Thursday thoughts

10.01.2019 /

1.Onko siellä muita joskus konmarittamiseen hurahtaneita? Oletteko jo huomanneet, että Netflixiin tuli tällä viikolla Tidying up with Marie Kondo sarja?! Kirjoitin reilu kolme vuotta sitten postauksen 10 syytä lukea KonMari . Minun oli pakko katsoa heti pari jaksoa tästä hänen ohjelmastaan – sekä alkaa viikata vaatteita uudestaan, karsia ja kääriä laatikoihin oikeaan tyyliin. Ja yhtäkkiä tilaa onkin taas enemmän. Jos kaipaatte siivousinspiraatiota tai tuntuu, että tavaraa on liikaa ja koti kaaoksessa – suosittelen katsomaan. Marie sitä paitsi osoittautuu sarjassa todella herttaiseksi, hymyileväksi ja empaattiseksi… Sarjasta tuleekin hyvä mieli ja vaikka yleensä tämän tyyliset sarjat eivät ole olekaan suosikkejani.

2. Kävimme eilen illalla Laurin kanssa BasBas:issa syömässä, jonne Lauri oli yllätyksesi varannut pöydän. Olen pitkään halunnut testata ravintolaa. Helsingin suosituimmaksi ravintolaksikin tituleerattu paikka täytti kovat odotukset. Erityisesti pidin tunnelmasta, tarjoilusta ja konseptista. Paikassa oli loistava fiilis, mutta oli ruokakin hyvää. Suosikkini oli alkuruoka, jossa oli paahdettua artisokkaa, ihan täydellinen annos! Lauri taas kehui liha-pääruoka-annosta maailman parhaaksi.

3. Olen saanut teiltä lähipäivinä paljon hyviä postaustoiveita, joiden toteuttamista odotan innolla. Tänään kuitenkaan en ehtinyt vielä tarttua mihinkään syvällisempään aiheeseen, koska meillä on kohta kuntosalitreffit isosiskoni kanssa. Nähtiin viimeksi yli kuukausi sitten heidän reissun takia, joten niin kivaa! Huomenna aamulla suuntaan Itä-Suomeen katsomaan läheiselle syntynyttä vauvaa… <3 Viikonloppuna taas jatketaan siitä Laurin kanssa Kolille kolmeksi yöksi kuvaamaan. :)  

4. Luin tänään lounastaessa Pupulandian Jennin postauksen Miltä tuntuu täyttää 35? Mietteitä elämästä, biologisesta kellosta ja vanhenemisesta . Tämä jotenkin kolahti, koska olen viime päivinä miettinyt vanhenemista eri lailla kuin koskaan ennen. Ensimmäistä kertaa elämässä tuntuu siltä, että aikaa ei ole ihan loputtomasti. Aika menee niin nopeasti ja haluan tiedostaa sen! Ensimmäistä kertaa olen myös kiinnostunut Anti age -tuotteista, sekä yhtäkkiä motivoitunut syömään kollageenia ravintolisänä, kun olen huomannut ensimmäiset pienet juonteet otsassa. Tämä menee siihen samaan kategoriaan, kun kerroin vähentäväni sokerin syönnin ihan minimiin. ;) Näistä pinnallisista esimerkeistä huolimatta, pääosin tuntuu, ettei millään tuollaisella ole mitään väliä, vaan sillä, etten lykkäisi unelmia. En sillä lailla pelkää vanhenemista. Tavallaan uskon, että tällainen ajan rajallisuuden pohdiskelu vain tekee välillä hyvää. Saa tilaisuuden ajatella, että mitä voin tehdä tänään, huomenna, ja ylihuomenna sen eteen, että eläisin mahdollisimman merkityksellistä elämää.

Tässä tällaisia random torstai-ajatuksia toimistolta. Mitä teidän päivään kuuluu? :)

Kuvat/ Mona Salminen


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *