Miten pitäisi elää? (#olisinpatiennyt)

01.06.2018 /

Viisi vuotta sitten otsikoin postaukseni samalla tavalla. Olin elämässäni isojen päätösten äärellä. En ollut vielä tavannut nykyistä poikaystävääni, en ollut koskaan asunut ulkomailla, en vielä blogannut ammatikseni… Silloin postauksen loppuun kirjoitin, että pohdintani ei liittynyt mihinkään tiettyyn asiaan, vaan yleisesti elämään. Mutta kyllähän se oikeasti liittyi. Lopetin postauksen sanoihin: tämän päivän valinnat ovat huomisen tulevaisuus.

Nyt viisi vuotta myöhemmin mietin, että onneksi elin kuten elin ja päätin kuten päätin. Tässä alkuun tuo vanha postaukseni. Loppuun pätkä, jonka kirjoitin tässä autossa matkalla, kun ajamme siskoni kanssa Seinäjoelle. Molemmat kelailut liittyvät mielestäni otsikkoon – elämäntilanne vain on varsin eri.

2013

Eiliseen kahvilapostaukseenikin liittyen olen pohtinut taas sitä, miten helposti elää niin, että päätökset toistavat itseään. Berliinissä (kuten reissussa yleensäkin), mietin myös, millaista olisi asua kyseisessä paikassa. Voisin ihan yhtä hyvin muuttaa ja aloittaa elämäni ihan toisenlaisena.

Rutiinit ovat välttämättömiä arjessa selviytymiseen -jokainen tietää päättämisen vaikeuden. Meillä tuhlaantuisi valtavasti aikaa ja energiaa, jos joka päivä joutuisimme ajattelemaan asiat uudestaan. Aina aamusta lähtien siitä, millä menen töihin, mitä reittiä? Luonko aamiaisekseni jonkun uuden reseptin, tervehdinkö työkaveriani jotenkin yllättävästi ja menenkö lounastauolla sittenkin jumppaan? Onneksi kaikkea hampaiden harjauksesta sukkien pukemiseen, ei tarvitse miettiä.

Sitä ehkä liiankin helposti kuitenkin tottuu tekemisiinsä. Tulee ihmiseksi, joka ei pysähdy kyseenalaistamaan. Mahdollisesti tyytyy. Ja kyllä hampaiden harjaustakin on hyvä miettiä joskus: kannattaisikohan vaihtaa sähköhammasharjaan ja käyttää oikeasti sitä kaapissa olevaa hammaslankaa? Oli osa-alue elämässä mikä tahansa, ihminen toimii usein itsensä varjona ruokakaupassa, vaatekaapillaan, parisuhteessa, arjessa, työssään.  

On raskasta uudistua. On pelottavaa poiketa. Mutta jostain on luovuttava saadakseen parempaa. Ei voi kuvitella astuvansa samaan aikaan kaikista ovista ulos ja pysyä silti samassa tilassa. Jokainen Harry Potteria lukenut tietää, kuinka ilmiintymisessä käy, jos ei keskity tarpeeksi tulevaan määränpäähänsä. Halkeentuu, koska ei voi olla kahdessa paikassa samaan aikaan ilman seurauksia.  

Mutta ihminen on sellainen, että se kaipaa niin turvaa kuin vapautta. On haaste saada nämä tasapainoon.

Mietin vain, että milloin on oikea hetki. Silloin, kun alkaa miettimään asioita?! Pitääkö suin päin sännätä? Vai pitääkö valmistautua, odottaa, varmistua.  

”Tee toisin kuin valtavirta, niin menestyt” on hyvä ohje, ehkä. Mielestäni hyvä ohje olisi myös tee toisin kuin valtavirta sinussa sanoo. Tee toisin, kuin olet tottunut. Koska väillä tunteet, pelot, järki, muiden mielipiteet ja kiire.. saa tekemään asioita toisin kuin intuitio ja alitajunta sanoisi. Syvällä sisimmässään ehkä kaipaa muuta, mutta se tukahdutetaan.

Iso kysymys on, kumpi on oikein. Osata luopua ja tehdä vaikeita päätöksiä sen toivossa, että saisi parempaa? Vai lopettaa haikailemasta jotain, mitä ei ole?  

Katkeroituuko jälkimmäisestä? Kärsiikö kuitenkin ensimmäisestä enemmän? Tämä on mieleni dilemma, jolle haluaisin vastauksen. Välillä sanon itselleni aina elämänohjettani numero 1: Ihminen katuu enemmän tekemättä jättämiään asioita kuin tehtyjä. Tämä siis puoltaa ensimmäistä ”muutos” vaihtoehtoa. Mutta elämänohjeeni numero 2 kuuluu: Nauti siitä mitä sinulla on, älä aina kaipaa jotain mitä sinulla ei ole.  

Haluaisin kuulla liudan mummoja ja paappoja ja kysyä heiltä, elämän viisastuttamilta ihmisiltä, miten elää?? Mikä on oikea vastaus?
Mitä mieltä te olette? 

TÄNÄÄN

Olo on oudonkin onnellinen ja kiitollinen. Englannissa ja Italiassa asuessani tunsin usein, että elämäni on pelkästään töitä ja treeniä. Ei siis negatiivisesti sanottuna, vaan faktana. Kummassakaan maassa minulla ei ole juurikaan ollut sosiaalisia tilanteita tai ystäviä. Loin uutta, kehitin itseäni ja treenasin kaksikin kertaa päivässä. Oli aikaa tehdä terveellistä ruokaa monta kertaa päivässä, tehdä spontaanisti juttuja ja ajatella. Töitä ja treeniä teimme paljon myös yhdessä poikaystäväni kanssa, joten erillistä parisuhdeaikaakaan ei aina ollut.

Nyt olen kolme kuukautta nähnyt joka päivä vähintään yhtä ystävääni tai ollut työtapaamisessa. Kaikki viikonloput ovat menneet sosiaalisissa reissuissa tai juhlissa. Olen merkannut kalenterin jokaiselle päivälle jonkun menon. Kontrasti ulkomailla asumiseen on ollut suuri, mutta toivottu. Molemmissa on hyvät puolensa, mutta nyt tuntuu, että kaikki elämäni osa-alueet ovat uskomattoman hyvällä tolalla: parisuhde, työ, asuintilanne, ystävät jne… Ainut, että nyt kun kaikki on ollut niin hyvin kun voi, olen ollut liian väsynyt nauttimaan siitä täysillä. Toki tietyissä hetkissä olen, mutta se yleistunne.

Tänä keväänä on tullut mentyä niin tukkaputkella, että en ole ehtinyt tai jaksanut pysähtyä fiilistelemään tarpeeksi usein hetkessä vaan jälkikäteen. Olen ollut suoritusmoodilla. Nyt viimeisen viikon olen kiinnittänyt hirveästi huomiota ajatteluuni. Siihen, että haluan pitää sen väsyneenäkin positiivisena ja elämäniloisena. Tiedän, että asennetta voi muuttaa ja, että ajattelu vaikuttaa mieleen ja mieli vaikuttaa kaikkeen. Silti, välillä voivottelen, etten vain enää jaksa…purkaan uupumuksen tunteitani lähimpiin. Tätä Helsinkielämää, töitä, tapahtumia ja matkustamistahan olen juuri toivonut, en voi nyt salaa haikailla Italian yksinkertaisempaa elämää ja rauhaa.

Olenkin nyt tietoisesti pysähtynyt hetkiin ja tuntenut kiitollisuutta. Viime päivinä olen taas tajunnut tosi hyvin, että en voi haluta ja haaveilla, odottaa ja sysätä täyttä onnea aina seuraavaan paikkaan ja aikaan. Yksi pysäyttävä ja koskettava uutinen tällä viikolla meni myös ihon alle. Sisäinen ääneni on hokenut viime päivät, että väsymys tai stressi ei ole kohdallani hyviä syitä olla nauttimatta jokaisesta päivästä. Olenkin tullut taas muistaneeksi kaikki asiat, jotka tiedän, mutta jotka välillä vaikea tuoda käytäntöön… Kiire on tuntunut itse aiheutetulta, väsymys asialta, jonka eteen vain on itse tehtävä jotain ja lasi muuttunut puoliksi täydeksi asennemuutoksen jälkeen.

Maaret Kallion aluille laittama #olisinpatiennyt -kampanja on myös saanut ainakin itseni ajattelemaan teini-iän aikaa. Ehkä senkin takia tuntuu vain kiitolliselta, kun mietin, miten moni nuoruuden pelko ja huoli on ollut turha. Elämä kyllä kantaa ja kaikesta voi seurata jotain hyvää. Nykypäivänä kai vastaisin Miten tulisi elää? -pohdintaani: sekä että. Jos mieleen edes tulee, voisinko katua myöhemmin etten tee tätä, niin sitten pitää tehdä. Kiitollisuus taas on paras tunne. Se kylvää positiivista ajattelua, mikä tuo taas onnellisuutta.

Oma #olisinpatiennyt kohta voisikin olla, että elämässä vaihtelee erilaiset ajanjaksot ja vaiheet, ja että pitkällä tähtäimellä se on vain hyvä asia. #olisinpatiennyt olla rauhassa kussakin elämänvaiheessa ja luottaa tulevaisuuteen sekä itseeni. Olisinpa myös tiennyt, että voittaminen ei ole tärkeintä, vaan se, että osaa toivoa muille voittoa ja iloita aidosti toisen puolesta. :)

photos / Lauri D. (edited by me)

Leave a comment

9 kommenttia

  • Tää oli tosi hyvä postaus! Ihailen sua monestakin syystä ja siksi on välillä helpottavaa kuulla ettei sullakaan ole aina (ollut) helppoa. Ei silleen et haluis sulle mitään pahaa mut siihen samaistuu eri tavalla. :-D

    Ihanaa kesäviikonloppua sinne. <3

    http://www.tyhjaajatus.com

    • Vilma Peltonen

      Ihana kommentti, ja hauska kuulla. :D Joo blogista välillä todella voi saada epäinhimillisemmän kuvan, mutta ihmisiä tässä kaikki ollaan. ;) <3 Kiitos Saranda, kun kommentoit! :)

  • Pauliina

    Ihana postaus, kiitos! <3

  • Maija_

    Ihana postaus vilma, antaa ajattelemisen aihetta. Ja upeita kuvia jälleen! :)

  • Tiinatuulia

    Superihana postaus joka taas kolahti omaankin elämääni/ajatuksiini täydellisesti!

    Viimeaikoikoina olenkin miettinyt itse taas paljon tasapainoa huomattuani että juuri nyt oma elämä on parasta just näin, mutta tunnen jotenkin uupuvani silti kaiken hyvän keskellä… Ne omat maadoittumiskeinot ja kiitollisuus ovat niin tärkeitä löytää. :)

  • Lissu

    Tärkee aihe, mutta täysin epäoleellinen kysymys: Miten ihmeessä tuohon otsake/ensimmäisen kuvan asentoon pääsee? :D Ojensitko toisen jalan toiselta laidalta, hyppäsitkö?

    • Vilma Peltonen

      Haha, et oo eka joka kysyy. ;) Käytin poikaystävää apuna, ensin laitoin toisen jalan ja sitten käsillä poikaystävääni tukeutuen ponnistin toisen jalan…. Ja sitten yritin pysyä niin kauan, että poikaystäväni juoksi ottamaan kuvan. :D

  • Darya

    äärettömän arvokas postaus, kiitos kun jaoit tämän meille kaikille <3<3<3