24 Kirjapostausta + 10 lippua kirjamessuille (ARVONTA)

20.10.2017 / ,

Ensi viikonloppuna Helsingissä järjestetään jokavuotiset kirjamessut ja samassa yhteydessä viini- ja ruokamessut. Ehdottomasti yksi syksyn parhaista ”tapahtumista”, jossa kävin aina Helsingissä asuessani! Tällä kertaa en pääse itse valitettavasti mukaan, mutta sain Suomen suurimman verkkokirjakaupan Booky.fi :n kautta mahdollisuuden jakaa teille kymmenen lippua. Päätin heti tarttua tilaisuuteen, koska tiedän, että siellä ruudun toisella puolella on monta samanlaista lukutoukkaa ja kirjojen rakastajaa! Tästä syystä siis tällä viikolla heti toinen kirjapostaus putkeen, mutta voittajien osoitteet pitää olla jo maanantaiaamuna minulla, joten osallistumisaikaa on vain sunnuntaina klo.12.00 asti. Arvon 5 x 2 kpl lippuja, jotta voittajat saavat myös ystävän mukaan. Samoilla lipuilla pääsee myös viini- ja ruokamessuille. Osallistua voit kommentoimalla tätä postausta.

Tajusin myös, että blogistani puuttuu tyystin kirja-kategoria ylänavigaatiosta. Siellä pitäisi kyllä sellainen ehdottomasti olla, sen verran tiuhaan tulee tehtyä kirjavinkkauksia. Mutta tässä alla nyt suurin osa viimeisen parin vuoden aikana vinkkaamistani kirjoista. Halusin koota yhteen postaukseen nämä, niin aina lukuvinkkejä tai kirjalahjavinkkejä kaivatessa, voi tsekata josko täältä löytyisi jotain. (Otsikkoa tai kuvaa painamalla, pääset postaukseen.) :)

Romaanit

 

BOOK TIP: Señor Peregrino

Kerro minulle jotain hyvää

Kirjajuttuja

Kirjavinkki – The Girl on the Train

Kirja, joka koukuttaa

3 x Nämä kirjat luin Balilla

Lomalukemista & rentouttavia äänikirjoja (+kirjahaaste)

Koukussa kuunneltaviin kirjasarjoihin

 

KEITTOKIRJAT

 

5 x My Favorite Cook Books

Joulukirja

Herkkuja ja kirjavinkki

 

HENKINEN HYVINVOINTI

 

10 Favorite (Self Help) Books

Kirjavinkki: Hyvän Mielen Taidot

Psyykkinen vahvuus

Hyvän mielen vuosi – Tehtäväkirja, jonka avulla siivoat kaaoksen ja toteutat unelmia

 

LIIKUNTA & TERVEYS

 

Kirjasuositus: Method Putkisto BODY UP

Hyvinvointia ja terveyttä BookBeatista

Lukemiani joogakirjoja

SEKALAISET TIETOKIRJAT

 

A Great Book and Lunch

10 syytä lukea KonMari

Vastuullisuutta ja vaikuttavia naisia

Alexan kirja

9+1 kirjavinkkiä joululahjaksi

BookBeat – Kun innostuin ääni- ja e-kirjoista

Leave a comment

87 kommenttia

  • Riikka

    En oo ikinä käyny kirjamessuilla, mutta tälläsena lukutoukkana alkais olla jo korkea aika käydä. Sun kirjavinkkaukset on johtanu miut monen hyvän kirjan ääreen, joten kiva, että ne saa oman kategorian :)

  • Tanja

    Taivaslaulu oli kyllä koskettava ja mieleenpainuva kirja <3
    Nyt joulua odotellessa voisi hakea inspiraatiota erilaisista leivonta- ja ruokakirjoista sekä tietenkin itse joulukirjoista :)

  • Iida

    Aina silloin tällöin yritän googletella sun kirjapostauksia vinkkien toivossa, joten kiitos tästä koonnista! 💛 kirjamessut on ollut jo nuoruudesta asti perinne, kävin aina iskän kanssa siellä haahuilemassa. Tänä vuonna suunnitelmissa on myös mennä, mutta lippuja en ole vielä hankkinut. Hyvä niin, jos vaikka arpaonni suosisi :)

  • Eevi Laine

    Ihana postaus! Itse olen aina rakastanut kirjoja ja nimenomaan suosikkijoululahjat ovat olleet kovia paketteja, joiden kanssa pääsee irtautumaan arjesta hetkeksi.

  • Inka

    Mukana 😊

  • Katri

    Oi, kirjamessuille olisi ihana päästä!! :)

  • Mari

    Kiitos tästä postauksesta! Oon seurannut sun blogia viime talvesta alkaen, ja oot innoittanut mua lukemaan lisää. Irtisanoin Netflixin ja vaihdoin jänniin kirjoihin, ja sain yhtäkkiä myös lisää aikaa elämääni. Lukeminen sopii mulle paremmin, sen pystyy lopettamaan sillon kuin alkaa tuntua siltä, kun taas tv-sarjoissa pitää katsoa vähintään se jakso loppuun :D

    Oon muuten aiemmin koittanut etsiä sun blogista nimenomaan kirjajuttuja, joten sellanen kategoria olis tosi hyvä! Ja pidän tän postauksen mielessä seuraavan kerran kun etsin luettavaa.

    Lähtisin tosi mielellään ekaa kertaa kirjamessuille, toivottavasti neiti Fortuna suosii! :) Ja hei aivan ihana blogi, jatka samaan malliin!

  • Annika

    Ihanan paljon kirjavinkkejä! Näistä löytyy varmasti jotain syksyn/talven iltoihin!

  • Heidi

    Osallistuin viime vuonna kirjamessuille ja tänä vuonna olisi polttava halu päästä jälleen, elikkäs osallistun kilpailuun! :)

  • apple

    Mukana arvonnassa! Ystävän kanssa haluttaisiin mennä messuilemaan :)

  • Saara

    Kirjamessuille olisi kiva päästä :)

  • Jansku

    Sinulta saa aina hyviä kirjavinkkejä, löysin tästäkin postauksesta useamman kirjan, jonka lisäsin luettavien listalle. Kirjamessut olisi täydellinen piristys stressaavan syksyn keskelle, joten olen ehdottomasti mukana arvonnassa!

  • Julia

    Rakastan uppotua kirjan maailmaan. Kirjamessuilla voisi saada lisää mahtavia lukuvinkkejä.

  • Annukka

    Lukeminen on aivan parasta ja kiitos vinkeistä! Osa näistä olikin jo luettu ja osa lähtee nyt lainaukseen kirjastosta. Messuilla varmasti saisi paljon inspistä ja uusia lukulöytöjä :)

  • Neea

    Rakastan lukemista ja sain juuri luettua loppuun kirjan ”Joka hetki olemme yhä elossa”. Oli koskettava ja ajatuksia herättävä! Ehdottomasti lippuarvonnassa mukana, menisin enemmän kun mielelläni! :)

  • Taru

    Olisipa mukavaa lähteä tuonne tutustumaan syksyn kirjauutuuksiin ja kuulemaan kirjailijahaastatteluja. Terv. Taru

  • Viivi

    Mukana!!

  • Niina

    Kiitos kaikista vinkeistäsi! Psyykkinen vahvuus tällä hetkellä minulla kesken.
    Lähtisin mieluusti kirjamessuille kaverin kanssa :)

  • Vilma

    Näin normi arkena ei ylimääräistä aikaa kirjojen lukemiselle ole työ ja koulujuttujen ohella mutta joulu on aina perinteisesti ollut parasta aikaa lukemiselle takan edessä! Olisikin mahtavaa käydä kirjamessuilla etsimässä uusia hyviä kirjoja joululomaa varten:)

  • Tiina

    Mukana☺

  • Suivi

    Tämäpä oli hyödyllinen postaus ja hyvä idea yhdistää nämä kaikki kirjapostaukset! :)

    Arvonnassa mukana!

  • nina tee

    Peruskoulussa käytiin useampana vuonna kirjamessuilla, mutta mä onnistuin aina olemaan just silloin kipeenä! Eli en oo vielä koskaan käynyt. Olis kiva vihdoin päästä.

  • Sonja

    Kiitos hyvistä kirjavinkeistä!
    Olisi kiva päästä pyörähtämään messuilla ystävän kanssa, hän olisi juuri sopivasti Helsingissä käymässä tuolloin :)

  • Janina

    Juuri mietin kirjamessuja ja heti silmiini osui tämä postaus! Olisi ihan mahtava vihdoin messuilla päästä käymään! :)

  • Sirkkuli

    En ole käynyt aikaisemmin, joten mukana :)

  • JennaO

    Näille messuille on pakko päästä! Meillä kirjahyllyä on karsittu niin, että olisi kahden hyllyn verran tilaa uusille ihanuuksille.

  • Jaanna

    Mukana 😊 En ole aiemmin käynyt kirjamessuilla mutta olisi mielenkiintoista mennä. Ohjelma tuli postista ja huomasin mm. mielettömän kattauksen kirjailijahaastatteluja, vau!

  • Nanni

    Kaikille kolmille messuille olisi ihana päästä!

  • Katariina

    Mukana! Messuilla tosi kiinnostava kattaus tänävuonna. 😊

  • Elina

    Mukana ollaan, kirjamessuille oli ihana päästä❤ eikä viini- ja ruokamessut siinä sivussa ollenkaan haittaisi😊🌷

  • Kaisa

    Ihana postaus!
    Olis mahtavaa päästä ystävän kanssa viettämään laatu aikaa kirjamessuille :)

  • Veera

    Ihana arvonta! Koska tänä viikonloppuna jää I love me messut käymättä nielutulehduksen takia, olis mahtavaa päästä kirjamessuille ystävän kanssa :) Olen muuten saanut sinulta monta hyvää lukuvinkkiä eli tee ihmeessä jatkossakin kirjapostauksia ;)

  • Essi S

    Mukana arvonnassa ja kiitos kirjavinkeistä!

  • Sanna

    Vinkkejä hyvistä kirjoista ei ole koskaan liikaa! Joten kiitos niistä 😊 ja ne kirjamessut.. itse en ole kertaakaan aiemmin osallistunut, mutta tänä vuonna olisi tarkoitus. Eli liput tulisivat tarpeeseen!

  • AnneK

    Kirjavinkit on parhaita, niihin ei kyllästy koskaan! Kirjamessuilla en oo ikinä käynyt, mutta ens viikolla vois vaikka poiketa. Kuinka iso kestokassi sinne pitää ottaa mukaan, että saa kaikki ostokset kotiin? :D

  • Rosa

    Juuri pohdittiin äitini kanssa puhelimessa kirjamessuille menoa! Eli mukana arvonnassa! :)

  • Hemppe

    Mukana arvonnassa! Kirjojen lukeminen on jäänyt niin retuperälle kuin olla ja voi, kirjamessuilta saisi varmasti taas lisäboostia tähän hommaan! :D

  • Elina

    Oon monta kertaa hakenu sun blogin hausta kirja hakusanalla luettavaa eli tää oli todella hyödyllinen 😊 Ja kiva yllätys ois viedä poikaystävä messuille! ❤️

  • K

    Olisipa kiva päästä messuille :)

  • Eveliina

    Olen aina inspiroitunut hurjasti kirjavinkeistäsi, kiitos siis niistä!<3

  • Anni

    Rakastan Helsingin kirjamessuja, tänä vuonna vaikuttaa olevan tosi mielenkiintoista ohjelmaa ja ihan vaan se pörräily ja meneminen siellä on niin mukavaa :) Ehdottomasti mukana!

  • Iisa

    Mukana! Ps. suuuper inspiroiva blogi sulla! <3

  • Johanna

    Ikuinen lukutoukka ilmoittautuu arvontaan!

  • Olen liian levoton keskittymään kirjoihin, mutta sinun kauttasi löysin kesällä äänikirjat! Messuista varsinkin ruoka&viini -puoli kiinnostaa erityisesti.

  • Jonna

    Voikun pääsisin messuille! Kirjat, ruoka ja viini ovat intohimojani ja rakastan selata uutuuskirjoja sekä kuulla suosituksia. Sinun blogista olen useita vinkkejä ottanut kirjojen lukuun :)

  • CHRISTINA Ertsalo

    Osallistun ehdottomasti arvontaan. Mulla on liput Dan Brownin tapaamiseen muttei messuille.

  • Anne

    Olen sinun kirja vinkkejä seurannut ja vaikka itse en elämän tilanteen vuoksi ehdi kirjoja tällä hetkellä paljoakaan lukea, niin nämä postaukset on ihania! Saa aina fiilikset kirjoista ja luettavien kirjojen lista kasvaa, sitten kun on taas vähän paremmin aikaa 😊 mutta jatka ehdottomasti näiden postausten tekemistä, silloin kun on aikaa kirjaan tarttua niin on kiva lukea jotain mistä on jo saanut arvostelun ja mielikuvan.

  • Merope

    Ehdottomasti mullekin yksi syksyn kohokohdista.

  • Tuolta joukosta löyty useempikin mun lukulistalla oleva kirja :) Pitää hankkia kyllä iltalukemiseksi ainakin muutama niistä.

  • Lau

    Jee, mukana! :)

  • Lotta

    kirjamessut todella on yks vuoden kivoimpia tapahtumia. ois ihana päästä sinne taas tunnelmoimaan :)

  • NannaS

    Mukana arvonnassa :)

  • venla

    Oispa kiva päästä messuille kiertelemään!:)

  • Olppa

    Kiitos kirjavinkeistä! Juuri mietin tässä, mitä alkaisi lukemaan seuraavaksi. :) Myös messuilla olisi kiva käydä :)

  • Ellla

    Rakastan lukemista!!:)

  • Titta

    Kiitos kirjavinkeistä! Paljon tullut viimeaikoina Bookbeattia kuunneltua, mutta ”oikeilla” kirjoillakin on aina paikkansa. Luettiin miehen kanssa joku päivä noista messuista ja todettiin että molempien kaikki mielenkiinnot samalla lipulla, niin kirjat kuin viini sekä ruoka! :)

  • Anna

    Osallistun kilpailuun! Olisi ihana päästä messuille löytämään kirjavinkkejä. Nyt alkaa olla silloin tällöin vähän aikaa viettää kirjojen parissa, kun lapset ovat vähän isompia. :)

  • Ada

    Ihana postaus, kirjat ovat kyllä parasta mitä on olemassa! <3

  • Severiina

    En ole aiemmin kirjamessuilla käynyt, olisipa kiva päästä käymään!

  • HT

    Mukana arvonnassa !

  • Jenna

    En ole koskaan käynyt kyseisillä messuilla, vaikka siellä olen halunnut käydä. Rakastan lukemista ja kirjojen lisäksi myös ruoka ja viini on lähellä sydäntäni.

  • Siinatar

    Mukaan kivaan arvontaan! Kirjamessuilla on aina ihana tunnelma!

  • Anna

    Kirjamessuille tulee kyllä lähdettyä liian harvoin. Olisipa kiva päästä taas pitkästä aikaa! 🙂

  • Heli V

    Mukana :)

  • Anna

    Lukeminen on ihanaa! Veisin kirjamessuille mielelläni ystäväni, joka saapuu juuri sopivasti kylään luokseni ensi viikonlopuksi <3

  • Sini

    Olisi ihana päästä kirjamessuille aistimaan tunnelmaa ja haalimaan uutta luettavaa.

  • Minsku

    17-vuotiaan tyttäreni lempi messut myös. Olisi kiva yllättää hänet yhteisellä tekemisellä eli mukana arvonnassa.

  • Martsa

    Kirjat on kyllä parasta <3 ja vitsit tajusin, että oon monta kirjaa hankkinut sun suositusten perusteella! :D <3

  • Haller

    Kiitos loistavista kirjavinkeistä! Monet mainitsemistasi kirjoista olen jo lukenut, mutta joukossa oli myös paljon uusia kiinnostavia tuttavuuksia. Syksyn saapuminen nostaa ainakin oman lukuintoni uudelle tasolle joka ikinen vuosi :) Ja Kirjamessut ovat tietenkin yksi syksyn kohokohdista.

  • Illuusia S

    Mukana arvonnassa!

  • SannaMi

    Mukana arvonnassa :)

  • Jenna

    Mukana arvonnassa, messuille olisi ihana päästä!

  • Noora

    Osallistun ☺

  • Essi S

    Mukana arvonnassa, kiitos myös kirjavinkeistä!

  • Sanna-Maria

    Harmi ettet pääse mukaan! Kiitoksia kirjavinkeistä ja arvonnasta.

  • Sallikka

    Mukana arvonnassa :)

  • Terhi N.

    Olen käynyt vuosittain Kirjamessuilla, ja tänäkin vuonna olisi tarkoitus suunnata sinne, vaikka lippua ei ole vielä hankittu.

  • Sampsa

    Ois tosi kiva päästä messuille!

  • Leila Sandvik

    Hei, mulla olisi sulle yksi kirjasuositus. Marshall B Rosenbergin Non Violent Communication (Myötäelämisen taito). Kirja on ihmissuhde/käyttäytymis opas, mutta itse näen siitä olevan hyötyä paljon laajemmin erilaisilla elämän osa-alueilla. Kirja on innostanut minua kuuntelemaan ihmisiä aidosti ja elämään hetkessä. Olen sen avulla ymmärtänyt itsestäni, tarpeistani ja tunteistani valtavasti. Kirja ei ole pitkä ja vielä aika helppolukuinen, joten suosittelen sitä valtavasti! Ja jos lukemiselle ei ole aikaa sama sisältö löytyy myös YouTubesta. Voi vaikka kuunnella matkalla kauppaan :)

  • Saara A.

    Kirjamessut on kyllä yksi ihanimmista messuista eikä ne vieressä olevat viini- ja ruokamessutkaan haittaa ollenkaan päin vastoin! Mikäs parempaa näin syksyiltoina kuin uppoutua syvälle kirjan maailmaan ja siemailla viiniä samalla?

  • Pihla

    Ois ihanaa saada liput messuille!

  • Hanna

    Mukana arvonnassa.

  • Suvi

    Mukana!! Kirjamessut kiinnostaa kovasti :)))

    • Vilma Peltonen

      ARVONTA ON NYT PÄÄTTYNYT, KIITOS KAIKILLE OSALLISTUJILLE! <3 :) Ja kiitos muutenkin ihanista kommenteistanne!! <3

      Voittajat: Iida, Veera, Jenna, Minsku, Mari

  • Ride

    Heips, näistä sun antamista kirjavinkeistä olenkin löytänyt koukuttavia teoksia ja mukaansatempaavaa lukemista! Jatkathan vinkkien jakamista? Mukavaa syksyä! Messuille olisikin kiva päästä uutuuskirjoja hypistelee, vaikka olenkin kirjastojen suurkuluttaja :)

  • The other day, while I was at work, my sister stole my iphone and tested to see if it can survive a 30 foot
    drop, just so she can be a youtube sensation. My apple
    ipad is now destroyed and she has 83 views. I know this is entirely
    off topic but I had to share it with someone!