Pilko se paloihin

10.04.2019 / ,

Itseni isoin elämänhallintaongelma on varmasti se, että luettelen mielessäni (ja ääneen), mitä kaikkea on tehtävänä. Siitä huolimatta, että kirjaisin ylös to do -listan, niin pyörittelen kaikkia tehtäviä ajatuksissani. Päivään, viikkoon ja kuukauteen mahtuu niin paljon kaikkea, että väkisinkin iskee paniikki, miten kaiken ehtii. Olenkin muutaman päivän aikana jutellut parin viisaan naisen kanssa, joiden sanat jäivät mietityttämään…

Inspiroivan Marja Hintikan kanssa juteltiin Huawein lanseerauksessa maanantai-iltana ja päädyimme puhumaan perheen ja työn yhdistämisestä. Maria on minulle tuttu jo vuosien takaa ja on ollut hienoa seurata hänen urakehitystä. Itselläni ei tietenkään ole lapsia, mutta kyllä sitä välillä kunnianhimoisena uranaisena miettii, miten mahdolliset lapset yhdistyvät palettiin. Maria puhui minulle siitä, kuinka hän usein ajattelee tunti kerrallaan, toisinaan minuutti kerrallaan. Aloin miettiä, että miksi ihmeessä aamuisin kelaan koko päivän menoja ja työtehtäviä mielessäni – miksi en lähtisi siitä, että mitä voin tehdä nyt vallitsevan tunnin aikana?! Tai vaikka vain sen minuutin?

Olo tulee tukkoiseksi heti, kun yrittää haukata liian ison palan kakkua kerralla. Kokeilinkin asioiden pilkkomista eilen ja jotenkin nautin ihan superpaljon päivästä. Elin hetkessä. Toki vaatii vähän harjoittelua, nimittäin kävi niin, että en ollut ehkä suunnitellut hommaa ihan loppuun asti ja töitä tein myöhään pikkutunneille. Mutta toisaalta kun mietin, en kovin paljoa nopeammin ja tehokkaammin olisi voinut päivää viettää. Miksi siis stressata päivän kaikista tulevista jutuista, kun voisin elää sen minuutin kerrallaan tehden sen minkä pystyy?! Ajatukset siinä, eikä seuraavassa asiassa.

Ihana joogaopettajani Kaisa Kärkkäinen sanoi taas sunnuntain mentoroinnissa hyvän ja ehkä joillekin itsestään selvänkin vinkin, joka tuli minulle kuitenkin tarpeeseen. Kerroin, kuinka mantraaminen on edelleen minulle haastavaa ja jokseenkin epämiellyttävääkin välillä. Kaisa tuntee minut jo melko hyvin ja tietää kertomusteni perusteella, että kielet sekä äänenkäyttö/laulaminen saavat oloni epävarmaksi, koska en ole niissä niin hyvä. Tai en ole niihin niin tottunut, koska olen vältellyt niitä koko aikuisikäni. Mantraamisessahan yhdistyy molemmat – käytännössä laulan muiden joukossa sanskriitiksi.

Kaisa ehdottikin, että harjoittelisin näitä erikseen. Voin lukea sanskriittia joogafilosofian kirjastamme ja mantrata vaikka vain vokaaleilla, esim. a- äänteellä. Mietin, että totta. Päätee muihinkin osa-alueisiin elämässä. Miksi yhdistän kaksi hankalaa asiaa heti, miksi en harjoittelisi niitä paloissa, erikseen. Kun eteen tulee asia, jonka tekemiseen minulla on kynnys, niin yritän tästä lähin miettiä, mikä olisi mukavin mahdollinen tapa aloittaa siihen suuntaan menemistä. Ei tarvitse hypätä heti syvään päähään, kun kahlaamalla ja hitaasti uimallakin sinne voi päästä. :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *