My Thoughts

Ilmiöitä

lokakuu 8, 2018

Tänään ahdistaa. Heräsin aamulla ja jäin sänkyyn lukemaan uutisia – ilmastoraporttia. Tavallaan mikään ei ollut edes yllättävää tai niin uutta. Tiesinhän minä, mihin suuntaan maailma on menossa ja miten yksilö voisi sitä estää. Jo lukiossa kymmenen vuotta sitten, kun kirjoitin maantiedon kirkkaasti laudaturina, olin lukenut intohimoisesti ilmastonmuutoksesta ja kestävästä kehityksestä. Ne olivat yksiä lempiaiheitani. Sen sijaan, että päädyin opiskelemaan luonnon ääri-ilmiöitä, mitä joskus mietin tai valmistumaan humanistiksi, kuten tarkoitus oli, päädyin yhdelle kulutus/materiaalikeskeisimmistä aloista, joita tiedän. Eikä vain kulutus-, vaan matkustuskeskeisimmistä.

Tänään ei siis ahdista vain ilmastonmuutos vaan ihan superpaljon se, että mikä on oman työni vaikutus ympäristölle. En tarkoita, että pitäisin itseäni valtavan vaikutusvaltaisena tai blogiani nyt niiin suurena mediana, mutta tiedätte varmasti mitä tarkoitan. On tärkeää, että työ on arvojen mukaista. Sillä on merkitystä, että voi kokea tekevänsä jotain, mistä on hyötyä (ei ainakaan haittaa). Olen ehkä esimerkilläni ja kirjoituksillani saanut jonkun muunkin lopettamaan lihan syönnin tai ainakin vähentämään sitä. Mutta, en voi enää laskea sen varaan. Entäs kaikki muu ympäristöön liittyvä!? Tällä hetkellä jonossa on eniten matkajuttuja… Eilinenkin postaus Sardinian rannoista hävettää nyt. Hävettää, että matkustan upeisiin luontokohteisiin ja vielä kerron niistä eteenpäin. Sehän juuri tuhoaa sitä upeaa luontoa. Sitten mietin, että no jos vain ”kotimaan”matkailisin Italiassa ja Suomessa. Mutta enhän voi edes kertoa Italiavinkkejä blogissa, koska eivät seuraajani ole italialaisia. Tuntuu, että matkajutut on unohdettava – ja se vasta ahdistaakin. Ja se, että yksi reissu on vielä tiedossa tänä vuonna, kaukomatka. Juuri matkustus on minulle konkreettisesti opettanut, miten uskomattoman siisti ja upea paikka maapallo on – ja miten tärkeä asia siitä olisi pitää huolta. Vähän ristiriitaista?!

Sitä on helposti keksinyt itselleen tekosyitä… Minulla ei ole autoa ja Suomessa käytän vain julkisia tai kävelen. Lisäksi syön lähes vegaanisti ja ostan mahdollisimman paljon luomua ja lähiruokaa. Turismi on tärkeä elinehto. Luontokohteet kannustavat luontoon, mikä lisää yksilön hyvinvointia. jne. Kun muutkin, niin minäkin. Tai kun ei muutkaan, niin ei minunkaan tarvitse. Mutta nyt tuntuu, että ei mikään kompensoi mitään. Meidän tulisi jokainen tehdä mahdollisimman paljon. Miettiä joka osa-alueella, mitä voisi tehdä ympäristöystävällisemmin, vaikka se tuntuisi kuinka vaikealta. Tällaisessa ammatissa, kun vaikutusvaltaa on, tuntuu, että vastuu on vielä suurempi. Minun on alettava jatkossa miettimään asioita tarkemmin. Kieltäytymään materiasta, jota en oikeasti tarvitse, miettimään matkapostausten tilalle muuta sisältöä. Aion nyt julkaista jonossa olevat matkapostaukset, mutta sen jälkeen – enpä tiedä. Minun on voitava seistä sisältöni takana. Tuntuu, että helpoin ratkaisu olisi melkein vain vaihtaa ammattia.

Olen myös huomaamattani ajatellut, että helppo niiden on paasata lentopäästöistä ja syyllistää lentäviä, joilla itsellä ei siihen olisi samanlaista mahdollisuutta. Kieltäytyisivätkö kaikki nämä ihmiset reissuista, jos ne tulisivat eteen ja jos niistä vielä maksettaisiin tai ne edistäisivät uraa. Mutta tekosyyt saavat nyt loppua. En oleta, että muutun mitenkään täydelliseksi. Mutta en minä halua huonossa omassatunnossa ja häpeässäkään elää. Meidän ei tarvitse olla täydellisiä, mutta meidän tarvitsee välittää maapallosta ja uskoa siihen, että jokainen pienikin yksilön teko on merkityksellinen. Kyllä, voin ostaa vähemmän, voin kierrättää vielä tarkemmin, ottaa vielä lyhyempiä lämpimiä suihkuja ja olla muutenkin tarkempi sähkön käytöstä – ja kyllä voin myös matkustaa vähemmän.

Koko tämän postauksen pointti piti olla, että halusin vinkata teille ihanasta uudesta blogista, josta saa paljon inspiraatiotta ekologisempaan elämään. Itse ahmin kaikki postaukset yhteen lukuun ja inspiroiduin. Olen aikaisemminkin kertonut, kuinka tietoisia pikkusisareni avopuolisoineen ovat ja kuinka paljon aina saan heiltä ajateltavaa. Olen kannustanut ja toivonut, että he alkaisivat kirjoittaa näistä asioista blogia. Nyt pikkuveljeni tyttöystävä on yhdessä ystävänsä kanssa perustanut blogin. Jee! Menkää siis lukemaan Ilmiöitä-blogia, joka kertoo kestävämmästä arjesta. ♥

18 Comments

Viisi rakkauden kieltä

syyskuu 21, 2018

Parisuhteeseen liittyviä postauksia toivotaan säännöllisesti. Ihmissuhteet ovat tosi lähellä sydäntäni ja kiinnostuksenkohteitani – ne vain tuntuvat blogiin usein liian yksityisiltä asioilta. Mutta olen jo pitkään ajatellut, että haluaisin uusintapostata vuonna 2012 kirjoittamani postauksen Rakkauden kielistä. Parin ensimmäisen vuoden postaukseni eivät blogissa enää ole näkyvillä, joten tämä postaus muun muassa näkyy vain itselleni. Rakkauden kieli -kirja on ollut itselleni hyvin merkittävä ja tätä kirjaa olen eniten lainannut ystävilleni. Tuntuu, että tämä tulee usein myös keskusteluissa esille – viimeksi sunnuntaina brunssilla Monan ja Sofian kanssa. En ole saanut mistään kirjavinkistä takaisin näin paljoa palautetta kuin tästä – kirja on kuulemma mullistanut monen ajattelua ja parisuhdetta. Joten kiitos vain äitilleni, joka melkein kymmenen vuotta sitten antoi meille kaikille viidelle lapselle tämän luettavaksi. :)

Kirjan periaate on yksinkertainen, mutta jos viidestä rakkauden kielestä ei koskaan ole kuullut voi olla, ettei näitä asioita koskaan ajattele. Ihmettelee vain, miksi oma kumppani (tai vaikka vanhempi, lapsi tai ystävä), ei osoita rakkautta. Voi turhaan tuntea epävarmuutta välittämisestä. Ja jos kokee, että toinen ei välitä ollenkaan, alkaa itsekin käyttäytyä helposti samalla tavalla takaisin. Mutta kyse on siitä, että osoitamme rakkautta eri tavoilla, eri kielillä.

Tähän alkuun esimerkki meidän parisuhteesta. Me olemme poikaystäväni kanssa täysin vastakohtia. Meillä on samat arvot, samantyylinen tausta ja paljon samoja kiinnostuksenkohteita, harrastuksia sekä unelmia. Mutta luonteeltamme ja persoonallisuustyypiltämme olemme kuin yö ja päivä. Koen, että olemmekin maailman paras tiimi ja täydennämme toisiamme, mutta varsinkin alkuun erilaiset rakkauden kielet tuottivat haasteita. Jos en olisi lukenut kirjaa etukäteen, olisimme ehkä olleet jopa pulassa.

Minun ensisijainen rakkaudenkieleni ovat myönteiset sanat. (Ehkä siksi suhteemme sai niin vahvan alun. Olin umpirakastunut ennen kuin edes näimme. Asuimme eri maissa ja suhteemme alkoi kirjoittamisella… siis useita viikkoja pelkkiä sanoja ja keskustelua.<3) Ilmaisen itseäni verbaalisesti, mutta poikaystävälleni kehut ja rakastan sinua tunnustukset eivät ole ollenkaan oleellisia. Hänen ensisijainen rakkauden kielensä ovat teot eli lempeät palvelukset. Hänelle ”teot puhuvat enemmän kuin sanat” on täysin itsestään selvää. Tajusin itseasiassa tämän täysin kunnolla vasta tänään, kun puhuimme asiasta pitkästä aikaa. Poikaystäväni sanoi, että sehän on ihan ilmiselvää, että teot ovat hänen rakkauden kielensä. Olin tulkinnut, että ehkä kahdenkeskinen yhteinen aika, mutta nyt kun mietin, niin teothan se ykkönen on!

Ehkä rakkauden kielistä lempeitä palveluksia on vaikeampi huomata kuin vaikka kosketusta. Tai ehkä vain minun on ollut vaikea tulkita tätä, koska juuri lempeät palvelukset eivät ole oma ensijiainen tapani osoittaa välittämistä. Nyt kun asiaa mietin, niin poikaystäväni auttaa lähimmäisiään ihan aina ja pyyteetömästi. Esimerkiksi ajaa joka kerta kolme tuntia hakemaan minut lentokentältä, kuten toissa päivänä. Eikä hän koskaan 4,5 vuoden aikana ole valittanut tai osoittanut mieltään mistään asiasta, mitä hän tekee vuokseni – päinvastoin. Hän on valokuvannut 90% blogini kuvista, joissa näyn, tarkistanut kaikki englannin kirjoitukseni, auttanut kaikissa tietotekniikkaan liittyvissä jutuissa (hän osaa esim. salasanani paremmin kuin minä) jne… Lisäksi luotan häneen täydellisesti ja kyllähän luottamuksen rakentumiseen vaikuttavat enemmän teot kuin sanat. Teoissa puhuu myös tekemättä jättämisen asiat. Ja minä kun ajattelin joskus, että poikaystävälläni ei ole rakkauden kieltä ollenkaan, kun odotin kukkalähetyksiä, julkisia hellyyden osoituksia tai joka päivästä rakastan sinua -mantraa. ;)

Minä taas ostelen lahjoja, järjestän romanttisia yllätyksiä ja sanon rakkauden tunnustuksia, mutta arjessa olen itsekkäämpi kuin hän. Sen olen kyllä vuosien mittaan oppinut, että kumppanilleni lahjat ovat rakkauden kielistä vähäpätöisin (ja silti ostelen niitä :D). Hän ottaa sata kertaa mielummin arkiset pienet palvelukset, kuin suurieleiset tunnustukset, mutta jotenkin huomaamattani puhun omaa kieltäni. Minun on ollut siis vaikea ymmärtää, miksi hänelle merkkaa niin paljon aina, kun teen ruokaa. Olen ajatellut sen johtuvan vain italialaisesta kulttuurista, jossa nainen kantaa päävastuun ruuanlaitosta. Mutta apua – kysehän on enemmän hänen rakkauden kielestään ja siitä, että pienet palvelukset minulta osoittavat hänelle, että rakastan. Ruuanlaitto on hänelle tällainen palvelus, jota en mitenkään kehuttavan usein tee, koska minulle tämä on aika vähäpätöinen asia.

Hienoa rakkauden kielissä on kuitenkin se, että suhteen myötä voi oppia myös puhumaan toisen rakkauden kieltä… Kun tiedostaa, että toiselle on tärkeää ja ihanaa pitää kädestä kaupungilla, voi oppia joustamaan ja tulemaan vastaan, vaikka tämä tapa on vastoin omaa luontoa. Tätä kirjoittaessa tuli taas vahva muistutus, että pyrin vastedes kiinnittämään huomioita enemmän lempeisiin palveluksiin sen lisäksi, että hoen joka päivä, kuinka tärkeä ja rakas toinen minulle on.

Mistä sinä saat eniten mielihyvää ja tunnet olosi rakastetuksi:

1. Myönteisistä sanoista

2. Kahdenkeskisestä ajasta

3. Rakkauden lahjoista

4. Lempeistä palveluksista

5. Fyysisestä kosketuksesta

”Jos haluaa osoittaa rakkautta niin, että puoliso ymmärtää sen merkityksen, on oltava valmis oppimaan hänen ensisijainen rakkauskielensä.”

Gary Chapmanin teos the 5 love languages (suomennettu teos siis Rakkauden kieli), voi ensisilmäyksellä kuulostaa turhalta ”huuhaa” luettavalta. Kirjan pointti on kuitenkin mielestäni tosi hyvä: Usein osoitamme läheisillemme välittämistämme niillä keinoin, jotka ovat itsellemme tärkeitä. Oli kyse lapsista, vanhemmista, ystävistä tai ennen kaikkea puolisoista, suhteelle voisi tehdä hyvää, jos tietäisi mistä toisen ”rakkauden tankki” täyttyy. Se harvoin on sama kuin meillä itsellämme.

Esimerkiksi jos puhuminen, kiitoksen ja tunnustuksen saaminen sanoin, on tärkeämpää kuin vaikka käytännön teot (lumenluonti, imurointi jne.), voi ensisijainen rakkauden kieli olla myönteiset sanat. Silloin tarvitsee kehuja ja rohkaisuja enemmän kuin ehkä puoliso ja juuri silloin sanat pystyvät myös loukkaamaan syvimmin. Ongelma vain on, että jos puolison ensisijainen rakkauden kieli on vaikka fyysinen kosketus, osoittaa hän usein rakkauttaan esimerkiksi halauksin. Ja näin toinen ei ehkä ymmärrä, että fyysinen kosketus on hänelle yhtä kuin rakkaus.

Jokainen meistä varmasti haluaisi pitkän parisuhteen ja onnellisen puolison… Jos ei muuten ymmärrä, miksi ne romanttiset kahdenkeskiset illat ovat toiselle elintärkeitä tai ei muista, että pieni pyyteetön vaivannäkö toisen puolesta voi olla tyytyväisen ja iloisen partnerin salaisuus, kannattaa lukea Chapmanin kirja. Sen jälkeen osaamme puhua toistemme kieliä emmekä vain omaamme. Ainakin pikkuhiljaa. :)

”…kun saa tunnustusta, on paljon motivoituneempi osoittamaan vastarakkautta.”

Photos/ Janita Autio  ja Daniel Taipale (edited by me)

3 Comments