Vuoden paras asia – yhteisöllisyys

Tähän alkuun maininta, että nämä postauksen kuvat ovat Artun synttäripäivältä Thaimaasta. ;)

Kirjoitimme eilen joogaopettajakoulutuksessa ajatuksia ylös kuluneesta vuodesta sekä toiveita ja tavoitteita ensi vuoteen liittyen. Yksi poikkeuksellinen asia nousi minulla tänä vuonna esiin… Nimittäin yhteisöllisyys. Viime vuodet ulkomailla ovat olleet osittain aika (tosi) yksinäistä aikaa. Vaikka minulla on läheinen perhe ja suku, sekä melko paljon ystäviä ympäri Suomea, on minulta puuttunut vuosien ajan arjessa yhteisö, johon kuulun. Perheenkin asuessa eri puolella Suomea, minulla ei ole ollut ihmisiä, jotka ovat jokapäiväisessä elämässäni fyysisesti mukana – Lauria lukuun ottamatta. Tiedostan kuitenkin, että olen hyvin onnekas pelkästään jo edellä mainituista!

Olen myös vasta nyt ehkä tajunnut, mikä merkitys yhteisöllä arjessani hyvinvoinnilleni on. Sellaisella porukalla, mihin kuuluu luottamus, sitoutuminen, motivaatio ja läheisyys… Lukion jälkeen minulla ei ole ollut enää varsinaista tiivistä ystäväporukkaa, jossa olisin aktiivisesti mukana – ei yhtä ainutta työpaikkaa, jossa olisi kollegat lähellä. Ei edes harrastusta. Montaa joukkuelajia nuorena harrastaneena, joukkueet ovat aina olleet kuin toinen perhe, jossa jaetaan elämää. Nyt tällaistakaan yhteisöä ei ole ollut harrastaessani yksilölajeja siellä täällä. Koen, että blogi ja some on tuonut elämääni ihanan yhteisön, johon te lukijatkin kuulutte. Mutta minulle verkossa oleva yhteisö ei täysin korvaa fyysistä kohtaamista sosiaalisen ryhmän kanssa.

Tämä vuosi onkin siis ollut sosiaalisuuden vuosi. Olen sydämeni pohjasta kiitollinen siitä, että tänä vuonna olen solminut uusia syviä ystävyyssuhteita, lähentänyt vanhoja, tavannut useammin perhettäni, löytänyt läheiset kollegat. En tiedä, onko minulla koskaan ollut tällaista tilannetta, että on näin paljon merkittäviä ihmissuhteita ympärillä. Se tekee tästä vuodesta erityisen. Haluan miettiä, miten ensi vuonna voisin lisätä itse yhteisöllisyyttä muiden kesken ja mielessä onkin pari juttua. Haluaisin itse olla ihminen, joka kutsuu ihmisiä myös yhteen, koska oikeasti siitä, että kokee kuuluvansa johonkin porukkaan, voi saada niin paljon voimaa. Yksi hyvinvoinnin kulmakivi, mitä en ole tainnut aikaisemmin ymmärtää.

Kolme juttua nousee erityisesti mieleeni tältä vuodelta. Tämä kuvissakin näkyvä meidän neljän porukka, jolla tänä vuonna olemme tehneet useampia reissuja ja jonka kanssa olemme joka päivä tekemisissä. Eilen vietimme pikkujouluja yhdessä yömyöhään, vain hengailen ja syöden, ja mielessä niin iso kiitollisuus tästä tänä vuonna syntyneestä luottoporukastani. Koen, että minulla on Helsingissä myös muita rakkaita ja läheisiä ystäviä, mistä olen tosi onnellinen. Osaan arvostaa tätä asiaa nykyään ihan eri sfääreissä sen jälkeen, kun asuin vuosia niin, ettei samassa kaupungissa (tai edes maassa) ollut yhtään ystävää.  

Toinen asia on joogayhteisö. Olen tutustunut vuoden aikana useampiin mahtaviin ja saman henkisiin tyyppeihin joogan kautta ja tämä on ollut minulle tosi tärkeää. Joogaopettajakoulutus on tuonut myös eräänlaisen yhteisön elämääni ja olen innoissani, että tavataan samalla porukalla joka kuukausi ensi elokuuhun asti. Saan jakaa matkani joogaopeksi ihan superihanassa joukossa.

Kolmas juttu on Suomen blogiskene, joka on maailmalla varmasti aika poikkeuksellinen. Mun mielestä meillä on Suomessa ihan paras meininki – kaikki auttaa toisiaan, pidetään tiiviisti yhtä ja yhteyttä. Tänä vuonna olen päässyt selvästi taas enemmän tapahtumiin, jotka ovat olleet tärkeitä paikkoja päästä vaihtamaan kollegoiden kanssa ajatuksia. Nyt 12 hengen porukalla muutamme tällä viikolla yhteiseen toimistoon. Ensi vuonna mulla ja Laurilla on siis kodin ulkopuolinen työhuone ja ympärillä inspiroivia tyyppejä! Olen niin innoissani tästä!! <3

Millaisia ajatuksia yhteisöllisyys teissä herättää? :)

Kuvat Lauri, Janita, Arttu, Minä

Leave a comment

2 kommenttia

  • Mape

    Olen saanut kasvaa osana vanhoilliskestadiolaista yhteisöä. Minut ovat ympäröineet aina suuret perheet, laaja ystävä porukka. Olen saanut olla ja saan yhä olla osana jotakin. Olen saanut tuntea kuuluvani johonkin joukkoon, kokea oloni arvokkaaksi ja tärkeäksi, tulla kuulluksi. Erityisesti suviseuroissa tämä tunne on aivan käsittämätöntä. Usea ei lestadiolainen onkin ollut ihmeissään siitä hyörinästä ja pyörinästä ja siitä yhteisöllisyydestä, jonka avulla suviseurat saadaan järjestettyä. Vaikka olen muuttanut usein lapsena ja nyt aikuisena, olen löytänyt nopeasti lestadiolaisia ystäviä ympärilleni. Mutta tällä on myös aina kääntöpuolensa. Tajusimme lukiossa kuinka tiiviisti olimme vain oma joukkomme. Olimme aina keskenämme, meillä oli omat juttumme. Hengasimme kaiken kouluajan ja vapaa-ajan yhdessä. Tajusimme vihdoin katsoa myöskin ympärillemme, kuinka upeita luokkalaisia olimmekaan saaneet. Juttelimme heidän kanssaan enemmän, avauduimme puolin ja toisin ennakkoluuloistamme, opimme arvostamaan toistemme elämäntapaa ja arvojamme vaikka kaikkea emme voineetkaan ymmärtää. Meillä on yhä olemassa tuo vanha lukiojoukkomme jossa nauroimme ja itkimme stressin uuvuttavinamme yhdessä. Meillä oli jtn yhteistä, yhteinen päämäärä ja matka. Sain monesta ei lestadiolaisesta ihania ystäviä, joiden kanssa pidän vieläkin yhteyttä.

    Yhteisöllisyys on ihana asia, ja toivonkin sydämmeni pohjasta, että jokainen meistä voisi tuntea kuuluvansa osaksi jotain porukkaa. Se voi olla juurikin harrastusporukka, koulu, vapaaehtoistyö, uskonto, jääkiekko-ottelussa tuntea kuuluvansa samaan jengiin kun osa katsojista ja hurrata sydämen pohjasta tuntemattoman vierustoverin kanssa.

    Pakko sanoa vielä että Vilma vaikutat ihanalta ihmisestä, ja on ollut ihana seurata varsinkin teidän 4:n tiivistä porukkaa, jossa jokainen tulee erilaisista taustoista, mutta silti olette niin te. :) Ihanaa joulun odotusta! :)

    • Vilma Peltonen

      Kiitos paljon tosi ihanasta kommentista Mape!! ❤ Rauhallista joulunaikaa sulle 😊❤