Vuoden viimeinen postaus

31.12.2018 / ,

Olen taitanut oppia yhden ison asian tänä vuonna. Yrittäjälle aika vaikean, mutta tärkeän asian: nimittäin lomalla olemisen. Tämä vuosi on ollut yksi kiireisimmistä, stressaavimmista ja koin alkukesästä jonkin asteisen uupumisen. Tuon jälkeen pidin moniin vuosiin ensimmäistä kesälomaa. Se oli kyllä pääosin sellaista orastavaa lomailua, kun en ihan syvästi osannut päästää töiden ajattelusta irti. Nyt joululomalla olen pystynyt ottaa ennätysrennosti. Olin miettinyt, että ennen vuoden loppua teen kuitenkin jonkin perinteisen vuosikatsauksen, mutta enpä teekään vielä tänään. Tässä vain kuvia eiliseltä metsäretkeltämme ja vähän ajatusjuoksua… Haluan ikuistaa nämä kuvat itselleni tänne blogipäiväkirjaani. :)

Tähän syksyyn asti tunsin huonoa omaatuntoa usein blogista. Ajattelin, että ammattibloggaajana on laiskuutta ja epäammattimaisuutta tehdä tätä ihan omilla ehdoilla. Yrittäjänä muut asiat ovat kuitenkin olleet isosti päivissäni, mielessäni ja unelmissani jo useamman vuoden. Joten en vain halua tehdä blogia niin kunnianhimoisesti kuin joskus, kaikkeen ei paukut riitä. Ensi vuonna en aio tuntea paineita blogin ammattimaisuudesta tai lukijalähtöisyydestä. Olen vihdoin tajunnut ja huomannut, että harva siellä teistäkään aikakauslehtimäistä meininkiä kaipaa.

Olen superkiitollinen ja onnellinen jokaisesta teistä blogini lukijasta, mutta uskon, että tämä tärkeä ajattelutavan muutos pitää homman kohdallani eniten mielekkäänä. Kirjoitan ja jaan kuvia aiheista, jotka haluan itselleni taltioida muistoksi. Annan vinkkejä, kun haluan jakaa niitä. Tämä syksy on ollut jonkinlainen murros, kun olen heinäkuusta eteenpäin uskaltanut pudottaa postaustahtia selvästi ja tehdä tätä vain niin kuin hyvältä tuntuu. Loppujen lopuksi tämä ei ole johtanut lukija- tai asiakaskatoon. Tuntuu, että ensi vuonna hommat ovat vain paremmin balanssissa. :)

Olen vieläkin Seinäjoella ja oli hyvä päätös jäädä tänne vielä välipäiviksi. En muuten varmasti olisi osannut olla näin vapaalla. Nyt jo ympäristö on tehnyt sen, että olen miettinyt päivässä töitä ehkä maksimissaan tunnin. Olemme katsoneet leffoja, pelailleet, jutelleet, käyneet eväsretkellä laavulla ja hohtokeilaamassa (IG storystä ehkä joku huomasi ”hienon” suoritukseni… ;D). Olemme sukuloineet ja oleilleet. On ollut sellaista mukavaa joutilaisuutta, mitä normaaleihin viikkoihini en osaa luoda. Olen lukenut kirjaa ja miettinyt tulevia tavoitteita. Etenkin sijoittaminen, säästäminen ja asunnon ostaminen Helsingistä on ollut mielessä. Kohta lähdemme koulun saliin perheen kanssa ja pidän läheisille joogatunnin. Tulee hauskaa! :)

Olen ehkä juuri joogaopettajakoulutuksenkin myötä oppinut sellaista itsemyötätuontoa ja lempeää suhtautumista, mikä tulee varmasti olemaan jaksamiselleni jatkossa arvokasta. Olen tänä vuonna alkanut oppimaan, että oma hyvinvointi on työtä tärkeämpää ja laitettava joskus muun elämän edelle. Ja kun voi hyvin jaksaa taas innostua, tehdä, antaa ja olla luova. Odotan todella paljon ensi vuotta, minulla on siitä hyvä olo. Nyt on tosi hyvä olo! :)

Hyvää uutta vuotta ihanat!! <3 :)


Leave a comment

8 kommenttia

  • Ihana postaus, Vilma! Miä en ainakaan lukijana kaipaa aikakauslehtimäisyyttä, päinvastoin nämä päiväkirjamaisemmat jutut kiinnostavat etenkin nykyään enemmän. Ja hiljaisemmassa postaustahdissa kestää paremmin mukana eikä juttuja jää niin paljon väliin..!

    En muista koska olisin viimeksi kommentoinut tänne, mutta täällä ollaan siis edelleen. :)

    Ihanaa uutta vuotta sinne! <3

    • Vilma Peltonen

      Kiitos paljon ihana Anna, ihana kommentti!! ❤😘😚 Hyvää uutta vuotta!

    • Reetta

      Hyvää Uutta Vuotta!
      Samaa mieltä Annan kanssa. Nykyään saatan lukea jonkun ihanan postauksen jopa pariin kertaan. Innolla odotan mitä Uusi Vuosi tuo tullessaan.

  • mariem

    Aika hauska kun omasta mielestäni sun blogi on ollut jotenkin kivempi kesästä lähtien, ehkä joku inhimillisyys ja helpommin lähestyttävyys tekee sen. Täältä siis ääni tälle ”uudelle linjalle”, rentous vaikuttanut vain ja ainoastaan positiivisesti ja lisäämällä mielenkiintoa! Ihanaa uutta vuotta 2019! <3

    • Vilma Peltonen

      Kiitos Mariem, kun kommentoit! Teidän kannustus ja palaute on niin arvokasta! <3 Ihanaa uutta vuotta sullekin! :)

  • jemina

    Kiitos Vilma Sinulle vuoden 2018 postauksista❤
    Blogisi on ollut pitkään mulle lemppariluettavaa❤ Pidän ilmapiiristä, minkä olet onnistunut luomaan tänne sivustolle. Se on aito, kepeä mutta mietiskelevä, vastuullinen, visuaalista kauneutta tarjoava ja toivoa tulevaan luova❤
    Ihanaa uutta vuotta❤🤗

    • Vilma Peltonen

      Kiitos Jemina niin ihanasta kommentista! :’) Tulipa kauniista sanoistasi hyvä mieli! Kiitos ja kaikkea hyvää vuoteen 2019! <3