VANHASTA LUOPUMINEN ON UUDEN ALKU

*kaupallisessa yhteistyössä Samsung

Olen koko elämäni ollut vähän koukussa uusiin alkuihin. Olen rakastanut tyhjiä vihkoja, tammikuun ensimmäistä päivää, uuden opiskelupaikan aloittamista. Uusi alku on mahdollisuuksia täynnä. Voi aloittaa ilman vanhaa painolastia, voi aloittaa erilaisena ihmisenä. Olen aloittanut kolme korkeakoulua, olen muuttanut monesti, olen hankkinut uusia työprojekteja ja ammatteja. Minulle uusi alku tarkoittaa uusia kokemuksia, ihmisiä ja itseensä tutustumista – tunnetta, että elää täysillä. Uusi alku on kuitenkin aluksi luopumista…

Jotta jotain uutta voi tulla, täytyy tehdä tilaa ja luopua vanhasta. Tämä vanha viisaus on niin totta. Me emme voi lisätä tuntien määrää vuorokaudessa tai kasvattaa päivien lukumäärää vuodessa. Ainut keino antaa itselle mahdollisuus johonkin ihan uuteen, on siis raivata tilaa olemassa olevasta järjestyksestä. Mutta ihmiset usein pelkäävät muutosta. Vanha tuntuu turvalliselta ja tutulta, hallittavalta. Lykkäämme päätöstä, koska uusi on epävarmaa ja vaivalloista. Mutta mitä pidempään lykkäämme ensimmäistä askelta, sitä suuremmaksi paine kasvaa. Maailma muuttuu jatkuvasti, nykypäivänä yhä nopeammin. Mielestäni muutos on hyväksyttävä ja hypättävä siihen mukaan.

Minä haluan mennä elämässäni eteenpäin jatkuvasti. Haluan nähdä, oppia, kasvaa ihmisenä. Haluan mennä eteenpäin vaikeista kokemuksista, tukahduttavista ihmisistä ja negatiivisista ajatuksista. Se ei ole helppoa. Vanhasta luopuminen ei yleensä ole alkuunkaan helppoa. Jokainen eron tai muun ison muutoksen läpikäynyt tietää, miten vaikea on päästää irti. Se on kuitenkin ainut keino mennä elämässä eteenpäin, löytää tilalle jotain parempaa. Mielestäni ajatus siitä, että meidän pitäisi olla läpi elämän samoissa työpaikoissa, ystävyyssuhteissa, asuinpaikoissa – on aika tukahduttava. Ollakseen vapaa, on uskallettava jättää asioita taakse.

Luopuminen ei ole mielestäni luovuttamista. Se on usein enemmänkin rohkeutta. Mielestäni asioista luopuminen nähdään turhan usein synkkänä. Ajatellaan, että on jotenkin hienoa nostalgisoida perinteitä, pysyä vanhoissa rutiineissa, säilöä materiaa, olla tyytyväinen siihen, mitä on. Mutta, kun jos ei ole tyytyväinen?! Jos haluaisi elämältä, ihmissuhteilta, vapaa-ajalta, työltä ja itseltä jotain muuta? Jos asiat voisi mennäkin paremmin? Mielestäni monesti ne voivat. Luopuminen on paras keino puhdistaa mieltä, kotia, elimistöä, sillä siivous antaa energiaa. Kun on poistettu stressitekijöitä tai elämää hidastavia asioita, yhtäkkiä se olennainen pompahtaa esiin. Tuntuu kirkkaammalta, luovalta ja järjestelmällisemmältä. Tuntuu jännittävämmältä. Meidän pitäisi olla tarkempia siitä, mitä sallimme elämään. Muuten hukumme informaatiotulvaan, kalenteripäivityksiin, viesteihin, sopimuksiin ja velvollisuudentuntoihin.

Mielestäni onkin hyvä kyseenalaistaa, pysyykö vanhassa vain, koska on laiska? Mukavuudenhaluinen? Liian kiltti? Pelokas? Saamaton? Jos näin on, niin haluan rohkaista päätöksen tekoon. Päätöksestä seuraa lumipalloefekti, joka alkaa toteuttaa itseään yksi asia kerrallaan. Kaikki järjestyy. Kaiken tarvittavan oppii. Kaikesta selviää. Kaikki voi hetken olla vierasta ja turhauttavaa. Mutta lopulta itseään kiittää, että teki sen. Ainakin antaa mahdollisuuden elämälle yllättää. Itse mietin, että voin kyllä palata vanhaan sitten, jos siltä tuntuu… Mutta eihän sitä koskaan tunnu.

Nyt näin kevät on uudelleen syntymisen aikaa – hyvää aika vähentää, poistaa, siivota ja vaihtaa. Elektroniikka on yksi sellainen, minkä vaihtamista helposti lykkää ja lykkää. Puhelimesta luopuminen tuntuu esimerkiksi haastavalta, koska vanhat muistot jäävät puhelimeen. Harva meistä kuitenkaan kiintyy laitteeseen, mutta puhelimen sieluun (sen sisältöön), kyllä. Itse en ole ollenkaan taitava tekniikan kanssa. Olinkin yllättynyt, miten helppoa on vaihtaa Samsungiin. Minulla on nyt käytössä uusin malli Samsung Galaxy S9 ja sain tänne hetkessä kaikki omat kuvat, videot, muistiot, yhteystiedot, musiikit, kalenterit yms. vanhasta puhelimestani. Myös kaikki ostamani/lataamani sovellukset siirtyivät valmiiksi, eikä niitä tarvinnut uudestaan hakea puhelimeen.

Samusungin Smart Switch sovellus, jonka avulla siirto tapahtuu, on todella helppokäyttöinen ja nopea. Smart Switch löytyy valmiina kaikkien Samsungin puhelimien sisältä. Ei ole väliä mikä puhelinmalli on kyseessä – omat tiedostot voi siirtää kaikista puhelimista Samsungiin. Halutessaan myös asetukset, taustakuvaa myöten siirtyvät. Pakkauksesta löytyy johto ja adapteri, joilla siirron saa suoritettua ja puhelimet yhdistettyä. Yhdistämisen jälkeen seurasin vain Smart Swicthin antamia ohjeita ja valitsin, mitä haluan siirtää.

Olen ollut supertyytyväinen S9-puhelimeen. Erityisesti kamera, joka on minulle tärkein ominaisuus, on ollut huikea. Tässä postauksessa osa kuvista on tällä puhelimella otettu. Alla näette kuvaparin, josta itsellä meni hetki miettiä, että kumpi näistä nyt olikaan otettu ammattilaiskamerakalustolla ja kumpi Samsung Galaxy S9 -puhelimellani. Myös poikaystäväni haluaa koko ajan lainata uutta puhelintani… Enkä ihmettele, sillä on tämä paras puhelin, mitä olen koskaan käyttänyt.

Uuteen puhelimeen vaihtamisen hankalin osuus oli siis päätös. Loppu olikin naurettavan yksinkertaista, ja nyt mietin, miksi en aikaisemmin vaihtanut Samsungin puhelimeen.  Monesti muutokseen heittäytyminen vaatii luottamusta – luottamusta, että asiat sujuvat. Kiitos Samsungille siitä, että Smart Switch todella piti lupauksensa.

Yhtenä vuonna olen kevätsiivonnut kropan detoxilla, toisena järjestellyt kaikki kodin kaapit…. Tänä vuonna puhelimen. Tärkein työvälineeni ja eniten käyttämäni esine/laite on nyt valmis kesään ja sen muistoille! :)

Leave a comment

12 kommenttia

  • Laura

    Itse yritän pärjätä mahdollisimman kauan vanhalla puhelimella, jotta maailmaan ei taas syntyisi enempää jätettä :) Nykyisen puhelimeni sain käytettynä sukulaiseltani, joten siinäkin onnistuttiin kierrättämään :) Älypuhelimien jatkuva uusi päivittäminen uudempaan malliin on aika raskasta maailman ekosysteemille, kun melkein jokaisella ihmisellä on puhelin..

    • Vilma Peltonen

      Hyvä huomautus Lotta ja arvostan tätä tapaasi! Itselläni puhelin on yksi tärkein työväline ja siksi, sen päivittäminen ja hyvä kamera yms. toiminnot ovat aika avainasemassa päivittäisessä työskentelyssäni. Mutta toki, jos puhelimen pääpointti on lähinnä soittaminen, viestittely, eikä puhelimessa ole mitään vikaa, niin onhan puhelimen vaihtaminen tiuhaan epäekologista, olet oikeassa! Mukavaa kevättä sulle ja kiitos kun kommentoit <3

  • Ihana teksti ja hyvää asiaa! Kiitos. :) Sait juuri valettua lisää voimaa tarttua uusiin asioihin, jotka on olleet mielen päällä. Sitä helposti turtuu siihen, ettei jutut kuitenkaan onnistu, turha edes yrittää. Kannustavat tekstit ja kirjat, hyvät ystävä ja heidän kannustavat kommentit on kyllä kultaakin kalliimpia asioita.

    • Vilma Peltonen

      Kiitos Mira! <3 Ihana kuulla, jos tästä sai tsemppiä! Totta puhut, että ulkopuolelta tuleva kannustus on usein kultaakin arvokkaampaa! :) <3

  • elviira

    Moikka Vilma!

    Luulen että olen ollut lukijasi ihan alusta saakka,ainakin monta vuotta olen jo blogiasi lukenut. Välillä pidempiä taukoja kylläkin ollut. Olet mielestäni yksi suomen parhaista. Tykkään blogisi sisällöstä ja sen monipuolisuudesta. Olen saanut vinkkejä matkusteluun,ruokavalioon,kosmetiikkaan ja treenaamiseen. Iso kiitos siis sitä <3
    Halusin kuitenkin kommentoida ja kertoa tämän sinulle koska uskon että haluat kuulla myös risuja. Koen että blogi on ehkä muuttunut liian kaupalliseksi. Ymmärrän että se kuuluu myös työhösi mutta luin postauksia läpi tässä ja tuntui että joka toinen postaus oli kaupallinen, pläräsin ne vaan nopeasti läpi. Huomasin tämän muutoksen sinun suomeen muuton yhteydessä. En tiedä olenko ainoa joka näin ajattelee mutta halusin sen sanoa. Kaipaan enemmän sitä "vanhaa" syvällisempää ja inspiroivaa tyyliä. Nyt en ole hetkeen saanut blogistasi inspistä/motivaatioo. Toivon että et pahastu tästä. Pidän blogistasi silti edelleen <3 Ihanaa kevättä :)

    • Vilma Peltonen

      Hei Elviira, kiitos paljon ihanasti kirjoitetusta hyvästä kommentista. Kiva kuulla, jos blogini on inspiroinut vuosien varrella ja toki arvostan ja otan mielelläni vastaan myös kritiikkiä.
      Tiedostan itsekin, että blogini on muuttunut paljon kaupallisemmaksi Suomeen muuton jälkeen. Tähän vaikuttaa se, että työtarjoukset ovat lisääntyneet, koska toteutusmahdollisuudet ovat nyt erit sekä se, että maalis-toukokuu, ovat aina kiireisimmät kuukaudet yhteistöiden osalta. Eli kesällä tämä taatusti muuttuu reippaasti. Ala on vähän sellainen, että silloin on taottava, kun rauta on kuuma… Voi olla pari kuukautta, että ei tule yhtään yhteistyötä. Itsenäisenä bloggajana, jolla ei ole bannerimainontaa, minun kaikki blogituloni ovat yhteistöissä. Blogini on ollut ammattibloggajaksi hyvin epäkaupallinen vuosia ulkomailla asumisen takia, joten kontrasti varmasti näkyy selvästi. Nyt, kun menot ovat kasvaneet itselläni Helsinki-asunnon myötä, pitää minun pystyä myös nostamaan tuloja. Valitsen silti yhteistyökumppanini huolella ja sanon edelleen ei, myös monille vaihtoehdoille.

      Mutta ymmärrän pointtisi ja pyrin ehdottomatsi kiinnittämään tähän enemmän huomiota, kiitos kun kommentoit! <3 Mukavaa kevättä! :)

      • Krisse

        Täysin samat ajatukset minulla kuin Elviiralla. Olen lukenut blogiasi vuosia ja tykännyt siitä, että se on ollut niin vahvasti sinun näköisesi, eikä valtavirran. Suomeen muuton jälkeen blogistasi on kadonnut tämä, joka on mietityttänyt ja harmittanut. Havahduin siihen erityisesti tämän postauksen jälkeen, koska vasta muutama kuukausi sitten ostit iphone x:n jota hehkutit kovasti (osittain kertomuksiesi takia itsekin vaihdoin iPhoneen), ja nyt oletkin täysin samsungin haltioissasi. Ei siinä, saahan sitä olla, mutta toivottavasti samsung pysyy myös kauemminkin käytössäsi kuin vain yhteistyön ajan etkä vaihda takaisin x:n. Koska silloin se olisi mielestäni arvojesi vastaista, mitä olet blogissasi tuonut aina esiin.
        Olen aina pitäny blogistasi, ainakin ennen Suomeen muuttoa, toivottavasti se pysyisi sellaisena kun se on ennenkin ollut. Muuten täytyy toivoa että muutat takaisin ulkomaille ;)

  • Ella

    Moikka,
    Kommenttini ei nyt liity pelkästään tähän postaukseesi. Onko sinulla antaa mitään vinkkejä, tai osaatko kertoa miten löydät niitä asioita, joita kohti haluat mennä?
    Olen itse vahvasti tunteva, intohimoinen persoona, mutta minua on pitkään vaivannut sellainen tyytymätön tunne. Että jonkun pitää muuttua. Minulla on kauheasti energiaa, motivaatiota, halua- mutta se kohde mihin kaiken suuntaisin- puuttuu. Ongelmaa on vaikea selittää. Haluaisin löytää jotain, mitä päin menisin rohkeammin. Tuntuu että minulla on käsijarru päällä!

    Blogisi toimii kyllä hyvänä inspiraation lähteenä. Mielestäni sinä olet uskomattoman kaunis, ja blogisi kuvat saavat haukkomaan henkeä. Keep up the good work!

    Kiitos etukäteen :)

  • souphie

    Huh mikä kaunotar :)

  • Markku Ohtava

    Itseä on kanssa kovasti kiinnostanut tämä S9+. Harmi vain, että pärjään toistaiseksi hyvin vielä S7 Edgellä. Hankalin osuus vaihtamisessa on ehkä tuo tonnin hintalappu. Toisaalta, jos Samsungilta lahjottaisivat minullekkin uuden luurin, voisin siitä vaikka blogitekstin palkaksi kirjoittaa.

  • Elina

    Moi Vilma! Aloitin lukemaan tätä postausta innolla, koska olen itsekin miettinyt viime aikoina paljon vanhoista asioista luopumista ja uusiin lähtemistä, mutta lähinnä työtehtäviä, koulutusta, yms. isoja asioita koskevia muutoksia. Olinkin aika pettynyt, kun kesken postauksen rinnastit puhelimen vaihdon oikeasti suuriin muutoksiin – en kutsuisi puhelimen vaihtamista kovinkaan vaikeaksi päätökseksi… Tämä kaupallinen postaus ei siis ollut ihan minun makuuni, minusta olisi kivempi että pidät oikeasti syvälliset postaukset erillään ja jos mainostat puhelinta, niin mainostat selkeästi sitten puhelinta ja kerrot enemmän sen ominaisuuksista yms mutta tämä on toki vain yhden lukijan mielipide :) Muutoin olen kyllä tykännyt myös kaupallisista postauksistasi!