New York video / Päivät 1 & 2

18.07.2017 / ,

Terkkuja New Yorkista! Viime päivät ovat olleet hiljaiseloa somessa ja olenkin päässyt aika hyvin lomamoodiin. On ollut ihan mullistavaa itselle matkustaa ilman, että kannan mukanani koko ajan painavaa järkkäriä ja objektiiveja – toistaiseksi en ole ottanut niillä yhtään kuvaa tällä reissulla. Sen sijaan mukana on kulkenut uusi pokkarini ja olen kuvannut videoita – niin hauskaa ja mutkatonta! Vielä paljon pitää kehittyä, vaikka tuntuukin, että näiden tällä videolla olevan kahden ensimmäisen päivän jälkeen pari perusasiaa on ja paremmin hallinnassa, jotta videota on mielekkäämpi katsoa (äänet, kameran heiluminen). Voin kuitenkin sanoa, että tämän aidompaa materiaalia ei varmasti blogissani ole koskaan nähty!

Meidän reissu ei todellakaan alkanut ihan suunnitelmien mukaan vaan kaikenlaista kommellusta on matkaan mahtunut. Onneksi yhdeksän hengen porukkamme on osannut ottaa säädön huumorilla ja yllättävän positiivisella asenteella. Päätin tehdä reissustamme useamman videon, aina kaksi päivää per video, jotta videot pysyvät lyhyinä ja nopeasti katsottavina. Kertokaa ihmeessä, mitä tykkäätte tällaisista matkavideoista. Itse nimittäin on kynnys julkaista aina tällaista amatöörimaista, ei-niin-tyylikästä materiaalia, mutta mitä mieltä te olette?! :)

Tallenna

Tallenna

Leave a comment

24 kommenttia

  • Anette

    Ihania kuvia! <3 ja myös Sofia Ruudusta ottamasi raskauskuvat olivat upeita! Kysyisinkin, teetkö kuvauksia tilauksesta? Nimittäin jos joskus (toivottavasti) pääsen kokemaan tuon ihmeellisen ajan, haluaisin ehdottomasti päästä kuvattavaksesi! <3

    • Vilma Peltonen

      Kiitos paljon Anette, ihana kuulla!<3 :) Tällä hetkellä en ole valitettavasti tehnyt tilauksesta kuvauksia, koska olen Suomessa niin vähän, että sen ajan kalenteri on jo muista jutuista yleensä täyteen bookattu. Mutta, jos joskus muutan takaisin Suomeen, tilanne saattaa muuttua. :)

  • Pipa

    Tosi kiva video! Paitsi että tuli kamala matkakuume. :)

  • Anna

    Ihana video, ja kiva miten aidosti tunnelma välittyi, kun ei ollut liian viimeistelty! :)

  • Itse en ihan hirveästi tykkää katsoa matkavideoita, yleensä liian pitkiä ja monotonisia, mutta tämä oli aivan ihana! Niin aito, positiivinen ja hyvätempoinen. Eli lisää näitä :)

  • Tane

    Tosi kiva video, tykkäsin 😊

    Uteliaisuuttani kysyn, että miten luottokampauksesi (tiukka ponnari) on vaikuttanut hiustesi kuntoon? Itse jos pidän usein hiuksia ponnarilla tai sotkunutturalla, huomaan heti että hiuksia katkeilee reilusti… Hiukseni ovat ihan hyväkuntoiset, mutta eivät jostain syystä kestä ponnarin painetta 😔

    • Vilma Peltonen

      Kiva kuulla! :) Varmast negatiivisesti on vaikuttanut, koska hiukseni eivät ole ihan priimakunnossa ja hiuksia lähtee/katkeilee aika paljon. Toki hiukseni ovat ikävä kyllä myös niin vaalennetut, että se vaikuttaa asiaan myös. Yritän käyttää aina saumattomia pehmeitä pampuloita, jotta se minimoisi paineen, mutta varmasti silti jotain vaikutusta tiukalla ponnarilla on. Mietin nykyään, että pätkäisisinkö pitkän polkan vai yritänkö sitkeästi kasvattaa oman värin takaisin, mikä on ollut jo pitkään tavoitteeni, koska silloin hiusten kunto pysyisi parempana. Oma haasteeni on ollut se, etten ole löytänyt ulkomailta hyvää kampaajaa, joka olisi ymmärtänyt täysin mitä haluan ja olenkin päättänyt, että jatkossa yritän oikeasti sinnitellä aina niin, että voisin ajoittaa aina kampaajakäynnit Suomiajalle.

  • Mari

    EN KESTÄ MITEN IHANA VIDEO!! 😍😍 ihania ootte kaikki! Lisää, lisää!

  • Mikaela

    Mäkään en yleensä niin välitä matkavideoista mut tää oli ihana! Sopivan lyhyt ja tosi eloisa, eikä pelkkiä maisemia. Ja sä oot kyllä tosi kaunis😍 Saako kysyä, onks teillä kaikilla sisaruksilla samat vanhemmat? Ymmärrän, jos on liian hlökoht kysymys :)

    • Vilma Peltonen

      Kiitos paljon ihana Mikaela!! :) <3 Saa toki aina kysyä. Meillä neljällä vanhimmalla on samat vanhemmat, mutta vanhempani ovat eronneet ja uudelleen naimisissa olleet jo pitkään kumpainenkin. Nuorimmaisen pikkuveljeni kanssa meillä on eri isä. :)

  • suskki

    Oli kivaa katseltavaa, tuli taas sellainen olo, että ihmisiähän me kaikki :)

  • Sanna

    Tosi kiva video munkin mielestä! Välittyi ihanasti aito tunnelma! :)

  • Charlotta

    Mun mielestä tällaiset amatöörimäiset videot on parhaita, koska ne on niin aitoja ja niistä välittyy henkilön persoona ihan toisella tavalla kuin ns. suunnitelluista videoista. Oot jotenkin tosi herttaisen oloinen ja vaikutatte muutenkin perheenä ihanan rennolta:) Voisit kyllä tehdä tällaisia videoita myös jatkossa…

    • Vilma Peltonen

      Kiitos paljon Charlotta ihanasta kommentista! Kiva kuulla! :) <3 Lisää videoita tulossa! :)

  • Vitsi noi kaupan tuorehedelmä sekoitukset! <3