Uudet helpot kasviproteiinilähteet & ayurvedinen kitchari 2.0

15.09.2018 / ,

*kaupallisessa yhteistyössä GoGreen

Muistatteko, kun reilu vuosi sitten postasin teille intialaisesta ruuasta, Kitcharista, joka on tunnettu parantumista edistävänä ja puhdistavana ruokana? Vaikka kyse on intialaisessa lääketieteessä käytetystä terveysruuasta, mielestäni kitchari on myös tosi hyvä arkiruoka. Sitä on niin helppo tehdä, että omaan keittiööni tämä ayurvedinen paastoruoka on paikkansa vakiinnuttanut. Syksyllä kitchari tuntuu taas erittäin ajankohtaiselta sen kehoa lämmittävän ominaisuutensa vuoksi. Tähän aikaan vuodesta minun tekee mieli myös kaikkia kitcharista löytyviä tulehdusta poistavia mausteita kuten inkivääriä ja kurkumaa. Kurkkukipua ja yskää tovin poteneena, oli siis korkein aika ottaa taas kitchari mukaan kuvioihin. Päätin kuitenkin tehdä kitcharia uudella tavalla – GoGreenin syksyn uutuuksia kokeillen.

GoGreenin siemenet, palkokasvit ja ruokajyvät ovat itselleni hyvinkin tuttuja. Kyseiset ruokaryhmät ovat tärkeä osa ruokavaliotani ja hyvin usein ostan nämä juuri GoGreenilta. Olikin kiva päästä yhteistyön merkeissä testaamaan sekoituksia, jotka yhdistävät kaikki edellä mainitut yhdeksi tuotteeksi. Luomu jyvä-ja palkokasvisekoituksia on kolme erilaista, jotka näkyvät alla olevassa kuvassa:

Tähän asti olen varioinut kitcharia kasvisten osalta (käyttää voi kaikkea pinaatista porkkanaan), mutta riisi on pysynyt pohjana kuten perinteisimmässä reseptissä. Syön hyvin pitkälti vegaanisti, joten proteiininsaantia on hyvä miettiä. Kvinoa on riisiä proteiinipitoisempi ja sitä voi käyttää samaan tapaan, joten päätin kokeilla toimisiko kvinoa- & kikhernesekoitus reseptiini. Sekoituksessa on ihana yhdistelmä luomuviljeltyä valkoista ja mustaa kvinoaa, kikhernebulguria, punaista riisiä, vihreitä herneitä ja auringonkukansiemeniä. Ja kyllä, mielestäni tämä sekoitus toimi tosi hyvin. Poikaystäväni (joka ei ole kasvissyöjä) sanoi myös, että tosi hyvää tuli! :)

Kitchari 2.0 reseptini on siis entistä terveellisempi, monipuolisempi ja proteiinipitoisempi. Kitchari on klassikkoruoka, jolle on olemassa lukematon määrä variaatioita. Itse pyrin käyttämään raaka-aineita, joita saa helposti ja jotka yleensä ovatkin kaapissani valmiina. Mitä proteiiniin tulee, niin 100g basmatiriisiä sisältää n.7g proteiinia. Tämä GoGreenin kvinoa & kikhernesekoitus sisältää proteiinia 17g /100g. Myös kuituja on enemmän. Joillekin riisi toimii vatsalle paremmin ja kitcharin yksi hyödyistä on juuri se, että ruoka ravitsee, mutta sulaa nopeasti. Jos kuitenkaan ei ole isompia ruuansulatusongelmia, niin mielestäni kvinoa tai tällainen sekoitus toimii loistavasti!

GoGreenin miksaus on jo itsessään ravitsevaa ja hyvänmakuista. Kiireisenä päivänä aion tehdä kulhoannoksen 10 minuutin keittoajassa. Sillä aikaa kun sekoitus keittyy, kokoan esim. avokadoa, pinaattia, hummusta ja kurkkua tai porkkanaa – mitä ikinä kaapista löytyy! GoGreenin nettisivuilta löytyy myös paljon helppoja kasvisreseptejä, mutta nyt siihen kitchariohjeeseen. :)

Helppo kvinoa-kitchari (gl, m, k)

2 dl GoGreen Kvinoa- & kikhernesekoitusta
2 dl GoGreen mung-papuja
1-2 rkl gheetä (eli kirkastettua voita)
parin sentin pala raastettua inkivääriä
1 tl juustokuminaa
1 tl kurkumaa
1 tl fenkolijauhetta
n. 1 tl laadukasta suolaa
(puolikas punainen chili tai 0,5tl chiliä jauhettuna)
kourallinen pilkottuja kasviksia (tässä itselläni porkkanaa ja paprikaa)

tarjoiluun:
lime/sitruuna
tuoretta korianteria

1. Liota ja huuhtele mung-pavut pakkauksen ohjeen mukaan (huom. yön yli kestävä liotusaika).
2. Laita kattila liedelle miedolle lämmölle ja lisää ghee. Anna sulaa ja lisää raastettu inkivääri ja sen jälkeen muut mausteet. Kuulota kevyellä lämmöllä pari minuuttia voisulassa.
3. Lisää huuhdeltu kvinoa & kikherneseos sekä mung-pavut ja sekoita. Parin minuutin jälkeen lisään vettä niin, että kaikki juuri ja juuri peittyy. Pese, kuori ja pilko kasvikset ja lisään ne kattilaan.
4. Anna keittyä kunnes lopputulos näyttää muhennokselta ja kasvikset ovat pehmentyneet sopivasti. Kvinoa- & kikhernesekoitus on valmista 10 minuutissa, mutta katso, jos kasviksesi tarvitsevat vähän lisäaikaa.
5. Anna kitcharin vetäytyä hetken kannen alla. Ennen tarjoilua purista päälle limen/sitruunan mehu sekä silputtua korianteria. Laitoin itse päälle koristeeksi myös granaattiomenan siemeniä sekä seesaminsiemeniä. :)

Muutama huomio:

·Mausteet ovat hyvin tärkeällä sijalla kitcharissa, kuten muussakin ayurvedisessa ruuanlaitossa. Niissä ei kannata säästellä – ei määrissä eikä laadussa.

·Kitchari on helposti sulavaa ja siksi sitä käytetään myös paastoruokana. Oma kehotyyppini vata on sellainen, että mitään perinteistä vesi- tai mehupaastoa ei suositella, mutta kehoa voi puhdistaa juuri kitcharipaastolla: 3 kertaa päivässä kitcharia ja juomana runsaasti vettä sekä yrttiteetä. Ruoka sopii mielestäni erinomaisesti myös ennen joogatuntia syötäväksi: se antaa energiaa ja täyttää, mutta ei tee olosta yhtään tukkoista ja väsynyttä.

·Kitchari sopii kaikille Ayurvedan doshille, niin Vatalle, Pittalle kuin Kaphallekin.

 

Mikä on teidän lempikasvisruokaa arjessa? :)

Leave a comment

6 kommenttia

  • Nanni

    Pystyykö kitcharia valmistamaan ilman papuja tai voiko ne korvata jollain? Itse pavuille allerginen, muuten kuulostaisi hyvältä ruualta. Jos jaksat ja haluat, niin kirjottaisitko lempi kasvisruokiesi reseptejä blogiin? :)

    • Vilma Peltonen

      Mun mielestä pavut voi hyvin jättää tästä pois! Itse olen aina käyttänyt papuja, mutta en näe syytä, miksi ei voisi tehdä ilmankin. 😊 Ja hyvä postausvinkki, voisin kirjoitella jonkun koonnin kasvisruuista joita yleensä syön! Pistän tämän ylös itselleni!😊

  • Maiju

    Kuinka oleellinen osa reseptiä tuo ghee on? Vegaanina en sitä halua laittaa ruokaani, mutta reseptiä kiinnostaisi kokeilla.
    Millä gheen voisi mahdollisesti korvata?

    • Vilma Peltonen

      Ayurvedisessa mielessä ghee oleellinen, mutta muuten voi hyvin korvata! Itse koittaisin korvata kookosöljyllä. 😙

  • Nopnop

    Tätä pitää testata? Tuleeko reseptistä yksi annos/kulhollinen? Voisin testata tätä paastoa ja tehdä kerralla kolme annosta yhdelle päivälle… Onko tällaisella paastolla tarkoitus esim. rauhoittaa elimistöä tai pudottaa painoa, vai millaisia hyötyjä siitä voi saada?

    • Vilma Peltonen

      Tästä tulee kyllä pari-kolme annosta! 😊 Ayurvessa suositellaan, että ruoka syödään tuoreeltaan. Ei siis syötäisi edellisen päivän tähteitä. Mutta juuri mun mielestä paastolle kätevä, kun voi syödä koko päivän tästä samasta kattilasta. Paaston enemmän tarkoitus puhdistaa ja rauhoittaa elimistöä. Jättää energiaa muulle kuin raskaan ruuan sullatamiseen. Mutta toki tällä lailla vaikea syödä liikaa kaloreita, joten toimii varmasti myös painonhallinnassa. 😊