10 lumista faktaa minusta, mitä et ehkä tiennyt

24.01.2019 / ,

1.En ole koskaan nähnyt revontulia – tämä löytyy bucket-listaltani. :)

2.Olen lasketellut alle kouluiästä ja lumilautailemaan siirryin ala-asteelle mentyäni. Laskettelu on ehdottomasti lempitalviurheilulajini. Tosin nyt en ole lasketellut vuosiin… Edellisellä kerralla menin Levillä hyppyriin – kaaduin alastulossa ja satutin häntäluuni. Loppuloman hiihdin, mutta toisaalta löysin tällöin hiihtämisen ilon.

3. Yksi erikoisempi lumimuisto on Pyhältä. Kuvasimme keskellä yötä tunturin päällä tv-mainosta ja näyttelin naispääosaa. Kyseessä oli jokin venäläinen puhelinoperaattori.

4. Kävimme joululomalla katsomassa elokuvissa Ailo-nimisen elokuvan. Siinä näkyy uskomattoman hienosti pohjoisen Suomen luontoa, suosittelen katsomaan. Olen vasta nyt viime aikoina oppinut oikeasti arvostamaan neljää vuoden aikaa. Muistelen vähän kaiholla lapsuuden lumisia talvia Pohjanmaalla, kun Helsingissä usein on niin vähän lunta.

5. En ole koskaan uinut avannossa, mutta saunan jälkeen olen kyllä kierinyt lumessa.

6. En oikeastaan voi sietää kylmyyttä. Malliaikoina ajattelin aina, että mitkä tahansa olosuhteet käyvät, mutta kylmyyttä en oikein kestä. En ole koskaan jäätynyt niin kuin muutamissa kuvauksissa, jossa varustelu ei aina vastaa säätilaa… Kylmyyden takia esimerkiksi koululiikuntainhokkini oli luistelu. Tai ehkä vähän myös, siksi, että en ollut siinä kovin hyvä. :D

7. Yhdet parhaista lapsuudenmuistoistani liittyvät Rukalle. Kävin aina laskemassa muutamat laskut ja sitten join Ski Bistrossa tazza kaakaota, johon dippasin suklaapatukkaa.

8. Vaikka suomalaisena olen tottunut lumeen, niin joskus se myös hämmentää. Viime helmikuussa Italian pihamme oli ihan valkoisena lumesta (aika poikkeuksellista) ja kesäkuussa oli myös hassua Sveitsissä, kun saman päivän aikana koin paahtavan kesähelteen ja toppavaateita vaativan lumimaiseman mennessämme Jungfrau-vuoren huipulle.

9. Kirjoitin ala-asteen toisella luokalla runon, jonka nimi oli ”Lumilinna” ja voitin sillä jonkun ikäluokan kulttuurikilpailun. Se meni kutakuinkin näin (muistan vieläkin, kun niin helpot riimit :D):
Lumilinnan rakensin
sinne kutsuin kaverin
sen vieressä kasvoi puu
ja taivaalla loisti kuu
oli siinä katto
ja maassa matto
me siellä istuttiin
ja vitsejä kerrottiin
Lumi tuli,
mutta nyt se jo suli.

10. Saavuin juuri Kemiin Lumenen Arktis-lanseeraustapahtumaan. Tänään luvassa mm. illallinen lumilinnassa, mikä on varmasti aika eksoottinen kokemus! Saan ilokseni jatkaa tänä vuonna Lumene lähettiläänä, mikä on minulle iso juttu! <3

Leave a comment

2 kommenttia