Ensikuulumiset Los Angelesista

02.10.2019 / ,

Saavuimme toissa päivänä New Yorkista Losiin. Lentomatka oli kaikkea muuta kuin mukava, koska viimeisenä päivänä ennen lähtöä minulle iski kuume ja se jatkui koko matkan. Loppumatkasta sain kuitenkin muuta ajateltavaa, kun sain ihailla ikkunasta maisemia. Seutuja, joita en ollut koskaan nähnyt… Ensin loputtomasti jatkuvaa autiomaata ja sen jälkeen loputtomasti omakotitaloja – matalaa asuinaluetta silmin kantamattomiin. Näin pitkällä lännessä en ole vielä kertaakaan käynyt.

Vuokrasimme lentokentän läheltä auton ja varauduin isoihin ruuhkiin, mutta olimmekin reilussa puolessa tunnissa jo West Hollywoodissa. Aikaeron takia jaksoimme kuitenkin mennä vain syömään…

Tässä tuleekin pari Losi vinkkiä heti kärkeen, sen verran nappivalinnat olivat:

Kimpton La Peer Hotel, West Hollywood – Ihana, tyylikäs ja silti lämminhenkinen hotelli. Hyvä aamiainen, tilavat huoneet, fitness center ja rauhallinen allasalue. Päädyimme yhdeksi yöksi tänne, kun Airbnb-kämpän olimme ottaneet vasta kuun ensimmäisestä päivästä alkaen.

Gracias Madre -vegaani/luomu ravintola – Tämä oli ihan 6/5 paikka. Eniten yllättynyt olen, että Lauri bongasi paikan ja halusi viedä minut juuri tänne. En edes tajunnut aluksi, että kyseessä oli täysin vegaaninen ravintola. Kaikki syömämme annokset olivat niin hyviä, että halusimme maistaa ja jakaa vielä jälkiruuankin. Ja se olikin meidän kummankin mielestä yksi parhaista jälkkäreistä koskaan. Tänne pitää vielä mennä uudestaan kuukauden aikana! Hauskaa oli, että postattuani paikasta IG stoorin, sain kolme viestiä, että tämä on myös näiden vastanneiden yksi suosikkipaikka täällä. :)

Tämän postauksen kuvat otimme eilen aamulla, kun vietimme rauhallista aamua hotellilla. Onneksi tässä vaiheessa oloni oli jo terve. Fitness centerin kuitenkin vielä skippasin, vaikka kuntosalia olisin pitkästä aikaa kaivannut. Täällä Los Angelesissa iski samantien himo treenaamaan ja kokkaamaan terveellistä, ravintorikasta ruokaa. On näillä kaupungeilla NYC:in kanssa mielestäni tietynlainen tunnelmaero tässäkin asiassa… New Yorkissa houkutteli enemmän kuppikakut. ;)

Iltapäivällä pääsimme Airbnb-kämppäämme, joka on ihana guest house/mökki rauhallisella alueella West Hollywoodissa. Tämä on superkiva ja olen iloinen, että täällä on tiskikone sekä hyvin varusteltu keittiö, niin tulee tehtyä varmasti paljon ruokaa itse. Jossain vaiheessa ulkona syöminen alkaa kyllästyttää (sen lisäksi, että siihen palaa sikana rahaa eikä aina voi olla varma raaka-aineiden laadusta)… Olenkin myös erittäin innoissani, että 5 minuutin kävelymatkan päässä on lempikauppani Whole Foods Market. Käveltiin heti eilen hakemaan jääkaappi täyteen ruokaa, mutta illalla saimme äkillisen illalliskutsun, joten kokkailut jäivät vielä odottamaan tätä päivää. :)

Toistaiseksi ainakin olen ihan fiiliksissäni tästä kaupungista, enkä malta odottaa, että päästään tutkimaan paikkoja lisää. Täällä olemme tosiaan molemmat ekaa kertaa, joten L.A. vinkkejä otetaan vastaan! Suomessa näyttää kuvien perusteella olevan kaunis ruska tällä hetkellä?! Ihanaa päivää tai ehkä pikemminkin hyvää yötä sinne. :) <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *