My Thoughts

Hetket, joilla onkin paljon väliä…

kesäkuu 9, 2017

*Yhteistyössä Vichy

Pitkä aamusuihku, pistaasijäätelö ilta-auringossa, ystäville valmistettu illallinen ja luonnon keskellä keinussa keinuminen… Äänikirjan kuuntelu aamukävelyllä ja alaspäin katsovassa koirassa hengittäminen sisään ja ulos. Pikkuveljen kanssa puhelu, ystävän kanssa viestien lähettely ja se, kun poikaystävä huikkaa päiväunille ja torkahdan tuttuun kainaloon. Perhosen seuraaminen kuvan toivossa, pionien varsien lyhentäminen ja maljakkoon asettelu, pari sivua hyvinvointikirjaa ja tärkeiden lauseiden alleviivaus. Mansikoiden riviksi laittaminen smoothie bowliin ja lempikasvorasvan imeytyminen ihoon. Ja se, kun illalla kömmin lakanoihin ja hengitän syvään ja mietin, että: päivä oli hyvä, nyt voin levätä.

Siinä omia pieniä, arkisia, mutta tärkeitä hetkiäni viime päiviltä. Niitä hetkiä, kun hidastan ja haen tasapainoa kiireelle, stressille, tehtävien ”suorittamiselle”. :)

Muistatteko, kun viime syksynä kirjoitin postauksen hitaammasta elämästä ja jaoin Vichyn kanssa täällä Italiassa kuvaamani videon?! Kerroin postauksessa 10 keinoani, jotka ovat oikeasti auttaneet minua hidastamaan arkeani. Kerroin myös, mistä siihen ollaan tultu ja kerroin taipumuksestani tähän ääripäähäni:

”Toinen ääripää on minulle paljon ominaisempi: Olen 24/7 tehokkuuteen tähtäävä perfektionisti. To do –listojen, rutiinien ja suorittamisen mestari, se joka ylittää itsensä koko ajan tietoisesti pyrkimällä eteenpäin ja tuntemattomaan, se joka elää kurinalaisesti, mutta menee sekaisin muutoksista. Se jolle kasi puoli oli koulussa katastrofin alku ja myöhemmin yksi negatiivin kommentti blogissa maailmanloppu. Haluan miellyttää kaikkia niin, että unohdan, mitä mieltä itse olen. Tunnen jatkuvasti valtavaa riittämättömyyttä – pitää tehdä enemmän. Kellosta loppuu tunnit. Katseeni on tulevassa, tavoitteissa ja unelmissa niin vahvasti, että unohdan, että viinirypäleen syöminen mehupaastolla ei maata kaada. Eikä edes lasi viiniä. Ja itse asiassa unohdan, että koko mehupaasto on huono idea.

Epätasapainoisen elämisen ratkaisin yleensä niin, että suoritin kuin robotti – yötä päivää ja sitten stoppasin kokonaan.”

Nyt tuntuu, että tuo joogan ja muiden keinojen avulla löydetty tasapaino on taas Balin reissun jälkeen viime kuukausina vähän järkkynyt. Olen myös tunnistanut itsessäni paremmin sen, että minulla ei todellakaan ole kovin hyvä stressinsietokyky. Päinvastoin, olen loppujen lopuksi aika rauhaton sielu, joka etsii sitä kuuluisaa sisäistä rauhaa varmaan siksi niin sitkeästi.

Mutta tein Italiaan palattuani pari vaikeaa päätöstä helpottaakseni kuormitusta tai lähinnä hidastaakseni menoa, jotta voin olla taas luovempi, iloisempi ja voida paremmin. Intuitioni kyllä sanoi heti, mitä minun pitää tehdä, mutta vaikeaa siinä mielessä, että kieltäydyin jostain kivasta sekä luovuin palasta taloudellista turvaa. Sanoin ”ei” yhdelle matkalle, en ottanut kuntosalijäsenyyttä, koska säästän melkein tunnin matkoissa, jos treenaan kotona ulkona ja lopetin pitkäaikaisen somevastaavan työni Puhdistamolla. Edelleen siis tasapainotellaan haastavan ja kevyen, nopean ja rauhallisen, vaativan ja lempeän sekä päämäärätietoisen unelmien tavoittelun ja hetkessä elämisen välillä… Mutta ehkä ensimmäinen askel on aina hyväksyä, ettei kukaan ole täydellinen ja kun horjahtaa, voi taas hakea tasapainon kuntoon. Tehokkuuteen tarvittaan vastapainoa, se on varmaa.

Tässä postauskessa haluan siis tuoda esille pienten hetkien merkityksen. Minulle ainakin nuo alussa luettelemieni kaltaiset lyhyet hengähdykset ovat elintärkeitä. Koska vaikka välillä kiire tai stressi vaikuttaa mieleeni ja käyttäytymiseeni, olen onnellinen ja kiitollinen. Tiedän, että olen itse kiireen tai paineiden takana, ne aiheuttanut ja olen tasapainossa sen kanssa, millaista elämää elän. Jokaiseen päivään mahtuu asioita, joista voin kirjoittaa kiitollisuuspäiväkirjaani ja jotka saavat ainakin kerran päivässä hengitykseni hitaaksi ja syväksi. Ja kuten viime viikolla kirjotin luontoyhteydestä, on minulle jokainen pienikin hetki luonnossa sellainen hetki, jolla onkin paljon väliä. :)

Mitkä ovat teidän päivän hetkiä, joilla on väliä? Niitä hetkiä, jolloin hidastatte ja jolloin tasapainotatte arjen menoa? Arjen, joka varmasti monilla meistä nykypäivänä on aika usein täynnä tekemistä, ärsykkeitä, hälyä, mediaa, materiaa, valinnanvaraa, deadlineja ja paineita?!

Jos tuntuu, että voisit nyt rentoutua tovin (rentoutuminen ennen tärkeää suoritusta on esimerkiksi tutkitusti erittäin hyödyllistä), niin suosittelen lämpimästi menemään Vichyn Moment of Pause -sivuille. Kyseisellä rentoutussivulla on valmisteltu sinulle muutama ihanan askeleen hetki rauhoittumiseen. :)

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

1 Comment

TOIVEPOSTAUS: Kaipaanko bloggaajana älyllisiä haasteita?

toukokuu 30, 2017

Kysyin teiltä täällä postaustoiveita opiskeluaihetta sivuten ja nyt ajattelin vihdoin vastata tähän:

”Hei! Tämä on ehkä vähän hassu kysymys, mutta kun nyt toivepostauksia pyydettiin… Tuntuuko sinusta ikinä siltä, että älykkyytesi menee hukkaan kun ”vain” kirjoitat blogia ja keskityt joogajuttuihin? Tähän liittyy oikeastaan kaksi aspektia. Opintotaustasi perusteella olet älykäs ja hyvä opiskelija ja omien (ehkä turhan) konservatiivisten arvojeni mukaan opiskelu (=tutkinto) olisi hyvä olla olemassa tulevaisuuden varalle, kun Suomessa ainakin sitä työelämässä arvostetaan. Toisaalta mietin, eikö pääsi kaipaa älyllisiä haasteita? Bloggaaminen vaatii varmasti työtä, mutta siihen ei liity juurikaan ”tieteellisyyttä”, jossa opintotaustasi perusteella voisit olla hyvä.

Toivottavasti et ymmärrä väärin, ihailen sinua, kun olet rohkeasti jättänyt opiskelun kesken ja seurannut omaa polkuasi. Tiedän vain, että itselleni vastaavassa tilanteessa nämä kysymykset voisivat olla ongelmallisia. Vaikutat kuitenkin hyvin tyytyväisiltä omiin valintoihisi ja olisi hauska kuulla ajatuksiasi aiheesta :)”

 

Kiitos tämän kysymyksen esittäjälle, ihanasti muotoiltu kysymys. :)

Vaikka kysyjä tarkoittaa varmasti tässä tieteellistä ja akateemista älyä, haluan puhua nyt älykkyydestä myös yleisemmällä tasolla. Usein nimittäin miellämme, että älykkyyttä tarvitaan vain tieteellisillä aloilla. Tutkijan, lääkärin, poliitikon tai juristin älykkyyttä ei juurikaan kyseenalaisteta. Itse olisin voinut päätyä akateemiselle uralle osittain varmaan tästä syystä. Pidin yliopistoa hienona, olisin halunnut valmistua tittelin takia… Sen takia, että olisin tehnyt jotain yleisesti arvostettavaa ja olisin saanut todistuksen omalle pätevyydelleni. Ehkä älykkyydellekin? Itsekin nostan hattua kaikille maistereille ja tohtoreille.

Mutta se, että ihailen akateemisesti sivistyneitä, ei katso alaa tai poissulje sitä, etten ihaile niitäkin, jotka ovat esimerkiksi luovalla tai käytännöllisellä alalla. Älykkyyttä onkin mielestäni monenlaista: tunneälyä, käytännön älyä, analyyttista älyä, luovaa älyä… En halua pitää mitään tutkintoa tai alaa älykkyyden mittarina itsessään. Mallina ja bloggaajana olen törmännyt esimerkiksi stereotypiaan, jossa yritetään yleistää, etteivät mallit tai bloggaajat ole mitenkään erityisen teräviä päästään. Kuitenkin samat ihmiset, ovat toisessa kontekstissa ”automaattisesti älykkäitä”. Omissa mallikavereissani on nykyinen psykologi, kirurgi, lentäjä, tutkija ja monta esimerkiksi kauppakorkean jälkeen erinomaisesti työmaailmaan sijoittunutta. Yhtä lailla tunnen ja tiedän selvästi hyvin älykkäitä meikkaajia, urheilijoita, muotisuunnittelijoita, kotiäitejä ja niitäkin, jotka ovat olleet pidempään työttöminä… Älykkyys ei ole mustavalkoinen käsite.

Älykkyyteen on kuitenkin liitetty sellaisia ominaisuuksia kuten kykyä oppia uusia asioita ja soveltaa opittua nopeasti, ratkaista ongelmia sekä käyttäytyä joustavasti ja tarkoituksenmukaisesti uusissa tilanteissa. Ammattibloggaajana ja yrittäjänä opin koko ajan uusia asioita, sovellan oppimaani käytäntöön ja tarvitsen sosiaalisia taitoja. Ratkaisen myös ongelmia, vaikka tietenkään, ”miten kuvauslokaation saa toimimaan, kun sää on huono” ei ole tärkeydessään sama kuin, miten ratkaistaan ilmastonmuutos tai nälänhätä. Tiede kiehtoo minua, mutta joskus tieteellisyys myös ärsyttää minua. Vastaus kommentin kysymykseen, kaipaako pääni älyllisiä haasteita, on helppo: ei kaipaa. Se on sitten toinen kysymys, olenko edes älykäs (itse en ainakaan niin väitä). :) Mutta haasteita nykyisessä ammatissani kyllä riittää. Moni asia, mikä näyttää helpolta ulospäin, onkin paljon haastavampaa, kun itse kokeilee. Esimerkiksi kuinka helpolta näyttää balettitanssijan piruetit ja hypyt, ja kuinka paljon tunteja, hikeä ja tuskaa ne todellisuudessa ovatkaan vaatineet.

Esimerkiksi bloggaamista kannattaa miettiä, että se on tavallaan verrattavissa aikakausilehden tekoon. Ei ehkä suoraan tai samassa mittakaavassa, mutta kaupallisessa mielessä ja vaikuttajamediana kyllä – ja moni tietää, mitä lehden teko vaatii. Moni ymmärtää paremmin toimittajan, toimitussihteerin, valokuvaajan, kuvankäsittelijän tai kuvausjärjestelijän, stylistin, meikkaajan ja markkinointivastaavan työtä. En nyt halua verrata itseäni mitenkään näihin kovasti arvostamiini ammattinimikkeisiin, mutta havainnollistan näiden avulla. Bloggaaja ikään kuin pyörittää koko palettia ja sisällön tuotantoa yksin ja hoitaa kaikki työvaiheet itse: ideoinnista kuvauslainoihin ja tuotetestauksiin, reseptien suunnittelusta, tapahtumakäynteihin, tiedonhakuun ja ajankohtaisten asioiden seuraamiseen. Bloggaaja hoitaa valokuvausjärjestelyt, valokuvauksen ja videokuvauksen, kuvien käsittelyn, videoiden editoinnin, mallina olon, stailauksen ja meikkauksen… (Toisin kuin moni luulee, ammattimaiset kuvat eivät synny itsestään. ;)) Lisäksi bloggaajan työhön kuuluu tietysti kirjoittaminen, markkinointi, sosiaalisen median pyörittäminen, kommentteihin vastaaminen, sähköpostit ja myynti, yhteistyöpalaverit ja –puhelut sekä laskutukset ja kirjanpito (jos pyörittää blogia toiminimen tai osakeyhtiön kautta). Vaikka joku pala tästä palapelistä olisi ulkoistettu, on vastuu kaikesta itsellä.

Monipuolisuudessa siis riittää älyllistäkin haasteita ja siinä, että aina riittää asioita, missä voi itseään kehittää: niin kameratekniikoissa, kuin postausten aihealueiden asiantuntijuudessa. Vaikka yksi asia veisi vain hetken, on bloggaajalla usein niin monta rautaa tulessa blogin ulkopuolisissakin työasioissa (joita meistä monilla on), että haastetta riittää pelkästään vain organisoinnissa. Itse mietin, että tavallaan bloggaaja on niin hyvä kuin suunnilleen viisi edellestä postausta. Ja nuo viisi postausta mahtuu viikon sisään. Joka viikko on laitettava parastaan, uudistuttava, tehtävä kauniita kuvia ja kiinnostavia tekstejä, oltava ajantasalla. Välillä onnistuu paremmin, välillä huonommin. Myös haastetta riittää siinä, että itsensä laittaa joka päivä julkisesti likoon. Omia henkilökohtaisia tekstejä, omia kuvia ja videoita laittaa jatkuvasti kaikkien nähtäville arvosteltavaksi. Tämän takia meidän monen aiheet varmasti ovat jonkun mielestä pinnallisia, koska ei sitä ihan mitä tahansa viitsi kirjoittaa, kun tekstin voi halutessaan lukea niin vanhat opettajat, ex-poikaystävä, anoppi, isä kuin lähikaupan kassatätikin… Kun lukijoita on kymmeniä tuhansia kasvaa myös vastuu mielipidevaikuttajana.

Kannattaa myös muistaa, että aina kun harrastuksesta tulee työ, se muuttaa muotoa. Tulee deadlineja ja erilaisia kuluja, jotka on saatava työllä maksettua. Tulee asiakkaita, jotka maksavat sinun osaamisesta, mikä luo paineita työn lopputulokseen, siinä missä muillakin aloilla. Bloggaaja ei saa sairaslomaa (tai mitään palkallista lomaa). Bloggaaminen ei ole vain sitä, että kirjoitetaan postaus, kun huvittaa tai inspiraatio iskee. Vaikka on se myös sitäkin. Itselläni vuorottelee vähän erilaiset jaksot. Teen toisinaan viikkoja tosi pitkää päivää pelkkää sisällön tuottamista, sillä silloin on taottava, kun rauta on kuumaa ja välillä deadlinet kasaantuvat tai tulee yllättäviä, nopeita keikkoja ja tilauksia. Sitten on hiljaisempia viikkoja, jolloin voin maleksia iltapäivään, mutta en minä silloinkaan yleensä pyörittele peukkuja. Silloin ehtii opetella uutta, perehtyä uusiin kuvankäsittelyohjelmiin, lukea kirjoja, järjestellä kuvia kovalevyille, inspiroitua ja etsiä tietoa tulevista postausaiheista.

Haluan tässä postauksessa myös sanoa, että me ammattibloggaajat olemme valinneet työn, jossa on melkein pakko nauttia autonomisuudesta, olla itseohjautuvia ja edes vähän kunnianhimoisia ja tunnollisia. Minulle tuo itsenäisyys ja vapaus ovat olleet juuri unelmatyön kriteerejä, tekijöitä jotka tekevät vähän pinnallisempien aiheiden käsittelystä minulle älyllisesti haastavaa: voin teoriassa edetä loputtomasti, kaikki on itsestäni kiinni. Tämä ammatti on mahdollistanut myös sen, että olen pystynyt blogin ohella tekemään muita asioita, joilla uskon tulevaisuudessani voivan vaikuttaa minulle tärkeisiin asioihin.

Tätä postausta kirjoittaessa tuli mieleen neljä vuotta vanha postaukseni: Kaivataan älykköblogeja. Siinä muun muassa vastaan, miksi en kirjoita enemmän opiskelemistani aiheista, kuten filosofiasta. Tuli myös paljon asiaa mieleen motivaatiosta, mutta teksti olisi paisunut liikaa, joten siitä tulossa aiheen tiimoilta seuraava postaus. :)

Ja hei, jos joku muu bloggaaja lukee tämän tekstin, olisi hauska kuulla, mitä te aiheesta ajattelette?! Vaikka välillä puhun bloggajista monikossa, voin tietenkin vain puhua pitkälti omista kokemuksistani ja havainnoistani. :)

 

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

11 Comments