hyvin, älä murehdi tulevaa. Nauti ja luota, että asiat menevät kuten pitääkin. Sitten usein tunnen suurta kiitollisuutta ja näen asiat paremmassa perspektiivissä. Minun on vain välillä vaikea muuttaa ajatteluni suuntaa, ilman hengitysharjoittelua tai fyysistä liikettä. Kun alan murehtia, se vetää kaaosta mukanaan ja siksi, minusta sille on paras tehdä nopeasti loppu. :)

Mitä mieltä te olette? Pystyykö joku samaistumaan näihin ajatuksiini vai oletteko ihan eri kannalla? :)

Ps. Nämä kuvat on puolitoista vuotta sitten Kroatiasta. En koskaan ole löytänyt sopivaa ajankohtaa julkaista näitä, mutta nyt ajattelin, että samapa tuo. Sen sijaan, että olisin hyllyttänyt nämä lopullisesti, saavat nämä toimia kuvituksena ja edustaa ”ei se ole niin justiinsa” -asennetta. :)

Tallenna

Tallenna

Tallenna

26 Comments

Eettisempiä ja ekologisempia vaatevalintoja

elokuu 18, 2017

Tässä sunnuntain Flow-asuni, joka on itseassa lähes sama, kun viime vuonna Flow:ssa. Minua ahdistaa vähän se, että neljän vuoden aikana olen ostanut niin paljon ”turhaa”. Tavarani ovat ripoteltuna useaan paikkaan: Italiaan, Helsinkiin ja Seinäjoelle ja usein ne ovat väärässä paikkaa väärään aikaan. Esimerkiksi tammikuussa New Yorkissa saimme kutsun yhtäkkiä juhliin, enkä ollut varautunut moiseen. Minun täytyi käydä ostamassa uudet juhlavat kengät ja asu iltaa varten. Helsingissä olen nyt ostanut lämpimiä vaatetta vain, koska mukanani oli lähinnä hellevaatteitta New Yorkin ja Espanjan jäljiltä, enkä ole ennättänyt käydä yli kuukauteen Seinäjoella tai Italiassa, jossa niitä neuleitani ja farkkujani olisi.

Mutta kävin pari viikkoa sitten yli kolmen vuoden jälkeen ensimmäistä kertaa varastollani, jonne kaikki tavarat lykkäsin ulkomaille lähtiessäni. Olin unohtanut, kuinka paljon minulla jo ennestään kaikkea oli. Vaatteita, koruja, kenkiä, kosmetiikkaa… Helsingissä on muka aina ollut niin kiire, etten ole viitsinyt vai vauvautunut varastolle, joka on vähän kauempana. Nyt haluan omistaa vain ja ainoastaan asioita, joita en unohda. Vaatteita ja asusteita, jotka ovat tärkeitä, rakkaita tai oikeasti niin hyödyllisiä, etten pärjää ilman.

Bloggaajan työ tietysti vaikuttaa materian määrään: Omistan useammat lenkkarit, kuin tarvitsisin. Mutta tuotteiden testaus, kuvaukset ja yhteistyöjutut ovat osa tätä työtä. Vastapainoksi tosiaan vain haluaisin ostaa muuten mahdollisimman vähän. Eettisyys ja ekologisuus kiinnostavat minua paljon esimerkiksi ruuassa, mutta vaatteiden osalta minussa on vähän turhamaisuutta. Toisaalta myös tuntuu, että vaatevalinoissa on vaikeampi huomioida ja tehdä ekologisia valintoja. Minä ainakin tiedän aiheesta liian vähän. Onko teillä samoja fiiliksiä?

Tässä muutamia asioita, joissa olen onnistunut jo petraamaan:

• En osta, jos en oikeasti tarvitse. Monesti tärkeään tilaisuuteen tekisi mieli panostaa ostamalla uudet vaatteet, mutta juhlavaatteita tulee käytettyä muutenkin harvemmin, joten niissä juuri olen mennyt samoilla mekoilla ja korkkareilla useammat häät, yli-oppilasjuhlat jne… Ja nyt festarit kahdesti samalla asulla.

• Panostan nykyään aina laatuun, kun ostan uutta. Laatu ei toki aina tarkoita kallista, mutta viimeisen vuoden aikana olen katsonut aina tarkasti, mistä materiaalista vaate on valmistettu ja yhä useammin myös valmistusmaan. Satsaaminen laatuun oikeasti auttaa, koska vaatteesta tulee pidettyä paremmin huolta ja hyvät materiaalit ja huolellinen valmistus kestää käyttöä. Kun on yksi hyvä lempituote, ei tee mieli ostaa vastaavaa toista. Jos taas ostaa vain ihan ok:n tekee pian mieli satsatakin parempaan.

• Tyylini on myös muuttunut ajattomammaksi ja klassisemmaksi – jolloin vaatekappaleen käyttöikä ei jää sen taki lyhyeksi, että vaate on ihan pois muodista. Yritän myös niin, että vaatekappaleet ovat mahdollisimman yhdistettävissä.

•Vaatteiden elinkaaressa mietin ekologisuutta muun muassa siinä, että pesen mahdollisimman harvoin vaatteita ja aina 30-40 asteessa. Käytän myös ympäristölle ystävällisempiä pesuaineita pesuaineita.

Mutta halusin tehdä tämän postauksen vähän kuin keskustelun avaajana. Itse, kun en ole asiantuntija (tai edes kovin esimerkillinen) ja asiaan perhetyminen kiinnostaisi enemmän. Mitä seikkoja te huomioitte vaatteiden eettisyyden ja ekologisuuden kannalta? Mitä valmistajia ja materiaaleja? :)

Aiheeseen liittyen vielä sen verran, että olemme huomenna lauantaina siskoni kanssa myymässä Hietsun kirpparilla (PÖYTÄ NUMERO 18). Tyhjään koko varastoni ja lisäksi olen tuonut uudempia urheiluvaatteita- ja kenkiä esimerkiksi Italiasta asti, joten tulkaa ihmeessä ainakin moikkaamaan! Tavoitteenani on saada vain tavaroille ja vaatteille parempi koti (ja päästä isosta osasta tavarasta eroon ennen seuraavaa muuttoa), joten saa tinkiäkin. Niin, ja kannattaa tulla aamusta heti kahdeksan jälkeen, koska puoleksi päiväksi on luvattu sadetta. :)

Samalla suosittelen lounasta tai aamukahveja Hietsun kauppahallissa. Eilen viimeksi hain sieltä minulle ja Monalle Soppakeittiöstä boullabaisset mukaan ja mietin, että Hitsun kauppahallissa on vaikka mitä ihania, terveellisiä ja houkuttelevia ruokapaikkoja! ♥

shoes/ Adidas
dress / Navy London
bag / Zign
jacket / Michael Kors

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

13 Comments