Puhuenglantia.fi – Puoli vuotta verkko-opintoja takana (+ ale & arvonta)

05.02.2018 / ,

Nämä postauksen kuvat ovat ajalta, kun asuimme Nantwichissa, Englannissa. Olimme vasta muuttaneet ja kirjoitin postaukseen näin:

”Olen myös todennut, että luojan kiitos teen työni netin välityksellä Suomeen, koska paikallinen työnhaku olisi tosi haastavaa… Menin nimittäin hakemaan uutta kuntosalikorttia tässä yksi päivä, mutta lähdin tyhjin käsin ja päädyin purkamaan ”kiukkuani/pettymystäni” juoksulenkille. En ymmärtänyt juuri mitään paikallisten englannista. Muutaman taksin kanssa on käynyt sama, että tuntuu kuin en ikinä olisi kuullutkaan englantia. Aksentti, murre tai mikä lie kuulostaa välillä heprealta. Tiesin, ettei englantini ole vahvuuteni, mutta tuon kyseisen kuntosalijäsenyysepisodin jälkeen iski kyllä sellainen turhautuminen ja epätoivoisuus kielen suhteen, etten ole ehkä koskaan kokenut englannin kanssa vastaavaa.”

Ehkä olisi ollut hyvä, jos olisin joutunut hakemaan Englannissa töitä… Ei olisi ollut liian helppo piiloutua oman tietokoneen taakse päivästä toiseen. ;) No niin tai näin, uskon, että nykyään ei kävisi kuten kolme vuotta sitten, vaan saisin asian kuin asian selvitettyä ja ymmärtäisin tarpeeksi hyvin. Jos en ymmärtäisi, uskaltaisin tämän kertoa ja kysyä voisiko asian esittää uudestaan hitaammin tai toisin sanoin. Vaikka vieläkään en taida englannin kieltä täydellisesti tai edes erinomaisesti, olen kehittynyt parin vuoden aikana huimasti ja saanut paljon rohkeutta. Osaksi tästä voin kiittää Hannaa.

Muistatte ehkä, kun viime heinäkuussa kirjoitin postauksen: Aloitin englannin yksityisopetuksen, verkossa! Tuossa postauksessa käyn aika seikkaperäisesti läpi elämäni englannin opiskelijana ja sen, kuinka epämukavuusalueella englannin kanssa olen. Kerron myös postauksessa, mikä minua nykyään motivoi eniten ja miksi päädyin opiskelemaan juuri Puhuenglantia.fi verkkokurssin perustajan, Hannan, kanssa. Alkufiilikseni oli varsin positiivinen, mutta entä nyt kun opinnot ovat lopuillaan?

Fiilis on edelleen se, etten voi kuin suositella tätä.

5 SYYTÄ MIKSI:

 

1.Olen tajunnut, mikä merkitys on ollut sillä, että joku ”valvoo” opiskelua. Olen hyvä itsenäinen opiskelija, jos aihe on intohimoni. Tai kun on koe tiedossa. Mutta, jos kukaan ei mittaa opiskeluani, jää tehtävät tekemättä. Olemme pääsääntöisesti pitäneet yhden 45 minuutin tunnin skypessä tai toisessa videopalvelussa/viikko. Meksikon reissuni ajan pidimme taukoa, koska aikaerot, huono nettiyhteys ja paikkojen jatkuva vaihtaminen teki hommasta liian hankalaa minulle. Silloin en myöskään kuukauteen kertaakaan kerrannut kielioppia tai tehnyt kotitehtäviä. Muutenkin olen huomannut, että kotitehtävät jäävät aina ihan viime tippaan. Kun vain aloitan, on tehtäviä mukava tehdä, mutta kiireisen ja aktiivisen elämän keskellä läksyt jäisivät ilman opettajaa ja aikarajaa.

2. Nykyteknologia mahdollistaa täydellisesti etäopiskelun, enkä oikeastaan keksi yhtään syytä, miksi opetuksen pitäisi tapahtua kasvokkain. Molemmat säästävät aikaa, kun tunnin voi pitää kotoa tai mistä käsin vain. Superkätevää – tänäänkin aamutunnilla olin märillä hiuksilla, kotiasu päällä kahvikupin kera – tunnit pidetään ilman, että videokuva on päällä.

3. Jo edellisessä postauksessa kerroin, miten lämminhenkinen Hanna on ja miten helppo hänelle on puhua englantia, vaikka yleensä jännitän tätä kovasti. Kannustavuuden lisäksi, Hanna on todella pätevä. Hän tekee tätä työtä suurella sydämellä ja on taatusti oikealla alalla – en voisi kuvitella sopivampaa opettajaa ainakaan itselleni. Hanna on lähettänyt meille oppilaille myös lisämateriaalia, juhlapyhinä esimerkiksi hauskoja teemoihin sopivia artikkeleita tai videoita jne.. Hän kehittää verkkosivuja ja opintomateriaaleja jatkuvasti ja on ajan tasalla kaikessa aiheeseen liittyvässä. Tunneilla välittyy, että Hanna aidosti välittää oppilaistaan ja siitä, että kehitymme ja opimme. Tunneilla ei ole koskaan tylsää, vaan aika menee siivillä.

4. Toisin kuin koulussa aikoinaan, on kurssilla aiheet tehtävissä pääosin oppilaan kiinnostuksen kohteiden mukaisia. Olen lukenut paljon mielenkiintoisia artikkeleita, kuunnellut podcasteja ja katsonut youtube videoita aiheista, joista voisin muutenkin lukea/katsoa. Tosin olen löytänyt Hannan kautta medioita, joita tuskin itse olisin löytänyt. Koska yksityisopetus on henkilökohtaista, näkyy se myös juuri sinulle räätälöidyssä ja sopivassa sisällössä.

5. Olen oppinut tunneilla uutta ja kirjoitelmissa virheet ovat vähentyneet selvästi. Olen saanut itsevarmuutta lisää. Olen oppinut tunnistamaan idiomeita ja fraaseja paremmin, käyttämään sidossanoja ja tajunnut ääntämisessä, että kun painotan sanoja, puhun tarpeeksi rauhallisesti ja mietin konsonanttien pehmeämpää lausumista, on siitä minulle eniten apua. Olen oppinut, miten olla englanniksi kohtelias ja muita hyödyllisiä käytännönjuttuja. Jne. Jne. Parasta on kuitenkin ne välineet ja työkalut, mitä olen saanut loppuelämäksi. Osaan nyt kiinnittää artikkeleihin huomiota kirjoittaessani ja kun keskityn kunnolla, saan ne usein miten oikein. Huomaan kuuntelevani englantia eri lailla, bongailevani sieltä sanoja ja asioita, joita olemme käyneet läpi. Olen nyt kerrannut kieliopin sen verran hyvin, että osaan tarkastaa tekstiäni itse paremmin. Tiedän, minkä osaan jo hyvin ja missä teen yleensä (vielä) virheitä.

Kaiken kaikkiaan olen tosi iloinen, että lähdin tähän yhteistyöhön ja englannin opiskeluun mukaan. Jokaisen tunnin jälkeen on ollut hyvä fiilis ja olen ylpeä itsestäni, että olen tehnyt tälle minua vaivanneelle taidolle (tai sen puuttumiselle) jotain. Englannin kielen oppimisesta on hyötyä koko loppuelämäksi, mielestäni siis loistava investoinnin kohde!

Nyt teilläkin on hyvä mahdollisuus päästä petraamaan omaa englannin kieltä! Puhuenglantia.fi tarjoaa englannin yksityisopetusta ja verkkokursseja aikuisille, erilaisille ryhmille sekä kielikokeisiin valmistautuville. Kannattaa tutustua tarjontaan lisää nettisivuilla.

Blogini lukijana saatte -15% alennuksen verkkokaupasta koodilla VILMAP. Koodi on voimassa helmikuun loppuun.

Lisäksi saan arpoa yhdelle teistä ENGLANNIN LÄHTÖTASOTESTIN + HENKILÖKOHTAISEN OPISKELUSUUNNITELMAN.
Puhuenglantia.fi -englannin lähtötasotesti on kattava lähtötasokoe, joka kertoo osaamistasosi eurooppalaisen kielitaidon viitekehyksen asteikon mukaan (CEFR). Henkilökohtaiset ohjeet opiskeluun tehdään testin mukaan. (Arvo paketille 87€.)
Arvontaan voit osallistua kommentoimalla tätä postausta.
Osallistumisaikaa on viikon eli 12.2.2018 asti. :)

Leave a comment

123 kommenttia

  • Hanna Åman

    Olipas kiva kuulla, että en ole ainoa jolle englanti tuottaa ongelmia 🙈
    Olen miettinyt pidempään, mikä olisi hyvä keino opiskella, tätä pitää ehkä koittaa!

  • Emmi

    Tää tulis niin tarpeeseen. Itselläni edelleen erittäin suuria haasteita englannin kanssa, vaikka olen paljon töitä sen eteen tehnyt. Tästä saisi paljon uutta motivaatiota!

  • Sanni

    Mukana arvonnassa ☺️
    Tämä menee vakavaan harkintaan.

  • SannaP

    Tämä tulisi mullekin kyllä tarpeeseen!

  • Anni

    Mun englannin puhumisen taso on niin huonoa, että yksinkertaisissakin asioissa multa ei irtoa mitään.. tulis tarpeeseen :D

  • ANNIKA PERÄLÄ

    Ihanaa kuulla, että myös joku muukin kamppailee samaisten ongelmien kanssa! Ulkomaan matkoista on ollut itselleni paljon hyötyä, mutta heti jos pitäisi ruveta puhumaan enemmänkin niin menee kyllä helposti sormi suuhun. Onneksi nää on näitä ”ongelmia” joihin pystyy vaikuttamaan! :)

  • Mariella

    Siis tää tulisi niin tarpeeseen, englanninkielen taitoni on niin huono, että ihan hävettää ja sitä pitäisi parantaa paljon!

  • J

    Tulis tarpeeseen! Olen enkussa tosi surkea, tipuin ala-asteella kärryiltä… :(

  • Jonna

    Mukana arvonnassa, tämä olisi niin tarpeellinen minulle, koska englannin kielen taitoni on surkea :D

  • Ella

    Kuulostaisi tosi hyvältä mahdollisuudelta oppia englantia, sillä saan hävetä itseäni aina kun pitäisi selvittää jokin asia englanniksi.

  • Hanna

    Kirjoitat tärkeästä aiheesta! Monesti ajatellaan tai olen ainakin itse opiskelijana huomannut, että englannin osaaminen on itsestäänselvyys. Kielten opiskeleminen on kuitenkin itselleni haastavaa ja olen aina pelännyt, etten ole tarpeeksi hyvä verrattuna muihin.

  • ennni

    Tulisi tosiaan tarpeeseen myös täällä, englantini kaipaisi niin paljon petraamista! :)

  • Sara

    Mahtavaa kuulla, että verkko-opiskelu on toiminut! Itsekin haluaisin englannin kurssille saadakseni lisävarmuutta puhumiseen. Osaan kyllä kirjoittaa englantia hyvin, ja ymmärrän myös lukemaani/kuulemaani englantia, mutta ongelmat alkavat heti, kun pitäisi avata suunsa. Tähän tarkoitukseen juuri kuvaton Skype-neuvottelu auttaisi loistavasti, kun ei tarvitsisi ujostella sitä, miltä näyttää puhuessaan.

  • Pinja

    Ai vitsit.. Tästä olisi kyllä korvaamaton hyöty omien tulevaisuuden haaveiden suhteen. Olen arka englannin käyttäjä ja tarvitsisin kipeästi lisäboostausta ja henkilökohtaista apua, jotta pääsisin kielen ja sen käytön kanssa eteenpäin. Toivon siis hartaasti, että arpaonni suosisi! :-)

  • Tilda

    Osallistun!!! :) :) :)

  • Sanna

    Mukana arvonnassa. Kuulostaa kyllä aivan mahtavalta ja hyödylliseltä kurssilta :)

  • Jonna

    Joo englannin kielen opiskeluun tarttis kyllä tukea! Se ei koskaan mene hukkaan ja petraamista tosiaan vaatisinkin :)

    Ps. Sulla on niin ihana blogi! ♥

  • Paula

    Mukana arvonnassa! Liian usein menee töissä sormi suuhun kun ei muista tarvittavia sanoja ja matkoillakin olisi kiva jutella nykyistä monipuolisemmin.

  • Reetta

    Mä niin tarvitsen tätä, aloitin opiskelut yliopistossa ja tulevat englannin kurssit jännittää ihan hirveästi. Ala-asteen tunneilla on mennyt ohi kaikki kieliopit, osaan sanoja paljon mutta oikeat aikamuodot tuottavat hirveää päänvaivaa. Tällainen opetusmuoto olisi ehdottomasti paras.

  • MinttuL

    Tää tulis tarpeeseen huonon englannin taitojeni vuoksi :D Tänä vuonna tiedossa mm. reissu Irlantiin, jossa englantia tarvitsee!

  • Illuusia S

    Mukana arvonnassa! Kaipaan kouluun enkun preppaukseen. Tarvitsen englantia päivittäin joogaopettajan työssäni.

  • Laura

    Mukana:)

  • Ida

    Ehdottomasti mukana!:)

  • Sanna

    Mukana :)

  • Ensku

    Tää kurssi tulis mulle tarpeeseen. :)

  • Hannam

    Mahtavaa, että olet ottanut ohjat käsiisi ja päättänyt opetella kieltä lisää ja vielä tehnyt sen! Pakko ihailla!

  • Liisa

    Mukana…pelottaa tosin, mutta hieno mahdollisuus:)

  • Laura

    Mukana! Mulla on suuria vaikeuksia englannin kanssa. Siitä on haittaa jopa töissä, mikä hävettää ja ärsyttää. Olen yrittänyt opiskella itsekseni, mutta ei mulla ole sitä motivaatiota ja itsekuria, mitä tuollainen vaatisi.

  • Eeva

    Oispa huikeeta voittaa tää! Opiskelen neljättä vuotta yliopistossa ja englannin kieliset kurssit tuottaa edelleen suuria ongelmia, etenkin jos joutuu puhumaan..

  • Elisa

    Mukana! :) Olisipa mielenkiintoinen ja tarpeeseen tuleva.

  • Sirpar

    Olisi mahtavaa kehittää omaa englannin kielitaitoa seuraavalle tasolle tämän avulla :)

  • Aino

    Innostuin tästä kielikurssista todella, sillä aina ulkomailla käydessä huomaa, miten ruosteessa englannin taidot ovatkaan. Taito unohtuu, jos sitä ei käytä. Ehkä tämä kurssi antaisi sysäyksen alkaa käyttää kieltä enemmän ihan normiarjessa – lukea kirjoja englanniksi, katsoa sarjoja ilman tekstityksiä yms. Taatusti hyödyllinen sijoitus!

  • Anna

    Olisi kyllä täälläkin tarvetta parantaa etenkin enkun puhumisen taitoa ja rohkaistua sen suhteen. Kiva, että oot kirjoittanut aiheesta. :)

  • Susanna

    Tää auttaisi varmasti uuden työn parissa.

  • pia pouttu

    Yes yes, kuulostaa loistavalta tuo verkko-opetus. Just peruin osallistumiseni yhteen keskustelukurssiin, kun ei vaan ehdi just siihen aikatauluun. Tää tankero, kyllä tarvii enkun harjoitusta ja lähtötestillä olis hyvä aloittaa…

  • Heli

    Sain tosi paljon motivaatiota sun aiemmista postauksista oman englanninkielen kehittämiseen. Olen aina ollut huono siinä ja vaikka olen tehnyt asian eteen töitä, on se silti vaikeaa. Nyt vuoden vaihteessa aloitin enkunryhmässä opiskelun ja vitsit että oon nauttinut siitä! Aiheet on päivittäisiä ja oon jo nyt rohkaistunut puhumaan vähän paremmin. Suosittelusi kautta oon jopa pohtinut Hannan tunteja tosissani, olis mahtavaa kun opettajan aika olisi vain mun käytössä. Oppiminen olis varmasti tehokasta ja nopeampaa :) Kiitos siis, että oot jakanut postauksia tästä aiheesta!

  • Mariem

    Olisin kyllä niin englannin treenin tarpeessa :D kuvailemasi mukaan olen hyvin samanlainen englannin sopertelija kuin sinäkin ;)

  • Katri

    Päätin että tänä vuonna parannan ruosteessa olevaa englantiani, tämä olisi loistava alku. :)

  • Miia

    Pakko käydä tutustumassa :) ja tietty mukana arvonnassa ;)

  • Usedtobefragile

    Oma taustani on aika sama kuin sulla. Enkun opiskelua haastoi vielä lisää lukihäiriö ja lukuisat pettymykset ja epäonnistumiset. Kun olin 10v sitten poikaystäväni kanssa ekalla ulkomaanmatkalla, sain tyyliin paniikkikohtauksen kun hän halusi, että tilaisen meille ruokaa huonepalvelusta. Pelotti niin paljon, että itku tuli. Poikkis lempeästi painosti hoitamaan asian jotta ensi kerralla kynnys olisi matalampi. Hän myös lupasi, että auttaa minua oppimaan. Ja sen lupaukse hän piti, tuhansia tunteja on leffoja katsottu enkkuteksteillä ja hän urheasti jaksanut vastata jokaiseen käännös kysymykseeni. Takana on myös 3kk harjoittelu ulkomailla, jossa oli työkielenä englanti ja joskus tuntuu, että satunnaisesti osaan ilmaista itseäni englanniksi paremmin kuin äidinkielelläni. Eli mahtavaa, että säkin rohkaistuit enkun harjoittamisessa, voin sanoa että kannattaa, sillä meillä on toivottavasti vielä moneton vuosikymmenet edessä :)

    Tämä teksti sai pohtimaan, pitäisikö huvikseen mennä täydentämään yo-todistukseen pitkä englanti. Silloin 10 vuotta sitten jätin lyhyenkin enkun kirjoittamatta pakollisena sillä silloin olisi saattanut jäädä lakki saamatta. Siksi tuo tasotesti olis ihan kiva ottaa, että tietäisin millaista suoritusta voisi odottaa ;)

  • MarjaKoo

    Olisipa mielenkiintoista testata oma lähtötasonsa. Pitkään pitkään kielet olivat rakas harrastus, nyt on mennyt monta vuotta muissa puuhissa ja kielet ovat jääneet. Mutta se rakkaus on yhä tallella ja pitäisi vain saada syytä ja kipinää kerrata jälleen englantia ja muitakin kieliä.

  • Eeva

    Tämä olisi lottovoitto minulle. Kielitaitoni kaipaa petraamista ja tekstisi perusteella vaikuttaa, että Hannan johdolla olisi ilo opiskella. Hyvä postaus!

  • Annette

    Tämä olisi hyvä alkusysäys kielen harjoittamiselle ja omien heikkouksien ja vahvuuksien tunnistamiselle. Hanna on ollut mielessä edellisestä kielipostaukestasi lähtien 😊

  • Päivi

    Olispa kiva tehdä tuollainen lähtötasotesti, koska uskottelen itselleni, että osaan englantia aika hyvin, mutta mikä lienee totuus… lisäksi huomaan, että jos joudun puhumaan englantia yllätyäen, meneekin ihan jauhot suuhun yksinkertaisissakin aiheissa :D

  • Annies

    Onpa hyvä aihe, kiva että kirjoitat tästä avoimesti ja kerrot kokemuksia! Tämä tulisi itse asiassa tarpeeseen miehelle, joka nykyisissä työtehtävissä kaipaisi itsevarmuutta englannin käyttöön. :)

  • Sara Mähönen

    Tästä sais itselle uutta motivaatiota kielitaidon parantamiseen!

  • Jenni

    Tämä tulisi niin tarpeeseen! Olen miettinyt missä voisin petrata englantia.

  • Eija-Katriina

    Mielenkiintoista! Haluaisin tälläisen kurssin sekä englanniksi että ruotsiksi. Mistähän sellaisen saisi? :)

  • Tanja

    Kiinostaa todellakin.

  • Mirka

    Englannin puhuminen tuottaa minullekin vaikeuksia, joten jonkinlainen kurssi tulisi todella tarpeeseen…

  • Viivu

    Mukana arvonnassa:)

  • Yksi isoimmista häpeän aiheista on juurikin tuo, että en osaa yhtään englantia. Olen ollut vaihdossa ja yrittänyt monesti sitä oppia. Olen myös ollut yksityistunneilla nuorempana. Mutta jostain syystä edelleen olen todella huono siinä.
    Josko tämä olisi ponnahdus siihen, että saisin tämän ahdistavan asian vietyä eteenpäin näin aikuisiällä.

    Se häpeä on oikeasti valtava ja pelko siitä että paljastuu, etten osaa. 😔 miksiköhän se on näin?

  • Katss

    Mukana arvonnassa! Mielenkiintoista oli lukea sun opiskelusta ja olis mukava petrata omaakin kieltä.

  • Elise H.

    Tämäpä kiinnostavaa, mukana arvonnassa ehdottomasti :)

  • Laura

    Voi että, tämä olisi juuri ajankohtainen ja kuin minulle tehty!
    Miten häpeänkään kielitaitoani, todella arka aihe minulle. Koska ”kyllähän kaikki nyt sen verran englantia osaa, että pärjää”, kuuluu kaikkien sanovan!
    Kielitaitoni kun on lähestulkoon lastenkengissä ja huvittavintahan tässä on se, että olen juuri viime viikolla muuttanut mieheni työn perässä Amerikkaan, missä englantia tulisi käyttää päivittäin.
    Olen siis täysin riippuvainen miehestäni :(

  • Jenna

    Hei, ihana kuulla että tällaisia vaihtoehtoja löytyy. Itsellä englanti on ollut aina haastavaa ja sen kehittäminen on näin aikuisiällä ollut koko ajan mielessä. Tällä hetkellä työssäni on pakko käyttää englantia ja olisikin mahtavaa saada kielioppiin apuja, jotta asiakaspalvelutilanteet olisivat sujuvia. Tämä tulisi enemmän kun tarpeeseen. Ihanaa viikkoa ja kiitos blogistasi, sitä on mukava lukea.

  • Saara

    Tämä olisi niin mahtava! Käytän työssäni englantia, mutta sanavarastoni on aivan liian kapea ja käyttämäni kieli näin ollen melko yksinkertaista. Uskon, että tämä opiskelutyyli sopisi hyvin minullekin. Kuulostaa tehokkaalta, mutta kuitenkin joustavalta :)

  • Heta

    Mukana arvonnassa :) Tuli juttua lukiessa mieleen, että onkohan vastaavia palveluita muille kielille? Pitääpä selvitellä!

  • Sannas

    Asun ulkomailla ja koen pärjääväni arkipäivän asioissa englannilla ihan ok. Kuitenkin työnhaku jännittää ja sanastoni tuntuu todella suppealta. Voisin uskoa että tästä kurssista olisi minullekin apua :) kiitos!

  • s

    Moi! Kiva että jaat kokemuksiasi täällä blogin puolella! Itsellänikin englanti on ollut vaikein kouluaine ja muutenkin sen puhuminen jännittää…

  • Johanna

    Mukana arvonnassa. Englannin kieltä on tullut käytettyä kouluaikojen jälkeen todella vähän ja se onkin päässyt aivan unohtumaan. Olisi ihana päästä opiskelemaan ja kehittämään kielitaitoa uudestaan tällaisen kurssin avulla. :)

  • Ansku

    Olen mielenkiinnolla seurannut englannin opiskelu projektiasi! Tuo vinkkaamasi postaus viime heinäkuulta (ja pakko sanoa että ihailen sinua suuresti kun uskallat kertoa heikkouksistasi, blogissasi on niin paljon tarttumapintaa. Rehellisyytesi asiassa kuin asiassa tekee sen että blogisi on yksi lempiblogeistani <3) herätti minussa niin suurta yhteenkuuluvuuden tunnetta, sillä kamppailen ihan samojen ongelmien kanssa englanninkielen kanssa päivittäin töissäni jossa joudun käyttämään englantia. Ja miten välillä suututtaa kun minusta ainakin tuntuu että kaikki ystävät ja tutut ympärillä puhuvat niin hyvää englantia, mistä olen jäänyt paitsi? :D Voi miten paljon helpompaa elämä olisi jos osaisi englantia paremmin.. lisäpainetta asiaan tuo se, että olemme muuttamassa poikaystäväni kanssa Uuteen-Seelantiin 9 kk kuluttua. Työelämään pääseminen ja sosiaalisten suhteiden rakentaminen hirvittää juuri sen vuoksi, että en pysty monesti ilmaisemaan haluamiani asioita! Onneksi tässä on vielä aikaa, ja osallistun mielelläni tähän arvontaan! :) Kiitos ihana Vilma ja mahtavaa kuulla, ettää olet päässyt englannintaidoissasi eteenpäin! :)

  • Aada Männistö

    You have lovely blog♥️

  • Sanni

    Olen hyvä englannissa, mutta tuntuu, että olen ”jämähtänyt”. En suoraan sanoen tiedä mitä voisin tehdä kielen kehittämiseksi seuraavalle tasolle.

  • Sina

    Kuulostaa loistavalta vaihtoehdolta englannin opiskeluun. Täysin samoja fiiliksiä koen englannin kielen osaamattomuuden suhteen kuin sinä olet kokenut. Aivan varmasti aion jossain vaiheessa ottaa itseäni niskasta kiinni ja aloitan opiskelun Hannan kanssa☺

  • K

    Tämä tulisi tarpeeseen!

  • Pauliina.K

    Mukana arvonnassa :)

  • Hannieh

    Tästä olisi kyllä niin paljon apua oman kielitaidon kanssa!! Mukana arvonnassa ehdottomasti!

  • Minna

    Tämä tulisi itselle todella tarpeeseen. Tuntuu, että jatkuvasti kohtaan tilanteita, jossa paremmasta englannin kielen taidosta olisi hyötyä. Henkilökohtainen opiskelusuunnitelma olisi itselleni tarpeeseen ja työkalut sen saavuttamiseen. Lukiossa ja peruskoulussa tavoitteeni olivat vain selviytyä kursseista ja sen huomaan nyt. Kurssien tavoitteet olivat minulle liian haastavia ja mitä kursseista jäi käteen… 🤔

  • Annastiina Jäppinen

    Olen pitkään toivonut englanninkielen kurssia. Työskentelen kansainvälisiss töissä ja olen vuosien aika a oppinut eri maalaisilta kaikki mahdolliset kielivirheet. Nyt olisi aika oppia puhumaan ja kirjoittamaan oikein jotta voisin kommunikoida haluamallani tavalla.

  • Adele

    Mukana, tulis niin tarpeeseen !:)

  • Suivi

    Siis en edes tiennyt että tällasia on! Olen aina ollut superarka käyttämään englannin kieltä ja olen aina tehnyt sikana töitä sen eteen, että oppisin kieltä paremmin. Kielten opiskelu on kuitenkin aina ollut mun heikkous ja peruskoulussakin tuntu, että englannin kieli oli ainut, johon piti oikeasti nähdä vaivaa :D ja silti sain siitä huonoimpia arvosanoja. Huonon kielitaidon takia olen myös ”joutunut” jättämään väliin opsikelijavaihdot ym… Joku tämmönen startti/kurssi vois oikeasti auttaa taas lykkäämään eteen päin ja luomaan toivoa, että ehkä minäkin joskus opin!

  • Hei, aivan mahtava palvelu ja arvonta. Itsellä englanti on ollut aina vahva, mutta nykyään englantia pääsee käyttämään todella vähän, joten ulosanti on nykyään vähän niin ja näin. Semmoista rallienglannin sönkkäämistä.

  • Emma

    Itselleni englanti on aina ollut se kompastuskivi ja on edelleen, vaikka tällä hetkellä asun ulkomailla. Kuulostaa mahtavalta tavalta opiskella ja tulisi kyllä niin tarpeeseen!

  • Veera

    Arvonnassa mukana :)

  • Anni R

    Tämä tulisi kyllä todella tarpeen. Kielioppi ja monipuolinen sanasto on minulla suoraan sanottuna aivan hukassa. Töissä tulee joskus tilanteita, että asiakas puhuukin englantia ja kysyy kysymyksen jota en joko a) välttämättä ymmärrä, b) en muista/tiedä suomeksi sitä oleellista sanaa hänen kysymyksessään tai c) menen lukkoon, vaikka osaisinkin selittää asiat kierrellen ja käyttämällä kehonkieltä. Harmittaa, että oma englannin kielen taito on mennyt tälle tasolle ja siksi olisi ihanaa saada siihen yksityisopetusta. Se olisi kannattava investointi! :)

  • Anni

    Tämä tulisi itselleni tarpeeseen ja kurssikin kiinnostaisi. Täytyypä tutustua.

  • Hanna

    Tarkoituksena olisi ensi syksynä toteuttaa viime vuosien iso haave, päästä opiskelemaan yliopistoon. Siellä kuitenkin erityisesti jännittää englannin opiskelu, koska lukiossa ei tullut kauheasti englannin kielen eteen töitä tehtyä ja rimaa hipoen mentiin läpi. Tämä olisi suuri apu!

  • Tiia

    Oon itsekin miettinyt, että kaipaan niin englanninkielen preppaamista. Puhuminen sekä ääntäminen luonnistuvat itseltäni sujuvasti, mutta lukeminen ja ennen kaikkea kirjoittaminen tuottavat välilllä tuskaa… Nyt toivon kyllä arpaonnea tässä arvonnassa! ;)

  • Linda

    Voi vitsit! Yrittääköhän universumi kertoa minulle, että tämä olisi minun tilaisuuteni petrata englanninkielen taidoissani? Viimeksi tänään häpesin omaa englanninkielen taitoani töissä, kun asiakastapaaminen piti hoitaa englanniksi. Yleensä välttelen puhumista viimeiseen saakka. Vaikka ei englannin osaaminen tee kenestäkään parempaa ihmistä, on tämän taidon puute aina ollut oma häpeätahra. Täytyy tutustua verkkosivustoon tarkemmin!

  • Marianne

    Matkustelen paljon, mutta Englannin puhuminen tuottaa usein ongelmia. Ymmärrän, mutta kielioppi on vähän hakusessa. On pitkään pitänyt aloittaa opintoja, mutta se on vaan jäänyt. Olisiko tästä sitten startti parempaan Englantiin? :)

  • Riika

    Mukana arvonnassa :)

  • Veera

    Mukana arvonnassa. :)

  • Irina Hartikainen

    Moikka!

    Tää oli super huippu postaus! Kiitos ! Löysin itseasiassa eilen ton puhuenglantia.fi- sivuston, mutta en ollu ihan varma sen tasosta jne.. Mutta nyt mulle tuli semmonen, et pakko ottaa tuolta toi kurssi! Mulla alkaa just uudet duunikuviot sekä kouluun hakeminen tulevaisuudessa , joten haluan englanninkieleni priimakuntoon! Se on ok, mutta se ei mulle riitä ja on jäänyt hieman ruosteeseen..

    Kiitos sulle postauksesta ja vinkistä!

    Kivaa viikkoa!

  • Aino

    Mukana arvonnassa! Tää tulis kyllä niin tarpeeseen, varsinkin englannin puhuminen tuottaa aina ongelmia.

  • Annika

    Englannin opiskelu olisi tarpeen myös mulle. Mihin asti aluekoodi on voimassa?

    • Vilma Peltonen

      Moi Annika! Hyvä kun kysyit, lisään sen postaukseen. Koodi on voimassa helmikuun loppuun! :)

  • pia

    hävettää ihan itseäkin kuinka huono olen englannissa. silloin jo aikaisemmassa postuksessasi kerroit tästä olin innostunut mutta se vaan jäi ehkä hinta kuitenkin oli este

  • Katariina

    Kuulostaa täysin samalta ongelmalta minkä kanssa itse kamppailen. Tämä olisi hyvä mahdollisuus ponkaista opiskelu käyntiin :)

  • -

    Tää tulisi itselleni todella tarpeeseen! Olen ihan surkea englannin kielessä ja melkeinpä joka työpaikkaan mihin olen hakemassa, vaaditaan englanninkielen taitoa. Olen taloussihteeri. Jos ei arpaonni osu kohdalle, niin täytyy kyllä itsekseen aloittaa kurssi! :)

  • Maija

    Osallistun arvontaan! :)

  • VilmaN

    Arvostan suuresti, että olet puhunut haasteistasi englannin kielen suhteen avoimesti. Tuntuu, että pidetään oletuksena, että ihmiset puhuvat äidinkielen lisäksi virheetöntä englantia ja muutamaan muutakin kieltä. Toki olen myös ulkomailla asuessa huomannut, että rima taitaa olla vähän liian korkealla Suomessa.

  • thinky

    Kiinnostava postaus, en olisi muuten tiennyt tällaisesta :) Lähtötasotesti olisi mielenkiintoinen ja tosi hyödyllinen , koska olen miettinyt työnhakua ulkomailta – eivätkä vieraat kielet tosiaankaan ole minunkaan vahvuuksia :D

  • Saara

    Tulisi tarpeeseen! Heikko englannin kielitaitoni rajoittaa paljon mahdollisuuksiani esim. hakea jatkokoulutuspaikkaa.

  • Sanna

    Haluaisin osallistua arvontaan :)

  • HannaK

    Mukana arvonnassa. :)

  • Emmi

    Oo, mukana ollaan! Haluaisin kehittää kielioppia, jotta saisin varmuutta puhumiseen. Sanasto on jo aika kivasti hallussa.

  • Patricia

    Kuulostaa täydelliseltä ratkaisulta omiin kielihaasteisiini 👍

  • Huuli

    Tarpeeseen tulis opiskelut.

  • Muro

    Olen tosi ujo puhumaan englantia, eikä ole aavistustakaan millä tasolla osaamiseni/osaamattomuuteni todella on…
    Tarpeeseen tulisi tällainen testi!

  • Tiina

    Kouluenglanti ruostuu tehokkaasti vähäisen käytön vuoksi, joten lisäoppi ei pahitteeksi varmasti olisi. Hienoa kuulla onnistuneesta opiskelusta, VilmaP.

  • Pauliina

    Kuulostaa erittäin hyvältä! Mulla on myös ollut aina englannin kanssa suuria vaikeuksia ja samanlaiset fiilikset paljon reissatessa on liiankin tuttuja. Oon myös pitkään etsinyt jotain kurssia, jonka avulla pääsisin opettelemaan edes hieman paremmaksi, mutta tarjonta on ollut aika kehnoa.

    Kiitos tästä, täytyy laittaa kurssi oikeasti vakavasti harkintaan. Jospa mustakin vielä joskus tulisi sujuva englannin puhuja ja pelot sen suhteen olisi historiaa.

    Täytyypä koittaa nyt onnea ja osallistua arvontaankin samalla!

  • Eija

    Mielenkiintoista! Englannin kielen varsinkin puhetaidon kehittäminen kiinnostaa. Työkseni kirjoitan paljon enkuksi mutta puhun vähemmän ja koen olevani aika arka siinä..

  • Marjo

    Mukana arvonnassa!

  • Tiina

    Mukana.

  • Iida

    Mukana! Oon tosi ujo puhumaan englantia.

  • Ellla

    Mukana arvonnassa!

  • Ansku in ireland

    Mukana! Itse puhun melko ”täydellistä” englantia (asunut Irlannissa yli vuosikymmenen) mutta tää olis mun äidille tosi hyvä! Puolisoni ei puhu suomea ja olisi kiva jos äiti voisi paremmin kommunikoida hänen kanssaan. Tosin irlantilainen aksentti ei ole sieltä helpoimmasta päästä ☺️

  • Liisamaaria

    Rohkaisevaa kuulla, etten ole ainoa, jolla on ongelmia englannin kielen kanssa. Italialaisen poikaystävän kautta olen oppinut puhumaan kohtuullisesti ja ymmärtämään englantia jo melko hyvin. Ongelmanani on vain kiva Italian aksentti englannissa. Tää kurssi ois siis ihan super kiva juttu. Ellei onni suosi, täytyy varmaan käyttää tämä tarjous kuitenkin hyödyksi ☺️.

  • Minna

    Tulis niin tarpeeseen! Olen monta vuotta meinannut aloittaa enkun opiskelun mutta aina on jäänyt.. tämä antaisi mukavan potkun aloittaa vihdoin ja viimein!

  • Enkun opiskelu on tän vuoden listalla :)

  • Emma Wi

    Tulisi tarpeeseen!! :)

  • liinail

    Tämä kuulostaa ihan huikealta! :)

  • hilu

    Olen mukana arvonnassa, vaikka ajatuskin ”enkun kokeesta” kauhistuttaa!

  • Ammi

    Olisi kyllä mulle tarpeellinen ja hyödyllinen!

  • Pepe

    Hei Vilma, välillä turhuattaa, kun haluaisin jutella kasvokkain sun blogikirjotuksista. Tämä on ehkä se eniten ajatuksia herättävä aihe. Puhut mulle niin tärkeestä asiasta ihanan rehellisesti tavalla mihin en itse pystyisi. Olen aina hävennyt omaa englannin kielen taitoa, vaikka toistuvasti myös hämmästelen sanavarastoni laajuutta. Kuitenkaan rohkeus ei riitä puhumiseen, vaikka sehän on juuri se keino oppia! Olisi ihanaa saada rohkeutta oppia lisää tällaisen kurssin avulla. Kiitos vielä kirjoituksista, jotka vaikuttavat aidoilta ja ovat myös mielenkiintoisia ja sisältörikkaita. Aurinkoista päivää!

  • Elina

    Mulle englanti on aina ollut se vaikea kieli. Jostain syystä ruotsiin on parempi ”korva” ja tuntuu, että englannin kielioppikin on vain poikkeusta poikkeuksen perään. Nettikurssilla voisin saada harjaannutettua erityisesti puhumista ja oman tekstin tuottamisesta, kun ne sujuvat huonommin kuin kuullun tai luetun ymmärtäminen.
    Mukana siis arvonnassa!

  • Emilia

    Aah! Tämä olisi juuri se mitä tarvitsen!

  • Elina

    Oli kiva lukea tätä postausta ja todeta, että muillakin on ongelmia englannin puhumisen kanssa. Lukeminen ja kirjoittaminen luonnistuvat, mutta puhumisessa tulee niitä ongelmia. Tosin puhumisessakin on kehittynyt, kun on vain päättänyt yrittää sanoa lauseita ja sanoja eikä ole liikaa miettinyt sitä kielioppia.

  • Jemppa

    Hei, mukana arvonnassa. Palasin juuri äitiyslomalta takaisin töihin ja nyt on töissä vaihdettu työkieli englanniksi. Minua jännittää kovin puhua englantia ja pelottaa koska ”jään kiinni” siitä, että en osaa kunnolla puhua 😬 eli tällainen tulisi enenmän kuin tarpeeseen 🙏🏼

  • Heidi

    Kuulostaa tosi hyvältä! :)

  • Marjaana

    Mukana arvonnassa. Viimeksi juuri eilen sain muistutuksen omasta englanninkielen taidon puuttesta asiakkaan kanssa enkuksi jutellessa. Voih, kun oppisin lausumaan sanat oikein ja käyttämään passiivista sanavarastoani. Ymmärrän kyllä ihan hyvin kirjoitettua tekstiä, mutta oma teksintuotto on hankalaa. Etenkin suullisesti. Tuskastuttaa tuollaisissa tilanteissa kun pitäisi saada asioita hoidettua.

  • Jösse

    No tämä komentti ei osallistu arvontaan, mutta blogi on luettu.
    Ja näitähän tässä maassa riittää joille vieraan kielien ulosanti ja ymmärtäminen on mitä on. Kuten allekirjoittaneella.
    Sitähän ei kuitenkaan voida yleistää tässä kaksikielisessä maassa, että kaikki osasi Suomea.
    No onhan tämä Suomen kieli aika haastavaa opetella vaikka ruotsin kielisessä skolessa se ”Finskan” opiskelu aloitetaan jo ala-asteella.
    Nu måste jag skriva lite på Svenska också.
    Det här landet är många svensk spårkiga, som kan inte Finska ”alls” !!!
    Jag tror at dom människorna förstår nu finska lite bättre, kuin antavat ymmärtää.
    Det jag förstår i Åland, att dom kan inte så bra finska at börja tala det.
    Och samma är det på Närpes – Jakobstad aksel.

    No onhan tämä Suomen kielioppi aika haastavaa jota minäkään en osaa edes kirjottaa kunnolla. :)