Mielipiteeni kultaisesta keskitiestä elämässä

Yksi Q&A –kysymys oli, mitkä ovat vinkkini ns. kultaisen keskitien löytämiseen elämässä. Tässä mieleeni tulevia ajatuksia ja pohdintaa aiheesta.

Kultainen keskitie, tarkoittaako se kohtuutta vai tasapainoa? Jatkuvaa keskitiessä oloa vai äärimmäisyyksien vuorottelua?

Kun puhutaan esimerkiksi hedonistisista jutuista nautintoaineista, rahankulutuksesta, syömisestä, treenistä… jutuista, joissa saattaa olla mielitekoja ja homma lähteä lapasesta, suosin mieluiten kestävää kohtuutta. Olen joskus mennyt ääripäästä toiseen, ollut joko-tai.  Milloin elin pelkillä herkuilla tai ahmin ähkyyn ja sitten olin taas vastapainoksi syömättä mitään koko päivänä. En tuntenut oloani hyvinvoivaksi. Olen treenannut äärirajoilla, ja ollut treenaamatta kokonaan – en tuntenut oloani hyväksi. Mielestäni, jos joku asia pyörii ajatuksissa jatkuvasti pitkän ajan, on hyvä tiedostaa, että suhtautuminen siihen ei ole ehkä enää tasapainoissa.

Esimerkiksi taas rahan kanssa olen aina ollut kohtuuseläjä, en koskaan ole elänyt luotolle tai yli varojen, en koskaan ole tuhlannut olemattomaan tai ostanut pakonomaisesti – mutten myöskään pihistellyt. Sama vaikka alkoholin käytön kanssa, en ole koskaan juonut liikaa liian usein, mutta en myöskään kieltäytynyt kokonaankaan. Näissä asioissa minulla on kohtuus luonnostaan, ne eivät aiheuta mielenvaivaa.

Löysin syömisessä- ja treenissäkin kohtuuden lopulta. Olen oppinut, että kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin kuuluu se, että ajattelen sekä että, en joko tai. Tarvitsen unta ja lepoa fyysisen rinnalle, vihersmoothieiden väliin palan kakkua juhlissa mieltäni virkistämään. Tarvitsen sosiaalista elämää ja mutta myös omaa rauhaa, nautintoja – mutten liikaa. Varmasti pohjimmiltaan löysin näissä tasapainon järkiajattelulla. Sillä, että aidosti kuuntelin kehoani ja mieltäni sekä sitä, mikä niille on parasta. Erehtymisen ja kokeilun kautta.

Elämässä, stressissä, paineessa, työssä, opiskelussa taas kohtuuden sijaan ajattelen tasapainoa pidemmällä tähtäimellä. Näissä menen äärirajoillakin. Mielestäni stressi ja paine itsessään ei ole huono asia jota vältellä. Päinvastoin, hakeudun tilanteisiin, jossa minua jännittää. Tilanteisiin, jotka ehkä pelottavatkin. Näin saan puristettua itsestäni enemmän, näin pääsen eteenpäin ja löydän oikean suunnan. Ilman deadlineja ja kokeita esimerkiksi, en oppisi ja etenisi samalla tavalla. Saan onnistumisen elämyksiä, kun joudun puristaa itsestäni enemmän. Sitä paitsi pitkään kestänyt tylsyys ja liika hitaus, ei sekään ole ihmiselle hyvästä.

Pitkäaikainen stressi on sitten toinen juttu. Kaasun painamisen lisäksi, on osattava myös jarruttaa ja hiljentää vauhtia. Tämän olen oppinut kunnolla vasta lähiaikoina. Mutta silti uskon elämän tasapainoiluun en kohtuuteen. Jos elää koko ajan kultaista keskitietä, miten voi saavuttaa jotain? Mielestäni pitää olla ylä- ja alamäkiä. Pitää tehdä kovasti töitä, omistautua, olla rohkea ja laittaa kaikki likoon vaikka 24/7. Ilman kovaa työtä on mahdoton saada haluamansa, jos unelmoi suurista. Toki meitä on monenlaisia, mutta kaltaiselleni kunnianhimoiselle ja tavoitteelliselle, on välttämätöntä välillä puskea, niin että muut asiat siitä kärsivät. Mutta tietenkään tämä ei voi jatkua loputtomiin, vaan on osattava löysätä. Ja osattava sanoa ei. Pidettävä totaalisia lepopäiviä välillä. Vaihtaa sitä, mihin keskittyy.

Esimerkiksi kun olen Suomessa, annan todella paljon aikaa ihmissuhteille ja usein olen menossa aamusta iltaan, juoksen paikasta toiseen. Sosiaaliset tilanteet ja tapaamiset menevät monen muun asian edelle. Mutta Italiassa taas elämäni on yksinkertaista ja olen paljon paikallaan, niin homma tasapainottuu täällä ollessa. Toinen esimerkki: päivä ennen deadlinea, saatan tehdä 14 tuntia putkeen töitä, enkä oikeastaan muuta. Mutta seuraavana päivänä menenkin keskipäivällä treenaamaan ja pitkälle lounaalle ystäväni kanssa.

Mielestäni on haastava vinkata yleisiä asioita kultaisen keskitien löytämiseen, koska olemme jokainen erilaisia, ja meidän pitää löytää itse oma tasapainomme. Kehon kuuntelu ja itsensä tunteminen auttavat kuitenkin varmasti. Ja se, että osaa myös toimia oman parhaansa mukaan, eikä ajatella vain aina tosia. Pitää ajatella myös omaa hyvinvointia. Meillä jokaisella on omat rajamme, eikä sen ilmaiseminen ole itsekkyyttä.

Itselläni jooga on ollut merkittävässä roolissa sen suhteen, että olen oppinut lempeyttä ja hiomaan kulmiani ja kovia periaatteitani, olemaan ylireagoimatta niin vahvasti ja hallitsemaan tuntemuksiani paremmin. Kun elämä on kiireistä ja kuormittavaa, en mene kuntosalille kyykkäämään vaan mielummin lempeään Yin-joogaan rauhoittumaan. Sen sijaan, että on suunnitellut kalenterissa täyteen ja päivänsä pilkun tarkasti, pitää jättää tilaa mielelle olla suorittamatta asioita. Vaikka olisit päättänyt tehdä heti kotitöitä, kun tulet töistä, joskus on parempi mennä hetkeksi lepäämään, ja nukkua vaikka 15 minuuttia. Levänneempänä askareet sujuvat usein nopeammin ja mukavammin. Mielen joustavuus kai on se a ja o.

Jotta pystyy nollata, täytyy myös tunnistaa, mikä itseä rentouttaa ja mikä palauttaa mielen. Kaikille se ei ole sama juttu. Itse en palaudu sosiaalisessa seurassa… Vaikka nuo tilanteet olisivat kuinka kivoja ja tärkeitäkin minulle, vie sosiaalisuus minulta energiaa ja on pitkässä tähtäimessä yksi kuormittava asia lisää. Minussa on siis sen verran introverttia ihmistä, että tarvitsen myös omaa aikaa täysin yksin, jotta voin palautua. Aikaa, kun minulla on vain aikaa ajatella.  Mutta jos sitäkin on liikaa, sekään ei ole hyvä. Tasapainoon tarvitsen vaihtelevuutta. :)

Lopuksi sanoisin, että ehkä kannattaa luopua ajatuksesta, että elämän pitäisi olla aina harmonista, tasapainoista tai kultaista keskitietä. Sitä se ei itselläni ainakaan ole, vaan elämässä jaksottelee erilaiset aikakaudet. Ehkä pitkällä tähtäimellä puhutaan siis kultaisesta keskitiestä, mutta päivän tai viikon aikavälillä kaikkea muuta. Ehkä kultainen keskitie tulee, kun ei yritä niin kovasti. Kun jättää säännöt romukoppaan, kun ei suorita tehtäviä. Kun antaa itselleen vähän tilaa ja liikkumavaraa.

Mitä mieltä te olette?! :)

Leave a comment

3 kommenttia

  • Tosi hyvä postaus taas! Jäin miettimään tota että jos elää aina vaan kultaista keskitietä, on vaikea saavuttaa mitään uutta. Se on tavallaan totta. Toisaalta jollekin saavutus ja elämän ”tarkoitus” on se että voi elää tasapainoista ja mukavaa elämää.

    Mä kuulun kyllä siihen joukkoon et haluan haastaa itseäni ja siksi voimaannuin tästä tekstistä ja erityisesti äsken mainitsemastani kohdasta: jos haluaa astua mukavuusalueen ulkopuolella, on ilotulituksia ja rankkasateita. :)

    Ihanaa sunnuntaita Vilma. <3

    http://www.tyhjaajatus.com

  • Fiksuja ajatuksia ja hienosti kirjoitettu. Pysähdyin lukiessani pohtimaan monessa kohtaa ja totesin olevani hyvin samoilla linjoilla kanssasi. Mukavaa alkuviikkoa sulle! :)

  • n

    Todella hyvä teksti, kiitos!

    Olen toipumassa pitkäaikaisesta ylikuormitustilasta (vakava raudanpuute, joka löydettiin vasta, mutta lisäksi myös osaksi psyykkistä ylikuormitusta). Tämä teksti sai miettimään ja kyseenalaistamaan monia asioita omassa ajattelussa! Viimeiset yhdeksän vuotta oli lähinnä selviämistä päivästä kerrallaan, mutta nyt näkyy valoa tunnelin päässä :) Töiden/opiskelun lisäksi lähinnä nukuin ja käsitykseni eri asioiden kuormittavuudesta on ollut vääristynyt. Asiaa on mutkistanut monet eri seikat, mm. se että olen aika introvertti. Blogisi on ollut vuosia yksi niistä asioista, jotka ovat pitäneet toivoa yllä siitä, että elämä voisi olla toisenlaista. Kiitos siis hurjan paljon <33

    Asiasta toiseen; oletko tutustunut energiahoitoihin? Olisi tosi mielenkiintoista kuulla ajatuksia liittyen tähän :) Aivojen plastisuus on myös yksi asia, joka kiinnostaa itseäni tällä hetkellä kovasti.