Beauty

Doing a tv commercial

helmikuu 27, 2014

Tänään minulla soi herätyskello 3:30, koska calltime oli eri kaupungissa viideltä aamuyöstä. Täällä hyvin aikaiset aloitukset ovat normaalia. Päivällä aurinko paistaa niin ylhäältä, että kuvaukset ajoitetaan lokaatiossa usein auringonnousun tai -laskun tuntumaan. Kuvasimme täällä televisiomainosta, josta varmasti myöhemmin lisää. Oli kyllä todella hauskaa ja auringonnousu oli niin upea, että voisin (teoriassa) herätä joka aamu siihen aikaan vain nähdäkseni, kuinka aurinko tulee esiin horisontista.

Olen todella onnellinen siitä, että olen alkanut saada yhä enemmän töitä, joissa on liikkuvaa kuvaa. Laskin, että olen tehnyt nyt kahdeksan tv-mainosta ja kolme musiikkivideota ja näistä kolme olen tehnyt reilun kolmen kuukauden sisään. Huomaan, että viihdyn liikkuvassa kuvassa (jos ei tarvitse puhua!) paremmin kuin still-kuvauksissa. Jotenkin tuntuu hauskemmalta, että saa usein tehdä ja toimia enemmän. Monesti saa aika vapaat kädetkin tehdä asiat oman näkemyksen ja fiiliksen mukaan, tietysti tiettyjen raamien sisällä. Tuntuu myös itsevarmemmalta, kun voi laittaa persoonaa enemmän peliin, eikä kaikki ole vain ulkonäön varaan laskettua.. :) Toivon siis näitä lisää! Päivässä oli aika nopea tahti, mutta pari kuvaa ehdittiin räpsäistä.

Kuukauden sisään näette sitten mainoksenkin.. :)

xVilma

Comment!

Hiustenhoitoni reissussa

helmikuu 25, 2014

Sain juuri ennen reissua testiin Redkenin Diamond Oil -sarjan shampoon ja hoitoaineen. Otin tuotteet mukaan ja olen tykästynyt näihin kovasti -tuntuu, että ne sopivat hiuksilleni todella hyvin. Shampoo puhdistaa, vahvistaa ja antaa kiiltoa vahingoittuneille ja elottoman oloisille hiuksille ja hoitoaine puolestaan selvittää. Tuotteiden koostumus sisältää ravitsevan sekoituksen korianteri-, camelina- ja aprikoosiöljyä, mikä varmasti hoitaa kuivia hiuksiani.

Yksi syy, miksi hiukseni ovat melko kuivat, on luultavasti niiden vaalentaminen. Nyt juuresta kasvaa omaa väriä hyvää tahtia ja viime aikoina olen vain sävyttänyt tai raidoittanut hiuksiani. Uskon, että ihmisen ihon väriin sopii parhaiten se väri (mahdollisesti kirkastettuna tai korostettuna), minkä luoja on kullekin luonut. Olenkin päättänyt, etten enää värjää kertaakaan tummaksi hiuksia vaan annan nyt oman värin tulla. Uskon tämän värjäämättömyyden säästävän hiuksiani huomattavasti jatkossa, vaikka aika monta vuotta viihdyin enemmän tai vähemmän tummana.

Koska blogissa on aina kiva välillä vinkata hyvistä tuotteista (ja teen sitä liiankin harvoin), ajattelin nyt kertoa, mitä hiustuotteita minulla on täällä mukana. Osan otin Suomesta mukaan, osan olen ostanut täältä. Minun ainut pidempiaikainen luottotuotteeni on Moroccanoilin hiusöljy, muuten vaihtelen merkkejä aika usein. Olen maailman laiskin hiustenlaittaja (vaikka kampausten tekoa muille rakastan yli kaiken). En jaksa todellakaan pestä hiuksiani joka päivä, vaikka lähes päivittäin treenaankin. Rullat, suoristusraudat, kihartimet yms. ovat myös aika minimaalisessa käytössä. Kuivashamppoolla ja hiuspuuterilla saa pidennettyä hiustenpesuväliä. Hiusöljyä ja hiuksiinjätettävää hoitoainetta käytän usein, koska olen malttamaton tekemään naamioita tai odottamaan hoitoaineen vaikuttamisaikaa. Kookosöljyä laitan silloin tällöin yöksi latvoihin ja pesen aamulla pois.

Isoin hiuspelastukseni on tiukka ponihäntä ja paljon lakkaa! Olen myös parempi suojaamaan hiuksia kuin ihoa auringolta. Käytän auringossa yleensä hattuja ja huiveja. Jotenkin taidan olla päässyt muutenkin yli varsinaisesta auringonpalvomisesta rantatuolissa maaten. Täällä olen ollut vain puoli tuntia bikinit päällä ja muutenkin valinnut varjon mielummin kuin auringon. Ennen rypyt ja ihon vanhentuminen tuntuivat todella kaukaisilta ajatuksilta ja mieluiten vain rusketuin niin paljon kuin mahdollista. Nyt en jaksa vain maata kuumassa auringossa.

Yksi merkittävä hyvä muutos hiusteni kannalta on ollut ruokavalion viilaaminen ja riittävästi syöminen. Joskus kärsin kovastikin hiusten lähdöstä ja uskon syyn olleen laihtuminen ja liian vähäinen ravintoaineiden saanti. Nykyään syön enemmän ja syön myös hiusvitamiinia, joka sisältää biotiinia, c-vitamiinia ja kollageenia. Erityisesti biotiini edistää hiuksen normaalitilaa. Monet läheiseni ja useat meikkaajat ovat huomanneet hiusteni selkeän paksuuntumisen. Toki silloiseen hiusten ohenemiseen syynä saattoi olla myös vaihtunut asumisympäristö tai stressi, mutta olen iloinen, että joka tapauksessa hiusten kunto on paranemaan päin. :)

Nyt seuraava hiusprojektini on löytää hyvät luonnonmukaiset hiustuotteet. Teidän omia suosikkituotteita otetaan mielellään kommenttiboksiin vastaan!

xVilma

12 Comments