Polttariviikonloppu Tallinnassa

26.03.2018 / ,

Kulunut viikonloppu oli vähän erikoinen ja erittäin mieleenpainuva… nauroin enemmän kuin pitkään aikaan, pidin sometaukoa eilisiltaan asti, juhlin 15 naisen kanssa 53 tuntia, tanssin neljään asti baarissa ja tätä viikonloppua alettiin suunnittelemaan ja järjestämään jo puoli vuotta sitten. Erityisen spesiaalin viikonlopusta teki kuitenkin tietenkin se, että rakas isosiskoni menee tänä keväänä naimisiin ja tämä tietysti syynä edellä mainituille. Juhlimme polttareita perjantaista sunnuntaihin Tallinnassa! ♥

Minulle jäi sellainen tunne, että oli tosi hyvä päätös pitää polttarit Tallinnassa. Ajattelinkin koota tähän vähän vinkkejä Tallinnaan, etenkin juuri polttarit/juhlat mielessä. Kerron myös vähän meidän polttareista, jos joku saisi tästä ideoita. :)

TEEMA

Viivi rakastaa matkustamista ja onkin kiertänyt maailmaa jo aika paljon – myös yhdessä tulevan aviomiehensä kanssa. Meille kaasoille oli alusta asti selvää, että polttarit eivät tule pitämään sisällä noloja tehtäviä tai kovin hassua teemaa. Halutiin hyvän mielen ja olon polttarit, joissa tärkeintä on hyvä seura, yhdessä olo ja ruoka. Matkateema tuntui siis Viivin näköiseltä idealta.

Löysin boarding pass templapte -pohjat netistä ja muokkasin niitä sopiviksi. Laitoin esimerkiksi päivämäärät oikein ja tietysti Viivi matkusti ykkösluokassa koko matkan… ;) Annoimme tällaisen lipun vihjeeksi aina tulevasta ohjelmasta. Näitä tuli viikonlopun aikana aika paljon, koska idea oli tehdä maailmanympärysmatka. Muutama esimerkki maista: thaimaalainen ravintola oli Aasia ja vinkkinä ”muistojen makumatka” (koska Viivi ja tuleva aviomies olivat reppureissaamassa 4kk Aasiassa). Jalkahoito/pedikyyri oli Bali ja 26 kerroksinen hotelli eli ”pilvenpiirtäjä” oli New York. Maat mietittiin makujen, pukeutumisen tai paikkojen sisustuksen mukaan. Toisaalta välillä matkat olivat muutakin kuin konkreettisia maita ja kaupunkeja… Teiniajan kaveriporukan järjestämä näytelmä/tehtävä morsiussaunan ympärille oli ”aikamatka”, koska siinä muisteltiin vanhoja. Teema näkyi myös mm. polttariporukan asusteissa ja osassa ohjelmista. Sekä punaisessa minimatkalaukussa, joka sisälsi selviytymistarvikkeita ja tehtävissä tarvittavia esineitä, kuten vihellyspillin…

MITEN POLTTARIT ALKOIVAT?

Yllätimme Viivin työpaikalta. Onneksi työnantaja oli niin mukana ja järjesti huijauskokouksen hyvissä ajoin perjantaiaamulle. Kokoushuoneessa odottivatkin kuitenkin me – kolme kaasoa sekä pikkusiskomme kuplivan ja koristeiden kera. Halusimme, että Viivi ehtii hetken sulatella viikonloppusuunnitelmien muuttumista ja samalla, kun menimme pakkaamaan morsiamen tavarat mukaan, kokkasimme me marokkolaishenkiset lounassalaatit. Tämän jälkeen Viivin puhelin otettiin pois ja matka jatkui polttareita varten tehdyn spotify-listan siivittämänä paloasemalle. Tarkoitus oli vaihtaa auto siellä taksiin. Huomasimme kuitenkin, että tämä nostatti morsiammessa lievästi sykettä: pitääkö täällä tehdä jotain extremeä?! Tätä päivänsankari sai miettiä sen ajan, kun joi kahvikupin palomiesten kesken. Sen jälkeen kuitenkin laitoimme Viivin ”vain” liukumaan toisesta kerroksesta alas tankoa pitkin. Muistatteko Bridget Jonesin vierailun paloasemalla?! Kun katsoi alhaalta Viiviä tyllihameessa kietoutuneena putkeen, tuli erehdyttävästi mieleen tämä leffan kohtaus! ;)

MATKAT TALLINNAAN

Tapasimme koko porukan Länsiterminaalissa, jonne Viivi saapui silmät sidottuna. Meille oli varattu Eckerö Linen kokoustila omaan käyttöön. En itsekään oikein tiennyt, mitä odottaa ja olimme kaikki iloisesti yllättyneitä ja onnellisia kauniisti laitetusta rauhallisesta huoneesta. Iso pöytä, buffet-välipalatarjoilu, kuohuva ja loistava palvelu toivat matkalle juhlavan alun ja matka meni kuin hujauksessa. Tämän aikana meillä oli tutustumisleikki: jokainen oli tuonut esineen ja Viivin piti arvata, kehen muisto liittyy. Viivi myös esitteli samalla porukan, koska moni oli ennestään toisilleen tuntematon. :)

Takaisin tullessa meillä oli kolme pöytää Buffet-ravintolassa varattuna. Voin erittäin lämpimästi suositella ryhmille kumpaakin vaihtoehtoa. Menomatkalle yksityinen huone sopi hyvin, jotta kaikki olivat aluksi samassa tilassa ja ohjelmaa oli helppo pitää, kun ulkopuoliset eivät häiriintyneet. Tulomatkalla taas, kun polttariporukka oli väsynyt, sopi tällainen rennompi vaihtoehto hyvin. Tästä oli helppo käydä itse hakemassa buffet-ruokaa kun halusi, käydä ostoksilla tax freessä jne… Buffet oli hyvä ja tila oli yllättävänkin rauhallinen. Pöytävaraus ehdottomasti kannattaa, jotta isolla ryhmällä on tukikohta ja tietty paikka, mihin heti alussa suunnata. Matka-ajat olivat 2h 15min. Erityiskiitos Eckerö Linelle hyvästä palvelusta ja näistä suosituksista ryhmälle – matkat menivät erittäin mukavasti! :)

MAJOITUS

Jännitin eniten polttariratkaisuissamme hotellia majoitusvalinnaksi. Aluksi katsoimmekin airbnb-kämppiä, mutta 15 hengelle niitä oli haastavampi löytää. Naisjoukolle vessoja ainakin tarvitsee enemmän kuin 1 tai 2. Mökeissä ja asunnoissa tunnelma tiivistyy, kun kaikki ovat koko ajan yhdessä, siksi pohdin hotelliratkaisua. Toisaalta kolme päivää isossa joukossa voi käydä raskaaksi monelle ja meidänkin seurueessa oli kaksi viimeisillään raskaana olevaa.

Kun googlettelin Tallinnan saunatiloja, tuli vastaan Radisson Blu Olümpia hotellin 26.kerroksen private-saunatila. Tämä tila vaikutti juuri täydelliseltä lauantain morsiussaunaan, joten tätä kautta päädyimme sitten myös valitsemaan kyseisen hotellin majoitukseen. Toki tein aamupalasta taustatutkimusta myös. ;) Koen, että hotellimajoitus oli tosi hyvä valinta ja teki reissusta kaikille mukavan. Radisson Blu Olümpia hotellia voin suositella lämpimästi – myös morsian kehui hotellia ja sen aamupalaa useaan otteeseen. Me otimme muille 2 hengen standard-huoneet ja lisäksi yhden business class-huoneen morsiammelle ja kahdelle kaasolle. Tämä oli hyvä, koska huone oli tosi tilava ja hyvin varusteltu, joten käytimme tätä myös porukalla hengailuun.

Näkymät olivat kyllä yksityisessä saunatilassa upeat! Niin saunasta kuin suihkusta näkymä oli tämä:

Saunatilaan olimme tilanneet tapas-tyyppisiä välipaloja & juotavaa. Sillä aikaa, kun morsian oli pedikyyrissä hotellin yhteydessä olevassa kauneussalongissa, me kävimme myös koristelemassa saunatilan.

AKTIVITEETIT & OHJELMA

Ehdottomasti jymyjuttu oli, kun löysin Teras Beach -keskuksen. Viivi on aina harrastanut paljon liikuntaa ja varsinkin tanssi ja pallopelit ovat Viivin juttu. Tuntui alkuun, ettei löydetä mitään hyvää urheiluaktiviteettia, koska maaliskuu ajankohtana oli aika haastava. Päätin vielä googlettaa, löytyisikö Tallinnasta Salmisaaren tyylistä beach volley -keskusta. Tämä oli nimittäin jo vuosi sitten ensimmäinen ajatus Viivin polttareista, että tästä Viivi niin tykkäisi. Olikin niin iloinen, kun löysin tammikuussa avatun Teras Beach-keskuksen. Tämä oli superhauskaa! Viivi piti alkulämmittelyt ja sitten 1,5 tuntia pelaamista. Hieno hiekka ja lämmin ilma hallissa sopivat myös matkateemaamme. Se, mitä en osannut odottaa on, että saimme yllättävän kovat pelit aikaan! Alku jähmeyden jälkeen pallo pysyi ilmassa pitkään. Toki lentopallo on ollut Viivin ykköslaji ja polttariporukastamme puolet olivat pelanneet nuorena lentopalloa, mikä vaikuttaa.  Myös itse asiassa minä olen harrastanut vuosia lentopalloa (tätä blogin pitkäaikaisetkaan lukijat, ette ehkä tienneet?). Kummallekaan siskolleni en tässä lajissa kuitenkaan pärjää… ;)

RAVINTOLAT

Me panostettiin Viivin polttareissa ruokaan, koska Viivi on aikamoinen ruokahifistelijä. Hotelliaamupalojen lisäksi, olimme valinneet huolella ravintolat ja näiden jälkeiset baarit (toki jonkun verran haastetta toi iso porukka, koska kaikki ravintolat eivät ottaneet näin isolle porukalle varauksia). Onneksi yhdellä kaasoista oli hyvät yhteydet ja sitä kautta suositukset Tallinnan ravintoloihin, koska kaikki olivat tosi onnistuneita valintoja. Otimme myös ajallisesti paljon aikaa syömisten yhteyteen ja näiden oheen meillä oli kaikkea polttariohjelmaa. Melkein kaikki porukasta olivat keksineet jotain… Esimerkiksi sulhasen siskot morsiammelle tietovisan sulhasen lapsuudesta, yksi ystävä järjesti sanaselitystä Alias-pelin tapaan. Mielestäni hauskin oli, kun Viivi sanattomasti esitti ravintolassa heidän Milo-koiraa. Sulhasta oltiin pyydetty myös etukäteen vastaamaan kysymyksiin, jotka näytettiin videomuodossa Viiville. ♥

Perjantai-iltana menimme syömään Von Krahli Aed -ravintolaan. Ravintola oli tosi viihtyisä ja hieno, meillä oli pöytä rauhallisessa alakerrassa. Söimme valmiit menut, joita oli kolmea erilaista. Oma vegaanimenuni, oli hyvä – alkuruoka oli erinomainen. Tästä jatkoimme osan porukasta kanssa erikoiseen Labor-baariin. Täällä drinkit juodaan koeputkista ja tähän liittyi yksi sisäpiirimuisto.

Lauantaina suuntasimme Tai Boh -ravintolaan. Miljöö, palvelu, ruoka – kaikki oli 10/10, joten suosittelen ehdottomasti. Tästä meillä matka jatkui trendikkääseen Parrot Mini bariin, joka sademetsämäisen tyylinsä puolesta sopi mainiosti maailmanympärysmatkaamme. Tästä ei sen enempää, koska kyse on yllätyksellisestä ja vähän salaisestakin paikasta, joten en viitsi paljastaa. Menkää ja kokekaa! ;) Loppujen kanssa jatkettiin vielä tästä Studio nimiselle clubille, jossa tanssittiin aamuyöhön.

MUUTA HUOMIOITAVAA POLTTAREIDEN SUUNNITTELUSSA:

Moni voi pähkäillä polttareiden järjestämistä Tallinnassa, koska matkat sinne maksavat. Varsinkin koko viikonlopun kestävissä polttareissa kuitenkin tulee eteen monia tilanteita, missä Tallinnassa pääsee paljon halvemmalla kuin Helsingissä. Tai saa laatua sillä hinnalla kuin Suomessa saisi jotain keskinkertaista… oli sitten kyseessä taksit ja pikkubussit, aktiviteetit, kauneushoidot, ravintolat, drinkkibaarit tai hotellit. Hintatason takia Tallinna on hyvä paikka järjestää juhlia, mutta itse koin, että tämä oli myös erilainen irtiotto. Kyllä siinä vanhan kaupungin katuja iltaisin kävellessä tuntui siltä, että on ulkomailla.

Tulipa tästä megapitkä postaus, mutta halusin kaikki ajatukset samaan postaukseen, jos joku toinenkin harkitsee (tai alkaa nyt harkita) polttareiden järjestämistä Tallinnassa. Kiitos kaikille mukanaolijoille! ♥ Ja kiitos Viivi, että sain tehdä sun erityisviikonlopusta postauksen! Love u! :)

Leave a comment

7 kommenttia

  • Johanna

    Olemme kaasoporukalla miettineet järjestävämme polttarit Tallinnassa ja tästä sai paljon hyviä vinkkejä. Kiitos paljon! Teidän viikonloppu vaikutti kyllä todella onnistuneelta :)

    • Vilma Peltonen

      Ihana kuulla, jos tästä sai vinkkejä. Kiitos paljon, kun kommentoit! :) <3

  • Todelliset a-luokan polttarit! Hyviä paikkoja olitte osanneet valita! Kudos! :)

  • S

    Hei ! Minkä lainen budjetti oli teillä polttareihin per tyyppi? Tää oli tosi hyvä postaus! Kiitti vinkeistä.

    • Vilma Peltonen

      Kiitos, ihana kuulla, että postauksesta sai vinkkejä. :) <3 En ihan tarkkaa budjettia osaa edes sanoa, koska se vähän vaihteli, esim. me kaasot osallistuimme jonkun verran enemmän ja riippuu, paljonko osallistujat söivät/joivat itse. Jos vertaa normi viikonloppuun Tallinnassa, kulut olivat aika lailla sitä luokkaa. Ns. polttarikuluja tai polttarisankarin maksuja ei muutamia kymppejä enempää tullut muille. :)