Riisiterassit Ubudissa

03.03.2017 /
 

Olen tullut siihen tulokseen, että tämä helmi-maaliskuun vaihde on ollut täydellinen aika matkustaa Balille… Sadekausi on juuri loppu (tai lopuillaan riippuen vuodesta), mutta sesonkiaika ei ole vielä alkanut. Olin lukenut, että Ubudin keskustan lähellä olevat kuuluisat Tegalalang riisiterassit ovat niin suosittu nähtävyys, että väen paljouden takia sinne kannattaa suunnata heti aikaisin aamusta. Olimme paikalla yhdeksän maissa, mutta ehkä myös tällä vuoden ajalla oli osuutta asiaan, koska saimme olla lähes täysin omassa rauhassa. Oli hämmästyttävää, miten vähän ihmisiä koko alueella oli ja miten rauhallinen paratiisi, joku näin upea nähtävyys voi olla.

Vaikka odotukseni eivät paikasta pienet ollutkaan, yllätyin silti positiivisesti! Näkymät ovat todella kuvaukselliset, mutta silti nämä kuvat eivät anna paikalle oikeutta. Suosittelen ehdottomasti riisiterasseilla piipahtamaan, sisäänpääsymaksu oli vain 10.000 IDR (70snt) ja poluilla peritään pieniä maksuja, jos haluaa kulkea edemmäs. Kannattaa huomioida, että maasto on vaikeakulkuista, joten lenkkarit ovat ihan hyvä valinta. Sanoisin myös, että puhdistusliinat voivat olla hyvä idea, jos haluaa puhdistaa käsiä (itselläni ne ainakin olivat mudassa kaiken kiipeilyn jälkeen). Joinain vuodenaikoina, kun riisit ovat juuri kerätty, näyttävät terassit tietty aika eriltä, mutta mielestäni paikka on silti käymisen arvoinen. Myös tämän postauksen kuvat ovat otettu Tegalalang:issa.


Hot and beautiful morning in Tegalalang, Ubud. I loved this place!

Leave a comment

4 kommenttia