Opintiellä-kirja & ajatuksia koulutuksesta

04.05.2019 / ,

Kerroin teille pääsiäisen aikoihin, että koukutuin täysin Tara Westoverin Opintiellä (Educated) kirjaan ja luin sen lopulta muutamassa päivässä. Kirja on yksi niistä viidestä kirjasta, joita Barack Obama suositteli kesälukemiseksi vuonna 2018. Olen ennenkin kertonut, että lempigenreni on omaelämänkerrat. Tämä Taran esikoisteos on tositarina hänen omasta elämästään. Hyvin erikoinen nykypäivän selviytymistarina mielestäni. Odotin kovasti, että pääsin tätä lukemaan sen jälkeen, kun Mona oli tästä kirjoittanut blogissaan vuoden parhaana kirjana. Tiesin, että meillä hyvin samanlainen kirjamaku, mutta silti odotukseni ylittyivät.

Tara on seitsemänlapsisen mormoniperheen nuorin, eikä saanut koulutusta ollenkaan ennen yliopistoa. Huippulahjakkuudesta ja sinnikkyydestä kertoo se, että siitä huolimatta Tara pääsi yliopistoon, valmistui ja sai stipendin Cambridgeen. Jatko-opintojensa aikana hän vietti vuoden Harvardissa tutkijana ja väitteli lopulta tohtoriksi historian oppiaineesta. Uskomaton tarina siitä, että melkein mahdoton onkin mahdollista. Kirja sai minut myös pohtimaan, miten iso merkitys koulutuksella onkaan ja tästä haluan sanoa muutaman sanasen postauksen lopussa.

Tara siis kasvoi Idahon vuorilla ja valmistautui maailmanloppuun. Perhe ei uskonut yhteiskuntaan, koulutukseen tai lääketieteeseen. Niitä suorastaan vihattiin, eivätkä lapset käyneet koulua. Sen sijaan Tara työskenteli isänsä romuttamolla ja keräsi yrttejä. Kukaan ei myöskään käynyt lääkärissä, hyvin vakavienkaan onnettomuuksien sattuessa – ja niitähän kirjassa tapahtuu, kuten myös pahoinpitelyä. Vaikka uskonkin luonnonmukaisiin lääkehoitoihin koululääketieteen ohella, niin rajansa kaikella! Tämä tekee kirjasta paikoin vähän ahdistavankin; isän valta on ehdoton, vaikka hän on mieleltään sairas. Mietin usein lukiessani, miksi kukaan ei puuttunut asiaan? Tara syntyi vuonna 1986, joten käsittämätöntä, että nykypäivänä voi elää näin.

Joka tapauksessa näistä lähtökohdista huolimatta Tara onnistuu kirjoittamaan kauniin kirjan, joka ei kuulosta katkeralta. Ei vaikka opintien valitseminen tarkoittaa, että oma perhe hylkää hänet. Kirja sai minut huomaamaan, miten itsestään selvänä pidän tiettyjä asioita. Ja miten valtavasti lapsuutemme ja se mihin kasvamme, vaikuttaa maailmankuvaamme. Sitä on tosi vaikea muuttaa, mutta onneksi se on mahdollista.

Muistan, kun itse menin yliopistoon ja minua jännitti. En uskaltanut viitata kursseilla moneen kuukauteen. Mutta millaista olisi ollut astua yliopistoon täysin itseoppineena ja takametsistä tulleena, vailla mitään sosiaalisia tietoja ja taitoja? Näin Tara teki. Tara viittaa yliopiston historian tunnilla ja kysyy, mitä holokausti tarkoittaa, kun ei ole koskaan kuullutkaan sanaa. Muut luulevat Taran heittäneen todella huonon vitsin. Kukaan ei tietenkään tiedä, että Tara on melkein ensimmäistä kertaa luokkahuoneessa.

Olen ajatellut, että muuallakin voi oppia kuin koulussa. Ettei koulutus ole ainut tie. Olen jopa pitänyt välillä Suomea liian koulutuskeskeisenä yhteiskuntana. Tiedän, että pelkällä peruskoulullakin voi päästä pitkälle ja menestyä, koska tunnen tällaisen henkilön. Se vaatii kuitenkin viisautta, uteliaisuutta ja itsehallintaa, että pystyy oppia taitoja itsenäisesti ja saada ne valjastettua järkevästi. Entä, jos olisi tuo 9 vuottakin opintoja käymättä?! Tara oppi ilman koulua monia asioita nuoruudessaan, mutta käsitys maailmasta ennen yliopistoon menoa jäi ilman koulutusta hyvin suppeaksi, ahtaaksi ja vajaaksi.

Moni sanoi minulle, kun kerroin lopettaneeni yliopiston kolmen vuoden intensiivisen opiskelun jälkeen, että tulen todennäköisesti katumaan asiaa myöhemmin. Olen melko varma, etten tule tätä koskaan katumaan, enkä ole katunut hetkeäkään tähän asti. Sain käytettyä ajan johonkin mielestäni minulle järkevämpään, kun se ei mennyt luennoilla istuessa. Toisaalta en myöskään kadu tippaakaan, sitä että käytin niin paljon aikaa elämästäni opiskeluun saamatta mitään tutkintoa. Uskon, että ehdin saada koulutukselta sen, mitä ehkä eniten tarvitsin. Ymmärrystä, mitä kaikkea on olemassa. Ymmärrystä, että millaista on opiskella ammattikorkeassa, millaista yliopistossa. Jonkun verran taitoa oppia ja lukea, ymmärtää ja omaksua, tuottaa ja tutkia. Varmuuden siitä, että tein oikean päätöksen lähtiessäni nuorena täyspäiväisesti yrittäjäksi.

En muista teoreettisen filosofian teorioita tarkasti, mutta aina kun näen nimen Wittgenstein, Kant tai Descartes, tulee mieleeni joukko teemoja. Tiedän, että tieto, totuus tai merkitys ei ole niin yksinkertaisia käsitteitä. Osaan kyseenalaistaa ja ajatella mahdollisuuksia. Teollinen muotoilu, taidehistoria ja sosiologia, antropologia ja väestötiede, tilastotiede ja logiikka, yhteiskuntafilosofia ja etiikka – jokainen kurssi on jättänyt jotain mieleeni. Sen kokonaisuuden, että maailmassa on ”tätäkin”. Ja nyt kirjan luettua ymmärrän, että sekin on jo jotain. Ei se ole itsestään selvää ymmärtää, edes tämä vähä. Kuinka tietoa voi hakea, jos ei tiedä mitä hakea? Ajattelen ehkä ensimmäistä kertaa, että on etuoikeutettua tietää monesta asiasta edes vähän. Sekin auttaa ymmärtämään, ettei tiedä vielä oikeastaan juuri mitään ja pystyy muuttamaan mieltään.

Kun matkustan ympäri maailmaa, on hauskaa, kun muistaa jotain nippelitietoja kohteista, vuosilukuja tai joen nimiä. Huomaan usein ajattelevani lukion maantiedon ja historian kirjojen sivuja: tuo vuoristo on syntynyt mannerlaattojen törmätessä, tuo tähdenlento on oikeasti meteoroidi joka palaa ilmakehässä, täältä Kreikasta on aikoinaan tullut juuret Euroopan kulttuurille, teatterille, demokratialle, runoudelle, arkkitehtuurille, olympialaisille. Jne. Melkein jokaisessa matkakohteessa, huomaan jossain vaiheessa, että tiedän tämän vain, koska olen opiskellut koulussa. Tietäisinkö muuten, että dinosaurukset kuolivat sukupuuttoon 65 miljoonaa vuotta sitten, miten evoluutioteoria menee tai, että mitä vaihtoehtoisia uskontoja on?!

Tuskin tietäisin eri asioita ainakaan näin paljon, kuin nyt, koska Suomen koulujärjestelmä on hyvin yleissivistävä. Olisin todennäköisesti opiskellut vain minua eniten kiinnostavia asioita ja niitäkin vain tiettyyn pisteeseen kuten: joogaa, ravintotiedettä, valokuvausta ja positiivista psykologiaa. Kirja sai minut arvostamaan vielä enemmän Suomen koulujärjestelmää, olemaan siitä kiitollinen. Olen vain ylioppilas. Mutta olen onnellinen, että kävin kaikki opiskeluvuoteni tunnollisesti läpi, vaikka en koulutusta yrittäjänä varsinaisesti tarvitsekaan. Matkan varrelta jäi käteen ehkä enemmän kuin tajusinkaan. :)

Odotan innolla Taran tulevia kirjoja, uskon, että hänestä kuullaan vielä. Oletteko te lukeneet kyseisen kirjan? :)

Leave a comment

1 kommentti

  • Riikka

    Itse pidän yleissivistystä itseisarvona. Usein oppilailta kuuleekin, että jotain tietoa ei tarvitse mihinkään ja siten opettelu olisi turhaa. Kyllä elämästä selviääkin, vaikka ei tuntisi jääkauden merkkejä, kasvien lisääntymistapoja tai muistaisi maiden pääkaupunkeja ja tunnetuimpia luonnon muodostelmia. Mielestäni elämä on kuitenkin mielenkiintoisempaa ja antoisampaa, kun yleissivistys on hyvällä pohjalla.