Healthy Avocado Chocolate Mousse

25.10.2015 /
Chocolate Avocado Mousse Chocolate Avocado Mousse Chocolate Avocado Mousse

Hyvin harvoin herkuttelen perinteisillä sokeriherkuilla, koska en juurikaan kaipaa irtokarkkeja, pullaa tai jäätelöä. Nautin kokonaisvaltaisemmin ja pidempään, kun syön raakasuklaata, gluteenitonta banaanileipää mantelivoilla tai mangoraakakakkua. Mitään kevyitä nämä herkut eivät ole, mutta itse en perusta ollenkaan kalorinlaskennalle tai kevyttuotteille. Kun syö oikeaa ravintorikasta ruokaa, keho kyllä kertoo, mikä on tarpeeksi ja toisaalta näillä voi silloin tällöin korvata jotain päivän ateriaa. Sehän näissä terveellisemmissä herkuissa onkin, että esimerkiksi avokadoa ja pähkinää sisältävän kakkupalan voi syödä vaikka aamiaiseksi ja saada silti energisen ja hyvän startin päivälle. :)

Tässä postauksessa yksi helppo suosikkiherkkuni. Varioin ohjetta välillä paljonkin yksinkertaisemmaksi jättämällä esim. kookosmaidon, siemenet ja banaanin pois, mutta tämä on ihana jälkiruoka tai lauantai-illan leffaherkku. Voit halutessasi myös maustaa suklaamoussea esimerkiksi limellä, vaniljalla tai mintulla.

Herkullinen avokado-suklaamousse (g,m)
pehmeä avokado
vajaa ruokalusikallinen luomuhunajaa
0,5-1 dl Puhdistamon suklaasmoothie mix -seosta (sis. raakakaakao, paahdettu kaakaojauhe, MCT-jauhe, toco, psyllium, maca, carob-jauhe, riisiproteiini, suola)
1 rkl kookosöljyä
loraus kookosmaitoa
banaani
Chian siemeniä tai cashewpähkinöitä

Sekoita tehosekoittimella tai sauvasekoittimella. Nauti sellaisenaan tai marjojen ja proteiinipannukakkujen kanssa. Säilytä jääkaapissa. Tänään on tulossa vielä suuri arvonta blogiin, joten pysykää kuulolla. Mukavaa sunnuntaita! :)

// Todays recipe is for a avocado chocolate mousse! Very rarely I have some ”usual” sugar sweets because I don’t really ever miss candies, biscuits or ice cream. I enjoy it so much more when instead I’m eating raw chocolate, gluten-free banana bread or mango raw cake. I don’t think you should look too much into calories when having a healthy dessert. When you eat nutritionally good and useful food, your body will tell you when it’s enough. And thats one of my favorite thinks in healthy desserts like this avocado chocolate mousse. You can also have it for breakfast and still get very good energy for the morning! If you want you can flavor the chocolate mouse with lime, vanilla or mint for example.

A delicious avocado chocolate mousse (gluten free, dairy free)
soft avocado
organic honey
0.5-1 dl Chocolate smoothie mixture (incl. Raw cocoa, roasted cocoa powder, MCT powder, Toco, psyllium, maca, carob powder, rice protein, salt)
1 tbsp coconut oil
a bit of coconut milk
banana
Chia seeds or cashews

Mix in a blender. Enjoy like that or with berries and protein pancakes. Store in fridge.

vp2

Leave a comment

3 kommenttia

  • Emma

    Moikka! Tiedätkö mistä Italiassa vois löytää luomu-kookosöljyä? Onko täällä joku terveyskauppaketju, josta vois käydä katsomassa? Suomessa käytän kookosöljyä päivittäin mutta täältä en ole löytänyt sitä yhdestäkään supermarketista…

  • Tiina H.

    Itse teen aamupalaksi aika usein smoothien tuosta Puhdistamon smoothieaineesta, taidanpa kokeilla tätä moussea vaihteen vuoksi joku aamu kun arki tuntuu tahmealta :)