My Thoughts

Useammin epämukavuusalueelle, miten ja miksi?

heinäkuu 2, 2018

Joillekin tämän sana epämukavuusalue nostaa kuulemma karvoja pystyyn. Minulle päin vastoin. Kehitystä ei tapahdu ilman, että voittaa pelkoja tai tekee aluksi epämiellyttävältä tuntuvia asioita. Myöskään usein upeimpia kokemuksia ei synny näkemättä vähän vaivaa. Oikeastaan, jos kokee jonkun asian olevan epämukavuusalueella, se on ainakin itselleni eräänlainen merkki. Kyseinen asia voi olla tekijä joka pysäyttää, hidastaa tai estää kokonaan – sitä kohti siis tulisi mahdollisesti mennä. Ajattelin koota tähän postauksia, josta voi saada inspiraatiota oman laatikon laajentamiseen.

Kirjavinkki, jos tarvitsee kannustusta omien rajojen ylittämiseen. Oikeastaan kaikki tämän mentaalivalmentajan ja Norjan suosituimman puhujan Erik Bertrand Larssenin kirjoista on hyviä tähän tarkoitukseen.

Uskon, että menestyneitä ihmisiä yhdistää lähes aina kyky mennä epämukavuusalueelle, rohkeus, periksi antamattomuus ja sitkeys. Monet tietävät, miten pitäisi tehdä, mutta kyse on siitä saako itsensä puskettua tekemään niin. Postauksessani Mukavuudenhalu – vihollinen?  pohditaan, onko itsensä puskeminen sen arvoista.

Suhteiden loppumiset, työpaikan muutokset ja ulkomaille muutot sysäävät yleensä aina ainakin hetkellisesti epämukavuusalueelle. This is Life postauksessa kerron, kuinka juuri olen itse joutunut tilanteesseen, että yksi iso muutos on johtanut moneen muutokseen... ”Kun kerran on selvinnyt tuntemattomaan hyppäämisestä, se kasvattaa siipiä ja rohkeutta. Kun herää elämään – sen lyhyyteen tai valintojen merkitykseen – alkaa ottamaan ohjat käsiin. Ei ehkä kaikissa tapauksissa, jos muutos lamauttaa. Mutta olen huomannut, että ainakin omalla kohdalla, kun seesteinen tasapaino järkkyy, annan sen sitten järkkyä kunnolla.”

Moni harkitsee yrittäjäksi ryhtymistä, mutta se tuntuu usein myös ajatuksena pelottavalta ja vieraalta. Lue tämä postaus ja huomaat ehkä, että moni yrittäjäksi ryhtynyt on oppinut asiat vasta aloitettuaan: 3+1 x Mitä yrittäjyys on opettanut?

Itselleni yksi isoin epämukavuusalue on ollut englannin puhuminen. Siksi aloitin sen yksityistunnit.

Mallintyöt opettivat itselleni aikoinaan paljon itseni ylittämisestä. Lukioaikainen kesä yksin Milanossa oli ensimmäinen hyvin avartava kokemus. Tajusin silloin konkreettisesti, että opin itsestäni eniten, kun teen jotain, mikä vaatii uskallusta ja sitkeyttä. Muistan yhä myös, kuinka jännitin esimerkiksi Istanbuliin lähtöä ja siellä kulkemista, mutta lähdin silti. Postauksessa Mallin työn haastavat tilanteet muistelen eteen tulleita tilanteita.

Kirjoitin tänä keväänä myös postauksen Rohkeudesta sekä ajatuksiani Tunnelukoista & Peloista. Näissä käyn läpi sitä, mitä itse pelkään ja miten se on vaikuttanut toimintaani… Mutta toisaalta myös sitä, miksi pidän itseäni ainakin jossain määrin rohkeana.

No jokainen meistä on erilainen… toisen epämukavuusalue on toisen mukavuusalue ja toisinpäin. Tänään minua odottaa eräänlainen seikkailu, jossa pääsen haastamaan itseäni vähän uudenlaisiin juttuihin. Luvassa on viikon kuvausmatka Lapissa. Ohjelmassa huikean seuran, upeiden maisemien, raikkaan ulkoilman ja retkeilytunnelman lisäksi myös asioita, joita vähän jännitän. Muun muassa öitä teltassa, melomista ja valokuvaamista hyttysten keskellä. Olen samaan aikaan järjettömän innoissani, mutta vähän myös kauhuissani, koska en ole kovinkaan tutulla maaperällä. Pelkästään pakkaaminen tällaiselle reissulle oli hauskaa ja hankalaa.

Vähän nauratti, kun menimme lauantaina poikaystäväni kanssa Partioaittaan. Olimme menossa ristiäisiin, joten päällämme oli puvut ja juhlamekot – emme siis ehkä näyttäneet tyypillisiltä eräretkeilijöiltä. Luulen, että tämä tuli myös varsin nopeasti työntekijälle selväksi, kun hän kysyi, miten voisi auttaa. Oli siinä meillä termit vähän hakusessa. Lisäksi, kun myyjä kysyi, että mihin olemme menossa, emme osanneet tarkemmin kertoa tässä vaiheessa, kuin että lento on ylihuomenna Kuusamoon. On meillä ohjelma mailissa, mutta olemme luottaneet ehkä turhankin hyvin reissuun mukaan lähtevään eräoppaaseemme. ;) No nyt kuitenkin on reitti selvä ja kaikki valmiina. Olen varma, että päästään tekemään upeita kuvia ja kokemuksia!

4 Comments

Huomioitani kirjoittamisesta & valokuvista

kesäkuu 25, 2018

– Kirjoitan tätä postausta puhelimella. Olen alkanut ihan viime aikoina kirjoittamaan postauksia puhelimen muistioon. Ja taidanpa ottaa nyt säännölliseksi tavaksi. Tuntuu kuin kirjoittaisi itselle enemmän, ja siksi teksti tuntuu soljuvan. Siirrän nämä sitten täältä wordin oikoluvun kautta blogipohjaan.

– Olen vähän kaivannut bloggaamiseni alkujuurille. Ja tämän juhannuksen aikana päättänytkin, että palaan tekemään blogia mahdollisimman paljon kuin harrastusta. Luulen, että se on parempi. En tiedä, onko teille tai asiakkailleni, mutta minulle. Ja lopulta sitä kautta varmasti se näkyy positiivisesti jäljessäkin.

– Harrastemaisuudella tarkoitan sitä, että kaipaan sitä inspiraation vallassa tekemistä ja touhuamista. Enemmän sponttaaneja valokuvia ja elämää, ja niiden ympärille postauksia, vähemmän järjestettyjä kuvauksia, varastoon valokuvaamista, miettimistä…

– Esimerkiksi olen aina tykännyt tämän blogipostauksen kuvien sävymaailmasta. Blogin alkuaikoina sävyttelin kuvia muistaakseni paljon rohkeammin, mutta jossain vaiheessa sain päähänpinttymän, että kuvieni pitää olla raikkaita. Värit suunnilleen sellaisena kuin luonnossa, ja sellaisia kaupallisia ”wellness” henkisiä. Oltiinhan sitä jonkun sortin hyvinvointibrändi. Mietin, että blogissa pitää näkyä omia kuviani vähintään joka toisessa postauksessa. Näin blogin ajatukset henkilöityvät paremmin minuun, yhden ihmisen pohdinnoiksi, ei artikkelimaisiksi faktoiksi. Lisäksi ihmiskuvat toimivat ajatuksessani paremmin blogissaani ja somessani. Mutta itse haluan ennen kaikkea olla kameran takana, kuvata ympäristöäni, en itseäni.

– Silloinkin kun tein blogia harrastuksena, tein blogiani vähintäänkin intohimoisesti. Se oli parasta koko maailmassa suunnilleen. Käytin kaiken vapaa-aikani (ja enemmänkin) bloggaamiseen. Eli tavoite on päästä takaisin tähän tilaan. Nyt juhannus antoi hyvää osviittaa, että tämä on mahdollista. Olin päättänyt nimittäin vakaasti lomailla keskiviikosta sunnuntaihin asti, yhtä kamppiskuvausta lukuunottammatta. Levätä ja palautua. Aluksi näin teinkin… Tuntui, ettei muita mahdollisuuksia ollut, olin niin poikki. Mutta lauantaina olo oli jo ihan toinen… kaivoin kameran ja menin ulos kuvailemaan ja nautin siitä täysin. Kirjoittelin ja mietin. Kokeilin ja tulin muun muassa juuri siihen tulokseen, että teen juuri sellaisia valokuvia kuin milloinkin itse eniten tykkään. Miten yksinkertaista?!

– Rehellisesti sanoen tämä juhannus tuli niin hyvään saumaan, olisin joka tapauksessa ottanut blogiin vähän etäisyyttä. Julkaisin perjantaina vain luonnoksista valmiin postauksen, mutta muuten olen ollut nyt ennätysajan blogista pois. Olen ollut aika uupunut (mutta en niinkään varmasti vain työn takia, vaan elämäntapani). Kirjoittelin tästä pitkään jatkuneesta väsymyksestäkin ja sen tuomasta oivalluksesta jo ajatuksenjuoksua puhelimelle, mutta en ole vielä päättänyt julkaisenko sitä… Onko se enemmän vertaistukea teille vai voivottelua ja tillitystä samoista teemoista, jotka haluan jättää jo taakseni. Onko järkeä blogiin avautua niin rehellisesti ja avoimesti läpikäymistään tunteista?!

– Tämä juhannus oli juuri sitä mitä kaipasin. Lammen rannalla loikoilua, loistavaa ruokaa, saunomista ja scrablen peluuta, treenailua ja valokuvausta, lukemista ja leppoisaa seuraa. Aikaa vain olla ja keksiä, että mitä tekisin mieluiten juuri nyt. Ja hauskaa, että jo eilen tuli tunne, että no juuri tätä – blogia.

Nyt tänään suunta takaisin kohti Helsinkiä viikon ajaksi, sitten takaisin luonnon keskelle… :)

Miten teidän juhannus meni? :)

5 Comments