Kun unelmat (ja blogi) muuttaa muotoaan

16.10.2017 / ,

Moni meistä etsii elämälleen syvempää tarkoitusta… Luulin jo kerran löytäneeni sen, löysinkin hetkeksi. Mutta olen ymmärtänyt, ettei kyse ole siitä, että minun täytyy löytää tuo tarkoitus. Uskon, että se löytää meidät. Toki sitä varten täytyy olla uskollinen sisimmälleen, osata kuunnella itseä, eikä ulkoista maailmaa. Mutta nyt ajattelen enemmän, että meillä jokaisella on tietty polku. Tarkoitus, joka lisää rakkautta maailmaan tavalla tai toisella, kuten Gabrielle Bernstein on tuon asian ilmaissut kirjassaan Ihmeitä nyt.

Omat unelmani ovat muuttuneet, mutta ei se yllätä. Kaikki tässä maailmassa muuttuu. Yllättävää on se, että se on jotain, mitä en kuuna päivänä olisi voinut uskoa tai kuvitella kolme vuotta sitten. Hienoa on taas se, että aina tulee uusia unelmia meille kaikille, jos on rohkeutta unelmoida. Jos ne lapsuuden unelmat eivät ota kantaakseen, ei se tarkoita, ettei aikuisiällä löydä yhtä tärkeitä unelmia, jotka ottavatkin tuulta alleen. Mikään ei kuitenkaan ole turhaa, ajanhukkaa. Kaikki se, mitä olemme kokeneet ja kaikki se valtava aikaisempi työ, on osa sitä uutta unelmaa. Jollain tapaa.

Vaikka uskon, että kutsumus ja elämäntarkoitus tulee luoksemme, ei se tarkoita, että ”tehtävämme” toteutuu itsestään. Mutta kun aika on oikea, se ei tunnu pinnistetyltä, jatkuvalta luopumiselta, saati kärsimykseltä. Tai tavallaan tuntuu välillä siltäkin. Mutta kaikki se rankkuus, hiki, kyyneleet ja hampaiden pureminen, tuntuu sen arvoiselta (jos ei joka päivä, niin sisimmässä). :)

Oman kutsumuksen eteen on valmis uhraamaan, ottamaan taloudellisia riskejä, valmis tekemään enemmän. Toki toisen kutsumus on olla esimerkiksi äiti, toisen poliitikko. Nämä asiat vaativat erilaisia tärkeitä asioita. Mutta en vain usko, vaan tiedän, että menestyneimmät ihmiset, jotka saavuttavat unelmiaan, eivät ole mukavuudenhaluisia. Nuo ihmiset ovat laittaneet ihan hulluna likoon asioita. Aikaa, aikaa ja aikaa. Se on sitten asia erikseen, pitääkö sitä aikaa uhrata pari vuotta vai kymmenen. Milloin riittää? Menestyneimpiä ihmisiä ei kuitenkaan koskaan kannata kadehtia, jos ei ole itse valmis tekemään kirjaimellisesti kaikkea saman eteen. Elämä ei ole aina reilua ja joskus, vaikka tekee hirveästi työtä, se ei tuo tulosta heti näkyville… Mutta ei pidä ajatella, että ne jotka ovat siellä, jossa itse haluaa joskus olla, on saanut sen jotenkin helpommin. Ei ole.

Ne, jotka ovat aikuisiällä vaihtaneet alaa tai ryhtyneet yrittäjiksi, ovat joutuneet yleensä tehdä kahta työtä tai töitä + opiskelua päällekkäin. Vanhaa tehdään lähinnä taloudellisen puolen takia, mutta sielu, sydän, kunnianhimo ja tavoitteet ovat jo uudessa. Luulen, että tämän jaksaa, koska visio tulevasta on niin selvä. Vaikka elämästä menisi muutama vuosi, niin että se on lähinnä pelkkää työntekoa, sen jotenkin on valmis tekemään kyseenalaistamatta. Sitä myös uskoo, että joskus saa tuon ajan takaisin. Että se tuleva vie elämää siihen suuntaan, että se tuo lisää vapautta ja aikaa. En tiedä ketään kuka olisi katunut alan vaihtoa tai yrittäjäksi ryhtymistä, vaikka tunnen monta, joka näin on tehnyt. Sanonta ”se ei tule olemaan helppoa, mutta se tulee olemaan sen arvoista”, pätee tähän hyvin.

Suhtautumiseni bloggaamiseen on muuttunut aika paljon ja luulen, että se vähän välittyy lukijoillekin. Lähinnä siksi, että mietin, mitä annettavaa minulla enää on. Ensimmäiset vuodet minulla oli palo jakaa inspiraatiota terveellisestä ravinnosta, innostaa liikkumaan, jakaa siihen aikaan mystisempää ammattimallin elämää, pohtia elämää pintaa syvemmältä yliopisto-opiskelijana ja julkaista valokuvia, joita halusin koko ajan ottaa kaikesta.

Nykyään kauniita kuvia on kaikkialla, netti terveellisiä herkkuja ja treeni-inspiraatiota pullollaan, en enää opiskele tai tee mallintöitä, joista jakaa ajatuksia, enkä edes elä kovin jännittävää arkea tapahtumineen, mistä postaisin. Oikeastaan arkeni on naurettavan yksitoikkoista. Olen asunut Belgradissa elokuun lopulta, enkä ole tietoisesti käynyt yhdelläkään nähtävyydellä, olen keskustassa käynyt tasan kerran. En ole ystävystynyt kehenkään. Miksi? Koska teen töitä, töitä ja töitä. Välillä treenaa, joogaan tai katson poikaystäväni kanssa leffan, mutta niin arkeni kuin viikonloppuni ovat täynnä työtä. Ajatukseni ovat töissä, enkä pysty suunnitella tai käyttää energiaani muuhun.

Ainut, että en puhu (vain) blogistani. Vaan jostain ihan muusta, jostain joka on myöskin sellaista, mistä en saa jännää materiaalia blogiin. Mutta en tee työtä työn takia, vaan toteutan jotain, minkä koen nyt kutsumuksekseni ja oikeaksi asiaksi. Asiaksi, jota en voi olla tekemättä. Tämä on elämäntapaani. Mutta mietin, että onko elämäntapani liian tylsä bloggaajalle. Mistä saan jotain, että koen, että minulla on annettavaa teille?!

Tämä kelailu korostuu hyvin Instagrammin MyStoryssä tai lähinnä sen loistaessa tyhjyyttä pääosin kohdallani. Minua huvittaa, kun mietin, mitä pystyisin sinne kuvaamaan. Päivä toisensa jälkeen sitä, että istun kahvilassa läppäri edessä, kotona Adidaksen college-vaatteissa ja tukka sekaisin puhelin kädessä. Sitä kun olen salilla tai joogamatolla, ruokakaupassa tai poikaystävän kanssa kuvaamassa. Siinäpä se. En ole edes blogissa kehdannut kertoa, kuinka viimeisen parin vuoden aikana muutamaa lyhyttä jaksoa lukuun ottamatta elämäni on tuntunut olevan pelkkää yksinäistä työn tekoa (tosin teen työtä, jota pohjimmiltani rakastan). Koska suurin osa teistä varmasti miettii, että missä tulos tai ei näytä siltä. Mutta en jaksa enää teeskennellä. Ei minua haittaa enää, mitä muut ajattelevat. Haluan vain sanoa, että mikään ei tule ilmaiseksi. Jos haluaa saavuttaa jotain, sen eteen on tehtävä pirusti. Voin sydämessäni tuntea, että näin olen tehnyt. Ja loppujen lopuksi, vaikka tämä on vaatinut aika monta asiaa, mistä olen luopunut, niin voin sanoa, etten olisi omaa aikaani voinut paremmin käyttää 27-vuotiaaksi.

Minusta tuntuu, että kun unelmat muuttavat muotoaa, on siihen joku tarkoitus. Se uusi unelma on tullut syystä elämään. Sinun luoksesi. Silloin siihen pitää uskaltaa ehkä vain tarttua. Rakkautta ja tsemppiä siskot. Ja haluan myös sanoa, että kiitos teille, jotka olette kulkeneet blogini mukana kaikki nämä sen eri vaiheet. ♥ :)

leather jacket/ Jofama
bag/ Coach
knitting / Gina Tricot
pants / COS

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Leave a comment

35 kommenttia

  • Tiinatuulia

    Kiitos Vilma, teksti täynnä upeaa energiaa ❤️

    Kuinka voinkaan allekirjoittaa joka sanan unelmien tavoittelusta, kutsumuksesta, siitä ettei kannata pelästyä, jos unelmat muuttavat muotoaan tai vaikka kokonaan vaihtuvat… Itsekin omaa henkilökohtaista unelmaa tällä hetkellä toteuttaessani pohdin jo nyt, että tuskin tulen elämään tai tekemään työtäni samassa muodossa loppuelämääni, vaikka se onkin suurin intohimoni ja haaveeni. Aika näyttää, mihin tässä päädytäänkään :)

    • Vilma Peltonen

      Kiitos paljon Tiinatuulia, kun kommentoit. Ihanaa ja rohkaisevaa, kun on muita, joilla samoja kokemuksia ja fiiliksiä. :) <3

  • No mutta tuollaistahan meidän kaikkien tavisten elämä on :D Töitä, liikuntaa, verkkareita sohvalla, tavallista arkea.. :D

    Minusta sulla on annettavana fiksuja ajatuksia :) Älä ainakaan lopeta bloggaamista!

    Unelmista en tiedä, ne on kummallisia asioita. Tänään just kysyin mun entiseltä esimieheltä missä ammatissa mun kuuluis oikeasti olla ja hän heitti sellaisen, mikä vaatisi yliopisto-opiskelua. Menin tutkimaan millaiset pääsykokeet alalla on viimeksi ollut ja nyt vähän kauhistuttaa. Olen taas ihan hukassa mikä musta tulee isona.

    • Vilma Peltonen

      Haha no joo totta, työtähän suurimman osan elämä pitkälti on! :D Mut välillä kun tekee iltamyöhään asti hommia päivästä toiseen ja ei ole kirjaimellisesti mitään sosiaalista elämää, se tuntuu siltä että on jossain hullussa työkuplassa, jossa on vaan minä, netti ja poikaystäväni. :D Mutta näin se varmasti kaikilla on jossain välissä ja bloggaajana myönnän, että todellisuus hämärtyy. Tähän työhön kun yleensä mahtuisi kaikenlaista tapahtumaa, tutustumista, testailua ja kokeilua, matkoja, ihmisiä ja muuta sellaista, josta sitten ammentaa inspiraatiota ja kirjoittaa blogiin. :)

      Ja totta toikin, mitä sanot unelmista. :D Toivottavasti saat selvitettyä, mitä haluat. Ainakaan opiskelu ei mielestäni ole koskaan liian myöhäistä, jos siltä tuntuu. :)

      Kiitos, kun kommentoit Mari! <3 <3

  • Tiu

    Sun tekemisessä tosiaankin näkyy tulos. Tuota todella laadukasta sisältöä!

  • Hei Vilma,

    ja niin paljon kiitoksia ihanasta kirjoituksesta. Jotenkin koen, että tiedän miltä sinusta tuntuu. Olen itseasiassa ajatellut sinua useasti viime aikoina ja pitänyt sinua niin rohkeana kun matkustat poikaystäväsi mukana. Olen kokenut, että olet löytänyt roolisi uudessa maassa ja tilanteessa.

    Olemme muuttamassa Amsterdamiin Pariisista ja vaikka olen kipuillut (lue inhonnut Pariisia, mutta rakastanut croisantteja) pelottaa uusi maa ja kaupunki silti. Mitä jos taas epäonnistun? Mitä jos en taaskaan löydä mieluisaa työtä päivieni täytteeksi? Blogiani kun en halua tehdä pelkästään, sillä niin kuin kirjoitit se on yksinäistä puuhaa.

    Instagram Story-kommentin ymmärrän niin hyvin. Koin kesällä ahdistusta siitä miten pyörin vain omien viljelmieni seassa enkä business-tapaamisissa. Se tuntui jokseenkin nöyryyttävältä ja vanhanaikaiselta. Eikä minulla ollut eikä kai ole nytkään paljon sanottavaa.

    Pidän tosin todella paljon lauseestasi :” Mutta en jaksa enää teeskennellä. Ei minua haittaa enää, mitä muut ajattelevat. Haluan vain sanoa, että mikään ei tule ilmaiseksi. Jos haluaa saavuttaa jotain, sen eteen on tehtävä pirusti. Voin sydämessäni tuntea, että näin olen tehnyt. Ja loppujen lopuksi, vaikka tämä on vaatinut aika monta asiaa, mistä olen luopunut, niin voin sanoa, etten olisi omaa aikaani voinut paremmin käyttää 27-vuotiaaksi.”

    Kiitos Vilma niin paljon postauksestasi – se antoi ihanaa energiaa tähän matkalaukkuelämään.

    Pidä tuo mielessä – niin pidän minäkin <3

    • Vilma Peltonen

      Voi ihana Sofie, kiitos kun kommentoit! Toivottavasti tavataan joskus kunnolla livenä! Veikkaan, että meillä olis niin paljon juteltavaa!!😉❤️ Tsemmpiä kaikkeen uuteen 😘

  • Rosa

    Ihana postaus taas kerran. Jostain pitää luopua että saat uuden unelman tilalle.
    Pitää myös olla valmis muuttamaan elämää ilman et pelkää muutosta niin voi saavuttaa unelman. Muita ihmisiä ei saisi kuunnnella liikaa, koska se on sun elämä. Muut eivät voi määritellä miten elät elämäsi. :)

  • Olet ihana juuri tuollaisena kuin olet, eikä blogisi ole ollenkaan yksitoikkoinen!!!
    😍
    Mahtavaa syksyä vilma!

    • Vilma Peltonen

      Kiitos Ilona 🙈 Ihana kun kommentoit ja mukavaa syksyä sullekin!! 😊❤️

  • ”Jokaisella jäävuorella on huippunsa”, muistan jonkun joskus sanoneen.

    Kiitos kaikista kauniista ja inspiroivista teksteistäsi ja kuvistasi. Sinä jos kuka tiedät, mitä unelmien tavoittaminen vaatii. 💛

    • Vilma Peltonen

      Miten kivasti sanottu toi jokaisella jäävuorella on huippunsa 😍 Muutenkin, kiitos paljon Nella sulle ihanista sanoista! Oot huippu!

  • Sara

    Hitsi, oot musta ehkä kiinnostavin bloggaaja suomessa! Samaistun myös elämäntyyliisi. Itsekin puurran nyt kotona omaa unelmaani josta en voi oikein puhua ihmisille, paitsi poikaystävälleni vielä. Tosin en tiedä jaksanko tehdä töitä ihan noin paljon kuin sinä tämän perusteella. Siitä aina olenkin kovin ankara itselleni – miksi en jaksa ja tee enemmän? Toivon että työmääräni riittää saamaan minut tavoitteeseeni. Ja palan janosta tietää mitä Sä oikein puuhailet kulissien takana!! Lykkyä tykö sisar ;) !

    • Vilma Peltonen

      Kiitos paljon Sara ihanasta kommentista ja kannustuksesta. :) <3 Kiva kuulla, että olet samassa tilanteessa, tsemppiä sinnekin! :) <3

  • Hi Vilma!

    I’m reading your blog because your such an inspiration, not only because of the beautiful pictures, workouts, yoga pics, wellness etcetera. I love reading all your thoughts! You’re a person who dares to follow your dreams and desires – and that’s inspiring. I think it’s of utmost importance that we do more of the things that makes us happy and content, and stop thinking what other people are doing, or trying to please everyone. So good luck with whatever you’re doing! :) I bet it will be a success. Change is important, it makes us grow!

    (And a great bonus; I get to practise my Finnish by reading your blog. A big plus!)

    Have a great day!

    //Linda

    • Vilma Peltonen

      Linda, thank you so much! It means a lot what you wrote. <3 Nice to heard that you practise you Finnish by reading my blog too... :) Big hug and thanks again! xx

  • Heini

    Luin postauksesi aikaisemmin tänään, ja jäin miettimään kirjoitustasi siitä, että mitä annettavaa sinulla enää on, ja että elämäsi ei ole kovin jännittävää. Oli pakko tulla uudestaan lukemaan postauksesi ja kommentoimaan :)

    Koska minä en näe sitä yhtään sen parampana, että bloggaaja käy kaiken maailman pr-tapahtumissa ja kissanristiäisissä, yhteistöiden puitteissa maksetuissa konserteissa ja matkoilla, ja kirjoittaa sitten niistä. Näihin voi itse asiassa olla hyvin vaikeaa samaistua. Ainakin minun henkilökohtaisesti on. Koska arkeni on loppujen lopuksi sitä, että teen työtä josta oikeasti pidän, käyn treenaamassa tai joogaamassa, ja vietän aikaa poikaystäväni ja ystävieni kanssa. Siksi minusta on ihanan samaistuttavaa lukea blogiasi. Ja olen löytänyt täältä esim. monta ruokavinkkiä ja joogavinkkiä omaan arkeeni. Aina sen ”annettava” juttu ei välttämättä tunnu sinusta kovin kummoiselta jaettavalta, mutta siitä voi olla silti iloa monelle. Ainakin minulle on ollut. Siksi toivonkin, että yhä jaksat ilahduttaa meitä sisällölläsi :)

    • Ansku

      Apua, en malta kyllä enää odottaa kuulla mitä uusia suunnitelmia sinulla on tulevaisuuden varalle!! Tämä on jotenkin niin salaperäistä! En voi olla yhtymättä Heinin kommenttiin, ja Heini puki hyvin sanoiksi sen mitä en itse ole osannut: sinuun Vilma pystyn samaistumaan paremmin kuin kehenkään muuhun bloggaajaan, koska blogisi on aitoa elämää, ei niitä kissanristiäisiä joihin ei ole mitään tarttumapintaa. Rakastan yli kaiken lukea syvällisiä pohdintojasi elämästä, ja miten hienoa on ollut että oelt jakanut omia kipukohtiasi (kuten epävarmuus elämässä, englanninkielen taito, julkinen puhuminen).. minulle on ollut niistä niin paljon apua, kärsiessäni juurikin samoista asioista. Olen saanut jonkinlaista rauhaa ja kykyä hyväksyä itseni sellaisena kuin olen, sinun kerrottuasi niin hienosti omistasi epävarmuuksistasi. Lisäksi, vaikka netti ja blogit tursuavat hyinvointia respteineen ja treenivinkkeineen, niin itse en jaksa etsiä ja selailla pitkän päivän jälkeen luotettavaa lähdettä muualta, vaan kerta toisensa jälkeen saatan tulla blogiisi kesken kauppareissun ja kurkata jonkun reseptin. Tai ostaessani lisäravinteita tai kosmetiikkaa, tulen tänne hakemaan tiedon suosittelamastasi tuotteesta, koska minä luotan sinuun! <3 :) Minulla ei ole kuin kaksi bloggaajaa, sinä ja Strictly Stylen Hanna, joiden suositteluihin luotan 100%. Toivon Vilma, että tämä kommentti antaa sinulle luottoa siihen, että sinä ja arkinen elämäsi olette todellakin monen meistä suosikkiblogi. Useimman meidän elämä on juurikin tuota työssäkäntiä, kauppaan ja salille menoa. inspiroivinta onkin kuulla, inspiraatiota sellaiseen elämään. Ei blogiyhteistöitä, aamiaisia, tuotejulkistuksia. Elämä on niin paljon simppelimpää, ja siihen toivoisin että jokainen pyrkisi. Minua harmittaa, että kommentoin ihan liian harvoin, vaikka joka ikinen päivä tulen blogiisi. Nyt vasta tajuan, miten tärkeää sinun olisi kuulla se, että sinulla todellakin on annettavaa! <3 Toivottavasti et ole lopettamassa blogia!

      • Vilma Peltonen

        Aivan ihana kommentti Ansku, kiitos tosi paljon! <3 Nää merkkaa niin paljon. Tarkoitukseni ei ollut postauksellani viestitää, että lopettaisin blogin, vaikka näin ilmeisesti moni luki rivienvälistä. Näin en ole nyt tekemässä. Ehkä sen hetken fiilikseni jotenkin kuitenkin tuli paistamaan tekstistä enemmän kuin oli tarkoitus. :)

        Pitkään ajattelin, että blogi on urani huipentuma, suurin intohimoni ja työ jota tulen rakastamaan aina ihan valtavasti. Aina olen kokenut bloggaamisen sellaisena, että tekisin sitä ilman palkkaakin. Ja siihen ehkä jotenkin postaukseni viittaa, nyt minulla on tavoite, ettei blogi ole loppuelämäni työ vaan ehkä enemmän harrastus, jossa ei ole taloudellista pakkoa minulle. Tykkään bloggaamisesta, mutta katseeni on ainakin toistaiseksi siirtynyt muuhun. Otan niin suuria paineita blogista ja sen sisällön laadusta (ja määrästä!), että puoliteholla tekeminen on minulle henkisesti tosi vaikeaa ja silti kuitenkin tämä vie nyt aikaa siltä toiselta unelmalta niin paljon, etten tiedä saanko sitä ikinä toteen, jos käytän blogiin niin paljon aikaa. Ja tosiaan olen tästä toisesta unelmastani/työprojektistani nyt 100% varma ja siksi ehkä tämä postaus syntyi. Olipa sekava kommentti, pahoittelut, jos ei selkiyttänyt ollenkaan. :D

    • Vilma Peltonen

      Kiitos paljon Heini ihanista sanoistasi! <3 Kiitos kun jaksoit tulla vielä kommentoimaan, teidän kaikkien sanat merkkaa niin paljon! :)

  • Lisa

    Mikä on tuo toinen työ mitä bloggaamisen lisäksi teet? Kerro kerro! :) :) Bloggaus on uusi asia, some on uusi asia – ehkä se on vähän niinkuin keisarin uudet vaatteet ja nyt kaikki alkavat vähitellen nähdä että keisari on alasti :) Kiitos kaikista vuosista ja inspiraatiosta olla vahva, itsenäinen nainen jolla on kunnianhimoa. PS. Googlaapa ”asperger girls” – tuntuuko yhtään tutulta?

    • Vilma Peltonen

      Kiitos paljon Lisa, kun kommentoit. :) <3 Googlasin tuon asperger girls, mutta itseäni en siitä ehkä löytänyt. Mutta mielenkintoista oli kyllä lukea! :)

  • Ihana kirjoitus Vilma <3 Sun blogi antaa ainakin mulle tosi paljon! Jokaista uutta postausta odotan aina innolla ja saatan käydä tekstejäsi lukemassa useammankin kerran. Jaksan aina myös fiilistellä sun ihania kuvia. Tunnen myös säännöllisesti huonoa omaatuntoa siitä, etten käy useammin kommentoimassa ja kannustamassa sinua!

    Toivottavasti luin rivien välistä väärin… sillä jotenkin mulle tuli tästä semmoinen tunne, että olet harkinnut kirjoittamisen lopettamista. Toivon todellakin, että näin ei ole, koska blogisi on yksi tasokkaimmista ja inspiroivimmista koko blogimaailmassa. Olisi todella sääli, jos lopettaisit! Mutta kuten sanottua, ehkä vain tulkitsin jotain väärin.

    Toivottavasti saat uuden unelmasi toteutettua! Tai olen ihan varma, että saat – sinusta suorastaan huokuu päättäväisyys ja ammattimaisuus kaiken sen suhteen, mitä olet tekemässä <3

    • Vilma Peltonen

      Niin ihana kommetti Emma, kiitos kauniista sanoistasi. :) <3 Kannattaa lukea myös tuo mitä vastasin Anskulle, siinä kommentoin tuota, että olenko harkinnut blogin lopettamista. :)

  • Annaunelma

    Kohti unelmia! Toivottavasti et kuitenkaan täysin lopeta bloggaamista, koska olet niin inspiroiva tapaus tässä blogimaailmassa, jossa tuntuu yhä enemmän olevan yhteistyöpostauksia ja tuotemainoksia.

    Blogisi on hurjan tasokas, Vilma! Ja tosiaan, jos vaikka tuntuisi, ettei siihen jaksa panostaa niin paljon niin voisit päästä myös vähemmällä ja kertoa huoletta just noista arkisista asioista ja oivalluksista joogamatolla, joista ehkä moni meistä lukijoistakin on kiinnostunut. Mun mielestä sulla on myös niin paljon mielenkiintoisia menneitä postauksia, että voisit välillä vaan postata niitä uudestaan tai linkittää niihin.

    • Vilma Peltonen

      Kiitos Annaunelma!! Sain sun kommentista paljon iloa ja ideoita, aion siis ottaa neuvostasi vaariin! :) Ehkä joka postaukseen ei esim. tarvi kuvata uusia kuvia, kun mulla on tuhansia vanhoja jne. :D Kiitos paljon kun kommentoit <3 :)

  • Lilia

    Moikka Vilma!

    Olen lukenut blogiasi melkein alusta asti, mutta en ole kommentoinut aiemmin, mutta nyt koen tarpeelliseksi sanoa, että blogisi on heittämällä yksi parhaista! Kiitos kaikesta!

    Mua ei kiinnosta yhtään, jos alkaisit postaamaan samoista bloggareiden tapahtumista, joissa Suomessa asuvat bloggaajat käyvät.
    Ymmärrän, että sosiaalisen elämän puolesta tykkäisit varmasti joskus osallistua niihin, mutta tapahtuman jälkeen samat kuvat, samat hehkutukset ja samat blogipostaukset tulee parinkymmenen eri bloggaajan kirjoittamina.

    Hienoa, että uskot unelmiisi ja uskallat kuunnella sisintäsi! Aika harva uskaltaa.

  • Leena

    Kiitos blogistasi, paneutuminen aiheeseen kun aiheeseen näkyy. Ehdottaisin, että voit jättää välillä kuvat vähemmälle. Kuvista voi tehdä myös kantaaottavia, tuoda lisää näkökulmaa asiaan. Näyttää esim uuden asuinpaikan mielenkiintoisia yksityiskohtia, kuvata jotain tunnetta tai fiilistä. Nyt kuvat ovat aika editoriaalia. Luota kirjoituskykyysi, se kyllä kantaa. :) Katso esim missäoletlaura -blogia.
    Älä lopeta blogiasi, tämä on kiva henkireikä kiireisessä arjessa!
    Lene

  • Viivi

    Moikka Vilma, tämä on jo muutaman päivän vanha postaus, mutta kommentoin silti edelleen tänne.

    Vielä muutama vuosi sitten ahmin blogeja, kirjoitin välillä vähän jotain omaakin. Lähinnä kyllä vaan unelmoin täydellisestä blogista, jota itse kirjoittaisin, mutta en koskaan uskaltanut ottaa kunnon askelta siihen suuntaan. Niinpä blogipohja odottaa bittiavaruudessa edelleen, että joku sen täyttäisi.

    Tässä parissa vuodessa elämäni on muuttunut todella paljon, ja samalla blogit ovat jääneet. Eivät vain oman elämäni muuttumisen vuoksi, vaan pitkälti blogien muuttumisen vuoksi – jokaisessa postauksessa on (ammattivalokuvaajan kuvaamat) lavastetut kuvat, eikä paljoakaan mitään aitoa.

    Niin, monet blogit ovat jääneet, mutta sinun blogisi ei ole missään vaiheessa tippunut läppärini suosikkipalkista. En seuraa yhtäkään blogia enää minkään sovelluksen kautta enkä saa ilmoituksia uusista postauksista, mutta usein tulee sellainen ”nyt kaipaan omaa aikaa, käynpä katsomassa mitä Vilma on kirjoittanut” -olo. Saan täältä aina uutta ajateltavaa, luettavaa, kokeiltavaa ja muuten vaan energiaa.

    Kuten itse yhdessä kommentissa totesit, ei jokaiseen postaukseen tarvitse uusia kuvia, kun vanhoja on. Mua ainakin kiinnostaa lukea sun ajatuksista, oivalluksista, unelmista, inspiraatiosta jne. Näissä asioissa sulla on ainakin tähän asti ollut hyvin paljon annettavaa, enkä usko, että se olisi mihinkään kadonnut. Älä ota siitä paineita!

    Muutkin ovat kommentoineet, että olet bloggaaja, johon voi samaistua. Olen samaa mieltä. Osittain ehkä siksi, että olen samoilta seuduilta kotoisin ja jotenkin aina ajattelen, että kun säkin olet uskaltanut hypätä maailmalle ja tehdä vaikka mitä, mäkin voin – eikä sellainen elämä ole vaan etelä-helsinkiläisille ;)

    Tulipa sekava kommentti. Summa summarum: älä lopeta bloggaamista kokonaan, mutta älä ota tästä myöskään paineita – sulla riittää varmasti annettavaa myös vähän vähemmällä teholla!

  • Sitä on itselle useimmiten niin kamalan kriittinen ja vieläpä ihan turhaan. Kirjoitat ihan mahtavaa blogia ja postauksesi on huippu jälkeä. Kuvat on todella kauniita. Tykkään ajattelutavastasi ja sen miten saat asiat tuotua postauksen muotoon.

    Krooniseen matkakuumeeseen tykkään lukea postauksia matkustelusta ja on mielenkiintoista myös seurata asumistasi muissa maissa. :)

    Tsemppiä projektiisi ja toivottavasti jatkat blogin puolelle samalla tyylillä kuin tähäkin asti!

  • AnniM

    Tykkään tosi paljon lukea sun blogia, vaikkakin oon itsekin huomannut, että keskittymisesi on siirtynyt välillä jo uusiin tuuliin :) Nyt kannattaa kuitenkin takoa uusissa tuulissakin, kun rauta on kuumaa! Itse olen jo huomannut uudet tuulesi ja ymmärrän, jos haluat pitää molemmat polut erillisinä.

    Minä ainakin luen joka postauksen innokkaasti, oli siihen sitten käytetty tunti tai kymmenen aikaa.

    Tsemppiä!