Miten löytää kutsumustyö ja oikea opiskelupaikka?

15.09.2015 /
_MG_9145

Tuo otsikko on eräs vanha otsikkoni. Tänään kysymys kuuluu, mistä tiedän, että olen oikealla alalla? Tiedän, että tämä on juttuni, koska herään joka ikinen päivä innoissani töihin. Yli kolmen vuoden aikana, on ollut ehkä kaksi päivää kun bloggaaminen ei ole huvittanut. Teen tätä oikeasti joka päivä, joten jokainen osaa halutessaan laskea suhdeluvun. En koskaan ole enää miettinyt muuta sen päivän jälkeen, kun pystyin yrittäjänä itseni elättämään ja olen 110% varma, että tätä haluan tehdä työkseni niin kauan kuin vain voin.

Mutta tämä ei ollut postauksen pointtini vaan muistuttaa, että näin ei todellakaan ole ollut aina. Olen monien vuosien ajan pähkäillyt ja tuskastellut ”mitä minä haluan tehdä, mikä minusta tulee isona”. Uskon, että tämä on monille tuttua, joten halusin uusintapostata tammikuussa 2013 kirjoittamani postauksen ”Miten löytää kutsumustyö ja oikea opiskelupaikka?”. Postaus ei tosiaan ole siirroissa tänne alustaan ehjänä siirtynyt, joten siksi kopioin sen tähän alle. Tämän  postauksen jälkeen tosiaan pääsin sisään valtiotieteelliseen, mutta samaan aikaan, kun uuden pääaineeni opinnot olivat alkamassa, aloitin yllättäen Cosmopolitanin bloggaajana ja aloin kirjoittamaan lehteen omaa hyvinvointipalstaa. Opinnot jäivät muutaman kurssin jälkeen, koska työt ampaisivat täysillä käyntiin ja halusin panostaa niihin, enkä kieltäytyä niistä opintojen takia.

Haluan tällä muistuttaa, että vain muutamissa kuukausissa kaikki voi ratketa ja elämä muuttua todella. Jos olisin itse tiennyt mihin päädyn ja missä tilanteessa nyt olen, olisin säästynyt aika paljon stressiltä ja turhautumiselta. Ei sillä, kaikella on tarkoituksensa, mutta silti ehkä tämä tuo jollekin toivoa oman jutun löytämiseen. :)

_MG_9130

15.1.2013

Voi tätä nuoruuden epävarmaa ja ailahtelevaa aikaa.. Onnekkaita ovat ne jotka tietävät heti, mitä haluavat tehdä ja suuntaavat energiansa siihen.

Nykypäivän valinnan vaikeus on ajanut ajatukseni labyrinttiin, josta yritän löytää oikean reitin ulos. Minulla on iso haave: työ, jota tekisin ilman rahaakin, työ joka menee elämäntavasta. Moni ystäväni on käynyt ammatinvalintapsykologilla. Itse olen askarrellut milloin aarrekarttoja, milloin kirjoittanut ylös asioita joita teen mieluiten, löytääkseni sen yhden asian mihin keskittyä. Ongelma ei ole se, ettei niitä löytyisi vaan se, että niitä on liikaa ja mihinkään en ole panostanut 110-prosenttisesti. Tiedän, että monella muullakin on monta rautaa tulessa, joten jos aika ei riitä kaikkeen, miten tehdä se oikea valinta ammatin suhteen?

Olen hakenut kahtena keväänä kouluun, ensimmäisellä kerralla pääsin Metropoliaan opiskelemaan teollista muotoilua. Opiskelin puolivuotta täysillä ja paljon, kunnes lopetin. Seuraavana syksynä aloitin yliopistossa Teoreettisen filosofian opinnot. Viestintää opiskelin ennen näitä avoimessa. Nyt puolitoista vuotta filosofian opintoja on takana ja olen jälleen samassa tilanteessa: aloittamassa pääsykokeisiin lukemisen.

Voiko tämä olla totta.. kysyn varmaan joka päivä, että mikä minua vaivaa. Puuttuuko pitkäjänteisyys, miksi kyllästyn, miksi innostun heti uudesta alasta, kun tulee jotain tylsää edellisessä? Miksen voi vain tietää, mitä haluan? Haaskaanko aikaa? Voinko olla niin naiivi, että etsin vain jotain unelmatyötä ja opiskelupaikkaa, joka on intohimoni?

Päässä pyörii sata kysymystä, siitä pitäisikö unohtaa akateemiset opinnot ja keskittyä hyvinvointijuttuihin ja valokuvaamiseen. Voisinko saada harrastuksistani ammatin… Kaipaisinko kuitenkin sitten toisenlaisia haasteita? Jotenkin en pysty vain suorittamaan asioita pelkän järjen avulla, kun on niin paljon asioita mitä teen mielelläni. Pääsääntöisesti pidän kyllä opiskelusta ja niin tilastotieteessä, logiikassa kuin tietoteoriassakin innostun kurssin aikana lukemastani ainakin jossain määrin. Pulma on siinä, että alan olla siinä iässä, että pitää ajatella myös tulevaisuuden ammattia ja sitä en oikein mitenkään filosofiassa näe.

Nyt siis urakka alkaa jälleen ja meikäläinen pyrkii Helsinkiin lukemaan sosiologiaa. Sosiologia on kuitenkin sen verran monipuolisempaa, että toivon sieltä paikkani löytävän. Olen lukenut sitä jo muutamia kursseja, joten nyt myös tiedän paremmin mitä olen hakemassa.

Luin vähän aikaa sitten Paola Suhosen jotain vanhaa haastattelua, jossa hän sanoi, että hänelle kokemukset ovat tärkeämpiä kuin niistä saatu hyöty. Olen ajatellut myös näin. En ole edes hyväksilukenut avoimessa tai Metropoliassa käymiäni kursseja, vaikka aikoinani pidin niitä niinkin tärkeänä, että oli pakko saada hyvä arvosana. Hoen itselleni, ettei se päämäärä, vaan matka. Mutta nyt kunnianhimoni on tullut siihen pisteeseen, että haluaisin jo kunnolla työelämään, siihen opiskelujeni ykköspäämäärään.

Onneksi kaikista erheellisistä yrityksistä oppii aina jotain, edes sen mitä ei halua tehdä. Tai niin ainakin luulin: koitin photoshoppia ensimmäisen kerran teollisen muotoilun kurssilla ja se ahdisti minua silloin. Yksi syy lopettamiseeni oli se, että koin ettei minusta ole tietokoneella mallintajaksi, koska inhosin tietokoneita ja sen ohjelmia. Vuosi tästä ja hurahdin photoshoppiin Balilla lomakuvia käsitellessä ja sillä tiellä ollaan… luulisin, että inDesign:ille ja illustartorille olisi voinut niihin tottuessa käydä samoin. No hyvä näin silti, mutta tämä saa miettimään, että jotkut asiat voivat avautua vasta ajan kanssakin. Ei kannata luovuttaa ennen kuin on kunnolla edes aloittanut..

Olen listannut asioita, joita unelmatyöni pitäisi sisällään. Kolme tärkeintä tuntuvat olevan luovuus, ideointi, itsenäisyys ja melko tärkeänä pidän myös sitä, että saan itse ainakin vähän määritellä työaikaani. Joku varmasti ajattelee, ettei työn kuulukaan olla niin kivaa: “Työ on työtä ja sitä tehdään elannon takia. ” Olen kuitenkin sitä sukupolvea, jolle on myös opetettu, että parhaita työntekijöitä ovat ne jotka tekevät työtä kutsumuksesta. Siinä voittavat kaikki. Työ on myös niin suuri osa elämää, että haluan sen olevan haastavaa, inspiroivaa, innostavaa ja palkitsevaa.

Onko teissä lukioissa kohtalontovereita ja samanlaisia itsensä/polkunsa etsijöitä? Jos joku on vaihtanut kesken opiskeluja tai työtä täysin erilaiseen alaan, kannattiko se?

Leave a comment

11 kommenttia

  • Saranda

    Muistan lukeneeni tään postauksen kun se aikoinaan tuli ulos ja koin niin suuren ahaa-elämyksen! Nyt kun luin tään uudestaan, tunnereaktio oli ihan samanlainen :D Oon tosi iloinen sun puolesta – kaikista niistä asioista joita olet tähän menneessä savuttanut kovalla työllä ja itseesi uskomalla!

    http://www.lily.fi/blogit/tyhja-ajatus

    • Vilma Peltonen

      Vau, kiva kuulla ja että vielä muistat tän! Kiitos ihanasta kommentista<3 :)

  • Taru

    Täällä! :D Tunnistan itseni niin tuosta tekstistä. Tai ehkä kuitenkin toisin päin että palo on ollut opiskella ja tehdä jotain, mutta en ole koskaan tiennyt mitä se jotain voisi olla. Olen keskeyttänyt kolme tutkintoa eikä käteen ole jäänyt paperilla kuin yksi kanditason tutkinto jolla en tee mitään. Enemmän on kuitenkin jäänyt mieleen ja jättänyt jälkensä minuun kokemukset; paljon hyvää mutta tietty myös ajatuksia miksi ihmeessä ”kärsin” tämän tai tuonkin kurssin läpi kun inhosin sitä enkä edes aio valmistua siltä alalta koskaan – enemmän hyvää kuitenkin, enkä olisi tässä ilman näitä kokemuksia. Olen tyytyväinen valintoihini mutta takaraivossa jyskyttää yhteiskunnan malli siitä että pitäisi olla jokin korkeakoulututkinto (maisteri, koska kandihan ei ole mitään), ”kunnon” ammatti ja hyvä tulotaso. Vaikka viihdyn nykyisessä työssäni todella hyvin, pärjään palkalla ja menen mielelläni joka ikinen päivä töihin ahdistaa silti ajatus siitä että ”tyydyn” vain tähän ei-arvostettuun alaan ja pieneen palkkaan, että pitäisi havitella enemmän.

    • Vilma Peltonen

      Hei Taru ja kiitos hyvästä kommentista!! :)

      Mun mielestä aina parempi vaan unohtaa, mitä muut ajattelevat. Ja toisaalta sekin mitä arvostaa, riippuu ihmisestä. Onneksi ajatus on ruvennut menemään siihen suuntaan, ettei korkakoulututkinto ole ainut tie… Ja tulevaisuudessa varamsti vielä vähempi.
      Musta toi kuulostaa tosi hyvältä ja pääasiahan on, että itse viihdyt. :) Mun mielestä on hyvä muistaa myös siinä mielessä elää hetkessä, että jos nyt tuntuu hyvältä, miksi ei sitten nauttisi. Koskaan ei ole myöhäistä, jos joskus työ ei olekaan enää sitä mitä haluaa tehdä… :)

  • K

    Moi, Ihana postaus. Itsekin olen pohtinut vähän samoja asioita mikä minusta tulee isona, kun mikään ei oikein kiinnostanut. Olen tehnyt osa aikatöitä ja miettinyt samalla mitä haluan tehdä. Nyt vasta olen löytänyt sen mitä haluan tehdä ja olen innoissani aloittamassa opiskelua. Olen samaa mieltä että työn pitää olla haastavaa ja palkitsemaa jotta sitä jaksaa tehdä.

    • Vilma Peltonen

      Kiitos K!! :) Ihana kuulla, että olet aloittamassa opiskelut ja innoissasi siitä. Mukavaa syksyä ja opiskeluintoa! :) xxx

  • Hanna

    Ihan mahtavaa, että olet löytänyt unelmiesi työn! Tämä teksti on kyllä justiinsa sitä mitä itse olen tässä pohdiskellut tämän syksyn aikana. Olen valmistunut ja tällä hetkellä mukavassa työpaikassa, jossa mulla on itseasiassa määräaikainen sopimus. Työ on kivaa, työkaverit mukavia ja ilmapiiri hyvä. Saan käydä kursseilla, kehittää itseäni ja työtehtävätkin vaihtelevat välillä. Silti musta on nyt alkanut tuntua, että tässäkö tää nyt oli. Kiinnostusta olisi lukea/opiskella lisää, suuntautua ehkä enemmänkin biologian puolelle (nyt olen kemian puolella). En kuitenkaan tiedä, toisaalta minua kiinnostaa ympäristön tutkiminen, jota pääsen taas nykyisessä työssäni tekemään. Muistan miten ahdistavalta tuntui koulussa valita suuntautuminen kahden vuoden yleisopintojen jälkeen. Olisin halunnut molemmat. Välillä vieläkin haaveilen, että voisin käydä opiskelemassa tuon toisen suuntautumisen oman suuntautumiseni lisäksi. Olen kiinnostunut monista asioista ja kiinnostuksen kohteet vaihtuvat.

    Mutta kiitos tästä postauksesta Vilma. Tuli sellainen olo etten todellakaan ole yksin ja helpotti mieltäni. Kyllä asioiden on tapana järjestyä kunhan vaan uskoo tarpeeksi vahvasti niihin. Ja anteeksi, että tästä tuli nyt vähän tälläinen purkautuminen :D Ihanaa viikonjatkoa ja jatka samaan malliin!!! <3

    • Vilma Peltonen

      Hei Hanna!!
      ^Tällaiset kommentit on just parhaita!!! :) Mun mielestä on niin ihana lukea muiden kokemuksia, ajatuksia ja fiiliksiä aiheista joista kirjoitan. Tuntuu kivalta, jos täällä jaetaan asioita puolin ja toisin!! :) Kiitos siis hyvästä kommentista ja et todellakaan ole yksin. ;) Tsemppiä valintoihin, eivätköhän ne ajan kanssa asetu uomiinsa. :) Kiinnostus omaa alaa tai sen variaatioita kohtaan on kuitenkin aina plussaa ja uteliaisuus sekä tiedonjano voi johtaa vaan hyviin asioihin. :)

  • Ansku7

    Huh, kiitos tämän vanhan postauksen jakamisesta. Vaihdoin keväällä työpaikkaa ja samalla hyppäsin itselleni totaalisen tuntemattomalle alalle, täynnä intoa ja energiaa puhkuen. Ajattelin, vitsit, tätä mä olen aina halunnut! Ensimmäinen kuukausi oli haastava, mutta ajattelin sen helpottuvan siitä. Nyt noin viisi kuukautta myöhemmin ala ei edelleenkään tunnu omalta. Pelkään lopettaa ja vaihtaa takaisin vanhaan, sillä entinen työpaikkani ei muiden silmissä ehkä ole niin arvostettu kuin nykyinen, mutta siellä viihdyin.
    Olen jostain syystä aina ajatellut, ettei pidä jättää kesken ja luovuttaa. Sain tästä voimaa siihen, ettei siinäkään ole mitään väärää. Nyt ainakin tiedän, mitä en halua.
    Omaa paikkaani vielä etsiessä, mutta ehkä nyt rohkeammin.
    Kiitos ja ihanaa syksyä sulle Vilma!

  • r.t

    Ensimmäistä kertaa kommentoin, vaikka oon pitkään ollu vakkarilukija. En kestä miten osuva teksti tää oli itelle.. Oikeestaan meillä menee luonteenpiirteet, kiinnostuksen kohteet, harrastukset, elintavat ym. todella samoja ratoja – paitsi mallintyöt :D Oonki usein (itserakkaasti) miettiny, että oltais hyvää seuraa toisillemme ja meillä riittäis varmasti juteltavaa ja koettavaa. Ilmota siis jos haluat joskus treffata ;)

    Mutta postaukseen.. Mua huvittaa, turhauttaa, ja toisaalta kutkuttaa oma oleminen ja tekeminen. Oon 23-vuotias ja viimeiset 5 vuotta oon miettinyt mikä musta tulisi isona. Oon ihminen, joka on kiinnostunut elämästä kokonaisvaltaisesti, ja innostun TO.DEL.LA helposti uusista asioista. Innostun, tutkin, obsessoin.. ja kohta keksin uuden jutun jota haluan kokeilla, oppia, tehdä.. Oon hakenut kouluihin lähihoitaja-lääkäri välillä, ja joka syksy mulla on ollut uusi ”elämänsuunnitelma” ja koulu ja kaikki mietittynä. Sitten kiinnostus lopahtaa, hälvenee, katoaa.. No nyt opiskelen avoimen kautta terveys- ja ravitsemustieteitä, jotka kiinnostaa itseäni ihan todella paljon. Terveys, ravitsemus ja liikunta on ollut jo pitkään mulle elintapa, ja niiden ympärillä haluaisin tulevaisuuteni työnikin pyörivän.

    Sitten päästään tähän nimittäin unelmatyöhön. Tunnen itteni naurettavaksi sinisilmäiseksi kun puhun ihmisille, että aion tehdä unelmatyötäni. Että tulevaisuuden työni tulee olemaan joustavaa (voin ite määritellä työaikani), luovaa, saan olla mukana erilaisissa projekteissa niin ettei tarvitsisi rajata työtäni yhteen asiaan, hauskaa ja no, NAUTINNOLLISTA. Viime keväänä irtisanouduin työpaikasta joka ei todellakaan ollut alani. Joka päivä mietin että mussa on sisällä niin valtavaa potentiaalia, pystyn niin paljon enempään kun mitä työtehtäviltä vaadittiin. En osaa sanoa tarkkaa ammattia/työtehtävää/työtä, mitä haluan tehdä. Mutta en aio kuluttaa enää päivääkään tehden sellaista, josta TIEDÄN ettei se ole mun juttu.. Ja oon valmis etsimään, tonkimaan, kaivamaan, rakentamaan niin kauan, kun löydän sen, mitä mun kuuluukin tehdä. Ja hauskinta tässä on se, että mä tosiaankin uskon löytäväni sen.

    No.. oon lueskellu paljon eri PT-kouluista, health coaching kursseista, intitute for integrative health -tyyppisistä koulutuksista ym.. Etsin ja etsin :) Ongelma on se, että haluan tehdä niin paljon, ja aika ei riitä kaikkeen. You can do anything, but not everything – niin totta.. Pikkuhiljaa tässä opettelen ja kokeilen, että mitkä ne oikeat väylät sitten olisivat mentaliteelilla, että kaikesta oppii.

    And I will just keep on looking. Kaikkea hyvää sulle :)