Lukemiani joogakirjoja

24.09.2017 / ,

Olen lykännyt tätä postausta pitkään, koska minulla ei ole ollut tarpeeksi hyviä kuvia postausta varten. Joogakirjani ovat ripoteltuna eri osoitteissa, mikä on hankaloittanut asiaa… Vieläkään minulla ei ole kuvia, jotka havainnollistaisivat kirjoja hyvin, mutta viime lauantain postaukseni Riittämättömyyden tunteesta, epäonnistumisen pelosta, häpeästä ja huolista”  mielessäni päätin, että näillä nyt mennään. :)

Eli tässä suurin osa lukemistani joogakirjoista:

RACHEL BRATHEN – YOGA GIRL

Suosittelen tätä kaikille, vaikka joogasta ei olisikaan innostunut (ehkä tämän kirjan luettua nimittäin on). ”Instagramtähdeksi” noussut ruotsalainen joogaopettaja Rachel asuu nykyään Aruballa miehensä kanssa ja on pienen tytön äiti. Kirja ei ole tyypillinen joogakirja ja ehkä siksi se onkin niin mukaansatempaava, tunteita herättävä ja mielenkiintoinen. Se kertoo Rachelin elämästä lapsuudesta tähän hetkeen kauniiden kuvien kera. Tarina antaa toivoa ja inspiraatiota varmasti monelle, koska Rachel on elänyt aika ääripäistä elämää ennen kuin löysi meditaation ja sitä kautta joogan. Itseäni tarina kiinnostaa myös siitä näkökulmasta, että kyseessä on toinen sosiaalisen median alalla toimivan yrittäjän kirja. Lisäksi itseäni viehättää kirjan maanläheinen ja aika mutkatonkin suhtautuminen joogaan. Tästä tulee olo, että hei ehkä minäkin pystyn, ehkä jooga on kaikkia varten jne… Siksi suosittelen tätä varsinkin aloittelijoille. Kirja sisältää myös mm. opastusta asanoihin ja ruokareseptejä. Jos minun pitäisi joku näistä joogakirjoista valita, se olisi tämä.

PETRI RÄISÄNEN -ASTANGA JA NADI SODHANA

Jälkimmäinen oli ensimmäinen joogakirjani. Sain sen terveystiedon yo-kokeen takia lukion stipendien jaon yhteydessä. En olisi silloin uskonut, että joskus palaan näihin kirjoihin joogaan hurahtaneena. Silloin yritin lukea kirjaa sanasta sanaan, eikä siitä meinannut tulla mitään. Liian seikkaperäistä, yksityiskohtaista ja vaikeaa, ajattelin. Mutta todellisuudessa nämä Petri Räisäsen kirjat ovat täyttä kultaa. Kirjat ovatkin käännetty jo usealle kielelle. Tämän tarkemmin asanoita tuskin pystyy kirjalliseen muotoon laittamaan, myös kuvat ovat mahtavat ja havainnollistavat. Räisäsen kirjat toimivat täydellisenä oppaana astangan, sen filosofian ja harjoitussarjojen maailmaan – tosin suosittelen näitä kyllä sellaiselle, jolla on jo joogasta kokemusta.

DONNA FARHI – KEHON JA MIELEN JOOGAA

Tämä kansainvälisesti tunnetun joogaopettajan teos on sellainen, johon aina palaan katsomaan tiettyä asiaa. En ole lukenut kirjaa kannesta kanteen, vaan enemmän etsinyt vastauksia tiettyihin asioihin tai asanoihin. Kirja sopii kaikille, riippumatta joogalajista tai tasosta. Parasta antia kirjasssa on mielestäni 75 hyvin esiteltyä asanaa sekä se, että kirjasta löytyy myös runsaasti anatomiaan/fysiologiaan perustuvia neuvoja harjoituksen turvallisuuden takaamiseksi.

JANNE KONTALA – JOOGAN SYDÄN

Tämä on kirjoista ehkä syvällisin/filosofisin. Kirja on loistava opas, jos haluaa ymmärtää joogan sisintä ja tietää enemmän esimerkiksi meditaatiosta… Kirjassa on paljon oivalluksia ja tietoa. Siitä huomaa, että kirjailijalla on syvä tietämys aiheesta ja paljon omaa kokemusta, mikä innostaa. Tämä kirja on itselläni kesken, mutta varmasti tulen palaamaan tähän kirjaan vielä monesti, koska tätä puolta haluan joogaharjoituksessani eniten syventää.

MATTI RAUTANIEMI – ERAKKOMAJOISTA KUNTOSALEILLE

Erakkomajoista kuntosaleille -kirja avaa lyhyesti sanottuna sitä, miten jooga valloitti maailman. Olen itse kiinnostunut historiasta, mutta myös nykyajan trendeistä, varsinkin kun puhutaan hyvinvoinnista, joten aihe itsessään on mielestäni superkiinnostava! Kirjassa pohditaan paljon suuria kysymyksiä, kuten joogan ja uskonnon suhdetta sekä ylipäätään sitä, mitä jooga on. Tässä hyvin kirjoitetussa kirjassa on niin paljon tietoa, että tähänkin aion palata vielä tulevaisuudessa… Tuntuu, että kaikkea en heti sisäistänyt. Monessa näissä joogakirjoista onkin ainakin itselleni aika paljon infoa, joten näitä on kiva pureskella pikkuhiljaa. En sitten tiedä, miten vaikka joogaopettajat kirjat kokevat, mutta itselleni kirjoissa on todella paljon uutta. :)

Lisäksi kuvissa näkyy Balilta ostettu Amadea Morningstarin the Ayurvedic cookbook sekä Sanna Ehdinin Enemmän energiaa! -kirja. Tuo Ayurveda kirja ei ole mitenkään uusimmasta päästä, mutta toisaalta, tarvitseeko näin vanhasta tieteestä kertova kirja olla moderni… ajattelin että ei. Balilla myytiin paljon Ayurveda kirjallisuutta englanniksi, ja tämä vaikutti sisällöltään kiinnostavimmalta. En ole hirveästi kirjaa lukenut, mutta nyt kun haen tavaroitani Italiasta ensi viikolla, otan tämän mukaan, jotta voin vihdoin perehtyä kirjaan paremmin. Ayurveda ja jooga kulkevat aika käsi kädessä, joten siksi tuo kirja löytyy pinosta. Enemmän Energiaa! -kirja päätyi taas pinoon, koska kirjassa on mielestäni tosi hyvin kerrottu esimerkiksi hengittämisen ja meditaation merkityksestä. Sopii siis siten joogasta kiinnostuneille hyvin.

Ovatko nämä teille tuttuja kirjoja? Onko teillä mielessä joku joogaan liittyvä kirja, mitä suosittelisitte minulle? :)

Leave a comment

8 kommenttia

  • Päivi

    Suosittelen Karin Björgegrenin kirjaa Joogaa naisille! Kirjassa esitellään mm. millaiset asanat sopivat naisen eri elämänvaiheisiin ja esim. kuukautisten tai raskauden aikaan. Pidän kirjassa näkökulmasta, miten jooga voi tukea nimenomaan naiseutta läpi elämän. Lisäksi kirjan malleina on hyvin erilaisia ja -ikäisiä naisia, mistä myös pidän. Rachel Brathenin kirja on itsellä lukulistalla.

    • Vilma Peltonen

      Kiitos Päivi! Kiva kuulla, että tykkäsit kyseisestä kirjasta, joskus olenkin sitä selaillut. Pitää tutustua paremmin! 😊

  • Minulle on tuttuja mainitsemistasi kirjoista kaikki muut paitsi Petri Räisäsen kirjat (ja tuo ayurveda-kirja). En ole ikinä lukenut yhtäkään astanga-kirjaa, mutta nuo vaikuttavat mielenkiintoisilta, täytyy laittaa korvan taakse! :) Muistaakseni tykkäsit Yin -joogasta (?) joten suosittelisin lukemaan Bernie Clarkin The Complete Guide to Yin Yoga, loistava kirja! Ja jos on yhtään kiinnostunut chakroista syvemmällä tasolla, on Anodea Judithin Eastern Body Western Mind ihana. Ayurvedaan liittyvistä kirjoista suosittelen suomenkielistä Kehon ja mielen ayurveda (kirj. Janes Vaidya), tosi monipuolinen mutta selkeä kirja ayurvedasta! Itse tosin jouduin metsästämään tätä kirjaa varmaan lähemmäs vuoden kun se oli joka paikasta silloin loppu.. Suomeksi löytyy tosi vähän ayurveda-kirjallisuutta, tai minulle ei ainakaan ole tullut kovin montaa opusta vastaan :( Harmi, sillä vaikka englantia jotenkuten ymmärtääkin niin on se vaan helpompaa lukea tälläisistä aiheista omalla äidinkielellään!

    • Vilma Peltonen

      Hei kiitos paljon kirjavinkeistä!! Kuulostaa hyvältä! Ja nyt muistin, että alun perin löysin tuon Yoga Girl -kirjan sun blogista! 😊 👍 ❤️

    • Vilma Peltonen

      Niin ja samaa mieltä, että suomeksi pitäisi olla enemmän ayurveda-kirjoja. Olen lukenut itse saman kirjailijan (Janes Vaidyan) Ayurvedinen keittokirja – kirjan. Siinä on tietoa myös reseptien lisäksi. 😊

  • Marianne

    Olen lukenut tuota Sanna Ehdinin Enemmän energiaa nyt vähän yli puoleenväliin ja kirja on ollut kauniisti sanottuna pettymys. Kaikkein pahiten menee herne nenään siitä, ettei kirjoittajalla tunnu olevan mitää käsitystä siitä, mitä on evidence based medicine tai mikä merkitys on esim. meta-analyyseilla. Kirjassa esitetään ”yleisenä totuutena” asioita, jotka eivät todellakaan ole tieteellisesti todistettuja. Koululääketieteen ja vaihtoehtohoitojen (joita ei pitäisi kutsua vaihtoehtolääketieteeksi) ero on juuri siinä, että koululääketieteen puolesta on luotettavaa tieteellistä näyttöä.

    Lisäksi kirjasta löytyy paljon kökköjä lauserakenteita ja monet anatomisista termeistä on väärin. Ihmisellä ei ole esim. avainluuta, niskaluuta tai rintaluuta, joista kirjassa puhutaan. (Rintaluulla viitataan luultavasti rintalastaan ja niskaluulla ylimpään kaulanikamaan, mutta en ymmärrä mikä estää käyttämästä oikeita termejä). En tiedä onko vika alkuperäisteoksessakin vai onko käännös vaan harvinaisen huono, mutta jonkun oikolukijan teos olisi tarvinnut.

    Sori, halusin avautua tästä nimenomaan tähän blogiin, koska täältä ko. kirjavinkin alunperin löysinkin. Yleensä oon pitänyt sun suosittelemista kirjoista… Mulla ei periaatteessa ole mitään esim. ayurvedaa vastaan ja oon kiinnostunut ”joogafilosofiasta”, chakroista ja vastaavista, niin kauan kun niitä ei nimitetä lääketieteeksi tai aleta perustella tieteellisellä näytöllä, jota ei (ainakaan vielä) todellisuudessa ole. Osasta kirjassa mainituista asioista, kuten meditaation hyödyllisyydestä, löytyy kyllä näyttöä, joka menettää mielestäni luotettavuuttaan tässä kirjassa kirjailijan lähdekritiikittömyyden takia.

    Noista muista Kehon ja mielen joogaa on kyllä lukemisen arvoinen. Yoga Girl taas on yksi suosikkikirjoistani ja Joogan sydän menee nyt lukulistalle. (:

    • Vilma Peltonen

      Kiitos paljon Marianne hyvästä ja mielenkiintoisesta kommenttista. Kiva kuulla mielipiteesi tuosta Enemmän Energiaa – kirjasta. Itselläni tietenkään lääkärien käyttämä sanasto ei ole esimerkiksi niin tuttua, että kiinnittäisin asiaan huomioita.:) Mutta hyvä kun kommentoit ja kiva kuulla, että blogista on löytynyt päöosin onnistuneita kirjasuosituksia.😊