Lifestyle

When You Don’t Have a Camera Anymore…

maaliskuu 31, 2016
_MG_8900_MG_8894 _MG_8926

coat / Filippa K.
sunnies/ Chanel (similar here, here, here)
jeans / River Island
bag / Michael Kors (here)
shoes / Filippa K. (here)

Matkustin Suomeen ja Pohjanmaalle tällä viikolla. Kun aamulla olin kuvaamassa innoissani aamupalaani (vanhempieni tekemiä karjalanpiirakoita ja kaurapuuro-tyrnimarja-mustikka annostani), huomasin, että jaahas kamera ei toimikaan. Kokeilin akkujen vaihtoja ja lataamista, mutta lopulta otin kuvan annoksesta puhelimella instagrammiin ja lähdin kamerakauppaan. Asiantunteva myyjä totesi aika pian, että kameran runkoni oli sanonut itsensä irti. Olen outoa kyllä vähän kiintynyt tuohon Canonin 5D Mark II -runkooni, joka on palvellut minua koko blogiurani ajan. Oikeastaan niin kauan kun olen valokuvannut. Mutta korjaamisen sijaan, on aika siirtyä uudempaan malliin, vaikka tällaiset yhtäkkiset ja odottamattomat hankinnat vähän mieltä kirpaisevatkin.

Haluamani Canonin EOS 6D runkoa ei kuitenkaan niin vain ole saatavilla tällä hetkellä, ainakaan Pohjanmaalta. Se on koko Euroopassa kortilla sen suuren suosion takia. Toinen vaihtoehtoni on Canonin 5D Mark III -runko, mutta se on järjettömän hintainen, enkä usko, että kuitenkaan tarvitsen niiiin superhyvää kameraa. Joten yritän saada käsiini mahdollisimman pian Tuon 6D -mallin. Tilanne on vain se, ettei minulla ole nyt kameraa ja minulla ei rehellisesti ole koskaan ollut näin huonoa tilannetta kuvavaraston suhteen. Mutta katsotaan, kyllä täältä jotain postauksia tulee siihen asti, kunnes saan hankittua uuden kameran. :D

Nämä kuvat ovat Berliinistä shoppailun lomassa napattuja. Olkoon nämä blogini viimeiset kuvat talvitakki päällä. Ihanaa, että täällä Suomessakin on jo niin keväistä! Aurinko paistaa ja ulkona tuoksuu tutulta -erilaiselta kuin Englannin kevät. On ollut ihana olla taas Pohjanmaalla. Rakastan sitä, kun voin liikkua yhdessä ystävieni ja perheeni kanssa ja päivistä tulee huomaamattaan aktiivisia. Vuorokauteen on mahtunut metsälenkkiä koiran kanssa, Fitness24Seven-salilla kokovartalotreeni ja eilen illalla pidin vielä tutussa salissa joogatuntia perheelleni. Joogaopettaja – uusi ”salainen” haaveammattini! ;D

Tänään menen testaamaan kokonaan uutta lajia, mutta kirjoittelen siitä varmaankin oman postauksen. Niin ja kun nyt aloin vähän höpöttelemään yleisiä kysymyksiä, niin ajattelin mainita, että tällä viikolla varasimme toukokuulle hotellin Dubrovnikiin! Kroatia suunnitelmamme vähän siis muuttuivat ja päätimme ajaa niin etelään asti. Tähän vaikutti se, että monet teistäkin sanoivat Dubrovnikin olleen mieluisempi kuin Split sekä myös se, että löysimme meidän toiveiden mukaisen hotellin Dubrovnikista. Ajamme kyllä halki Kroatian ja pysähdymme muuallakin, mutta pääosin vietämme ajan Duprovnikissa. Eli sieltä siis matkajuttuja luvassa toukokuussa. :)


SUMMARY: I travelled to Finland in this week and yesterday when I started to take pictures about my breakfast I noticed that my camera doesn´t work.. I went to the local camera shop and they told me that it´s broken. I’ve had this Canon 5D mark II my whole blogging (and photographing) time, so it´s time to by new one. Of course it’s not that nice to get this kind of surprises because I don´t have any photos ready.. And now I can´t take new photos for my blog posts. I want to buy a Canon EOS 6D camera but they don´t have it here at the moment in the camera shop. I hope I can find it soon somewhere! Anyway I will keep going to do some kind of blog posts ! This pics are taken from Berlin in between shopping. :)

VP2*postaus sisältää mainoslinkkejä*

11 Comments

Ongelmana Ruokahävikki

helmikuu 20, 2016

juhlamokka6

*Yhteistyössä Juhla Mokka

Satsaan mielelläni laadukkaaseen ruokaan, mutta kompensoin ruokakuluja syömällä harvemmin ulkona ja olen todella tarkka siitä, etten heitä ruokaa roskiin. Keskimäärin ihminen heittää nimittäin noin 75 euron edestä ruokaa roskiin vuosittain. Nelihenkinen perhe voisi käydä hukkaan heittämäänsä ruokaa vastaavalla summalla joka vuosi kahdeksan kertaa elokuvissa, kolmesti Linnanmäellä tai kerran yhteisellä kylpylälomalla (lähde). Kyse ei ole minulla siitä, että voisin ostaa kivan paidan tällä rahalla, vaan enemmänkin jostain pienenä opitusta ”ruokaa ei saa jättää” mantrasta, jolle olen hakenut loogisia syitä. Nyt kun pikkusiskoni on vapaaehtoistyössä Keniassa ja olen sitä kautta saanut lähemmän tuntuman, miten 69 lasta ruokitaan hyvin köyhässä orpokodissa, tuntuu ruokahävikki vielä isommalta epäkohdalta maailmassa.

Olen aikaisemminkin maininnut blogissa, että minulla on suorastaan pakkomielle kehitellä jotain syötävää ja suunnitella ateriat niin, että biojätettä tulisi mahdollisimman vähän. Olen tarkoittanut juuri hävikkiruuan määrää, koska se poikkeaa hedelmänkuorista ja muusta biojätteestä siten, että se on ollut joskus täysin syömäkelpoista ruokaa. Huomauttelen suunnittelusta ja ruuan säilömisestä välillä myös läheisiäni, koska roskiin menneestä ruuasta tulee minulle huono omatunto… Hävikkiruualta voitaisiin välttyä. Muutama kuukausi sitten minulta kysyttiin kiinnostusta kirjoittaa Juhla Mokka Hävikkihaasteesta, voitte arvata, ettei vastausta tarvinnut miettiä.. ;)

juhlamokka1

Vegaaniruokavaliosta tänä vuonna innostuneena, olen kirjoittanut blogiin jonkun verran ruokateollisuuden ympäristöhaitoista. Ruokahävikin takia joudutaan jatkuvasti valmistamaan enemmän ruokaa kuin olisi edes tarve. Kasvihuonekaasupäästöt sekä vesiä rehevöittävät päästöt lisääntyvät, kun viljelymaata, energiaa ja työpanosta tarvitaan yhä enemmän – ja hävikkiruuan takia vielä turhaan! Esimerkiksi suomalaisten kotitalouksien vuosittainen ruokahävikki vastaa 100 000 henkilöauton päästöjä.

Ympäristön ja talouden lisäksi kaikilla ei ole ole tarpeeksi rahaa ostaa ruokaa ja sen sijaan, että ruokaa annettaisiin vähävaraisille tai hyödynnettäisiin muuten, se menee täysin hukkaan. Puolen vuoden kahvilatyöntekijäurani aikana oli hirveää nähdä, miten paljon syömäkelpoista ruokaa heitetään roskiin. Kotitalouksien lisäksi ruokahävikki onkin ongelma kahviloissa, ravintoloissa ja kaupoissa.

Luonnonvarakeskuksen mukaan esimerkiksi kauppojen ruokahävikki Suomessa on yli 65 miljoonaa kiloa vuodessa. Siitä vain 10-15 prosenttia lahjoitetaan tällä hetkellä ruoka-apuun. Kannattaa myös muistaa, että kaupat eivät heitä ruokahävikkiin vain pian päiväysvanhaa ruokaa, vaan esimerkiksi myös mustuneita banaaneja (täydellisiä jälkiruokiin) ja käyriä kurkkuja tai jotain, mikä on vain ulkomuotonsa ansiosta sopimatonta kaupan hyllylle.

juhlamokka3

Tarkoitukseni ei ole saarnata, enkä itsekään tässä asiassa ole moitteeton, mutta ruokahävikki on Suomessa iso ongelma. On hienoa, että asiasta keskustellaan, mutta vielä hienompaa, että sen eteen on alettu TOIMIA. Loistava esimerkki on Froodly. Froodly on suomalainen start-up-yritys, joka on luonut mobiiliapplikaation, josta näkee, missä kaupoissa on pian hävikkiin menossa olevaa ruokaa. Tämän konkreettisen työkalun avulla jokainen voi tehdä jotain ruokahävikin vähentämiseksi. Kuka tahansa voi ottaa kaupassa pian vanhaksi menevästä tuotteesta kuvan ja lisätä sen sovellukseen. Näin voi ruveta näkemään sovelluksesta esimerkiksi, mitä tarjouksia omassa lähikaupassa on tälle päivälle.

juhlamokka2

Juhla Mokka on tarttunut yhdessä Froodlyn kanssa tähän ajankohtaiseen aiheeseen ja perustanut hävikkihaasteeseen. Juhla Mokka -kädentaitajat ovat olleet aikansa Tekijöitä jo 35 vuoden ajan ja nyt Froodly on valittu 53.:ksi Juhla Mokka – kädentaitajaksi! Tämän inspiroimana myös minä haluan laittaa tietoa jakoon ja innostaa teitä blogini lukijoita miettimään, miten voisitte hyödyntää tuotetun ruuan paremmin ja välttää syömäkelpoisen ruuan roskiin heittämistä -ja siten säästää luontoa sekä omaa kukkaroanne.

Blogiini on tulossa hävikkiruokaan liittyen myös pari muuta postausta, mutta tässä haaste tälle päivälle: lataa ja kokeile Froodly-mobiiliapplikaatiota ja/tai laita hävikkihaaste kaverille eteenpäin. Yhdessä voi tehdä paljon! :)

Voit lukea lisää Froodly applikaatiosta täältä ja Juhla Mokka hävikkihaasteesta täältä.

juhlamokka4

VP2

 

15 Comments