Treenitavoite nro 1

23.10.2013 / ,

Jaan teille nyt treenitavoitteeni. Asetin nämä viime sunnuntaina ja niitä on kaksi. Tässä ensimmäinen ja huomenna kerron toisen. Ajattelin nyt kuukauden ajan kirjata urheiluni ylös ja joka sunnuntai postata viikon treenit blogiin. Enpä olisi aikaisemmin uskonut, että näin tulen tekemään, mutta anti mennä!

TAVOITE 1: TEHO
Treenaa harvemmin, mutta tehokkaammin.


Pidin jonkun sortin treenipäiväkirjaa jo toissa viikolla ja silloin treeniviikkoni näytti tältä:

Ma: juoksulenkki/40min
TI: kävelylenkki/ 1h + 25 min jumppailua (venyttelyä, lihaskuntoa)
KE: kuntosali
TO: kuntosali
PE: lenkki/1h (juoksu/kävely)
LA:  juoksulenkki/45min
SU: Showtanssi (Step up)/ 1,5h (sis. tehokas alkulämmittely, lihaskunto, venyttely, tekniikka, koreografia)

MIINUSTA:

-Ei yhtään välipäivää (yleensä kyllä on).

-Treenaamiseni ei ole kovin jäsenneltyä tai järkeistettyä kehittymisen kannalta.

-Juoksulenkkini ovat 40-45 minuuttia ja ne ovat hyvin mukavuusalueellani. Lenkin pituuteni määrittää se, että usein ajoitan lenkin niin, että minulla on jo kiire seuraavaan paikkaan ja juoksen sen tietyn kaksi kierrosta Töölönlahtea ja matkat sinne. 

-Kuntosalitreenini ovat tällä esimerkkiviikolla myös vähän epämääräisiä. En edes merkannut mitä lihaksia tein, koska mielestäni tein vähän kaikkea ja menin myös ihan liian myöhään salille, koska treenini pituuden määritti se koska sali meni kiinni.

-Viikko voi näyttää hyvin urheilulliselta, mutta kävelyt ovat ystävän kanssa lenkkeiltyä tai puhelimessa puhumista, joten ei mitään hikijumppaa. Viikon aidosti ainut todella hyvä treeni oli tanssi.

Monet treenaukseen liittyvät kehityskohdat johtuvat siitä, että olen liikkunut enemmän mielen takia. Tuntuu, että kaiken koneella tai luennoilla istumisen jälkeen tarvitsen liikuntaa joka päivä. Silloin pääasia on aktiivisuus. Nyt haluan kuitenkin myös fyysistä kehitystä, en vain ylläpitoa. En sano, etten ole kehittynyt esimerkiksi viimeisen puolen vuoden aikana, mutta haluan määrän sijasta panostaa laatuun. Tiedän, että samalla tuntimäärällä viikossa voisin saada ihan toisenlaisia tuloksia.

KORJATTAVAA:

-Jaksan juosta sen Töölönlahden aika helposti neljäkin kertaa ympäri, joten yritän pidentää lenkkiä pois siitä perus kahdesta kierroksesta. Mielummin yksi kunnon lenkki viikkoon kuin kolme mitään sanomatonta.

-Toki rauhallisemmat kävelylenkit menevät palautuspäivistä, mutta voisin pitää aina vähintään yhden täysin lepopäivän. Olen huomannut, että lepopäivän jälkeen treeni kulkee paremmin.

-Yritän nyt joka sunnuntai suunnitella tulevan viikon treenit niin, että se sisältää 

  • tanssitunnin
  • kunnon juoksulenkin
  • 2-3 salitreeniä (joissa tulee yhteensä käytyä koko kroppa läpi)
  • kävelylenkin (koska joka viikko näen jonkun ystävistäni kävelyn merkeissä)
  • Lisäksi yksi treenikerta jotain erilaista lajia. Minulla on edelleen korttia jäljellä tankotanssitunneille ja SportSetterin kautta lajikokeiluja, joten yritän kerran viikossa monipuolisuuden nimissä lisätä joogaa, pallopelejä, pilatesta tai jotain ihan muuta.

Pienen ongelman aiheuttaa, että minullahan on nelijakoinen saliohjelma tehtynä, mutta joudun nyt vähän soveltaa ja niputtaa sitä. En vain ehdi neljää kertaa viikossa salille, koska haluan tehdä muutakin urheilua. Se, että treenaisin kaksi kertaa päivässä, ei sovi minulle aikataulusyistä. Olen siihen liian kiireinen ja se vaatii liikaa organisointia, koska naisena pitää ottaa aina huomioon mm. hiusten peseminen. ;) Yritän jatkossa siis tehdä 4 tehokasta treeniä ja 2 kevyttä liikuntasuoritusta viikossa. Toki tilanteet riippuvat ja välillä tämä ei onnistu, mutta tavoite on tavoite. Ei sen saavuttamisen tarvitse olla helppoa, mutta se on yleensä aina sen arvoista.

Kaiken tämän pohjallahan on päämäärä: päästä parhaaseen fyysiseen kuntoon koskaan, mutta jaoin sen kahteen osatavoiteeseen, joista tämä treenin laatuun panostaminen on ensimmäinen.

Onko sinulla jokin treenitavoite tai osa-alue joka kaipaa petrausta? :)

xVilma

Leave a comment

8 kommenttia

  • Kissis

    No eihän siinä tosiaan kehity, jos tuolla tavalla pinkoo menemään. Lepopäivät OVAT siis tarpeellisia.

    • Vilma Peltonen

      Totta ja kyllä minulla yleensä aina vähintään yksi lepopäivä on viikossa. JA kaikki treenit eivät todellakaan ole kovin tehokkaita, kuten sanoin. :) Myös ennen tuota esimerkkiviikkoa, olin ollut juuri viikonloppuna Berliinissä, jossa ei tullut kuin käveltyä. Mutta joo jatkossa aion pitää parempaa huolta myös kehonhuollosta ja lepäämisestä. ;)

  • Sanna Uusitalo

    Tuli hyvään saumaan tämä juttu kun luin tän tällaisen hyvinvointi-illan luennolla istuessa. Täällä pt-luennoitsija just puhui siitä, että kuntoillessa kunto laskee ja sitten aina lepopäivänä se nousee korkeammalle tasolle kuin ennen treeniä, ja juuri siksi lepopäivän jälkeen treeni kulkee paremmin kuin treenipäivän jälkeen.

    Itellä on kyllä kunto aivan rempalla ja yrittäessäni kohottaa sitä teen aina saman virheen, yritän liikaa liian suurella tarmolla ja väsyn nopeasti. Täytyypä yrittää itsekin nyt panostaa laatuun eikä määrään. :)

    • Vilma Peltonen

      Kiva kuulla, kiitos kun kommentoit! :) Lepo on kyllä todellakin tärkeää ja vähän tuota esimerkkiviikkoa laimentaakseni, kerron että sitä ennen olin juuri Berliinissä lomalla, joten muutamiin päiviin ei tullut kuin käveltyä. MUtta silti. :)

  • Nimetön

    Ihanaa, että joku muukin sanoo ääneen, ettei kaksi treeniä sovellu suihku/hiustenpesu/laittautumis yms syistä! :D oon aina itekseni miettinyt että olenko jotenkin superlaiska tai hidas, kun ajatus jatkuvasta suihkussa käymisestä ja hiustenpesusta tuntuu mahdottomalta… Vaikka, ei sillä, ei mun iho myöskään kestäisi useaa suihkua /pvä. Ja koska hikoilen aina kuin pieni sika, eivät tuplatreenipäivät ole siis mahdollisia/mieluisia minulle. :)

    -maya

    • Vilma Peltonen

      Mä aina tuskailen hiusten pesun kanssa! Inhoan sitä puuhaa ja kuivashampoo on kovassa käytössä. Joten et todellakaan ole ainut. ;)

  • Päivi

    Kiitos Vilma hyvästä postauksesta! Itsekin olen miettinyt samoja asioita viime aikoina (taas…) Oma tavoitteeni on alkaa treenaamaan kunnolla, sillä vaikka liikun useita kertoja viikossa, en pääse pois mukavuusalueeltani melkein koskaan, en siis yritä tarpeeksi. En siten tietenkään kehitykään niin paljon kuin voisin kehittyä melkein samalla vaivalla. Usein salilla palautukset venyvät ja homma on vähän sellaista mietiskelyä, en oikein ”lämpene” ja ”pääse sisään” siihen treeniin ollenkaan. Muut ajatukset harhauttavat mua itse asiasta. Tavoitteenani on siis kaivaa jostain sellaista sisäistä tsemppiä ja yritystä. Onneksi blogisi osaltaan auttaa mua siinä :) Luin jostain aikaisemmasta kirjoituksestasi, että teet mieluummin vähemmän liikkeitä ja enemmän sarjoja yhtä liikettä ja olen ajatellut kokeilla itsekin nostaa sarjamäärät siitä perinteisestä kolmesta ylöspäin, jospa se auttaisi mua keskittymään enemmän. :)

  • Redcoffee

    Hei, Vilma.
    Ihana hyvää energiaa kumpuava blogi sinulla. Tämä postauksesi puhui samasta asiasta, mitä olen itse pohitunut viime viikkoina. Olen itse innostunut liikkumaan päivittäin ja pidän jopa nuo yhden päivän lepopäivät viikossa huonolla omatunnolla, vaikka (tiedän) toisin pitäisi olla! Sinun liikuntamuodot ovat hyvin samanlaiset, kuin minulla, joten mielenkiinnolla kuuntelen, mitä nämä tavoitteet tekevät sinun keholle ja mielelle hyvää. Ja tanssimiseen haluan sanoa, että se on mielestäni niin fyysisesti, kuin henkisestikin monipuolisin liikuntalaji, jota voisi harrastaa. Ainakin itsellen. :) Erityisesti nuo sunnuntai tanssitunnit ovat niin energisiä ja hikisiä, mutta hassuinta on, ettei sitä edes tajua liikkuvansa.

    http://www.lily.fi/blogit/redcoffee